Englanti, Ranska, Saksa

Internetfoorumeilla esitetään kaikenlaisia väitteitä siitä, mitä Hitler kirjoitti Mein Kampfissaan. Usein väittäjä ei ole edes lukenut kyseistä pitkäveteistä teosta, vaan väittää sitä, mitä joku toinen on anonyymisti väittänyt - eli puppua.

Kun itse olen lukenut kirjan ja tehnyt siitä joitakin lainauksia, kuten, että Hitlerin mielestä nimenomaan Ranska oli Saksan verivihollinen ja Hitler oli valmis liittoutumaan mieluiten Englannin kanssa, mutta myös Venäjän kanssa (kuten tapahtuikin) JA silti väitetään, ettei Hitler ole mitään sellaista kirjoittanut, niin tehdäänpä tähän joitakin lainauksia. Ei siksi, että kannattaisin rikollista ihmisyyttä vastaan Hitleriä (tai kansallissosialistista työväenpuoluetta), vaan siksi, että kannatan historiallista totuutta.

”Saksan kansan leppymätön verivihollinen on ja semmoisena pysyy Ranska.”[i]

”Juuri sen vuoksi, ettei päästäisi Ranskan valtaa paisumaan liian suureksi, Englannin ainoa mahdollinen oman toiminnan muoto oli pysytellä mukana sen rosvoushalussa.

Tosiasiassa Englannilta jäi sen oma sodanpäämäärä saavuttamatta. Ei saatukaan estettyä erästä Euroopan valtiota [Saksa - jp] kohoamasta yli Euroopan mannermaavaltajärjestelmän voimasuhteiden, vaan tätä päinvastoin autettiin mitä suurimmassa määrin [Ranska kohosi - jp].

Saksa oli sotilasvaltiona v. 1914 puristuksissa kahden maan välissä, joista toisella oli yhtä suuri ja toisella vielä suurempi valta ja mahti kuin sillä itsellään. Lisäksi tuli vielä Englannin ylivoimainen merienvaltius. Ranska ja Venäjä yksin jo pystyivät ehkäisemään Saksan suuruuden liiallista kasvua ja tekemään sille vastarintaa. Saksan valtakunnan tavattoman epäedullista sotilasmaantieteellistä asemaa saattoi vielä lisäksi pitää varmuuskertoimena tuon maan liiallista vallan lisääntymistä vastaan. Varsinkin rannikkoalue oli sotilaalliselta kannalta epäsuotuisa taistelussa Englantia vastaan, se oli pieni ja ahdas, sen sijaan maarintama suunnattoman laaja ja avoin.

Ranskan nykyinen [kirjoitettu 1920-luvulla, kirja päättyy vuoteen 1926 - jp] asema on aivan toisenlainen: se on sotilaallisesti ensimmäinen valta, vailla vakavasti otettavaa kilpailijaa mantereella, sen rajat etelässä Espanjaa ja Italiaa vastaan melkein kuin suojatut; Saksaa vastaan sen turvaa meidän isänmaamme voimattomuus; rannikko muodostaa pitkän rintaman Britannian valtakunnan elinhermojen edessä. Eivät ainoastaan Englannin elinkeskukset ole kiitollisia lentokoneiden ja kaukotykkipattereiden maaleja, vaan myös Britannian kaupan liikennejänteet ovat alttiina sukellusveneiden vaikutuksille. Sukellusvenesota, joka nojautuisi pitkään Atlantin rannikkoon kuin yhtä pitkiin Ranskan Euroopan- ja Afrikan-puoleisiin Välimeren-reuna-alueisiin, johtaisi tuhoisiin vaikutuksiin.

Siten oli Saksan valtakehitystä vastaan käydyn taistelun hedelmänä poliittisessa suhteessa Ranskan yliherruuden syntyminen Euroopan mantereelle. Sotilaallinen tulos: Ranskan vahvistuminen ensimmäiseksi maavallaksi ja Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen tunnustaminen tasaväkiseksi merivallaksi. Talouspoliittisesti: mitä suurimpien brittiläisten etupiirien luovuttaminen entisille liittolaisille.

