Ohjeita kirjailijaksi aikovalle.

Luku 1    Luovuudesta
Luku 2    Miten löydän aiheita
Luku 3    Miten pääsen alkuun
Luku 4    Miten löydän julkaisukanavia
Luku 5    Miten voin kouluttaa itseäni
Luku 6    Luovan työn edut ja haitat
Luku 7    Käytännön seikkoja
Luku 8    Harjoituksia
Luku 9    Kriitikon homma
Luku 10  Senttarista toimittajaksi
Luku 11  Valokuvaus on tärkeä apu kirjoittajalle
Luku 12  Hyödynnä lasten elämänviisaus
Luku 13  Vanhuksilta voi oppia paljon
Luku 14  Kuuntelun taito
Luku 15  Laulele ja sepitä lauluja
Luku 16  Luovuus ammattina
Luku 17  Kirjoittajakoulutuksessa

Luku 1

Luovuudesta

WSOY:n kirjallinen johtaja Vilho Vikstén sanoi minulle, kun tarjosin parikymppisenä hänelle runojani: " Tärkeintä ei ole muoto, kieli tai tyyli, tärkeintä on, että sinulla on sanottavaa. Muu kaikki on korjattavissa tai harjoiteltavissa."

Moni muukin on lausunut mielipiteitään kirjoittamisesta ja luovuudesta aikojen kuluessa. Toki sain kirjojani julki ja tekstejäni julkaistiin useilta kustantajilta. Päädyin, kuten moni muukin kirjoittamisen harrastaja tuota pikaa kirjoittamisen opettajaksi (jo ammattini vuoksi, joka on opettaja) aikuisille ja lapsille.

Huomasin, että kirjoittamisessa, samoin kuin muussakin taiteessa on tärkeää omata luovuutta ja uteliaisuutta elämää ja sen ilmiöitä kohtaan. Luovuus on lahja, jonka avulla voi kehitellä itselleen monta hauskaa hetkeä sillä aikaa, kun toinen voivottelee tuskastuneena, että mitähän tekisi.

Luovuuteen kuuluu se, että suhtautuu elämään kuin seikkailuun, jossa kaverina on paras henkilö, joka on mahdollista kaveriksi saada, sinä itse. Jos joku pyrkii saamaan sinut huonoihin väleihin tämän kaverin kanssa, on pikaisesti tehtävä jotakin. Omasta luovuudesta voi ammentaa elämänvoimaa myös kanssakulkijoille ja niille, joita elämä on murjonut ja jotka ovat vaipuneet jonkinasteiseen apatiaan ja synkkyyteen elämän tarjoamien elämysten ja mahdollisuuksien suhteen.

Luovaa ihmistä kadehditaan usein. Häneen saatetaan suhtautua (luovuuden elkeistä riippuen) kuin olentoon toiselta planeetalta.

Joku kanavoi luovuutensa yleisesti hyväksyttyyn formuun, toisen luovuus roihahtaa kuin liekki joka saattaa saada aikaan eriasteista tuhoakin ympäristössä. Parhaimmillaan luovuus on silloin, kun se saa silmät tuikkimaan elämäniloa ja murheellisen hetken muuttumaan hauskaksi matkaksi mielikuvituksen sokkeloihin.

Ei meidän tarvitse kaikkea luovuutta etsiä omasta itsestämme.

Luovuus kukkii ympärillämme eri muodoissa. Kirjastot, taidenäyttelyt, luonto, ihmiset, kaikki, mitä maa päällään kantaa, on osoituksena eriasteisesta luovuudesta. Täytyy vain olla avoin ja antaa luovuudelle tilaa.

Kun luovuutta kanavoi taiteeseen, on mahdollista käyttää mielikuvituksen laajoja mahdollisuuksia. Kurinalaisuus on paha sana luovalle henkilölle. Silti taiteen opetuksen normistot on hyvä hallita. Nykyisin kirjallisuudessa valtaa alaa ns. lyhytproosa, jossa kirjataan mielteitä ja tajunnanvirtaa sen enempiä ajattelematta tyylilajia tai taiteen normituksia. Puhutaan ns. luokittelemattomasta taiteesta. Jollekin moinen asia voi olla kauhistus. Mutta jos kävelee vaikka nykytaiteen museossa ja antaa mielikuvilleen vallan ja tulkinnoilleen väljyyttä, huomaa pian, että taide ei ole tarkoitettu yksitulkintaiseksi. Jokaisella taiteen omaksujalla on mahdollisuus muodostaa siitä omat henkilökohtaiset tulkintansa ja yksityiset mielteensä.

En ole erityisen hyvä kirjoittamaan esseitä. Olen kuitenkin kirjoittajakoulutusta pitäessäni ja lasten kanssa puuhatessani omaksunut erään tärkeän asian. Taide lähtee rakkaudesta elämään ( useimmiten ) ja rakkaudesta luovuuteen. Monet vaikeatkin elämänvaiheet selvitetään taiteen ja luovuuden turvin.

Lapsen avoimuus ja vanhuksen elämänviisaus ovat sellaisia
arvoja, joita ei pidä sivuuttaa taiteen tekemisessä. Sanoohan Iso kirjakin, että meidän pitäisi tulla lasten kaltaisiksi. Mitä enemmän vuosia kertyy kirjoittajalle, sitä kypsemmin hän suhtautuu aiheisiin ( esim. omaan elämään) joiden kanssa on painiskellut.

Vuodet antavat perspektiiviä. Mutta kirjoittajalla on mahdollisuus "varastaa" tätä perspektiiviä käyttöönsä veljeilemällä vanhusten kanssa ja pääsemällä heidän ystävä ja keskustelupiireihinsä.

Myös nuoruuden ehdottomuus ja suoruus on saavutettavissamme.

Lapset ovat korvaamattomia kouluttajia elämäntaidossa ja siinä miten arjen haasteet on otettava vastaan.

Luku 2

Miten löydän aiheita

Ole lasten kaveri

Lapset opettavat aikuiselle, kuten edellä mainitsin, monenmoista hyödyllistä. Esimerkiksi suhtautuminen elämän murheisiin on heillä yksinkertaista. Silloin kun itketään niin itketään, kun nauretaan niin on ilo ylimmillään. Myös luovuuden ja taiteellisuuden syvin olemus kulminoituu lasten persoonassa.

He ovat mestareita käyttämään mielikuvitusta. Joskus arki saakokonaan uudet puitteet lasten leikeissä. Voit huomata lapsen hiekkalaatikolla itkevän sitä, että muurahainen joutui pahan noidan hiekkaluolaan, eikä ole tullut vielä pois, tai riemuitsevan siitä, että nuken jalkasärky parani, kun pikkuveli-lääkäri antoi sille männynsiemenlääkettä. Lasten yksinkertaisuudessa on viisaus jota luova ihminen usein tietämättään hyödyntää. Pitää elää päivä kerrallaan, antautua mielikuvien matkaan, unohtaa hetkessä murheelliset asiat, nousta arjen yläpuolelle siten, että kiinnittää huomionsa ympäristön makromaailmoihin. Lasten koko elämä on leikkiä ja satujen sepittämistä. Siinä on esikuvaa lastenkirjailijoille.

Unohdetut vanhukset

Olen nähnyt vanhuksia, joiden päivän ainoa huvi on käydä huoltoasemalla pelaamassa pokeria tai hedelmäpeliä. Olen istunut heidän kanssaan pöytään ja kuullut tarinoita sodan ajoilta. Iloisten silmien tuikkiessa he ovat kertoneet kokonaisia elämäntarinoita tai murheen murtamina paljastaneet koko elämän heitä kalvaneet murheet kuulijalle, kiitelleet kuuntelusta ja lähteneet huojentuneina ilman pokeripeliin menetettyjen markkojen tuomaa mielipahaa.

Vanhuksissa on kirjailijan tarvitsema aihepankki. Vanhusten kanssa jutellessa huomaa oman elämänsä vaiheet melkoisen pieniksi ja pääsee mukaan seikkailuretkelle, jonka voi tarjota esim. Nobel-kirjailijan kirjaan tarttuminen. Vanhukset, kuten lapsetkin, ovat yhteiskunnan sivuraiteelle heittämiä. Työikäiset hallitsevat kiireineen elämää ja vanhukset ja lapset ovat enemmänkin tiellä.

Kirjoittavan henkilön ei tarvitse mennä lähiökuppilaa kauemmas, saadakseen kuulla näitä tarinoita. Vasta juttelin erään miehen kanssa, jonka olin nähnyt köpöttelevän huoltsikalle päivittäin mukanaan pelirahaa. Hänen traagisten elämänvaiheidensa kertominen kesti toista tuntia ja seisoimme polkupyöriin nojaten.

