Liettua palautti itsenäisyytensä 1991

Taustaa

”Tuhatvuotinen” Liettua oli joutunut imperialistisen Venäjän miehittämäksi vuonna 1795. Vuonna 1918 Liettua palautti itsenäisyytensä. Vuosina 1939-1940 Venäjä miehitti jälleen Liettuan.

Liettualaiset eivät aluksi nousseet avoimeen aseelliseen vastarintaan miehittäjää vastaan, mutta eivät myöskään salanneet, että halusivat palauttaa Liettuan itsenäisyyden - vapauttaa maan Venäjän miehitysjoukoista.

Liettuassa tapahtui protesteja: vaaleja boikotoitiin, elokuussa [1940 - jp] järjestetyssä koko maan opettajien kongressissa Kaunasissa tuhannet opettajat lauloivat seisaalleen nousten kielletyn kansallislaulun, Kaunasissa vietettiin näkyvästi Kaikkien pyhien päivää 2. marraskuuta.”

Kun Venäjä valmistautui hyökkäämään maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen heinäkuussa 1941 valloittaakseen koko Euroopan (aluksi), niin Saksa suoritti ennakoivan iskun itään alkaen 22.6.1941. Sen ennakoivan iskun sivutuotteena Liettua vapautui Venäjän verisestä miehityksestä.

Nyt kuitenkin Saksa alkoi vuorostaan miehittämään Liettuaa.

Venäjä valtasi taas Liettuan vuonna 1944 alkaen vuorostaan miehittämään Liettuaa. Liettualaiset taistelivat organisoidusti Venäjän miehitystä vastaan vuoteen 1953 ja sen jälkeenkin hajanainen vastarinta jatkui. Viimeinen partisaani kaatui taistelussa vuonna 1965.

Miehityksen perusta

Miehityksen mahdollisti Venäjän puna-armeija ja Venäjän NKVD:n joukot, jotka pitivät asevoimin liettualaisia Venäjän orjuudessa - muuten liettualaiset olisivat palauttaneet itsenäisyytensä.

Liettuassa ei ollut kommunismin kannattajia omasta takaa mainita saakka, joten heitä lähetettiin Liettuaan Venäjältä. Pelkästään vuonna 1947 Liettuaan lähetettiin Venäjältä 12 300 kommunistisen puolueen virkailijaa.[i]

LKP:n jäsenmäärä vuonna 1945 oli noin 3500 henkilöä, ja vuonna 1949 24 500, joista liettualaisia viidennes.[ii]

Karkotukset

Ensimmäisissä karkotuksissa vuodesta 1945 alkuvuoteen 1948 karkotettiin partisaanien ja muiden vastarintataistelijoiden perheitä ja Liettuan saksalaisia. Tällöin vietiin 3 025 perhettä eli 11 600 ihmistä. Pakkokollektivisoinnin aikana karkotettiin joukoittain "kulakkeja" ja keskisuuria viljelijöitä. Toukokuun 22-23. päivä 1948 lähetettiin taipaleelle 11 350 perhettä ( 39 800 ihmistä, joista 11 000 lapsia), maaliskuun 25.-30. päivä 1949 kyydittiin 8 800 perhettä (29 000 ihmistä, joista 8 000 lapsia) ja lokakuun 2.-.3. päivä 1951 vietiin 4 000 perhettä (16 200 ihmistä, joista 5 000 lapsia). Suurten joukkokyyditysten ohessa järjestettiin pienempiä kyydityksiä. Kaikkiaan 1944-53 järjestettiin 34 kyyditystä, joissa vietiin Kansainvälisen natsi- ja neuvostomiehityshallinnon rikoksia Liettuassa tutkivan komission mukaan 118 000 liettualaista eli 5% kansasta.”[iii]

Itsenäisyystaistelua 1987-1988

Vuonna 1987 kaikissa kolmessa Baltian maassa järjestettiin mielenosoituksia Molotov-Ribbentrop sopimusta vastaan ja vaadittiin sen julkaisemista sekä kumoamista. Vilnassa mielenosoitukseen osallistui tuhatkunta henkilöä, jotka olivat kuulleet asiasta lähinnä läntisten radioasemien Radio vapaan Euroopan ja Amerikan äänen kautta.[iv]

Vuonna 1986 Moskovasta lähetettiin Vilnaan uusi pomo, eli puoluesihteeri, Nikolai Mitkin. Hän alkoi ensitöikseen parantamaan venäläisten asemaa Liettuassa ja kitkemään liettualaista nationalismia.

