Puhe 1.5.07

Kuntarakenteen uudistus - miksi?

Kuntarakenteen uudistuksessa on meneillään huutokauppavaihe: kuka onnistuu esittämään "sopivimman" lukumäärän jäljelle jäävistä kunnista. Kuntakoon kasvattamisesta on tehty itseisarvo, välttämättömyys, ja keskustelusta on sen varsinainen tarkoitus, julkisten palveluiden kustannukset, jäänyt liturgian asteelle. Tiistaisessa kuntarakenneseminaarissa Jyväskylän Paviljongissa pikaisia kuntaliitoksia argumentoitiin jopa valtion pakkotoimia peräämällä. Aikataulukin näyttää olevan tiedossa: päätökset 2007 ja täytäntöönpano 2008. Muutamissa yleisöpuheenvuoroissa kysyttiinkin aiheellisesti, koska ja miten on tarkoitus kuulla kuntalaisia. Kai asia koskee heitäkin, ja heillä on perimmäinen päätäntävalta kunta-asioissakin.

Verrattaessa erikokoisten kuntien tuottamien palveluiden yksikkökustannuksia ei voi tehdä johtopäätöstä, että "suuri on kaunista". Päinvastoin. Esimerkiksi pienen kunnan opetusmenot/oppilas ovat hyvin usein pienemmät kuin suurilla kunnalla. Samoin terveyspalvelut. Vanhuuspalveluidenkin kustannusosuus riippuu vanhuksien suhteellisesta osuudesta, ei kuntakoosta. Eikä voida kuvitella vanhusten määrän pienenevän kuntia yhdistämällä.

Missä ne säästöt syntyvät, jos esimerkiksi koululuokkia keskitetään harvempiin yksiköihin? Oppilas-, opettaja- ja huonemäärät pysyvät entisellään, oppilaita vain kuljetetaan palvelupisteen perässä aiempaa kauemmaksi. Eikä terveyskeskusten, sairaaloiden tai vanhainkotien palveltavien määräkään vähene heitä maantieteellisesti siirtelemällä. Keskittäminen on suurelta osaltaan jo tehty siellä, missä siitä on selvästi kustannusetuutta: erikoisairaanhoidossa, laboratorio- ja tutkimuspalveluissa jne.

Kun suurissa yksiköissä on vielä hallinto-organisaatiolla taipumus paisua pienempien yksiköitten matalaan organisaatioon verrattuna, ei yksikkökoon suurentamisella ole edes teoriassa mahdollista alentaa kustannuksia.

Mistä siis kuntarakenteen uudistamisessa tosiasiassa on kyse?

Vastausta on haettava tavoitteesta "julkisten palveluiden kustannuksia on alennettava". Koska yksikkökustannukset eivät kuntakokoa suurentamalla alene - usein jopa päin vastoin - niin tavoitteena täytyy olla palveluiden karsiminen. Käytännössä se esimerkiksi terveydenhuollossa tarkoittaa, että osa potilaista jätetään hoitamatta. Vanhuuspalveluissa, että osa vanhuksista vain varastoidaan tai sysätään omaistensa vastuulle. Ilmeisesti myös koulutoimessa on tarkoitus ryhtyä suorittamaan vastaavaa valikointia.

Tuota taustaa vasten vaatimus kuntakoon kasvattamisesta tulee ymmärrettäväksi, suorastaan välttämättömyydeksi: suuremmissa yksikössä poliittinen valta on pieniä kauempana kansasta. Pienessä kunnassa jo 10-20 äänestäjää pystyy nostamaan tai pudottamaan valtuutetun, suurissa siihen tarvitaan satoja. Poliittinen eliittimme on ymmärtänyt, että kansalaisten vaikutusvaltaa kaventamatta ei ole mahdollista toteuttaa yhdenvertaisen palvelutarjonnan kaventamista. Lähidemokratiasta on siirryttävä massojen hallintaa, jotta kansalaisten jakaminen palveltaviin ja heitteille jätettäviin olisi mahdollinen.

Sääty-yhteiskunta tulee, oletko valmis?

Jorma Uskin kotisivut