Kannaksen vapautus

Taustaa

Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoen voimassa olleita hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta, sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä ja allekirjoittamaansa Kansainliiton peruskirjaa. Suomi taisteli 105 kunnian päivää siinä Talvisodassa - saavuttaen torjuntavoiton - Venäjä ei kyennytkään valloittamaan koko Suomea, kuten oli aikonut. Kuitenkin Suomi menetti Moskovan rauhansopimuksella noin 13% Suomen laillisesta alueesta imperialistiselle Venäjälle - ryöstäjälle.

Välirauhan aikana Venäjä valmistautui hyökkäämään uudelleen Suomen kimppuun.

Suomen valtiojohto ja sotilasjohto olivat varmoja siitä, että Venäjä hyökkää uudelleen Suomen kimppuun, joten Suomi suoritti liikekannallepanon ja ryhmitti joukkonsa puolustusryhmitykseen.

Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.

Kun Suomen puolustusmahdollisuudet olivat heikentyneet Talvisodan seurauksena oleellisesti, niin Suomen sodanjohto päätti Venäjän hyökättyä jälleen Suomen kimppuun siirtyä vastahyökkäykseen - valloittamaan Venäjän miehittämänä olevia Suomen alueita takaisin Suomelle. Siksi alettiin kiireellä tekemään hyökkäyssuunnitelmia ja ryhmittämään joukkoja puolustuksesta hyökkäykseen. Kun Suomi oli ja on alivoimainen Venäjään nähden, niin vastahyökkäys päätettiin suorittaa porrastetusti. Ensin Karjalan armeija etenisi Laatokan pohjoispuolella Tuulosjoen linjalle, sitten vapautettaisiin Karjalan Kannas ja lopuksi jatkettaisiin Laatokan pohjoispuolella sellaiselle puolustustasalle, että voitaisiin kotiuttaa osa joukoista pyörittämään talouselämää kotirintamalla.

Niinpä Karjalan Armeija aloitti etenemisensä Laatokan pohjoispuolella 10.7.1941 vapauttaen siellä Venäjän miehittämänä olleita Suomen alueita menestyksellisesti. Sillä aikaa Karjalan Armeijan eteläpuolella olevat joukot olivat puolustuksessa.

Karjalan Kannaksen vapautus alkaa

Vapautus oli suunniteltu eteneväksi portaittain - selitän myöhemmin miksi. Se aloitettiin Laatokan Pohjoisrannan tasalta II Armeijakunnan toimesta 31.7.1941 kello 12.30 ylipäällikön edellisenä päivänä antaman käskyn mukaisesti.[i]

Vuoksen ylitys - Hopeasalmi

Hyökkäyksen alkaessa eversti Aaro Pajarin 18. Divisioona (18.D) oli ryhmitetty valtakunnan rajalle pääpiirtein Imatran-Rautjärven väliselle alueelle.[ii] Ilmeen kirkonkylän vapautuksen jälkeen suunta oli kaakkoon. Siten 18.D vapautti mm. Kirvun, Inkilän ja Sairalan.

Vuoksen 18.D ylitti Hopeasalmesta omin lupinensa (oikeammin vastoin kieltoa). Kun armeijakunta antoi ylimenokäskyn, niin kaksi pataljoonaa oli jo vastarannalla.[iii] Ylimeno alkoi 17.8.1941 kello 23.00. Salaamissyistä tykistövalmistelua ei ammuttu.[iv]

”Eversti Pajari lähetti armeijakunnan esikuntaan väkevän sanoman: »Olen ylittänyt Vuoksen, etenen röyhkeästi.»”[v]

Kivennavan vapautus

18.D:n joukot valtasivat Kivennavan kirkonmäen helpohkosti, kun vihollinen oli kiinnittänyt huomionsa muilla suunnilla oleviin suomalaisjoukkoihin. Venäläiset hinkuivat kuitenkin menettämäänsä kirkonmäkeä takaisin tehden useita silmittömiä vastahyökkäyksiä, joissa kärsivät kovia tappioita.