Yhtään ei väsyttänyt. Välillä siirryimme varjoon. Vanhuksesta huokuva elämänvoima antoi minulle kannustusta arkeen ja ajattelin, että mitenkähän monta kuuntelematonta tarinaa kätkeytyy hautakumpujen alle.

Luonto stimuloi runoilijaa

Kun kirjoitat luonnossa runoja, kuten minä nuorena miehenä tein, saat niihin tuoreen luonnontunnon ja efektejä, jotka muuten ovat savuttamattomissa. Miljöön merkitys on suuri. Joku saa parhaat runonsa tehdyksi savuisen kuppilan ruokaliinaan. Toinen tarvitsee keskiyön hetket, jolloin runosuoni sykkii. Luonto tarjoaa symbolikuvastoa, se on suuri allegoria ihmiselämästä, kun sen oikein oivaltaa. Luontorunoilijoita lukee mieluusti. Mieleen tulevat vaikkapa Risto Rasan humoristisetkin, mutta syvämietteiset säkeet tai Viljo Kajavan viilatut ja harkituin symbolisisällöin ladatut säkeet. En pyri esityksissäni kattavuuteen.

Luonto on lähes kaikkien julkaisseiden taiteilijoiden innoittaja tavalla tai toisella.

Luku 3

Miten pääsen alkuun

Valkoisen paperin kammo ja miten se voitetaan

On kirjailijoita, kuten Veijo Meri, jotka kirjoittavat tekstinsä ensin paperirullalle. Voi kirjoittaa sitä, mitä mieleen tulee, ei tarvitse ottaa paineita kirjoituksen laadusta, joka tulee sitten myöhemmin eteen. Tärkein, kirjoittamisen tuottaminen on saavutettu.

Jotkut runoilijat sanovat, että elämä on päättymätöntä runoa.

Tätä runoa, joskus vajavaista, joskus terävää ja kuolematonta,
he kirjaavat paperille ja pätkäisevät siitä sitten palan uutta kokoelmaa varten. Runon jatkuva tuottaminen pitää kirjoitustapahtuman voimassa ja stilisoinnin voi suorittaa myöhemmin.

Joskus kirjoittajalle tulee kammo kirjoittamista kohtaan. Tuntuu, että yhdenkin sanan kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia. Silloin on parasta ottaa etäisyyttä. Mennä vaikka terassille kuuntelemaan juttuja tai poiketa kirjastossa saamassa virikkeitä. Hyvä musiikkikin on todettu auttavaksi keinoksi kirjoittamisen vaikeuteen.

Päiväkirja

Päiväkirja on monen kirjoittajan tapa kommunikoida itsensä kanssa. Päiväkirjasta voi tulla vaikka mielikuvitusystävä, jonka kanssa vietetyt hetket auttavat jäsentämään elämän kaaosta tai iloistemaan onnistumisista.

Päiväkirjan kirjoittamisen voi myös ottaa kirjoitusharjoituksena.

Kun pistää elämäänsä paperille, sen voi tehdä runon muodossa tai novelliharjoitelman, miksei matkakertomuksen tai esseen. Kirjoittamisen taidot kehittyvät samalla ja kynnys kirjoittamisen tapahtumaan pienenee. Päiväkirjakirjailijoita on paljon. Jotkut kuten saksalainen Max Frisch ovat kirjoittaneet suurimman osan tuotannostaan päiväkirjan muotoon, koska pitävät sitä helpoimpana tapana päästä asioiden ytimeen.

Ota etäisyyttä

Joskus on hyvä katsoa asioita lintuperspektiivistä. Jos on tuijotellut tyhjää paperia pitkän aikaa, voi kotioloissa vaikka heittää vapaalle, panna saunan lämpiämään, ottaa oluen, katsoa televisiota, lähteä iltalenkille, pistäytyä kirjastossa, soittaa puhelun ystävälle, jonka on luullut jo unohtuneen. Pääasia, että kirjoitustapahtuma unohtuu. Kirjoista tai tv-ohjelmasta voi saada virikkeen kirjoittamiseen. Yleisönosastoakaan ei kannata väheksyä. Monesti kirjoittaja kokee yleisönosastossa tai netin keskustelupalstalla saavansa vastakaikua ajatuksilleen ja ongelmilleen ja selkeyttää siten maailmankuvaansa. Myös pidempi matka vaikka ulkomaille voi tuoda kirjoittajalle tarvittavan perspektiivimuutoksen ja avata sanaisen arkun.

Jäsennä

Kirjoituksen jäsentäminen on apukeino, jolla kirjoitustapahtuma saadaan järkeistettyä. Joku kirjoittaa mielijohteesta, toinen kortistoi kuulemansa tarinat ja kirjoittelee jutunpätkiä korteille.

Niistä voi sitten koostaa tarinan. Jos tekee kirjaa, on tietysti hyvä tehdä siitä lukukohtainen suunnitelma, vaikka se sitten muuttuisikin kirjoitustapahtuman kuluessa. Jäsenneltyään tekstin voi kirjoittaja tehdä työtä, joka on jo työstetty alitajunnassa ja tekstin tekeminen helpottuu.

Luku 4

Miten löydän julkaisukanavia

 
Lehtikirjoittelu

Muistan miten pienenä poikana pätemisentarpeessa piirtelin kuvia ja lähetin niitä Koululainen-lehteen. Myöhemmin kirjoittelin tarinoita siskojeni julkaisemaan kerholehteen
( painos 1 kpl).

Julkaisun paine oli suuri. Opiskellessa tuli palkintoja ja koululehdet julkaisivat jatkokertumuksiani. Tarjosin nuorukaisena novellia maakuntalehden kulttuuripalstalle ja sainkin nähdä sen julkaistuna ja – kuvitettuna! Siitä riitti kannustinta pitkäksi aikaa.

Lehtien kulttuuripalstat tekevät tärkeää työtä. Vahinko vain, että ne on tuottamattomina usein typistetty tai lopetettu kokonaan.

Lehdissä ( ja netissä) on yleisönosastoja, joissa kirjoittelu voi antaa puhtia kirjoittajalle. En tarkoita tässä senssipalstoja, joilla voi joskus olla päinvastaisia sivuvaikutuksia. Internet on tuonut lukuisia mahdollisuuksia asialliseenkin kirjoitteluun ja palautteen saamiseen.

Kulttuurilehdet

Kulttuurilehdet, kuten Parnasso, Taite, Nuori Voima, Kulttuurivihkot, jne. tekevät tärkeää työtä nuorten kirjoittajien
nostamiseksi esille. Jos pöytälaatikkoon on kertynyt juttuja tai runoja, voi kokeilla "kynsiään" lähettämällä juttuja näille. Usein kulttuurilehtien kynnys on kuitenkin kohtalaisen korkea.

Kirjoituskilpailut

Kirjoituskilpailujen kautta voi kokea onnistumisen elämyksiä, mutta myös niellä tappion karvasta kalkkia. Tappiot on kuitenkin kestettävä, jos aikoo kirjoittajaksi. Pääseminen palkittujen joukkoon tai kunniamaininnalle isossa kisassa tai maakunnallisessa mittelössä, saattaa olla lopullinen ponnahduslauta oman kirjallisen tuotteen julkaisuun. Kilpailumenestyksellä on arvaamattomat vaikutukset työmotivaatioon usein pitkäksi aikaa. Niistä on osattava iloita ja jakaa iloaan myös myille. Kateellisia vähättelijöitä pitää karttaa, kun huomaa tällaista esiintyvän.

Perheen oma lehti

Perhepiirissä voi pitää omaa lehteä. Saarikosken perheen kotilehdet ovat näistä tulleet kuuluisiksi. Perhelehdet, joihin
nuorimmatkin osallistuvat, ovat mukavia muistoja ja yhdistäviä tekijöitä.

Kritiikit ja taidearviot

Paikallinen lehti voi tarvita sujuvaa tekstinikkaria pakinoiden väsäämiseen. Usein ei kannata ensiksi puhua palkkioista vaan odottaa kunnes homma on päässyt alkuun. Myös kritiikit ja taidearvostelut ovat joskus kysyttyjä. Pitää kuitenkin olla pitkämielinen ja myöntyä, jos lehti ei kaikkia juttuja kriitikoltaan julkaise.

