Kansallinen herääminen

Vienan ja Aunuksen karjalaiset olivat eläneet melko eristettyinä omilla alueillaan vapaina omien tapojensa ja kulttuurinsa mukaisesti. Kun imperialistinen Venäjä laajentui näiden kansojen alueelle ja harjoitti häikäilemätöntä pakkovenäläistämistä, niin karjalaiset heräsivät vaatimaan oikeuksiaan.

”Kun sitten esivallankumouksen tuulet alkoivat vuoden 1905 lopulla horjutella keisarivallan vainorakennelmia, oltiin Karjalassakin valmiita valvomaan omia kansallisia etuja. Kokoonnuttiin tammikuulla 1906 Uhtualle Vienan kuntien edustajakokoukseen, jossa päätettiin vaatia Karjalan kansalle valtiollisia oikeuksia, äänioikeutta, yhdistymisvapautta, sananvapautta sekä ennen kaikkea äidinkielisiä oppilaitoksia, kansankielisiä jumalanpalveluksia ja kaiken muun ohella tullin poistamista Suomen rajalta, siis välitöntä taloudellista toimintavapautta Suomen kanssa. Tärkeitä olivat lisäksi vaatimukset, jotka koskivat talonpoikien ja työväestön taloudellisen aseman parantamista, maanomistuksen varmistamista sekä valtion ja talonpoikien metsien erottamista toisistaan. Edelleen pyydettiin maanteitä, sairaaloita ja muita kehittyneemmän yhteiskunnan laitoksia.

Nämä vaatimukset esitettiin 3000 karjalaisen allekirjoittamassa kirjelmässä toukokuulla 1906 Venäjän valtakunnanduumalle. Venäläiset halusivat kuitenkin vain hyötyä Karjalan rikkauksista eivätkä välittäneet tämän heille vieraan kansallisuuden sivistyksestä. Karjalaisen kansallisen toiminnan ensimmäinen toiveikas yritys tuona vapaamman valtiollisen tuulahduksen hetkenä ei johtanut mihinkään tulokseen, mutta tämä kokemus opetti karjalaiset entistä paremmin huomaamaan kansallisen erikoisuutensa venäläisiin verrattuna. Vaatimukset tunnettiin kuitenkin oikeutetuiksi ja kun kerran oli herätty näkemään olojen puutteellisuus, ei enää jääty toimettomiksi.”[i]



[i] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivu 14

Suomen heimot

Suomen historiaa

Etusivulle