Helmikuun 16. päivä 1988 oli haaste uudelle johtajalle, sillä odotettavissa oli itsenäisyyspäivän vietto vastoin viranomaisten tahtoa. Toisinajattelijat olivat jo joulukuussa ilmoittaneet järjestävänsä itsenäisyyspäiväjuhlat. Alkuvuodesta he saivat virallista tukea Yhdysvalloista, kun presidentti Ronald Reagan puhui lämpimästi Liettuan itsenäisyyden tavoitteesta ja kehotti viettämään itsenäisyyspäivää. Lisäksi 32 senaattoria vetosi Mihail Gorbatshoviin itsenäisyysjuhlien sallimisesta Baltiassa. Vastavetona Vilnan johtajat järjestivät kokouksia, joissa tuomittiin sekaantuminen Neuvosto-Liettuan asioihin. Neuvostoliiton presidentti Andrei Gromykokin tuli Vilnaan helmikuun alussa julistamaan Liettuan neuvostolaisen järjestyksen lujuutta, jota jotkut "mielipuolet" ulkomailla epäilivät.”[v]

Vaikka KGB pidätti etukäteen toisinajattelijoita ja lähetti runsaasti turvallisuusjoukkoja kaduille mielenosoituksia tapahtui ja kannettiin kiellettyä Liettuan lippua.

24.6.1988 Sajudis järjesti joukkokokouksen evästämään Moskovaan lähtevää valtuuskuntaa. Liettuan kielletyt liput lehvivät ja kokoukseen osallistui noin 20 000 henkilöä. Plakaateissa iskulause ”Vapaa Liettua Euroopan kansojen perheessä.” ”Sajudisin pääpuhuja Vytautas Landsbergis evästi Moskovaan lähtijöitä sanomalla, että vaikka he eivät olekaan kansan valitsemia edustajia heistä voisi tulla kansan edustajia, jos he puolustaisivat Liettuan etuja.”[vi] Väkijoukko lauloi kielletyn kansallishymnin.[vii]

23.8.1988 Sajudis järjesti Molotov-Ribbentropsopimuksen muistopäivän tilaisuuden Vingisin puistossa. Nyt osallistujia oli jopa neljännesmiljoona.[viii]Tilaisuuden juontaja Vytautas Landsbergis käytti avauspuheenvuoron, jossa hän kuvaili elokuun 1939 sopimusta. "Tuona päivänä kaksi miestä allekirjoitti asiakirjan. Heidän nimensä olivat Ribbentrop ja Molotov. Mutta heidän, kyllin pahojen rikollisten, taustalla oli kaksi muuta, Hitler ja Stalin, joiden kuvaamiseen ihmiskunta ei ole vielä löytänyt sanoja. Stalin oli orjuuttanut ensin oman maansa ja sitten vienyt järjestelmänsä muihin maihin."”[ix]

Vapaat vaalit

Liettuassa järjestettiin ensimmäiset vapaat monipuoluevaalit 24.2.1990 - ensimmäisenä Venäjän miehittämänä olleista alueista. Parlamentin 141 paikkaa tavoitteli 522 ehdokasta. Kansanliike Sajudis sai 91 paikkaa äänestysprosentin ollessa 71,7. Liettuan kommunistinen puolue sai omalta listaltaan 32 edustajaa.[x]