Juhlarunot ja ajankohtaiskirjoittelu

Juhlapyhien, kuten joulun, juhannuksen ja pääsiäisen aikoihin otetaan lehtiin tunnelmallisia runoja kunhan ne on ajoissa lähetetty. Myös oman suvun tai työpaikan, miksei retki- tai harrasteporukan juhlissa tarvitaan sujuvakynäistä kirjoittajaa. Ei saa vähätellä pienempiäkään haasteita. Jatkuva kehitys on tärkeämpää. Kun on kehittänyt itseään, voi päästä myös palkoille.

Luku 5

Miten voin kouluttaa itseäni

Lukeminen on kirjoittajan peruskoulutusta

Muistan lapsuudesta, miten koulutien lisäksi tuli tutuksi tie kylän kirjastoon. Tiskin alta saatavat uutuudet olivat nuoren lukijan toiveiden täyttymys. Myös koulun kirjastosta sai kirjoja, joiden arvoa lisäsivät johtajaopettajan kommentit. Esimerkiksi Välskärin kertomuksia hän suositteli meille ilmoittamalla, että se ei ole heikkohermoisten luettavaksi tarkoitettu kirja. Siitäkös me pojat innostuimme.

Kirjojen lukijan on syytä miettiä, mitä lukee. Maailmassa on niin paljon huippukirjallisuutta, että aikaa on turha tuhlata tusinakirjoihin, joita tietysti riittää paljon enemmän. Ei tietysti voi keskittyä pelkkiin helmiin, mutta on hyvä pitää jonkinlaista "lukua" siitä mitä ottaa lainaan. Klassikot sisältävät usein niin paljon elämänoppia ja kirjoittamisen tekniikan huippusuorituksia, että kertalukemalla sitä ei ehdi tajuta. Siksi luetun kertaaminenkin on joskus suositeltavaa.

Kurssit

Useilla paikkakunnilla työväenopistot ja kansalaisopistot pitävät kirjoittajille kursseja ( joiden rasitteena on määrärahojen puute).

Vaatimattomat puitteet korvaa kirjoittajien yhdessäolo ja henkilökohtainen palauta suurin mitoin. Joskus kurssilaisten keskuudessa kehittyy niin hyvä yhteishenki, että kurssiajan ulkopuolellakin pidetään kirjallisia iltoja ja juttujen lukuhetkiä
( kuten itseni vetämässä piirissä joskus kävi).

Myös erilaiset kirjoittajaseminaarit ovat suosittuja "pikajaksoja", joissa esitelmöitsijät joskus ovat valmiita kirjailijoita tai muuten karismaattisia henkilöitä. Heidän olemuksessaan voi jo olla kirjoittajaa kannustavia efektejä. Hyvissä kirjoittajaseminaareissa, joita en käy luettelemaan, on usein myös painotettu kritiikin merkitystä ja negatiivisistakaan arvioista ei saa pahastua.

Myös lapsille tarkoitettuja kirjoittajakouluja on alkanut ilmestyä.

Se on positiivinen seikka näinä jääkiekon, sählyn ja jalkapallon luvattuina aikoina. Itse vedin usean vuoden ajan Lappeenrannassa paikallisen kulttuurikeskuksen kirjoittajakoulua lapsille. Kouluttajapula on luultavasti suurin haittatekijä, koska taloudelliset resurssit ovat usein vajavaiset ja työ on vaativaa.

Elämän koulu kaikki voittaa

Jos sinulla on avoin mieli, hakeudut sellaisiin paikkoihin, jotka eivät ole tavanomaisia, etsit uusia perspektiivejä arkipäiväisiin asioihin ja jokapäiväisiin miljöisiin. Myös toisen ihmisten kuunteleminen on tärkeää. On sanottu, että " Ole päivä hiljaa ja teet monta onnelliseksi." Hyvä kuuntelija on kaikkien ystävä ja se korreloi myös kirjailijan saamaan aineistomäärään positiivisesti. Mitään "kirjallisen ryöstön" aineksia ei ole olemassa, jos kuuntelet muita, viihdyt vanhusten seurassa ja
pistät tuopin jollekin kulkujätkälle, jonka elämän kuviot osoittautuvat todelliseksi värisuoraksi. On tietysti oltava varovainen, että ei pistä nokkaansa väärään paikkaan tai ole
tunkeileva. Siitä voi olla huonot seuraukset.

Ammattikirjallisuus

Nykyisin on julkaistu suuri määrä ammattikirjallisuutta kirjoittajaksi aikoville ja kirjoittajapiirien vetäjille. Mika

Waltarin ajoista on siirrytty jo prosessikirjoittamiseen, joka on tiimityötä kirjoittajan ja ohjaajan välillä ja ohjaaja osallistuu jopa luovaan prosessiin. Silti kirjoittaja on edelleen "suuri yksinäinen" jonka henkilökohtainen panos on ratkaiseva.

Luku 6

Luovan työn edut ja haitat

Luova elämänlaatu

"Luova hulluus" termiä ei ole keksitty turhan päiten. Luovuus merkitsee usein melkoista riskiä olla ns. sopeutumaton ja epänormaali muihin säädyllisiin ihmisiin verrattuna. Joskus luovuuteen liittyvät epäsäännölliset elämäntavat " Joka tietoa lisää se tuskaa lisää". Alkoholin käyttö on tuhonnut monta lupaavaa kirjailijaa ja taiteilijaa. Ehkä seikka johtuu siitä, että luova ihminen on henkisesti herkempi eikä aina kestä tilanteita, jotka tavallisesta Taavista tuntuvat jokapäiväisiltä. Joskus luovuuden muassaan tuomat kuvitelmat ja fiktiot alkavat elää omaa elämäänsä ja vaikeuttavat arkeen sopeutumista. On sanottu, että kirjailijan ja taiteilijan työ on yksinäistä. Se on tosi. Jos on julkaissut kirjailija, muuttuvat paineet moninkertaisiksi. Joskus voi saada "sapiskaa" syyttä suotta, kun joku ei ole samaa mieltä kanssasi tai on loukkaantunut tekstistäsi.

Luovuuden etuja

Parhaana luovuuden etuna optimitapauksessa näkisin elämän rakastamisen ja tietynlaisen lintuperspektiivin elämään. Luova saattaa kokea jonkun arkisen murheen joutavanpäiväisenä. Kuitenkin toiselle se saattaa olla elämän tärkein asia. Meitä
on moneksi. Jos pitää löytämäänsä ahomansikkaa tärkeämpänä kuin osallistumista eurovaaliin, ei välttämättä ole väärässä. Riippuu perspektiivistä, josta asiaa katsotaan.

Luova ihminen on parhaimmillaan sosiaalisesti sopeutuva ja
saa paljon ystäviä. Jos on tullut julkisuutta, saattaa ystävyyteen tulla tiettyjä palvonnan aineksia, jotka eivät välttämättä ole hyviä.

Normaali ihminen ymmärtää, että taiteilija ajattelee asioita laajemmin, on valmis puolustamaan sellaisiakin arvoja, jotka
katsotaan vaikenemisen arvoisiksi yleisessä ajattelussa.

Luova ihminen on rehellinen itselleen, koska muuten ei voisi tehdä rehellistä taidetta. Tämän rehellisyyden jos löytää hänen teksteistään tai kuvistaan, voi olla varma, että se herättää sympatioita.

Luova työ on uuvuttavaa

Jotkut kirjoittajat tekevät kirjansa ns. "putkeen". Silloin ei jää lepotaukoja ja muu perhe saa olla varpaillaan. Luova työ on toisin kuin luullaan, raskasta. Luova kirjoittaminen voi ottaa voimille siinä missä sementtisäkkien kantaminen, vähän vain eri tavalla.

Jos tähän uupumukseen yhdistyy paineita perhepiirissä kehittyy tilanne joskus kestämättömäksi. Luovien ihmisten itsemurhatilastot ovat suuret. Myös kielteinen kritiikki juuri kun on saanut "mestarityönsä" valmiiksi, saattaa olla se viimeinen pisara kirjoittajan elämässä. Tällaisiakin tapauksia tunnetaan.

A. Kivi kesti kritiikkinsä ainakin osittain. Lassi Sinkkosen kohtalo oli murheellisempi, vain pari esimerkkiä mainitakseni.

Elämän laatu

Luovan kirjoittajan olisi muistettava satsata myös elämän laatuun, luovuuden uhallakin. Jos kirjoittaja polttaa itsensä loppuun parhaassa luomisiässään, on myöhäistä pahoitella, että hänellä oli niin kuluttava elämä. Tässä on läheisten ihmisten osuus tärkeä.

Usein vain on, että voiton hetkellä läheinen ihminen vetäisee maton luovan ihmisen jalkojen alta, pelkän kateellisuuden vuoksi, tai sitten siksi, että tuntee itse olevansa sivuroolissa.

