Julkaistu keskisuomalainen.netissä mielipiteet/pääkirjoitus -osiossa 29.9.04

Liiallista rehellisyyttä?

Keskisuomalainen kirjoitti pääkirjoituksessaan Suomen Yrittäjäin hallituksen puheenjohtajan kauppaneuvos Eero Lehden ja toimitusjohtaja Jussi Järventauksen näkemyseroista otsikolla Yrittäjissä kuhisee, silti Eero Lehti jatkanee
Ottamatta kantaa Lehden puolesta tai häntä vastaan haluan kysymyksen saattelemana tuoda julki erään siihen liittyvän episodin:
Viime eduskuntavaalien edellä kansanedustaja Kari Kantalaista houkuteltiin tuohon tehtävään, ja tukeakin oli luvassa niin paljon, että Kantalainen asettui ehdolle. Yllättäen tukea ei kuitenkaan löytynyt, Lehti valittiin, ja Kantalainen pyrki takaisin kansanedustajaehdokkaaksi. Kokoomuksen listalle häntä ei kuitenkaan enää kelpuutettu.

Eduskuntakaudellaan Arsenalin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana Kantalainen paljasti mm. vuosittaisissa kertomuksissa "suhmurointeja" niin paljon ja avoimesti, että koko valiokunta yritettiin lakkauttaa. Poliittisen eliitin vastahankaan kyllästyneenä Kantalainen päätyi tuohon Yrittäjien vaihtoehtoon - edellä sanotuin tuloksin.

Kantalainen ei ole ollut halukas itse - ainakaan vielä - selvittämään julkisuudessa noitten tapahtumien taustoja, mutta olisiko jollakulla muulla vastausta kysymykseen, oliko tuo liiallinen(?) rehellisyys ja avoimuus Arsenalin sotkuista vaikuttamassa Kantalaisen sivuraiteelle johtamiseen?

Jorma Uski


TI: Suomi maailman korruptoitumattomin maa,
mutta sen oikeuslaitokseen ei luoteta

Transparency Internationalin raportin mukaan Suomi on maailman korruptoitumattomin maa.
Raportin tutkimustulosten mukaan luottamus Suomen oikeuslaitoksen korruptoitumattomuuteen on heikko. Kansallisesti sitä heikompi instanssi oli vain puoluejärjestelmä, ja kansainvälisesti vertailtuna heikommin luotettiin vain Perun, Indonesian ja Kamerunin oikeuslaitoksiin.

TI:n tutkimuksessa kysyttiin 30.487 henkilöltä 44 maassa: "Jos teillä olisi taikasauva, jolla voisitte poistaa korruption jostakin seuraavista instituutioista, niin mikä olisi teidän ensisijainen valintanne?"
Valittavana oli 11 yleistä instanssia ja tarkemmin määrittelemätön ryhmä "Muut"
Suomen osalta peräti 38 % vastaajista olisi poistanut poliittisten puolueitten korruption. Tulosta ei puolueisiin kohdistuneen yleisen parjauksen perusteella voi pitää yllättävänä.
Yllättävänä ja huolestuttavana on, että 2. sijalle yltäneet tuomioistuimet valitsi 27,7 %. Muut tahot saivat lähinnä hajaääniä liiketoiminnan lupajärjestelmän 9,5 %:sta tullin 0,7 %:iin.

Tulos ei välttämättä tarkoita sitä, että tuomioistuimet olisivat erityisen korruptoituneita, mutta se osoittaa kiistatta vastaajien epäluottamuksen tuomioistuimiin. Indeksi kuvastaa korruptoitumattomuuden tärkeyden ja sen oletetun esiintymisen tuloa, ja sitä on arvioitava kunkin maan sisällä suhteellisesti muihin instansseihin verrattuna. Tullilaitoksen alhainen luku 0,7 selittyy yleisellä käsityksellä, että suomalaiset tullimiehet eivät ole lahjottavissa. Samoin poliisin 4,2 kuvastaa käsitystä, että sakosta ei uskota selvittävän maksamalla "valvontamaksu" poliisimiehen vasempaan takataskuun. Tullia kuusi kertaa suurempana se kuitenkin viittaa ainakin epäilyyn poliisin epärehellisyydestä.

Puoluejärjestelmän ja oikeuslaitoksen lukemat ovat omaa luokkaansa, jopa 3-4 kertaa suuremmat kuin seuraavaksi epäluotettavimpana pidetyn liiketoiminnan lupajärjestelmän 9,5.
Tuomioistuinten puolueettomuuden tärkeys ei riitä selittämään vastaajien valintaa, koska naapureissamme Ruotsissa ja Norjassa vastaavat luvut olivat 19,3 ja 19,7 , siis vain n. 2/3 osaa Suomen tuloksesta.
Suomea huonommat oikeuslaitoksen lukemat saivat vain Peru 35, Indonesia 33 ja Kamerun 31. Kaikkien maitten keskiarvo oli 13,7.

Kansallisessa vertailussa Suomen oikeuslaitos esiintyy erittäin epäedullisessa valossa ja kansainvälisesti vertailtuna samassa viiteryhmässä Perun, Indonesian ja Kamerunin kanssa.

Tutkimuksen tulos viittaa Suomen oikeuslaitoksen niin vakavaan luottamuspulaan, että oikeuslaitoksen ehdottoman puolueettomuuden vaatimus huomioiden sen todellinen tila ja epäluottamuksen syyt on pikimmiten selvitettävä.

Jorma Uski
Oikeustaistelijat ry:n puheenjohtaja
Jyväskylä

 

Jorma Uskin
kotisivut