Päätös itsenäisyyden palauttamisesta

Maaliskuun 10. päivä 1990 korkein neuvosto kokoontui avajaisistuntoon parlamenttitalolla, jonka edustalla kokoontui toiveikas väkijoukko. Ensi päätöksistään lähtien uusi parlamentti lähti itsenäisyyden tielle. Puhemiehistön puheenjohtajaksi valittiin professori Vytautas Landsbergis, joka kukisti selvästi vastaehdokkaansa Algirdas Brazauskasin. Landsbergis valtuutettiin erikseen toimimaan myös valtionpäämiehenä. Korkein neuvosto muutti Liettuan nimen ja vaakunan: Vastedes ei olisi enää neuvostotasavaltaa, vaan Liettuan tasavalta, jonka vaakunana olisi jälleen ritari ratsailla (Vy­tis). Seuraavana päivänä 11. maaliskuuta 1990 Liettuan tasavallan korkein neuvosto hyväksyi Liettuan itsenäisyyden palauttamisen korostaen valtiollista jatkumoa ensimmäisestä tasavallasta (1918-40).”[xi]

Liettua pyysi länsivaltoja tunnustamaan palautettu itsenäisyys.

Imperiumin vastaisku

Kremlin reaktioita ei tarvinnut kauan odottaa. Presidentti Gorbatshov tuomitsi Liettuan päätöksen tuoreeltaan ja saman teki hänen johtamansa NL:n edustajakokous 15. maaliskuuta. Liettualaisten päätöksen katsottiin rikkovan Neuvostoliiton perustuslakia ja hallitus velvoitettiin "suojelemaan neuvostokansalaisten elämää ja Neuvostoliiton etuja Liettuassa". Neuvostojoukot aloittivat uhkaavan liikehdinnän. Maaliskuun 23. päivä panssarikolonna tuli Vilnan keskustaan ja parlamentti varautui sotilaalliseen hyökkäykseen. Kyseessä oli kuitenkin vain sotilaallinen voimannäyttö. Seuraavana päivänä Moskova ilmoitti, että liettualaisten on luovutettava metsästysaseensa. Landsbergis ilmaantui Liettuan televisioon ja varoitti provokaatioista, joihin ei pidä vastata.”[xii]

Kutsunnat kiellettiin

Liettuan parlamentti hyväksyi 12. maaliskuuta lain, jolla kiellettiin neuvostoarmeijan kutsunnat Liettuan alueella. Nuorukaiset jättivät menemättä palvelukseen ja myös pakenivat palveluspaikoista. Ryhmälle neuvostoarmeijan etsimiä "sotilaskarkureita" oli järjestetty piilopaikka mielisairaalassa Vilnan laitamilla. Maaliskuun 27. päivä sotilaat tunkeutuivat sairaalaan ja veivät piileskelijät mukanaan.”[xiii]

Uhkavaatimus

Pääsiäislauantaina 1990 presidentti Gorbatshov ja pääministeri Nikolai Ryzhkov esittivät Liettuan korkeimmalle neuvostolle yksiselitteisen uhkavaatimuksen, että sen olisi pyörrettävä pääsiäismaanantaihin 18. huhtikuuta mennessä itsenäisyysjulistus ja palautettava Liettuan SNT:n lait voimaan, muussa tapauksessa seuraukset olisivat vakavat. Liettua jatkoi pyhien viettämistä ja illalla 18. päivä kaikki öljytoimitukset ja 80 prosenttia maakaasutoimituksista Liettuaan päättyivät.”[xiv] Pian energia-aseen käyttö laajeni Liettuan täydeksi taloussaarroksi.