Luku 7

Käytännön seikkoja

Kirjoittajan huone

Itse kirjoittelin nuortenkirjoja makuuhuoneessa, koska kerrostalohuoneistossa oli makuuhuoneen lisäksi vain
lastenhuone, olohuone ja keittiö. Luova työ ei vaadi välttämättä hienoja tiloja. Tosin kuvataiteilijat tietysti ovat parhaimmillaan omassa lasiseinäisessä torniateljeessaan.

Huoneessa on kuitenkin oltava tilaa kirjoittaa ja hyvä ilmanvaihto. Luova työ saa tosin uutta potkua, jos välillä piipahtaa lenkillä luonnossa.

Kunnollinen tuoli on tärkeä. Vaimoni osti minulle kalliin tuolin
niskatukineen ja säädettävine istuimineen. Tosin olin silloin jo
kirjoittanut viisitoista lasten- ja nuortenkirjaa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Kirjoituskone on tärkeä ( nykyisin mieluummin tekstinkäsittely,
koska se helpottaa ratkaisevasti kirjoittamisen teknistä suoritusta).

Itse päätin, että jokainen hankkimani kirjoituskone on saatava
niillä rahoilla, jotka tulevat kirjoittamisesta. Tässä olen pysynyt ja nykyisin on tullut muutama sata tonnia ylimääräistäkin. Selkä tuli kipeäksi, kun kirjoittelin ensimmäisiä opuksiani matkakirjoituskoneella uudelleen puhtaaksi kustantajan töhräysten jäljiltä. Tuskinpa monikaan enää kirjoittaa kynällä kirjojaan, kuten Anni Polva muistaakseni teki.

Apurahat

Kirjoittaja voi saada apurahoja kirjalliseen työhönsä. Usein pitää olla jo näyttöjä, jos aikoo apuraharaatien suosioon. Joskus kuitenkin hyvä suunnitelma palkitaan kymppitonnilla. Kun tekijänkappaleita on jo hyllyssä julkaistuna voi pyytää

Opetusministeriöltä kirjastokorvausapurahaa, koska kirjailijoille
korvataan kirjojen kirjastokäyttö samaan tapaan kuin äänilevyjen soitto kahviloissa taustamusiikkina. Myös oma kaupunki ja lääni voi mieluusti antaa apurahaa, jos perustelut ovat hyvät.

Kirjailijan ammatti ei elätä

Kirjailijan ammatilla harva elää. Jos siihen yhdistelee toimittajan ja valokuvaajan hommia, on toimeentulo jo parempi. Yleensä on parasta hankkia myös porvarillinen ammatti odotellessaan Finlandiapalkintoa. Jos aikoo kirjoittaa lapsille, on hyvä hankkiutua hommaan, jossa tulee tekemisiin lasten kanssa.

Itse olen opettajan työssäni oppinut paljon lasten suoruudesta ja mutkattomasta elämänasenteesta. Vaikka luulisi, että opettaja saa aiheet suoraan oppilaistaan, on kirjoittaminen vähän mutkikkaampi juttu. Pitää käyttää kuvitettaan. Ilman mielikuvitusta ei tule kirjailijaa. Joku on yrittänyt haastatella vanhusta nauhalle ja kirjoittanut nämä jutut sanasta sanaan kirjaksi, mutta tuotos jäi käsikirjoitusasteelle. Kirjoittajan on jalostettava kokemuksiaan ja tehtävä niihin fiktiivisiä lisäyksiä. Oman elämän kuvaaminen on katsottu aika tärkeäksi ainakin alkuvaiheessa, koska tekstiin tulee tietty todentuntu tämän avulla.

Kortisto

Jotkut kirjailijat pitävät kortistoa, johon lisäävät aakkosjärjestykseen jutunpätkiä, kokemuksia, kertomuksia,
haastatteluja, dokumentteja. Niistä kokoamalla alkaa kirja sitten hahmottua oikeaan muotoonsa. Toinen kirjoittaja luottaa vainuunsa ja antaa romaanin henkilöiden elää "omaa elämäänsä", korjailee sitten jälkeenpäin jos on aihetta.

Luku 8

Harjoituksia

Motiivina auto

Aloitin ensimmäisen kirjoituspiirini työväenopistossa kirjoitusharjoituksella, jossa jutun motiivina ( siis stimuloivana
tekijänä) oli auto. Kirjoittajat innostuivat aiheesta. Tuli juttua
vanhasta vihreästä Volkkarista, kolaroidusta Ladasta, rakkaudesta auton penkillä, kunnanjohtajan mersusta, joka kaartaa kesäjuhlilta kesken näytelmän, jne jne… Sopii koettaa aihelmaa.

Sarjakuvakertomus

Annoin oppilaille paperin, joka oli jaettu kuuteen ruutuun.

Ensimmäisessä ruudussa potki vajavaisesti piirtämäni polvihousupoika jalkapalloa ja äiti kutsui häntä ikkunasta syömään. Sanoin, että miettikää jatkoa jutulle.

Jokaiseen ruutuun tulee kirjoittaa tai piirtää jutun tärkeimpiä
vaiheita ja viimeiseen päätös.

Taas tuli monenmoista juttua. Mieleen jäi tarina, jossa pallo
joutui roskapönttöön, josta roska auto mukana kaatopaikalle ja sieltä vaihtelevien vaiheiden jälkeen takaisin pihalle. Koira kuljetteli palloa monessa jutussa.

Kannattaa koettaa, vaikka jollakin toisella kuvalla.

Jatkojuttu

Piiriläiset saivat kerran kukin paperin. Jokaisen piti kirjoittaa
jutun alkulause paperiin ja antaa paperi seuraavalle. Seuraava jatkoi juttua lauseen verran ja edellinen taas edellisen juttua, kunnes paperi tuli täyteen. Hyvissä ajoin ilmoitin, että viiden lauseen jälkeen pitäisi jutun lopun olla käsissä. Lapset intoutuivat tästä harjoituksesta melkoiseen "tykitykseen" , mutta aikuiset olivat maltillisempia. Itse asiassa jonkun koululuokan tuotokset piti takavarikoida, ettei tulisi jälkipuheita. Useimmiten syntyy kuitenkin vaihtelevia ja mielikuvituksellisia kertomuksia. Joku tyttöpari teki parityönä kirjasarjaa "Hullusta luokasta" ja kirjat olivat kuulemma melkoisia best-sellereitä.

Esineen tarina

Olen monesti miettinyt kirpputorilla esineiden elämäntarinoita.

Ostin niitä kerran melkoisen muovikassillisen, muovinukkeja,
uistimenkeloja, kananmunanleikkureita, hiuspantoja, kynttilänjalkoja, joissa oli loppuunpalanut kynttilä, vanhoja
valokuvia patinoituneissa kehyksissään, jne jne…

Monenmoista juttua tuli esille, kun käskin lapsia ja aikuisia kertomaan näiden esineiden tarinoita uudesta kirpputorille.

Itse asiassa joillekin jutuille sai nauraa vesissä silmin ja joidenkin vuoksi vedet tulivat silmiin ilman naurua.

Matkakertomus

Jokaisella on mielessä joku matka, jolle on osallistunut. Hätätapauksessa sopii vaikka matka mummolaan, kalareissu
tai uimahallikäynti. Tärkeintä, että jutussa on matkan elementit, valmistautuminen, matka, perillä koetut asiat ja paluu. Itse olen julkaissut eräkirjoissa tällä kaavalla kirjoitettuja juttuja. Kaava on varma. Kirjoittajasta riippuu, mitä hän saa siihen sisälle. Joskus voi matka muuttaa vaikka kahden ihmisen suhteen, jolloin mukaan tulee novellirakenteita, jonkun matka voi olla vaikka välimatkan ottamista murheellisiin asioihin, toisen reissu on ratkiriemukas ja pakinamainen. Kaikki on sallittua taiteessa.

Luku 9

Kriitikon homma

Kriittinen vai eläytyvä lukeminen

Nuorempana kelpasivat luettavakseni Väinö Riikkilät, JoukoPuhakat, A.E. Järviset, Z.Topeliukset, sulka-sarjat, Pekka Lipposet, Kalle Kustaa Korkit, Korkeajännitykset, Aleksis Kivet, Jerry Cottonit ja monet monet muut.

Nyt kun olen aikuinen ja harrastanut kriitikon hommaa, luen suunnilleen samanlaisella haarukalla, mutta vainuan kirjan kannesta ensimmäiseksi, mihin kastiin se kuuluu ja kannattaako se ottaa tosissaan. Kun olen lukenut ensimmäiset kymmene sivua, tiedän tarkkaan, olenko tekemisissä kirjailijan vai kynäilevän bisnesmiehen kanssa.

