Kallis hinta

Siitä, että Suomi ei varustautunut ennen Talvisotaa, jouduttiin maksamaan erittäin kova hinta. Eihän vaan historia ole parhaillaan toistamassa itseään?

Suomi piti tärkeänä, ettei ole velkaa - velattomuus oli tärkeämpi kuin itsenäisyys.

Suomi luotti naiivisti YK:n edeltäjän Kansainliiton takaavan rauhan, vaikka oli esimerkkejä siitä, ettei se ollut totta.

Suomi luotti Venäjän kanssa solmittuihin Tarton rauhansopimukseen, Hyökkäämättömyyssopimukseen ja Hyökkäämättömyyssopimuksen jatkosopimukseen.

Vaan kun Venäjä on ollut imperialistinen roistovaltio jo noin 500 vuotta ja on sitä edelleen, niin sellainen luottamus on typeryyttä. Venäjä kunnioittaa vain voimaa, eikä arvosta sopimuksista kiinni pitämistä.

Niinpä Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen 30.11.1939 kello 6.30, rikkoen törkeästi em. sopimuksia, aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Talvisodan. Siinä Talvisodassa Suomi ja suomalaiset joutuivat kärsimään poliitikkojen luottavaisuuden, naiiviuden ja typeryyden vuoksi aivan turhia tappioita. Se typerä politiikka heijastui vielä seuraavaankin sotaan - vaikka Talvisota olikin avannut kukkaronnyörit. Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.

Puolet tappioista olisi ollut vältettävissä

Lainaan eversti Wolf H Halstia, joka oli itse mukana Talvisodassa ja Jatkosodassa:

”Pyydän näet että lukija hyväntahtoisesti palauttaisi mieleensä mitä muistelmieni ensimmäisessä osassa olen kertonut poliittisten päätöksentekijäin tavoista suhtautua valtakunnan turvallisuuskysymyksiin ja heidän täydellisestä välinpitämättömyydestään asiantuntijoiden mielipiteitä ja varoituksia kohtaan. Sitten pyydän että lukija muistaisi sen lukiessaan tästä osasta mitä meille sijaiskärsijöille tuon asenteen vuoksi tapahtui. Se kertoo noin sadantuhannen nuoren suomalaisen väkivaltaisesta kuolemasta. Vähintään joka toinen heistä joutui antamaan henkensä aseistuksen heikkouden, ampumatarvikkeiden vähyyden, riittämättömän koulutuksen, kantahenkilöstön harvalukuisuuden ja muiden senkaltaisten puutteiden vuoksi, syistä jotka olisivat olleet ajattelemalla ja tietäviä kuuntelemalla vältettävissä.

En esitä pyyntöäni meidän vuoksemme, siksi että rukoilisin myötätuntoa tai sääliä kaatuneillemme ja haavoittuneillemme. Teen sen tulevaisuuden, en menneisyyden vuoksi, lukijoitten itsensä ja heidän jälkeläistensä takia. Toivon että he aikanaan voisivat antaa myönteisemmän lausunnon valitsemistaan ja valtuuttamistaan päätöksentekijöistä kuin me omistamme. Siihen on olemassa vain yksi keino: valita huolellisemmin ja valvoa päättäväisemmin.”[i]

Puhdasta säästämistä

Investoiminen maanpuolustukseen olisi ollut ja olisi edelleen ”puhdasta säästämistä”.

Valtiovarainministeri Väinö Tanner tunnusti alkuvuodesta 1941 varustautumattomuuden Talvisotaan olleen mielettömyyttä: ”puhdasta säästämistä olisi ajoissa varautuminen ollut.”[ii]

Niinpä, mutta esimerkiksi 26.7.1939 Tanner vastusti aseiden ostoa USA:sta.[iii] Ja 13.8.1939 Tanner puhui edelleen puolustusmäärärahoja vastaan.[iv]

J. K. Paasikivi sen sijaan kirjoitti 5.8.1939: ”Wenäjä tahtoo saada meidät ja samoin kuin Viron ja Latvian jonkunlaisiksi vasallivaltioikseen ja se on jo ankara asia.”[v] --

”Puhuin edellä moraalisista tekijöistä pienten valtioiden tukena. Mutta kun toistaiseksi niitä ei ole, niin ei meillä nähdäkseni ole muuta keinoa kuin olla valmiit puolustamaan itseämme niin paljon kuin kykenemme ja olla valmiit ampumaan vihollista jokaisesta kadun kulmasta, jos se päällemme hyökkää. Sen tähden teillä hallituksessa ei mielestäni ole mitään muuta mahdollisuutta kuin hankkia varat varustuksiin. 'The tyranny of present conditions', sanoi äsken Chamberlain. Verot ei siinä riitä. Jos saisimme Yhdysvalloista suuren lainan puolustustarkoituksiin, olisi se mielestäni myös poliittisesti hyvä asia.”[vi]