”Viimeisessä hyökkäyksessä vangiksi saadulta kapteenilta kysyttiin syytä näihin järjettömiin hyökkäyksiin, jolloin tämä viittasi kädellään ruumiskasoihin ja totesi kuivasti: »onhan meillä noita.»”[vi]

Jo keskiajalta tunnettu Kivennapa sijaitsee vuoden 1944 kovista taisteluista tunnettujen Siiranmäen ja Kuuterselän välissä. Se on strategisesti hyvin tärkeä monen tien risteyspaikka.

Mainilan laukaukset

18.D:n joukot jatkoivat Kivennavalta Mainilaan ja nyt sitten suomalaiset viimeinkin ampuivat ”Mainilan laukaukset”.

”Elokuun viimeisenä päivänä [1941 - jp] armeijakunnan esikunta vastaanotti sanoman: »Mainilan laukaukset ammuttu». Muutamiin raskaisiin 203 mm kranaatteihin nimittäin maalattiin TK-miesten kuvatessa teksti »Mainilaan» ja sen jälkeen ammuttiin kylään usean patteriston tuli-isku. Talvisodassa ampumatta jääneet laukaukset hoidettiin näin pois päiväjärjestyksestä.”[vii]

Rautuun ja käsketylle tasalle

Eversti Niilo Hersalon 15.D oli hyökkäyksen alussa ryhmitetty 18.D:n pohjoispuolelle ja alkoi etenemään Hiitolan suuntaan. 15.D vapautti Kurkijoen Laatokan luoteisnurkassa ja eteni sitten Laatokan länsirantaa kaakkoon saavuttaen Taipaleenjoen 23.8.1941.[viii]

Rautu vapautettiin 1.9.1941. Hersalon divisioona mursi Leningradin puolustusvyöhykkeen linnoitukset Raudusta etelään edeten käsketylle tasalle 9.9.1941.[ix]

Siitä olisi ollut hyvät tiet (eikä vastusta ollut) jatkaa hyökkäystä edelleen Pietarin suuntaan - vaan oli käsky pysäyttää hyökkäys.

Hiitola-Räisälä-Käkisalmi-Kirjasalo

Eversti Jussi Sihvon 10.D oli aluksi ylipäällikön reservissä, mutta kun armeijakunta oli murtanut rajalla olleen puolustuksen niin 10.D heitettiin vapauttamaan ensin Hiitola. 10.D eteni 18.D:n ja 15.D välissä.[x]

Räisälä tärkeine tienristeyksineen vapautettiin Venäjän miehityksestä 18.8.1941.[xi]

Räisälän Tiurin taistelussa vänrikki Pentti Iisalo ansaitsi Mannerheim-ristin. Räisälän seudulla Venäjä teki kovia vastahyökkäyksiä.

Puna-armeijan polttama Käkisalmi vapautettiin ja Käkisalmen linnaan vedettiin Suomen lippu 21.8. klo 22.15.[xii]

Valkjärvestä vihollinen yritti pitää kiinni, mutta se vapautettiin 31.8. kaksipuolisella saarrostuksella - joka johti mottitaisteluun.[xiii]

Lipolan ja Kirjasalon valtauksen jälkeen 10.D valtasi Lempaalan länsipuolisen alueen ja 9.9.1941 alkoi asemasota, kun Karjalan kannas oli tullut vapautettua vihollisista.[xiv]

Varaslähtö

Eversti Aarne Blickin 2.D otti tavallaan varaslähdön ottaen tärkeitä maastokohtia haltuunsa jo kesäkuun lopulla. Ristilahti vapautettiin 9.7. Tällöin kiellettiin eteneminen kauemmas.[xv]

JR 7 kävi erityisen kovat taistelut Tyrjästä, joka oli tärkeä tienristeys, menettäen 147 miestä kaatuneina ja 612 miestä haavoittuneina. Siitä alkaen rykmenttiä on kutsuttu Tyrjän rykmentiksi.[xvi]

8.8.1941 vapautettiin Lahdenpohjan kauppala. Sitten 2.D siirrettiin Laatokan eteläpuolelle ja vallattuaan Ahijärven JR 7 jatkoi Siiranmäkeen, jota sama rykmentti puolusti sittemmin voitokkaasti vuonna 1944 vihollisen suurhyökkäyksen aikana.