Sen verran sitä oppii, kun on tehnyt kaksikymmentä vuotta kriitikon työtä. Eläytyvä lukeminen on hyvä. Joskus kaipaan niitä aikoja, kun Jerry Cottonin otsa laskostui rypyille ja mies lensi nyrkiniskusta seinälle kuin tyhjä luusäkki. Mutta en ole pahoillani siitäkään, että olen oppinut valikoimaan lukemisiani.

Kriitikko tarvitsee sanasilmää

Tein ensimmäisen kritiikkini kolmatta kymmentä vuotta sitten ja marssin maakuntalehden päätoimittajan puheille. Tämä lukaisi jutun ja sanoi, että tee nyt sitten tällaisia. Yhteistyötä kesti viisitoista vuotta, päätoimittajan eläkkeelle lähtöön asti.

Sitten tuli kuvaan monenmoisia aviiseja ja opin, että lastenlehdelle on kirjoitettava eri tavalla kuin valtakunnalliselle opettajien aviisille. Tuli myöskin opittua, että kehumaan ei saa yltyä pelkästään sen paremmin kuin moittimaankaan. Hyvässä kriitikossa on luovuutta, josta kirjailijatkin pitävät. Kriitikko on parhaimmillaan, kun sisäistää kirjailijan tekstin ja koko hänen tapansa tehdä taidetta ja käyttää tietoaan oman juttunsa formulointiin.

Kriitikon homma poikii muita töitä

Kun tulee kriitikkona tutuksi lehtien ja kustantajien kanssa voi saada pestin vaikka tekemään kirja ekaluokkalaisista. Siten kävin itselleni. Vaihdoin kustantajaa suurempaan tämän pestin seurauksena ja kirjakin onnistui niin hyvin, että siitä suorastaan kiisteltiin kustantajien kesken. Maakuntalehtien kriitikko voi myös laajentaa reviiriään tekemällä juttuja ja kuva-artikkeleita. Tie on auki. Riippuu kirjoittajasta miten hän mahdollisuuksiaan hyödyntää. Joskus kriitikot ovat lisänneet toimenkuvaansa mm. esseistin ja kolumnistin hommaan. Onpa sekin ihme nähty, että kriitikko on kohonnut Finlandia-palkituksi kirjailijaksi.

Kriitikon kultaiset säännöt

Älä pura henkilökohtaisia kaunojasi kritiikissä.

Muista, että löydät hyviä ja huonoja puolia kirjasta.

Ole luova myös kritiikkiä tehdessäsi.

Älä kritisoi kirjailijaa vaan kirjaa.

Joskus on hyvä vaieta kokonaan ( ei kirjailijan kannalta).

Älä ensimmäiseksi kysele palkkaa lehdeltä.

Lue huolellisesti kirjat ( runokirjat kahteen kertaan).

Jos et jaksa lukea kirjaa, älä myöskään kritisoi.

Myös viihteellä on tilaus. Se ei aina ole välttämättä huonoa.

Älä kunnioita liikaa nimimiehiä tai –naisia.

Esikoiskirjailija on haavoittuvin.

Luku 10

Senttarista toimittajaksi

Senttari oppii yhtä ja toista

Senttari-nimitystä käyttävät sanomalehtialan ammattilaiset vähän halventavana ilmaisuna lehdelle juttuja tekevästä vapaasta toimittajasta eli free lancerista. Senttarin homma on harrastajakirjoittajan vinkkelistä ihan hyvä juttu. Jos on päässyt "senttarisuhteeseen" jonkun lehden kanssa, voi siinä oppia yhtä ja toista sanomalehtialaan liittyvää. Myös toimittajien kanssakäyminen opettaa senttaajaa työympäristön sisäisiin rutiineihin ja ilmastoon.

Kameran käyttö on tärkeä

Muistan miten tein ensimmäisen kamerajuttuni lehdelle. Se oli muistaakseni joltakin lapinmatkalta kertova juttu, jossa olimme kalalla tunturissa. Olin ottanut diakuviakin melkoisen määrän,
mutta kun toin ne toimitukseen hyväksytyn jutun lisäksi, tuumi kuvatoimittaja, että diasta emme ala tekemään. Tarvittiin päätoimittajan mahtikäsky, että homma onnistui, niin monimutkaista se oli siinä lehdessä. Aikakauslehdet ja suuret kustannustalot käyttävät sen sijaan pelkästään dioja, joskin nykyisin alkaa sähköinen kuva myöskin nousta tärkeään asemaan.

Valokuvauskone on hyvä apu kirjoittajalle. Sen avulla onnistuu
elämyksien tallentaminen ja juttu menee paremmin julkaisuun.

Tuon ensimmäisen juttuni jälkeen olen julkaissut satoja kuvajuttuja ja arkistot ovat kertyneet tuhansiin kuviin. Se on
onni, sillä arkistoja voi myöhemmin hyödyntää. Ei kannata jättää kuviaan lojumaan toimituksiin. Niille löytyy kyllä paikkoja vielä myöhemminkin.

Opi haastattelemaan ja kuvaamaan

Pahin senttarin tai kiireisen toimittajan virhe on, että hän tekee jutun ns. "raakana". Jos menee tekemään juttua heinäpellolta, niin parasta on mätellä vähän aikaa heiniä seipäille ilman kameroita ja lehtiöitä. Silloin saadaan sopiva tunnelma jutun teolle ja isäntäväki suhtautuu toimittajaan ystävällisemmin. Kerran menin tekemään juttua ratsastuksenopettajasta. Tytöt kantelivat hiki hatussa heinäpaaleja ja mättelivät hevosten lantaa pois pilttuista. Totesin mielessäni, että ensin pitää minunkin ottaa talikko käteen ja niin tein. Siitä oli hyötyä. Puolen tunnin uurastuksen jälkeen olivat kuvakulmat mietittyjä ja jutun teko onnistui kuin vanhojen kavereiden kesken. Saman jutun jälkihuumassa kirjoitin vielä tyttöjen hevoskirjankin, joka nousi valtakunnan myyntitilastojen kärkeen vähäksi aikaa.

Toimituksia on monenlaisia

Maakunta- ja kaupunkilehtien senttari on eri asemassa kuin valtakunnallisten aikakauslehtien jutun tekijä. Maakuntalehti
pitää omaa henkilökuntaansa kuin kukkaa kämmenellä. Jos sanot poikittaisen sanan, on helposti työsuhde katkolla. Aikakauslehdet ottavat usein "takuusenttarin" ikään kuin suojelukseensa. Senttarin asema on vakaa ja hänelle maksetaankin paremmin. Ei kannata olla "äkkiottoinen" kun on senttarin työssä. Toimituksilla on kiireitä ja joskus tuntee olevansa tiellä. Juttukin saattaa joskus myöhästyä. Mutta pitkämielinen senttari pääsee tavoitteisiinsa ennemmin tai myöhemmin.

 
Luku 11

Valokuvaus on tärkeä apu kirjoittajalle

Valokuvaajaksi opitaan

Kameran käyttöön on tehty lukuisia oppaita. On sellaisiakin jotka toimivat oppitunti- ja harjoitustehtävä-periaatteella. Mutta tärkein oppi saadaan kentällä ja kuvaustilanteissa. Valokuva kertoo vanhan sanonnan mukaan enemmän kuin tuhat sanaa. Siinä on totta toinen puoli. Valokuvaajankin on oltava rehellinen, sillä juuri valokuvan avulla on helpointa vääristellä totuutta.

Laitteisto

Merkkikameran normaaliobjektiivilla saa nykyisin parilla tonnilla. Jos turvautuu käytettyyn versioon, joka voi olla täysin hyvä valinta, voi kaupat tehdä vähän yli tuhannen markan hintaan.

Perusvarustus, jota itse käytän lähtiessäni kuvaushommiin, on
autofokus-zoomobjektiivi ( 65 –300 mm) ja lyhyempi zoomi
sisäkuvaukseen.

Kuvauksen peruskikkoja

Pahin virhe, jota näkee lomakuvaajilla on taustan meneminen
vinoon kuvissa. Myös horisonttiviiva ( esim. metsän raja )
voi olla vinossa, mikä pilaa helposti otoksen. Jos on rakennuksia, voi kuvan taustan tarkistaa rakennusten seinistä. Pitää etsiä pystysuoria linjoja taka-alalta, joista voi tarkistaa taustan.

Usein kohde on sijoitettava vähän keskipisteestä reunaan päin
ns. kultaisen pisteen läheisyyteen. Jos kohde on keskipisteessä, on kuva ns. maalitaulukuva, joita ei arvosteta. Taustan merkitys on myös tärkeä. Ei ole yhdentekevää mitä pääkohteen takaa paljastuu.