Hallituksen kumousyritys

Uusi vuosi toi muassaan neuvostojoukkojen vahvistukset, joiden lähettämisestä Liettuaan ilmoitettiin 7. tammikuuta Baltian sotilasalueen komentaja Fjodor Kuzminin puhelinsoitolla. NL:n puolustusministeriön mukaan Liettuassa vain 12,5% ikäluokasta oli ilmoittautunut palvelukseen ja uusia joukkoja tarvittiin asevelvollisuuden välttelijöiden kiinnisaamiseksi. Lisäjoukkojen lähettämisen todellinen syy oli Liettuan hallituksen kumoamisyritys. Samanlainen operaatio oli meneillään Latviassa.”[xv]

Verilöyly

Jedinstvo ja NKP:lle uskollinen kommunistijoukko järjestivät uusia venäläisväestön mielenosoituksia parlamenttitalolla, mutta nyt sitä puolustivat Vytautas Landsbergisin radio- ja TV- puheessa paikalle kutsumat liettualaiset. Valtionpäämies oli kehottanut liettualaisia suojaamaan samalla tavalla kaikkia hallinnolle ja infrastruktuurille tärkeitä kohteita. Eräissä Viinan tehtaissa ja lentokentällä venäläiset lakkoilivat. Liettuaan saapui 8-9. päivä tammikuuta lisää neuvostojoukkoja, joihin kuuluivat KGB:n iskujoukko Alfa ja Pihkovan tukikohtaan asettuneen 76. maihinlaskudivisioonan laskuvarjojääkäreitä.”[xvi]

Tammikuun 10. päivä Gorbatshov esitti uhka­vaatimuksen Liettuan korkeimmalle neuvostolle vaatien sitä saattamaan NL:n ja Liettuan SNT:n perustuslait voimaan ja kumoamaan perustuslain vastaiset lait. Seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan neuvostojoukot alkoivat ottaa haltuunsa kohteita Vilnassa, mm. lehdistötalon, jonka luona sotilaat ampuivat rakennusta suojelleeseen väkijoukkoon haavoittaen useita ihmisiä. Myös eri maakuntakeskuksissa neuvostojoukot operoivat samalla tavalla. Iltapäivällä "Liettuan SNT:n kansallisen pelastuksen komitea" piti lehdistötilaisuuden, jossa läsnä oli vain tuon mystisen ryhmä tiedottaja Juozas Jermalavicius. Hän ilmoitti komitean olevan vastedes Liettuan ainoa laillinen hallitus. Myöhään illalla neuvostojoukot ottivat haltuunsa rautatieaseman ja junaliikenne keskeytyi useiksi tunneiksi.”[xvii]

Yön yli kestäneessä korkeimman neuvoston istunnossa puhemies Landsbergis kertoi yrittäneensä soittaa kolme kertaa Gorbatsoville, mutta turhaan. Tammikuun 12. päivä NL:n apulaispuolustusministeri Vladislav Asalov saapui Vilnaan ja otti sotilasoperaation valvontaansa. Eri puolilta Liettuan Vilnaan kokoontuneet ihmiset alkoivat ympäröidä tärkeimpiä strategisia rakennuksia: parlamenttitalon, Radio- ja TV-komitean rakennusta, Vilnan televisiotornia ja tärkeintä puhelinkeskusta. Neuvostojoukot liikehtivät koko päivän. Illan tullen armeijan kolonna tuli Vilnan keskustaan, toinen kolonna, jossa oli mm. tankkeja, suuntasi kohden televisiotornia. Tammikuun 13. päivä kello 01.50 tankit ja sotilaat piirittivät televisiotornin, jolloin tankit ajoivat suoraan väkijoukkoon, jota sotilaat tulittivat käsiasein. Kolmetoista liettualaista sai surmansa välittömästi tai myöhemmin sairaalassa ammuttuina ja/tai tankkien ruhjomina. Lisäksi yksi liettualainen menehtyi sydänkohtaukseen verilöylyn aikana. Venäläinen laskuvarjojääkäri kuoli omiensa tulituksessa. Ainakin 500 ihmistä loukkaantui, jotkut vaikeasti.”[xviii]