Samoin kuin Englannin perinteiset poliittiset tarkoitusperät tähtäävät tiettyyn Euroopan balkanisoimiseen ja tarvitsevat sitä, aivan samoin Ranskan tarkoitusperät tähtäävät Saksan balkanisoimiseen.

Englannin toivomuksena on ja pysyy estää ainoaakaan mannermaavaltaa liiallisesti kohoamasta maailmanpoliittiseen merkitykseen, siis tietyn tasapainon säilyttäminen Euroopan valtioiden keskinäisissä voimasuhteissa; sillä se käsitetään Britannian maailmanyliherruuden edellytykseksi.

Ranskan toivomuksena on ja semmoisena pysyy yhtenäisen Saksan vallan syntymisen ehkäiseminen, ilman yhtenäistä johtoa olevien, voimiltaan tasaväkisten saksalaisten pikkuvaltioiden järjestelmän voimassapito ja samalla Reinin vasemman rannan miehitys sen yliherruusaseman luomiseksi ja turvaamiseksi Euroopassa.

Ranskan diplomatian viimeksi mainittu päämäärä on ikuisesti ristiriidassa brittiläisen valtiotaidon perimmäisten pyrkimysten kanssa. [Hitler yrittää herättää Englannissa Ranskan vastaisuutta ja halua liittoutua Saksan kanssa - jp]

¤

Joka edellä esitetystä näkökohdasta käsin lähtee tarkastelemaan Saksan nykyisiä liittomahdollisuuksia, sen täytyy päätyä siihen vakaumukseen, että viimeiseksi toteutettavissa olevaksi suhteeksi jää ainoastaan lähentyminen Englantiin. Niin hirveät kuin Englannin sotapolitiikan seuraukset Saksalle olivatkin ja ovat, ei kuitenkaan saa ummistaa silmiään siltä käsitykseltä, että Englannin edut eivät nyt enää vaadi Saksan tuhoa, jopa että Englannin politiikan täytyy päinvastoin vuosi vuodelta ruveta ehkäisemään Ranskan suunnatonta yliherruudentavoittelua. Mutta liittopolitiikkaa ei harjoiteta entisten ikävyyksien näkökulmasta, vaan siihen vaikuttavat hedelmöittävästi menneisyyden kokemusten antamat opetukset. --

Joka siis luulee voitavan perustaa vieraiden kansojen kanssa solmittavia liittoja sikäläisten johtajien valtiomiesten Saksan-myönteisen mielialan varaan, on joko aasi tai valheellinen ihminen. Kansojen kohtaloiden toisiinsa kytkemisen edellytys ei koskaan perustu molemminpuoliseen kunnioitukseen, saati mieltymykseen, vaan siihen että se todennäköisesti on tarkoituksenmukaista kummallekin sopimuspuolelle. --

Käytännöllistä hyötyä voi siis tällä hetkellä olla ainoastaan vastauksesta seuraaviin kysymyksiin: minkä valtioiden elinedut eivät vaadi sitä, että saksalainen Keski-Eurooppa pyyhkäistään täydelleen pois ja Ranskan talous- ja sotilasvalta pääsee ehdottomaan, vallitsevaan yliherruusasemaan? Niin. mitkä valtiot omien olemassaolonedellytystensä ja tähänastisen perinteisen poliittisen johtonsa perusteella käsittävät semmoisen kehityksen oman tulevaisuutensa uhaksi?

Sillä eräästä asiasta täytyy vihdoinkin päästä täysin selville: Saksan kansan leppymätön verivihollinen on ja semmoisena pysyy Ranska. Aivan yhdentekevää, ketkä Ranskassa ovat ennen olleet vallassa tai ovat tästälähtien, Bourbonit vai jakobiinit, bonapartistit vai porvarilliset demokraatit, klerikaaliset tasavaltalaiset vai punaiset bolshevikit: heidän ulkopoliittisen toimintansa lopullisena päämääränä pysyy aina yrittää anastaa Reinin-raja valtaansa ja varmistaa tämä joki hajoittamalla ja tuhoamalla Saksa.