Myös kohteen päästä "kasvava" katulamppu on pahasta, jos efektiä ei sitten käytä tarkoituksellisesti. Paras kuvausilma on
pilvipouta, jollin otoksiin tulee sävyjä, eikä räikeä valo pääse
varjoillaan pilaamaan kuvaa. Tämä ns. hajavalo antaa kuvalle
sen oikeat värit, vieläpä korostaa niitä.

Ole oikeaan aikaan paikalla

Jos olet intohimoinen jutuntekijä, niin sinun on osuttava paikalle juuri silloin, kun jotakin tärkeää tapahtuu. Automatkoilla on kamera hyvä pitää valmiusasennossa auton penkillä. Kun kuvaat paljon ja tutustut ihmisiin sinulle kertyy arkisto josta on hyötyä.

Mutta muista, että pidät kuvistasi kirjaa. Monen kuvaajan mahtiotokset ovat jääneet lehtien toimituksiin lojumaan, ehkä
vahingossa, ehkä harkiten. Vuosien päästä niitä voi tavata lehtien sivuilta ilman kuvaajan nimeä.

Valokuvaajan pikasäännöt:

Tarkista, että tausta on suorassa.

Tarkista mitä on kohteen takana. Ota tarvittaessa sivuaskel että saat kuvaasi oikean taustan.

Kuvaa mieluusti hajavalolla.

Hanki kameraasi salama.

Tutustu kuvattaviin ensin, niin saat luonnollisia kuvia.

Kuvaa luontoakin. Se on ehtymätön aihepankki.

Hanki järjestelmäkamera. Pokitit ovat pliisuja.

Tiedustele, millaisia kuvia lehti käyttää. Jotkut tarvitsevat dioja, toisille käy vain väripaperikuva. Digikuvia tuskin monikaan vielä käyttää.

- Älä kuvaa, jos kuvattava ei halua.

Luku 12

Hyödynnä lasten elämänviisaus

 
Kirjoitustunnilla

Lapset ovat mestareita tekemään tekstiä. Muistan, miten kirjoitustunnilla, eräs poika mietti kauan äitienpäivärunoa, ja kyhäsi sitten koosteen, joka oli tarkoitettu mummolle:

" Voi voi mummo raukkaa
ei se enää laukkaa
mutta leipää kyllä haukkaa
että tekohampaat paukkaa."

Väkisin siinä alkoi hymyttää, mutta poika oli ihan tosissaan.

Lasten elämänviisaus

Lapsi ilmaisee omia ajatuksiaan eri tavalla kuin aikuinen. Monesti lapsen tunteet ilmenevät känkkäränkkänä, jota aikuinen pitää käytöshäiriönä, mutta jos menisi syihin syvemmälle, löytäisi korjattavaa myös omasta käytöksestään. Tein alaluokkalaisista Mikasta ja Ullasta kuusi kirjaa
( Kirjapaja ). Käsittelin lasten ongelmia ja huomasin, että minun on syvennyttävä lapsen elämäntapaan, ennen kuin pystyn kirjoittamaan. Lapsi elää tätä hetkeä. Lapsi ei osaa murehtia menneistä tai huolehtia tulevasta.

Hän ystävystyy vaistonvaraisesti, mutta samalla tavalla hän saattaa tuntea ilman näkyvää syytä antipatioita jotakin henkilöä kohtaan.

Lapselle ovat vaistot paljon tärkeämpiä kuin aikuiselle, joka on oppinut kulturellin käytöksen ja tulemaan toimeen vaikka pitkin hampain kaikkien kanssa.

Kirjoittajan on syytä ottaa oppia lapsista. Hänenkin pitää viljellä puhtaita tunteita ja oltava itselleen rehellinen, myös mitä tulee teksteihin ja ihmisiin, joita kuvaa. Mikään ei ole helpompaa, kuin valkoinen valhe, kun teksti tuntuu menevän liian rehelliseksi tai hankalaksi. Joskus tietysti voi joutua rehellisyytensä vuoksi vaikeuksiin, mutta kirjoittajan on totuttava siihen, että kaikille ei voi olla mieliksi.

Lastenkirjailijalla on oltava satusilmät

Näetkö polulla kömpivät ötökät satuolentoina? Tuntuuko siltä, että naavametsä on pullollaan peikkoja ja olioita? Kehitteletkö
tarinoita pienokaisille? Viihdytätkö nuorimmaista omatekoisilla riimeillä ja laulunpätkillä?

Niin, tämä oli testi. Jos vastasit kyllä näihin kysymyksiin, olet askelen lähempänä lastenkirjailijan elämänasennetta. Lastenkirjailija tarvitsee satusilmät ja kosolti rehellisyyttä, sillä lapset vaistoavat jos kirjailija ei ole aito. Lapsille on kirjoitettava hyvin ja tekstiin on siroteltava positiivisia aineksia ja elämänmyönteisyyttä, jota etenkin lapset tarvitsevat. Pelkkä ongelmaproosa on pienimmille raskasta luettavaa.

Lapsi antaa palautteen

Lapset ovat jopa niin rehellisiä, että haukottelevat kuulisan satukirjailijan matineassa, jos tuntevat tilanteen epäaidoksi.

Lapset eivät kumartele kuvia, eivätkä näyttele. Jos tulet toimeen lasten kanssa onnittelen sinua. Sinulla on elämässä tarvittavaa huumoria ja suoruutta, jonka lapset ovat vaistonneet. Et myöskään tarkerru pikkuseikkoihin, vaan omaat luovaa hulluutta, jota myös lapset rakastavat. Pieni kuninkaallinen voi huomata madon asfaltilla tai ötökän ja alkaa seurustella sen kanssa kesken paraatin, tai mattimeikäläisen kuopus huomauttaa kaupan lihatiskin hoitajalle, että sinulla on karvoja nenässä. Oikea reaktio on nauru, ei niskan punoittaminen ja suuttumus. Olen tässä puhunut paljon lapsista. Mutta tarkoitukseni on sanoa, että näistä lasten piirteistä olisi kunnon lastenkirjailijan otettava oppia, ainakin kunnioitettava niitä.

Luku 13

Vanhuksilta voi oppia paljon

 

Eräs kertomus

Satuin juttelemaan vanhan miehen kanssa huoltoasemalla kahvia juodessani. Ilmeni, että mies oli ollut isäni kanssa armeijassa pioneerijoukoissa. Mies kertoi isäni neuvoneen häntä kaapin laittamisessa. Kun keskustelu oli lähtenyt käyntiin, mies kertoi puusepän ammatistaan ja siitä miten hän oli kiertänyt eri puolilla Suomea työelämässä. Hän kertoi myös vaimostaan, josta hän jäi leskeksi kymmenisen vuotta sitten. Sairauksista puhuttiin, tottakai ja siitä, miten mikäkin hoito oli auttanut vaivoihin. Meistä tuli hyvät kaverit ja olemme jutelleet monta kertaa tämän tapaamisen jälkeenkin.

Vanhuksilla on elämänviisautta

Usein vanhukset unohdetaan sairaaloihin ja vanhainkoteihin. Tuntuu, että he ovat tiellä meidän keski-ikäisten elämässä. Ehkä joskus viedään kukkasia. On toki muunlaisia todellisuuksia.

Joskus vanhus otetaan ystäväksi, hänen luonaan käydään ja hänen viihtyisyydestään huolehditaan. Tällainen onni kohtaa vain muutamia. Vanhuksilla on kerrottavanaan tuhat tarinaa. Jokainen vanhus on laulun arvoinen. On monia kirjailijoita, joiden luulen oletettavasti hyödyntäneen kuulemiaan kertomuksia ja vanhusten elämäntarinoita. Vanhustyössä on haastetta kirjoittajalle. Valitettavasti vain usein mennään siitä missä aita on matalin ja tuskitellaan valkoisen paperin edessä, että mistähän keksisi aiheita juttuun, tai siihen suureen romaaniin. Romaanit odottavat meitä vanhainkodeissa ja sairaaloissa, tai sitten yksinäisten vanhusten kamareissa, joiden piirongin päällä on kavalkadi suvun vaiheista pölyttymässä. Vanhukset muistavat menneet ajat hyvin ja siksi heidän kertomuksensa ovat erityisen mielenkiintoisia.

