Kriisinhallintalaki ei toiminut aivan tarkoituksensa mukaisesti; hallinnan sijasta se synnytti kriisin jo ennen vahvistamistaan.
Perustuslain mukaan eduskunta säätää lait ja erityisesti perustuslait vieläpä vaikeutetussa järjestyksessä. Tuota ylikäymätöntä periaatetta vasten tuntuu erikoiselta, että perustuslakia voisi muuttaa pelkästään 17-jäsenisen perustuslakivaliokunnan "tulkinnalla" ilman eduskunnan täysistunnon myötävaikutusta.

Se, mitä eduskunta runsaat viisi vuotta sitten uudistetulla Suomen perustuslailla tarkoitti, on selvitettävissä hallituksen esityksestä ja siihen annetuista valiokuntien mietinnöistä.
Tuolloin perustuslakivaliokunta lausui puolustusvoimien ylipäälliköstä mm. (PeVM 10/1998):

"Sotilaskäskyasiat kuuluvat presidentin ylipäällikön vallan alaan. Puolustusvoimien ylin päällikkyys liittyy läheisesti presidentin tehtäviin Suomen ulkopolitiikan johdossa muun muassa siksi, että kansainvälinen yhteistyö on lisääntynyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ja siten myös puolustuspoliittiseen päätöksentekoon vaikuttavasti.
Valiokunnan mielestä pitää valtiosäännön sisäisen johdonmukaisuuden vuoksi perustuslain tekstissä sitoa presidentin päätöksenteko sotilaskäskyasioissa ministerin myötävaikutukseen."

Valiokunnan uusi "tulkinta" lähtee toisesta periaatteesta:
Koska kansainvälinen yhteistyö on lisääntynyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, ei puolustusvoimien ylin päällikkyys enää liity läheisesti presidentin tehtäviin Suomen ulkopolitiikan johdossa.

Uudistetun tarkastelutavan antamalla vapaudella perustuslakivaliokunta venytti PL 128 §:n sallimaa mahdollisuutta valtioneuvoston esityksestä luovuttaa ylipäällikkyys toiselle toteamalla:

"Kriisinhallintajoukko on puolustusvoimien kokonaisvahvuuteen verrattuna pieni. ... Sääntelyn tarkistamisesta valiokunnan edellyttämällä tavalla johtuvat vaikutukset puolustusvoimien ylipäällikön toimivaltaan ovat - ... - siinä määrin vähäisiä, etteivät tarkistukset valiokunnan mielestä muodostu ongelmallisiksi perustuslain 128 §:n 1 momentin kannalta."

Valiokunnan aikaisempi lausunto samasta pykälästä kuului:

"Valiokunnan käsityksen mukaan valtioneuvosto voi esityksessään ehdottaa minkä tahansa luovuttamisen johdosta merkityksellisen seikan ratkaisemista presidentin päätöksellä."

Aikaisempi presidentin kussakin yksittäisessä tapauksessa valtioneuvoston esityksestä tekemä päätös muutettiin valiokunnan uudella "tulkinnalla" lakiin kirjatuksi EU:n päätöksellä tehtäväksi määräykseksi. Valtioneuvoston esitystä ja presidentin päätöstä ei enää tarvittaisi, eikä niillä voisi myöskään kumota pääministerille siirrettyä ylipäällikkyyttä. Vain "vähäisessä määrin" perustuslakia venyttäen siihen saatiin pääministerin ja EU:n kokoinen reikä.

Jos perustuslakia voidaan tulkita niin, että perustuslaki ja siitä perustuslakivaliokunnan esittämä mietintö on muutettavissa perustuslakivaliokunnan yksinkertaisella enemmistöllä, niin mikä on eduskunnan rooli erityisesti perustuslakien säätäjänä?
Vai voisikohan kriisihallintalain synnyttämästä kriisistä tehdä johtopäätöksen, että perustuslakivaliokunta on suvereenia tulkintaoikeuttaan hyväksi käyttäen anastanut perustuslain säätämisoikeuden ja kumonnut perustuslakivaliokunnan aikaisemman mietinnön ja eduskunnan sen nojalla säätämän perustuslain mukaisen presidentin aseman puolustusvoimien ylipäällikkönä?

Erityisesti olisin kiinnostunut kuulemaan vihreiden Tuija Braxin arvion; Iltalehden mukaan: "Braxin mielestä nyt on unohdettu se yleisesti hyväksytty lähtökohta, että perustuslakia ei alisteta päivänpoliittisen taistelun välineeksi."
Päivänpolitiikkaa on ainakin vihreiden presidenttiehdokkaan Heidi Hautalan vaaliteemakseen ottama presidentin kaikkien valtaoikeuksien poistaminen. Braxin kantaa ja sen mahdollista muuttumista on arvioitava hänen jäsenyydestään mietinnön PeVM 10/1998 antaneessa perustuslakivaliokunnassa.