2.D jatkoi käskystä tasalle Valkeasaari-Ohta ja 4.9. Murtajadivisioona siirtyi viimeisen tavoitteen saavutettuaan asemasotaan.[xvii]

Sotasuunnitelma

Kuten lukijani ehkä tiesikin, niin lähellä Suomenlahtea ja Viipuria olevat suomalaisjoukot ”vetivät lonkkaa” sillä aikaa kun edellä kuvaamani divisioonat iskivät vihollista isän kädestä pohjoisempana. Sotasuunnitelma nimittäin oli, että nämä Laatokan länsirantaa etelään etenevät joukot tulevat uhkaamaan Viipurissa olevan vihollisen selustaa.

Näin kävikin ja kenraali K. L. Oeschin IV Armeijakunnan joukot lähtivät etenemään vasta 22.8.1041 - tällöin vihollisen selusta oli vakavasti uhattuna ja vihollinen vetäytyi osittain. Viipurin ympärille venäläiset asettuivat kuitenkin siilipuolustukseen.

IV Armeijakunnan esikuntapäällikkönä toimi erinomaisen etevä eversti Valo Nihtilä. Kenraali Oeschin välillä sairastuttua hänen viransijaisekseen nimitettiin kenraali Laatikainen, mutta todellisuudessa Nihtilä joutui hoitamaan myös armeijakunnan komentajan tehtävät oman tehtävänsä ohessa Laatikaisen vain hummatessa.[xviii]

Piti lähteä perään

Eversti Claës Winellin 8.D oli käsketty pysymään puolustuksessa, vaan kun ryssät vetäytyivät edestä, niin divisioona lähti perään, etteivät pääse karkuun. Siten Säkkijärvi ja Tervajoki tulivat vapautetuiksi 23.8.1941.[xix]

Ryssät olivat kaivaneet Säkkijärven hautausmaan vanhat haudat auki, joten luut olivat näkyvissä suomalaisten palatessa Säkkijärvelle.[xx]

Maihinnousu

Armeijakunnan käskystä 8.D toteutti erittäin rohkean Viipurinlahden ylityksen alkaen 24.8. jotta vihollisen Viipurissa olevien joukkojen pakeneminen sulkeutumassa olevasta suurmotista voitaisiin estää. Tämä ex tempore sotatoimi toteutettiin erittäin vähäisellä ja heikolla ylimenokalustolla. Toteutui sanonta ”rohkea rokan syö”. Pioneerien upeasta toiminnasta johtuen omat tappiot olivat pienet.

Tämä rohkea ylimeno auttoi Suomea saamaan Porlammin motista suuren sotasaaliin, mm. hyviä tykkejä tykistöllemme. ”Kolmen kannaksen koukkaajat” divisioona siirrettiin pian jatkamaan sotaa Itä-Karjalaan.

”Hiljanen Viljanen”

Eversti Kaarlo Viljasen, jota sanottiin Hiljanen Viljaseksi, 4.D oli kovilla pyrkiessään estämään venäläisiä pakenemasta Viipurista. Mm. Säiniön motista saatiin hyvää kalustoa sotasaaliiksi.[xxi]

Säiniön-Huumolan tien suunnasta vihollinen yritti tosissaan karkuun valtavan tykistötulen turvin - 4.D joutui asettumaan puolustukseen, ettei olisi jäänyt jalkoihin.[xxii]

Viipurin vapautus

28.8.1941 klo 17.35 nostettiin Suomen lippu Viipurin linnan salkoon.