Omat vanhemmat

Kirjoittaminen omista vanhemmista on usein haasteellista ja vaikeaa. Joku ei pääse elämänikänään sopivaan vireeseen, että voisi analysoida lapsuuttaan. Itselleni oli lapsuus vaikea kokemus. Elämä maalla oli raskasta ja isä sodan henkisesti vaurioittama. Olen monesti yrittänyt kertoa elämästäni ja lapsuudestani, mutta kokeilut ovat jääneet dokumenttien keräämisen asteelle.

Joskus lapsuudesta kirjoittaminen toimii tietynlaisena psykoanalyysina, varsinkin silloin, kun lapsuudessa on raskaita ja vaikeita muistoja. Jo pelkkä asioiden kirjoittaminen paperille voi olla ratkaisevaa vanhojen muistojen jäsentämisessä ja oman luonnekuvan analyysissa.

Minun äitini kirjoitti paljon. Hänet kutsuttiin kronikan tekijäksi marttojen juhliin ja hän kirjoitti vieraskirjoihin monisivuisia
runoja. Usein äiti kirjoitti myös pitkiä kirjeitä ja muisti monenlaisin viestein lapsia syntymäpäivinä ja juhlapäivinä.

Miehet yleensä kirjoittavat vähemmän. En muista isäni kirjoittaneen kirjeitä. Sen sijaan isän elämänvaiheista kuulin monta juttua, kun hän innostui turisemaan sotakavereiden kanssa. Nämä kamarin oven raosta kuullut jutut olivat lapsuuteni jännityselokuvia ja videoita. Monet ihmiset eivät mieluusti kerro elämänsä vaikeista ajoista, kuten sotakokemuksista. Haastattelijan pitääkin olla hienovarainen ja jättää utelut sikseen, jos vanhus menee hiljaiseksi. Kuka sitä nyt kaikkea elämän kokemuksia haluaisi kertoa.

Vanhat kirjeenvaihdot ovat tärkeitä dokumentteja esim. sota-ajalta. Jos niitä löytyy jostakin ullakon kätköistä, olet onnen suosikki.

Luku 14

Kuuntelun taito

Ruokapöydässä

Tavallinen tilanne ruokapöydässä: Lapset kertovat tarhakokemuksiaan, äiti muistelee juttua työpaikalta, isä
kertoilee tuotantolaskelmista. Kukaan ei kuuntele toisiaan.

Vaatisi paljon hienotunteisuutta ja toisen huomioimista, mikäli pystyisi osallistumaan lähimmäisen, jopa perheenjäsenen ongelmiin. Useimmiten kyttäämme keskustelun aikana vuoroa milloin voimme pamauttaa oman asiamme. Myös mielleyhtymät toisen puheesta herättävät pinnallisia ajatuksia omista kokemuksista, jotka pitää heti saada kerrotuksi.

Esimerkki 1 ( soft )

Sami: Moi Petri. Ei ole tavattukaan pitkään aikaan. Mitä sinä puuhailet nykyään?

Petri: Meillä on menossa muutto työpaikalla. Uusi toimistoni tulee olemaan entistä tilavampi ja mukavampi.

Sami: Me kun muutettiin niin meni huonompaan päin. Mutta teidän firma taitaakin olla nousussa. Meillä on ollut pitkään käyrä laskeva ja kohta varmaan aletaan karsia työvoimaa.

Petri: Meillä otetaan lisää väkeä. Minulla pitäisi olla mahdollisuus siirtyä osaston johtotehtäviin.

Esimerkki 2 ( hard)

Valtsu: Minulla on menossa uusi käsikirjoitus. Arvelin kirjoittaa lapsille jutun siitä, mitä koulun aloittaminen tuo tullessaan. Ensiksi käsittelen….

Mira: Minä kun menin kouluun, niin itkeä siinä piti. Opettajat ovat niin työintoisia, että ne eivät ymmärrä. Eivät laskeneet äitiä edes luokkaan ensimmäisenä aamuna, ja…

Valtsu: Edellinen kirjani oli aika suosittu, minä pääsin sillä vähäksi aikaa myyntitilaston kärkeen.

Mira: Minä voitin kerran koulussa laulukilpailun. Sain palkkioksi kynänterottimen ja….

Valtsu: On minulla ollut kirja Topelius-palkintoehdokkaanakin, mutta ei se…

Mira: Topeliusta olen lukenut vain Seitsemän veljestä, vai mikä se oli. Koulussa oli liian paljon läksyjen pänttäystä ja…..

Valtsu: Mitä jos mentäisiin terassille ja otettaisiin seitsemän
pitkää?

Mira: Minä olin luokan toiseksi pisin tyttö. Maiju oli viisi senttiä pidempi ja….

Ole hiljaa jaa onnellisuutta

Vanha sanonta kuuluu: "Ole päivä hiljaa ja tee monta onnelliseksi.". Jos jaksamme kuunnella toista, myös meitä osataan kuunnella. Hiljaa kuuntelevasta kaverista jää sellainen kuva, että se on tosi mukava ja ymmärtää. On muitakin sanontoja: " Jos haluat näyttää viisaalta, pidä suusi kiini." Asiassa on paljon totta.

Viisas kuuntelee ja vetää johtopäätöksiä eikä ole suuna päänä puhetta johtamassa. Kun tulee aika osallistua keskusteluun, tietää kuuntelija mistä puhutaan, eikä aloita aivan jostakin keskustelun ulkopuolelta, sanojen tuomien mielleyhtymien perusteella.

Viisas kuuntelija oppii myös toisten virheistä ja välttyy niiltä itse.

Käytösoppaat painottavat esimerkistä oppimista, mikä ei ole hullumpi asia. Ihmisillä on mittaamaton määrä mahdollisuuksia, kunhan he vain käyttävät ne. Kuuntelun taitoa voi kehittää koko elämänikänsä, kunnes kehittyy taituriksi. Jutunjuurta riittää kirjoittajalla, joka jaksaa kuunnella muita ja tallentaa mieleensä kertomuksia elävästä elämästä.

Luku 15

Laulele ja sepitä lauluja

 

Esimerkki 1

Olet nuorimmaisen kanssa yrittämässä unen saantia. Lapsi on oletettavasti vielä levoton päivän leikeistä. Alat kuitenkin mielessäsi hyräillä tutulla Hämä hämä häkki – sävelellä:

Pieni leikkiauto
surraa surraa vaan
pitäisköhän mennä
sitä katsomaan
Tuttipullo auttaa
sitä maistetaan
Sitten nukkumatti
tulee noutamaan

Vähitellen unilaulua laulellessa laulun rytmi tarttuu lapseen ja tämä nukahtaa. Joskus unilaulu voi olla yhden lauseen tai parin sanan pituinen. Tärkeintä, että olet käyttänyt luovuutta ja keksinyt sen itse. Parasta olisi , jos vielä keksisit oman nuotinkin, mutta se vaatii jo enemmän.

Esimerkki 2

Olet perheen kanssa nuotiolla. Makkara paistuu. Kerrankin olette lähteneet ulos syömään, vaikka pankkitili näyttää pikkurahoja ja sähkölaskustakin tuli jo karhukirje.

Päätät ilahduttaa perhettä nuotiolaululla, jonka tempaiset oikein kitarasäestyksellä. Vanha kunnon kaava am – dm – em – am käy oikein hyvin, kun tapailet sointuja Rosvo Roope – lauluun. Mutta laulun sisältö kertookin positiivisia asioita teidän perheestänne.

Tämä laulu kertoo meidän perheestä ja tarina on tosi
( miehekkäästi puhuen).

Tää koruton on tarina meidän perheestä mä kerron mainetöistä enkä erheistä
Kun Paula auttaa tiskissä on äiti mielissään
ja Sami korjaa tietokoneen häikät vaikka yksinään
No isä paiskii töitä konttorin puolella
ja äiti tekee kotitöitä aina huolella
Me joskus syömme ulkona kun meitä huvittaa
ja kukaan silloin meitä häiritä ei saa

Juttujen ja laulelmien teko opettaa elämäntaitoa

Jos olet työssä, jossa joudut puuhailemaan lasten kanssa, on juttunen ja laulelmien tekemisestä paljon hyötyä. Niiden avulla saa luontevan kontaktin lapsiin. Kirjoittajan sanasilmää kehittävinä harjoituksina pienet riimit ja runonpätkät ovat
suotavia. Myös juhlatilanteisiin ja kissanristiäisiin tarvitaan
kavereita, jotka sepittävät porukalle viisuja, joita sitten laulellaan yhdessä. Yleensä verbaalit taidot kehittyvät harjoituksen myötä.