Ei saanut antaa periksi

Eversti Halsti ei suinkaan halunnut antaa periksi Venäjän vaatimuksille ennen Talvisotaa - hän näki mihin se johtaisi: ”Baltian maat olivat taipuneet Venäjän vaatimuksiin ja tulleet käytännössä miehitetyiksi.”[vii]

”Rajan siirtäminen Karjalan kannaksella vaaditulle Koiviston-Lipolan linjalle merkitsi rakenteilla olevan pääaseman koko etumaaston ja itse aseman länsiosan menettämistä. Puolustus olisi ollut siirrettävä varustamattomalle Viipurin-Vuoksen linjalle, joka voitiin kiertää lännen kautta käyttäen Koiviston aluetta lähtökohtana. Tukikohdan vuokraaminen Hangon seudulta vaarantaisi yhteyksiä Ruotsiin ja loisi uuden rintaman kauas suomalaisten selustaan. Käytännössä Suomi, suostuttuaan vaatimuksiin, olisi yhtä avuttomassa asemassa kuin Baltian maat. Hallituksen puolueettomuuspolitiikka olisi mennyttä. Alistuminen johtaisi mitä todennäköisimmin toivottomuusmielialaan, lujaksi ja yhtenäiseksi osoittautuneen puolustustahdon luhistumiseen.”[viii]

”Tilanteelle oli kuvaavaa, että venäläisten vaatimuksiin kuului pääaseman Suomen alueelle jäävän osan hävittäminen.”[ix]

Myöskään Väinö Tannerin mielestä ennen Talvisotaa ei saanut antaa periksi, se olisi johtanut Baltian tielle.[x]

Laiminlyöntien vuoksi

Niinpä piti sotia Suomen Toinen Vapaussota Venäjää vastaan hyvin huonosti varustautuneena - siinä oli vähällä mennä itsenäisyys. Jos Venäjä olisi onnistunut miehittämään Suomen, niin siitä olisi seurannut mitä todennäköisimmin kansanmurha, etniset puhdistukset ja pakkovenäläistäminen.

Nyt laiminlyönnit maksettiin suomalaisella verellä.

”Sotilasjohtomme oli itse asiassa jännittänyt tilanteen äärimmilleen ja ylitsekin pitämällä joukot paikoillaan, jotta poliitikot ehtisivät keskeyttää sodan ennen kuin tiet Suomen ydinosiin avautuivat. Meidän onnemme oli, että venäläiset olivat rauhan tarpeessa suurpoliittisen tilanteen vuoksi.

Molemmilta sotivilta loppui aika yhtaikaa. Venäläisiltä se loppui heidän omatta syyttään mutta meiltä tarpeettomasti, omien laiminlyöntiemme vuoksi.”[xi]

Salpalinja

Talvisodan suunnattomien ihmishenkien ja aineellisten menetysten jälkeen rakennettiin Salpalinja ja hankittiin varusteita puolustusvoimille. Voidaan tietenkin todeta, että parempi myöhään kun ei milloinkaan, mutta toisaalta siitä nähdään, että ne olisi voitu rakentaa ja hankkia jo ennen Talvisotaa.

Salpalinjalla: ”Ilomme oli tietenkin suuri meille siihen saakka tuntemattoman päättäväisyyden johdosta. Ylistimme eduskuntaa ja hallitusta ja näyttelimme auliisti aikaansaannoksiamme kun korkeat herrat tulivat katselemaan edistymistämme. Kiitimme heitä vakinaisen väen palvelus ajan pidentämisestä, joka kartutti suojajoukkojemme vahvuutta, uusista päällystön viroista ja toimista, aseista ja varusteista. Mutta tämän rinnalle nousi toisenlaisiakin ajatuksia. Nythän näimme mihin maa kykeni kun poliittiset päätöksentekijät vain halusivat, joten rupesimme uudelleen muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. Siitä paisui melkoinen katkeruus.”[xii]

”Muutama kilometri idempänä oli entisen tasavallan presidentin P.E. Svinhufvudin kuuluisa Kotkaniemi. Kävimme tietysti siellä kohteliaisuuskäynnillä. Kunnioitettu maanisä oli suuresti vanhentunut mutta osoitti silti elävää mielenkiintoa puuhiamme kohtaan ja tuli useaan kertaan katsomaan linnoitustöitämme. Hän puki ajatuksemme sanoiksi huokaamalla kerran: »Olisivatpa nämä laitteet olleet Kannaksella silloin kun niitä siellä tarvittiin! Miten maailma rankaiseekaan lyhytnäköisiä!»