Kansa laillisen vallan turvana

Parlamenttitalon valtaus olisi ollut vallan kaappauslogiikan kannalta keskeinen toimenpide. Taloa puolusti osa kansanedustajista ja tavaton väkijoukko. Yöllä rakennusta vartioi 20 000 ihmistä, aamulla jo 50 000 liettualaista oli laillisen vallan turvana. Parlamenttitalon ympärille nousivat barrikadit tankkiesteineen, myös väliaikaisia kappeleita rakennettiin. Sisällä rakennuksessa tehtiin polttopulloja. Ihmiset lauloivat, rukoilivat ja huusivat iskulauseita. Neuvostojoukot tulivat lähelle parlamenttirakennusta, mutta sitten vetäytyivät. Vytautas Landsbergis kertoo kuulleensa KGB:n edustajalla, että parlamenttitalolla oli "liikaa lihaa" valtausyritystä ajatellen. Puolustustahtoa uhkuvan parlamentin päätöksillä perustettiin Liettuan vapaaehtoiset puolustusjoukot, puolustusneuvosto ja kansallinen puolustusrahasto.

Liettuan korkein neuvosto laati kirjeen Neuvostoliiton kansalle ja maailman hallituksille tuomiten tapahtuneen ja kehottaen maailman hallituksia tunnustamaan Viinan tapahtumat aggressioksi suvereenin kansakuntaa vastaan. Heti ensimmäisten uutisten tultua Vilnasta Norjan hallitus vetosi asiassa Yhdistyneisiin Kansakuntiin. Puola ilmaisi solidaarisuutensa ja tuomitsi väkivallanteot. Yhdysvaltojen ulkoministeri James Baker ilmoitti, että amerikkalais-neuvostoliittolaiset suhteet ovat vaarassa.”[xix]

Itsenäisyys tunnustetaan

Helmikuun 4. päivä Islanti ilmoitti, että Liettuan tunnustus vuodelta 1922 on voimassa ja Islanti on valmis solmimaan diplomaattisuhteet Liettuan kanssa.”[xx]

Seurasivat Norjan ja Tanskan tunnustukset 23.8.1991.[xxi] Mauno Koiviston johtama Suomi ei väräyttänyt eväänsäkään. Muiden länsivaltojen tunnustukset seurasivat nopeasti, viimein USA tunnusti 2. syyskuuta. Suomen hallitus lopulta ilmoitti, että tunnustus 1920-luvulta on voimassa, eikä uutta tunnustusta tarvita.

Kansanäänestys

Liettua järjesti 9. helmikuuta 1991 kansanäänestyksen Liettuan itsenäisyydestä. Kysymys kuului: "Oletteko sitä mieltä, että Liettuan tulisi olla itsenäinen demokraattinen tasavalta?" Kysymykseen vastasi 84,7 prosenttia Liettuan äänioikeutetuista kansalaisista. Heistä 90,5 prosenttia vastasi kysymykseen myöntävästi.”[xxii]

Venäjä murhasi liettualaisia rajavartijoita

Kenelläkään ei ollut epäilystäkään liettualaisten itsenäisyystahdosta, mutta imperialistinen roistovaltio Venäjä ei edelleenkään halunnut luopua Liettuasta. Venäjän miehitysjoukot eivät poistuneet maasta, vaan terrorisoivat edelleen Liettuassa.

31.7.1991 yöllä venäläiset OMON-joukot murhasivat aseettomia liettualaisia rajavartijoita Venäjän ja Liettuan välisellä rajalla Medininkain raja-asemalla tuttuun venäläistyyliin laukauksella niskaan. Seitsemän rajavartijaa kuoli ja yksi jäi eloon vaikeasti haavoittuneena.[xxiii]

Venäjän rikolliset miehitysjoukot poistuivat Liettuasta vasta elokuussa 2003.

Liettua

Etusivulle


[i] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 265

[ii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 266

[iii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 268

[iv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivut 301-302

[v] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 303

[vi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 310

[vii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 311

[viii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 313

[ix] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 314

[x] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 326

[xi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 327

[xii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivut 328-329

[xiii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 329

[xiv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 329

[xv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 334

[xvi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 335

[xvii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 335

[xviii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 336

[xix] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivut 336-337

[xx] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 338

[xxi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 341

[xxii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 338

[xxiii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 339

Liettua

Etusivulle