Joskus omat riimit voivat pianon ääressä muotoutua mallikkaaksi lauluksi. Kitara on mainettaan helpompi soitin. Kun opettelee muutaman soinnun kunnolla, voi jo säestellä itseään. Ei tarvita monimutkaisia ja kalliita vehkeitä. Pieni kotimainen Landola irtoaa kaupasta viidelläsadalla ja vähän laadukkaampi kahdeksalla.

Kirppikseltä tai myydään-palstalta voit tehdä saman löydön parilla sadalla markalla.

 

Luku 16

Luovuus ammattina

Lapsen luovuus

Muistan omasta lapsuudesta, miten naapurin lasten kanssa ideoitiin erilaisia kerhoja ja seikkailuja. Joskus kertoilin pienemmille, siis suorastaan valehtelin, tarinoita hirveistä kotkalinnuista, jotka ilmestyvät rakennusten katolla ja vaanivat lapsia. Ehkä niillä kanavoin omia pelkojani ja ahdistuksiani. Toki kerrottiin parempiakin juttuja. Joskus minua pidettiin valehtelijana, mutta minä keksin mieluusti juttuja.

Lapsi purkaa joskus luovuuden avulla omia paineitaan.

Jos vanhemmat ovat alkoholin kanssa tekemisissä, joutuu joskus elämään pelossa. Luovuuden, vaikkapa mielikuvitusystävän avulla pääsee joskus purkamaan pelkojaan ja välttyy traumaattisemmilta kokemuksilta.

Lapsen luovuus ilmenee leikeissä. Olet varmaan nähnyt lapsen, joka koko ajan höpöttelee itsekseen ja kertoo juttuja. Hänen maailmaansa on vaikea päästä mukaan, mutta se onkin ehkä turhaa, sillä lapsi tulee varsin hyvin toimeen mielikuvituksensa avulla.

Koulussa luovat lapset ovat ikävä kyllä joskus opettajan mieliharmeja kysymyksineen ja ratkaisumalleineen, joissa ei näytä olevan järjen hiventäkään. Mutta jos opettajille annettaisiin lisää resursseja, niin luovuus voitaisiin kanavoida muuhunkin kuin rangaistavaksi teoksi tai jälki-istuntoon. Ikävä kyllä valtakunnassa säästetään juuri siitä mikä on haavoittuvinta, lasten asiasta. Koulun kerhot on lopetettu. Luovuuden sijasta tarjotaan pölyisiä vanhoja oppikirjoja ja kaupunkien väkilukuja tai jokien pituuksia, jotka pitää painaa ulkolukuna päähänsä.

Itse vedin koulussani luovan toiminnan kerhoa kymmeniä vuosia ja meillä oli tosi hauskaa. Monet löysivät kerhotoiminnan avulla vinkit tulevaan ammatinvalintaan, jonka olen myös ehtinyt huomata pitkän urani aikana. Nyt valtio riistää niitä, jotka ovat heikoimpia, lapsia ja vanhuksia. Lasten elämänlaadun kustannuksella ei pitäisi säästää. Se kostautuu myöhemmin.

 
Luovuus rahaksi

Esimerkki 1

Jouni kirjoitteli koulussa hyviä juttuja. Hänestä kehittyi myöhemmin maakuntalehden avustaja ( tosin palkaton). Vähitellen hän kehitti luovuuttaan ja siirtyi opiskelemaan opettajaksi. Nykyisin hän opettajan toimensa ohella avustaa lukuisia lehtiä ja on julkaissut ison pinon lastenkirjoja. Valokuvauksen avulla hän saa kuvitettua artikkelinsa ja
kirjojen lukemisesta ammentaa voimaa arkipäivään ja Luoviin harrasteisiin.

Esimerkki 2

Maiju meni taideteolliseen korkeakouluun, koska hän koulun kerhoissa huomasi taipumuksensa piirtämiseen ja erilaisten luovien projektien suunnitteluun. Koulun ohella hän toimii
ohjaajana lasten ja nuorten kerhoissa, joissa tehdään lauluja ja kirjoitellaan erilaisia tekstejä. Myös vapaa-aika kuluu luovuuden merkeissä, sillä Maiju kirjoittaa ja säveltää lauluja omalle yhtyeelleen, jonka jäsenet ovat hyviä kavereita.

Luovuus etsii kanavia

Luovuus on siitä hyvä ominaisuus, että luova ihminen on kekseliäs ja löytää yhä uusia mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Luovuus on elämäntapa ja usein se yhdistyy hyviin elämänarvoihin, kuten luonnonrakkauteen ja humaaniin tapaan suhtautua kanssaihmisiin. Luova ihminen voi tarpeen
tullen hyödyntää luovuuttaan ja löytää luovan elämänuran, ja mikä parasta yhdistää työn ja vapaa-ajan luovalla tavalla.

Luku 17

Kirjoittajakoulutuksessa

Esimerkki 1

Joensuussa, kun olin 18-vuotias osallistuin
kirjoittajaseminaariin, jossa olivat luennoitsijoina sen ajan nimet Jouko Tyyri, Anu Kaipainen, Aku-Kimmo Ripatti, jne…

Muistan olleeni arka ja katsoneeni kunnioittavasti niitä, jotka olivat jo ehtineet julkaista omaa tekstiä. Eniten pidin harjoituksista, joissa tarvittiin mielikuvitusta ja kirjoittajan taitoja.

Muistan harjoituksen, jossa piti kuvata liputtoman matkustajan poistuminen bussista. Mietin pitkään aihetta ja totesin, että tilanne voi mennä siihen, että bussin kuljettaja, huomattuaan liputtomuuden, suorastaan tuijottaa kaverin pois bussista. Muistan lisänneeni juttuun, että kaverin olo ( taisi olla minäketoja) oli kuin selkäsaunan jälkeen, vaikka kukaan ei ollut koskenut häneen.

Kirjoittajan työhön yhdistetään usein myös alkoholi ja rento taiteellinen meininki. Niistä elkeistä en ole myöhemminkään kirjoittajaseminaareissa pitänyt, vaikka olen itsekin joskus ollut vetäjän paikalla.

Esimerkki 2

Olin vetämässä, aikuistuttuani ja saatuani ammatin, kirjoittajaseminaaria. Paikalla oli läänin johtava guru, joka oli julklaissut monta runokoelmaa ja hänen nimensä löytyi jopa Pekka Tarkan Tarkan seulonnan jälkeen valtakunnan parhaiden kirjailijoiden joukosta.

Tätä seminaaria haittasi ristiriita luennoitsijan ja seminaarin vetäjän välillä. Alkoholi oli luennoitsijan mielestä eräs kirjoitajan normaaleihin asioihin kuuluvista jutuista. Niinpä se yritti myös sotkea tämän seminaarin hengen. Luulisin, että kirjoittaminen kyllä sujuu ilman viinaa. Joskus kirjoittaminen, varsinkin oman elämän purkaminen, on tuskallista ja ymmärrän että tarvitaan jonkinlaista henkistä apukeinoa. Usein kuitenkin kirjoittajakoulutus tarjoaa mahdollisuuden peilata omia kokemuksiaan muiden kokemiin juttuihin. Henkilökohtainen palaute on osaltaan psykoterapiaa piiriläisille.

Kirjoittamisen opetukseen ei satsata

Kirjoittamisen opetus on usein rahastavien keikkatyöläisten
( kuuluisien kirjailijoiden, jotka pitävät parin päivän kurssin)
tai sitten työväenopistojen lähes ilmaiseksi puurtavien työn raskaan raatajien varassa. Onneksi nykyisin on perustettu mm. viestintälukijoita ja taiteisiin painottuvia lukijoita, joissa orastavat kyvyt saavat arvoistaan ohjausta. Kirjoittajien harrastuspiireihin on tulijoita, mutta opettaja joutuu pitämään kursseja lähes omalla rahoituksellaan. Epäkohta olisi poistettava.

Esimerkki 3

Työväenopiston kirjoittajapiirissä on tunnelma taattu. Usein siellä on eri ikäpolvien ihmisiä. Vanhukset tulevat mieluusti etsimään myös seuraa ja juttukavereita. Nimitin omaa työtäni työväenopiston kirjoittajapiirissä "helmenkalastukseksi". Totta on, että kuvyt ovat vieläkin harvemmassa, kuin helmet raakkujen sisällä. Mutta kirjoittajakoulutuksella on myös tilaus niille, jotka tarvitsevat henkistä kannustusta ja lähimmäisen tukea harrastuksilleen. Kun itse aloitin työväenopistossa opiskelijana, olin varsin arka ja joskus tuntui vaikealta lukea tuotoksiaan. Mutta ilmapiiri on usein positiivinen. Muistan lämmöllä monia henkilöitä työväenopiston kirjoittajapiiristä.

© Jouko Varonen