Kävin päivittäin Selim-herran [eversti Isakson - jp] ja Akin luona esittelemässä huoltopuolen asiat ja hakemassa kirjeisiini heidän allekirjoituksiaan. Se tapahtui aina iltapäivisin, ja esittelyn päätyttyä jäin usein heidän luokseen päivälliselle ja iltaakin istumaan. Tuolta ajalta muistan eräitä mielialallemme tunnusomaisia lauseita:

Selim-herra: »Voi hyvät veljet, jos olisi tehty tällä tavalla töitä Kannaksen aseman eteen, olisimme siellä vieläkin. Miksi ihminen ei koskaan opi toimimaan ajattelemalla vaan aina pitää saada selkäänsä ennen kuin herää?»

Aki K[urenmaa - jp]: »Saadaan taas uusia panssarintorjuntatykkejä, kenttätykkejä ja ammuksia. Ajatelkaa nyt kuinka moni suomalainen olisi hengissä ja terve jos viime talvena olisimme voineet antaa tulitukea sillä tavalla kuin nyt voimme jos tarve tulee! Minua itkettää kun ajattelen sitä. Kaatuivat pelkän typeryyden takia, kalliit, korvaamattomat pojat!»”[xiii]

Rakentaminen on hidasta

Puolustuskyvyn rakentaminen on hyvin hidasta - vuosikymmeniä vaativaa - toimintaa. Puolustuskyvyn romuttaminen sen sijaan käy varsin nopeasti. Sen romuttamisen on jo tehnyt Ruotsi - ja valitettavasti Suomi romuttaa puolustuskykyään parhaillaan vauhdilla.

Katsotaanpa miten ennen Talvisotaa valtiovarainministerinä toiminut Väinö Tanner muistelee myöhemmin tätä aikaa: ”Samanlaista luottavaisuutta, etten sanoisi huolettomuutta, oli Suomessa osoitettu puolustusvalmiutemme tehostamisessa. Tosin oli jo vuonna 1935 hyväksytty puolustuslaitosta varten perushankintaohjelma, jolla armeijan varustusten pahimpia vajauksia oli täytettävä. Sen mukaan oli vuoden 1938 alusta alkaen armeijan perushankintoihin käytettävä yhteensä 1 158 miljoonaa markkaa. Summa osoittautui pian riittämättömäksi, minkä vuoksi vuonna 1937 asetettiin uusi perushankintakomitea ohjelmaa täydentämään. Hallituksen esityksestä eduskunta toukokuussa 1938 hyväksyi uuden perushankintaohjelman, jonka mukaan vuosina 1938-1944 perushankintoja ym. puolustuksen tarpeita varten oli osoitettava varoja yhteensä 2 710 miljoonaa markkaa. Tästä summasta oli vuoden 1938 osalle tuleva 460 miljoonaa ja vuosien 1939-43 osalle vuosittain 200 miljoonaa ja vuonna 1944 250 miljoonaa. Ohjelma vahvistettiin lailla. Näin varattuja varoja ennätettiin kuitenkin käyttää varsin vähän syksyyn 1939 mennessä, joten armeijalta puuttui monenlaisia välttämättömiä tarvikkeita silloin, kun niitä olisi todella tarvittu.”[xiv]

Tanner otti opikseen - osaavatko nykyiset poliitikot ottaa opikseen yli 70 vuotta sitten tehdyistä äärettömän vakavista virheistä - kun ei investoitu riittävästi maanpuolustukseen?

Puolustusmäärärahoja on lisättävä oleellisesti aivan siitä riippumatta liittyykö Suomi NATOon vaiko ei.

Maanpuolustus

Etusivulle


[i] Wolf H Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 10

[ii] Wolf H Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 22

[iii] Väinö Tanner, Kahden maailmansodan välissä, 1966, sivu 227

[iv] Väinö Tanner, Kahden maailmansodan välissä, 1966, sivut 235-236

[v] Väinö Tanner, Kahden maailmansodan välissä, 1966, sivu 245

[vi] Väinö Tanner, Kahden maailmansodan välissä, 1966, sivu 247

[vii] Wolf H Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 42

[viii] Wolf H Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivut 42-43

[ix] Wolf H Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 46

[x] Väinö Tanner, Kahden maailmansodan välissä, 1966, sivu 252

[xi] Wolf H Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 89

[xii] Wolf H Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 99

[xiii] Wolf H Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 99

[xiv] Väinö Tanner, Olin ulkoministerinä talvisodan aikana, 1979, sivut 38-39

Maanpuolustus

Etusivulle