Englanti ei toivo semmoista Saksaa, joka on maailmanvalta, mutta Ranska ei toivo ensinkään sellaista valtaa, jonka nimi on Saksa: sentään varsin olennainen ero! Mutta emme nyt taistele maailmanvallanasemasta, vaan meidän on kamppailtava oman isänmaamme olemassaolon puolesta, kansamme yhteyden puolesta ja jokapäiväisestä leivästä lapsillemme.”[ii]

Liittolaisista

Meidän liittolaisemme on nykyisin jokainen valta, joka meidän laillamme tuntee Ranskan vallanhimon Euroopan mantereella sietämättömäksi. Ei mikään tie, joka johtaa semmoisen vallan luo, saa tuntua meistä liian raskaalta, eikä mistään luopuminen tuntua mahdottomalta luvata, jos vain lopputulos tarjoaa mahdollisuudenkaan meidän julmimman vihamiehemme [Ranskan - jp] kukistamiseen.”[iii]

Lopullinen välienselvittely

”Niin kauan kuin Saksan ja Ranskan välistä iänikuista ristiriitaa jatkuu yksinomaan Saksan puolustautumisen muodossa Ranskan hyökkäyksiä vastaan, siihen ei saada ikinä ratkaisua, mutta Saksa kyllä menettää vuosisadasta toiseen aseman toisensa perästä. Seurattakoonpa Saksan kielirajan siirtymistä kahdenneltatoista vuosisadalta tähän päivään asti, niin tuskinpa enää perustetaan mitään sellaisen asennoitumisen ja kehityksen varaan, joka meille jo tähän mennessä on aiheuttanut niin paljon vahinkoa.

Vasta sitten, kun Saksassa on opittu täysin ymmärtämään, ettei Saksan kansan elämisentahtoa enää käy typistäminen pelkäksi passiiviseksi puolustukseksi ja torjunnaksi, vaan voimat kootaan aktiiviseen välienselvittelyyn Ranskan kanssa ja heittäydytään lopulliseen ratkaisutaisteluun, jossa Saksan puolella on kaikkein suurimmat lopulliset tarkoitusperät: vasta sitten me kykenemme saattamaan ikuisen ja itsessään perin hedelmättömän meidän ja Ranskan välisen taistelun päätökseen;”[iv]

Verivihollinen - Ranska

Kun ”opponenttini” kiistävät, että Saksan päävihollinen oli Hitlerin mielestä (Mein Kampfissa) Ranska ja väittävät siellä aiotun valloittaa koko Venäjä, niin joudun huomauttamaan edellä lainatun osoittavan Hitlerin todella pitäneen Ranskaa päävihollisena, jota vastaan piti heittäytyä lopulliseen ratkaisutaisteluun. Mitään vastaavaa en ole huomannut Venäjän osalta.

Yhteenveto

Kirjoitukset ovat tietysti vain kirjoituksia ja teot ovat tekoja.

Teoista huomattakoon, että Venäjä ja Saksa liittoutuivat keskenään ja hyökkäsivät liittolaisina Puolaan, jakaen Puolan keskenään. Saksa olisi halunnut jäljelle jäävän 15 miljoonan asukkaan tynkä-Puolan, mutta Venäjä halusi hävittää Puolan kokonaan maailmankartalta.[v] Saksa myöntyi tähän liittolaisensa Venäjän tahtoon. Venäjä ja Saksa pitivät yhteisen voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.

Venäjä kuitenkin petti liittolaistaan Saksaa - saadakseen aikaan haluamansa Toisen Maailmansodan, jossa Englanti ja Ranska, sekä Saksa heikentäisivät toisiaan, että Venäjän olisi helpompi valloittaa koko Eurooppa (aluksi). Kun Venäjä sitten vastoin Venäjän ja Saksan välistä sopimusta miehitti Romanian Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan - joka oli selvä uhka Saksalle - niin Berliinissä viimein soivat hälytyskellot tämän liittolaisen, Venäjän, suhteen.

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle


[i] Adolf Hitler, Taisteluni, toinen osa, 1942, sivu 299

[ii] Adolf Hitler, Taisteluni, toinen osa, 1942, sivut 296-299

[iii] Adolf Hitler, Taisteluni, toinen osa, 1942, sivut 356-357

[iv] Adolf Hitler, Taisteluni, toinen osa, 1942, sivu 366

[v] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota, Osa 1, 1973, sivu 108

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle