Kivinen: NATO ilman tunteilua

Olli Kivinen Suomen Atlantti-seura ry.:stä on kirjoittanut pitkän artikkelin NATOsta, nimeltään NATO ilman tunteilua, referoin/lainaan kyseistä kirjoitusta lyhyesti ja annan lopuksi linkin kyseiseen artikkeliin.

NATOn merkitys

”Naton merkitys korostuu myös siinä, että Euroopan unionin (EU) 27

jäsenmaasta 21 on valinnut Naton jäsenyyden turvallisuuspolitiikkansa

kulmakiveksi. Tämän johdosta Nato ei katoa eurooppalaisesta keskustelusta,

vaikka monet puolustusliiton vastustajat sitä toivovatkin.

EU:sta kehittyy yhä tärkeämpi kriisinhallinnan väline etenkin siviilialueilla,

mutta se ei tuota varsinaista sotilaallista turvallisuutta. Lisäksi

EU:n Nato-maiden asema korostuu kaikessa yhteistyön suunnittelussa

ja päätöksenteossa, koska Naton ulkopuolella oleva EU-maa ei

pääse osallistumaan täysivaltaisesti Naton toimintaan.

”Maamme keskeinen ongelma on se, ettei nykyinen yhtälö toimi. On

vaikea kuvitella, että maamme puolustusmäärärahoja kasvatettaisiin

tuntuvasti. Siten rahaa ei riitä koko maan itselliseen puolustukseen,

kansainväliseen kriisinhallintaan ja yhä kallistuvien aseiden uusimiseen.

Suomen vaikutusvalta

”Toinen tärkeä ulottuvuus on Suomen vaikutusvallan maksimoiminen.

Se tapahtuu parhaiten kaikkien kansainvälisten yhteistyöelinten ytimessä.

Viiden miljoonan ihmisen maan vaikutusvalta on tietenkin rajallinen

useiden miljardien ihmisten maailmassa, mutta oikeilla päätöksillä

ja tehokkaalla toiminnalla on mahdollisuus saavuttaa asema,

joka on paljon maan kokoon perustuvaa painoarvoa suurempi. Tämä

on erittäin tärkeä osa maamme turvallisuuden takaamista.”

”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja raskaiden sotien jälkeisenä

kuuden vuosikymmenen kautena on ollut johdonmukainen ja selkeä:

maamme on koko ajan pyrkinyt kansainvälisen yhteistyön ja yhdentymisen

ytimeen heti kun siihen on avautunut tilaisuus. Tämä tie

on palvellut maatamme hyvin ja tuonut mukanaan ennen näkemättömän

vaurauden ja turvallisuuden. Siksi sen jatkaminen on luonnollinen

valinta.

 

Peruste on yksinkertainen. Pienen maan kannalta katsottuna monenkeskinen

yhteistyö on aina parempi vaihtoehto kuin yksin yrittäminen.

Suomen pitkän tähtäimen edut ja arvomaailmamme ovat selkeästi

samanlaiset kuin muiden teollistuneiden ja demokraattisten maiden.

 

”Nato perustuu kaikkien jäsenten tasa-arvoon ja yksimieliseen päätöksentekoon.

Tätä tasa-arvoa ei pidä liioitella, koska suuret ovat suuria

ja pienet pieniä kaikissa yhteisöissä. Kaikilla yhteistyöelimillä on epävirallisia

tai virallisia johtoryhmiä, joissa suuret voivat johdatella tapahtumien

kulkua, olipa sitten kysymys mistä tahansa inhimillisen

yhteistyön muodosta. Yhtä lailla väärin on vähätellä pienten asemaa.

Yhteistyöllä samanmielisten maiden kanssa voi saavuttaa paljon.

Lisäksi yksimielisyysperiaate merkitsee sitä, ettei minkään maan ole

pakko mennä mihinkään toimintaan paitsi Naton 5. artiklan yhteisen

puolustuksen toteuttamiseen. Siihenkään ei ole juridista pakkoa, mutta

poliittisista syistä on selvää, että kaikkien muiden täytyy rientää

auttamaan, jos jokin jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi. 5. artikla

on niin viitteellinen, että jäsenmaa voi päättää, kuinka se osallistuu

mahdollisiin toimiin. Liitolle on kuitenkin luotu komentojärjestelmä,

ja etenkin kylmän sodan aikana jäsenille oli määritelty selkeät sotilaalliset

vastuualueet ja tehtävät siltä varalta, että liitto joutuu hyökkäyksen

kohteeksi.”

 

”Naton operaatioista päätetään yksimielisyydellä liittokunnan korkeimmassa

päätöksentekoelimessä Pohjois-Atlantin neuvostossa, jossa kaikki

jäsenmaat ovat tasavertaisesti edustettuina. Kukin jäsenmaa päättää

itsenäisesti kansallisella tasolla omasta osallistumisestaan operaatioon

sekä antamansa panoksen luonteesta ja laajuudesta. Jokainen

jäsenmaa päättää itse osallistumisestaan mahdollisiin Nato-operaatioihin,

eikä Nato pakota jäsenmaita lähettämään sotilaita paikkoihin,

joihin niitä ei haluta lähettää. Suomen osalta varusmiehiä ei voi lähettää

lainkaan, vaan osallistuminen voidaan hoitaa samalla tavalla kuin

nykyisinkin eli kantahenkilökunnalla ja vapaaehtoisilla. Suomella on

viime aikoina ollut noin tuhat sotilasta Naton operaatioissa, mikä riittää

hyvin Suomen kokoisen maan panokseksi.

Tärkein sotilaallinen merkitys

Naton tärkein sotilaallinen merkitys on ylivoiman olemassaolo. Naton

jäsenmaiden sotilaallinen voima on omaa luokkaansa muuhun maailmaan

verrattuna. Riittävän voiman olemassaolo on paras takuu sille,

ettei voimaa tarvitse käyttää. Tätä voisi hyvinkin pitää Naton yhteistyön

todellisena ytimenä, jopa paremmin kuin paljon puhuttua 5. artiklaa.

Suomen kannalta keskeinen kysymys kuuluu, vähentääkö vai lisääkö

liittoutuminen avun saannin mahdollisuutta. Totta kai lisää, mutta se

ei vähennä oman puolustuksen kunnossa pitämisen merkitystä.

Asevelvollisuudesta

”Kukin jäsenmaa tekee omat ratkaisunsa, eikä Nato velvoita mitään

jäsentään luopumaan asevelvollisuudesta tai muista omista erikoisolosuhteista

johtuvista järjestelmistä. Suomen kohdalla tämä tarkoittaisi,

että suuret reservimme ovat yhtä tärkeät kuin aikaisemminkin koko

valtakunnan puolustamiseksi. Naton kannalta on olennaisinta, että

kukin jäsenmaa kykenee antamaan laadullisesti ja määrällisesti kokoonsa

nähden riittävän panoksen Naton operaatioihin – on toissijaista

päästäänkö tähän tulokseen ammattilais- vai asevelvollisuusarmeijalla.”

Turvallisuusvajeesta

”Maailmanhistoria on osoittanut, että

erilaiset selkkaukset eivät ole loppuneet ikuisiksi ajoiksi, eikä kukaan

pysty sanomaan, millaiseksi esimerkiksi Venäjän, Ukrainan ja Valko-

Venäjän kolmio kehittyy vaikkapa vuosikymmenen aikana. Turvallisuusvaje

on varsin sekava käsite, mutta sen todellisuudesta löytää historiankirjoista

selkeän opetuksen: pienillä mailla on aina turvallisuusvaje,

koska itsekkyys kuuluu olennaisena osana suurten valtioiden toimintatapoihin.

Erityisesti suurilla valtioilla on taipumusta ajaa omaa

etuaan painostamalla heikompaa taipumaan. Tällöin voidaan käyttää

myös sotilaallista painostusta.

Kustannuksista

Suomen viranomaiset ovat laskeneet tarkasti, mitkä olisivat jäseneksi

liittymisen kustannukset. Ne muodostaisivat vain pienen osan maamme

puolustusmäärärahoista.

Summa ei ole päätä huimaava, ja useat suomalaispäättäjät – myös sellaiset

jotka suhtautuvat Naton jäsenyyteen varauksellisesti – ovat todenneet,

ettei jäsenyyskysymys ole taloudellinen ongelma.

 

Puolustusministeriön kulut Nato-jäsenyydestä olisivat vuodessa 40

miljoonaa euroa. Siitä menee 30 miljoonaa euroa Naton sotilasbudjettiin

ja investointiohjelmaan ja esikuntahenkilöstön kuluihin 10 miljoonaa

euroa. Tällöin puhutaan noin 80-100 henkilöstä. Ulkoministeriön

osuus olisi 5 miljoonaa vuodessa, eli yhteissumma olisi 45 miljoonaa

euroa vuodessa. Materiaalihankinnat veisivät 25 miljoonaa euroa

vuodessa. Raha löydettäisiin tarkistamalla ja muuttamalla kansallisia

hankeohjelmia 12 vuoden aikana. Kokonaissumma olisi siten noin 70

miljoonaa euroa vuodessa, mitä pitää verrata koko puolustusbudjettiin,

joka on vuoden 2007 tulo- ja menoarviossa 2 225 miljoonaa euroa

vuodessa. Suomen kustannukset vastaavat suunnilleen samoja

menoja, joita Naton pohjoismaisilla jäsenillä Norjalla ja Tanskalla on.

http://www.atlanttiseura.fi/tiedostot/nato_ilman_tunteilua.pdf

Suomi NATOon

Etusivulle