Mannerheim: Idästä tullut rutto

Vapaussodan alkamisen 25-vuotispäivän 28.1.1943 Mannerheimin päiväkäsky

Tänä talvena ja keväänä on kulunut 25 vuotta niistä ratkaisevista tapauksista, jotka johtivat maamme todelliseen itsenäisyyteen. Idän bolshevistinen mahti, joka oli kerskunut antaneensa lahjana maallemme vapauden, oli samalla päättänyt hukuttaa sen suomalaiseen vereen. Ensimmäisenä kansana maailmassa joutui maamme silloin – koko kansakunnalle traagisin uhrein – asettamaan sulun idästä tullutta ruttoa vastaan. Tämä raskas taistelu pelasti silloin vapautemme ja antoi kansallemme oikeuden kuulua itsenäisten kansojen joukkoon.

Kulunut neljännesvuosisata yhteisissä ponnistuksissa ja rakentavassa työssä – saman bolshevistisen jättiläisvallan ainaisen uhkan alaisena – on lääkinnyt vanhat haavat ja nostanut Suomen kansan sisäisen eheyden ja kansallisen uhrivalmiuden ihmeelliseen voimaan. Tämä pienen kansamme yksimielisyyden voima näyttäytyi koko suuruudessaan Talvisotamme ankarina kuukausina kolme vuotta sitten ja sama voima kannustaa meitä nyt, kun kolmatta kertaa käymme pyhää vapaussotaamme olemassaolomme ja tulevaisuutemme puolesta. Olemme oppineet, että isänmaa kuuluu yhteisenä aarteena kaikille.

Sotamme jatkuu – maan kohtalo on yhä vaakalaudalla. Sen tulevaisuuteen keskittyvät kaikki ajatuksemme, tunteemme, työmme, ponnistuksemme ja rukouksemme.

Yksimielisyys on voimaa.

Muuta mukavaa

Etusivulle