Viipurin vapautusta on vaikea laittaa minkään yksittäisen yhtymän tilille, vaan se on koko IV Armeijakunnan saavutus. Ehkä Osasto Pallari ja 4.D pitää kuitenkin mainita ensin, sitten 12.D ja 8.D.[xxiii]

Marsalkka Mannerheimin sähke 31.8. Viipurin valtausparaatiin:

”Lausun kenraaliluutnantille [Oesch - jp] ja alaisillenne sankarillisille joukoille kiitokseni ja tunnustukseni suurella taidolla ja loistavasti suoritetuista sotatoimista, joiden tuloksena on muiden saavutusten ohella Karjalan uljaan pääkaupungin vapautus bolshevistisesta vallasta. Suomalainen soturikunto on näiden sotatoimien aikana jälleen osoittanut suuruutensa. Mannerheim.”[xxiv]

Porlammin motti

8.D aloitti ja 4.D lopetti Porlammin motin selvityksen. Vihollisen kaksi divisioonaa jätti mottiin kalustonsa, mutta osa miehistöstä pääsi pakenemaan. Mottiin jäi sotasaaliiksi myös venäläisen 123.D lippu.[xxv]

Sotasaaliin luetteloimiseen tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa. Saaliiksi saatiin mm. 306 erilaista tykkiä ja yli 19 000 kenttätykin ammusta; 246 kranaatinheitintä ja yli 46 000 heittimen ammusta; 272 konekivääriä, yli 10 000 kivääriä sekä 3,4 miljoonaa patruunaa; 55 panssarivaunua; 673 autoa; lähes 300 traktoria; 154 000 litraa bensiiniä; 159 000 litraa öljyä; sekä n. 4 500 elävää hevosta.[xxvi]

Sotavankeja saatiin noin 9 000 ja kaatuneina haudattiin n. 7 000 vihollista. Korkea-arvoisin sotavangeista oli 43.D komentaja kenraalimajuri Vladimir Kirpitshnikov.

Oeschin armeijakunnan tappiot olivat alle 3 000 sotilasta, eli noin 7% kokonaisvahvuudesta.[xxvii]

Rintamakenraali Vihma

Eversti Einari Vihman 12.D hyökkäsi armeijakunnan hyökkäyksen painopisteessä. Ryhmitysalue Vuokselta Nuijamaanjärvelle.[xxviii]

Oesch ja Nihtilä olivat antaneet painopistesuunnan divisioonalleen tueksi asiaankuuluvan tykistön - melkein 14 patteristoa.

12.D vapautti Ihantalan, jossa Vihman divisioona jälleen taisteli uljaasti vuonna 1944. Vihma kaatui niissä taisteluissa kenraalina - Vihma oli oikea rintamakenraali, aina edessä. Tali-Ihantalan taisteluista on artikkeli täällä ja kyseisestä elokuvasta täällä.

Viipurin eteläpuolella 12.D huolehti vihollisen selustayhteyksien katkaisusta perusteellisesti edeten Suomenlahden rantaa vapauttaen mm. Kämärän, Huumolan, Humaljoen, Uusikirkon, Kanneljärven, Raivolan ja Terijoen. 1.9.1941 12.D keskeytti etenemisensä käsketylle tasalle: Rajajoen suu-Retukylä-Rajajoen mutka.[xxix]

Arvattavasti Einar Vihma olisi mielihyvin jatkanut menestyksellistä etenemistään Pietarin suuntaan - vaan se oli kielletty.

Valitettavasti käsketylle linjalle ei voitu rakentaa kunnollista pääpuolustuslinjaa, josta asiasta enemmän tässä artikkelissa.

Ei pelkkää maavoimien sotaa

Mainittakoon vielä, että Venäjä menetti vuonna 1941 Suomen suunnalla 762 lentokonettaan. Suomi menetti taisteluissa vuonna 1941 56 konetta.[xxx]

Entä nyt?

Vuonna 1941 Suomi vapautti Venäjän miehittämänä olleet alueensa. Ne liitettiin takaisin Suomeen Suomen eduskunnan päätöksellä 6.12.1941. Vuonna 1944 Venäjä miehitti jälleen noin 13% Suomen laillisesta alueesta - ja ne ovat edelleen Venäjän miehittäminä tätä kirjoitettaessa 19.3.2009. Milloin Suomi saa takaisin ne Venäjän miehittämänä olevat alueensa?

Jatkosota

Etusivulle