Ensimmäinen pitkäperjantai: Jeesus, muista minua!

Joel Kontinen

Luukas on sisällyttänyt evankeliumiinsa ehkä Raamatun koskettavimman rukouksen. Jeesuksen kanssa ristiinnaulittu pahantekijä ei yrittänytkään käyttää korusanoja tai opittuja fraaseja. Hänen rukouksensa on karun aito: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." (Luuk. 23:42)

Matteus (27:44) ja Markus (15:32) kertovat, että aluksi molemmat Jeesuksen kanssa ristiinnaulitut rosvot herjasivat Häntä. Mutta tarkkaillessaan viereisellä ristillä riippuvaa miestä toinen pahantekijä alkoi muuttua: Ruhjottuna ja halveksuttunakin Jeesuksessa oli jotain, joka sai herjaukset tyrehtymään. Jeesuksen pyhyys sai hänen käsittämään oman syntisyytensä.

Jumalan pyhyyden ja voiman kokeminen mykisti monet muutkin Raamatun henkilöt. "Voi minua, minä hukun!" Jesaja vaikeroi nähtyään Herran istuvan valtaistuimellaan (Jes. 6:5). "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies", Pietari sanoi nähtyään Jeesuksen kalansaaliin (Luuk. 5:8).

Ihmisellä on alusta lähtien ollut taipumus syyttää muita epäonnistumisistaan. Adam syytti Eevaa; Eeva syytti käärmettä. Varsinkin Freudin päivistä lähtien viat on sysätty kaikkien muiden kuin syyllisten harteille.

Mutta ristillä riippuva rosvo ei syyttänyt vanhempiaan, ei opettajiaan, ei juutalaista yhteiskuntaa eikä Rooman hallitusvaltaa kovasta kohtalostaan. Tuhlaajapojan tavoin hän tunnusti oman syyllisyytensä. Hän ymmärsi, että ihminen on itse vastuussa pahoista teoistaan ja että Jeesus oli erilainen kuin hän ja toinen ristillä riippuva rikollinen: "Me saamme, mitä tekomme ansaitsevat, mutta tämä ei ole tehnyt mitään pahaa" (Luuk. 23:41).

Kuolemaa odottavan miehen sisimmässä syntyi usko. Luukas ei kerro, oliko katuva rosvo juutalainen. Jos hän oli, hän ehkä ymmärsi Vanhan testamentin esikuvat ja profetiat paremmin kuin Jeesuksen opetuslapset tai aikansa teologit. Ehkä hän juuri tuolloin oivalsi, miksi pääsiäisenä piti uhrata karitsa, jonka veri suojelisi israelilaisia surmanenkeliltä. Karitsa oli sittenkin vain kuva jostain suuremmasta. Pääsiäisenä ei saanut syödä mitään hapanta, joka oli synnin vertauskuva. Viattoman Messiaan täytyi kuolla ja kantaa maailman synnit.

Ristillä riippuva piikkikruunupäinen mies oli viaton, Hänessä ei ollut mitään hapanta, ei pienintäkään syntiä.

Mitä rosvon mielessä liikkui, kun hän tarkkaili maailmanhistorian suurinta draamaa? Kaikuivatko Jesajan sanat "Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet" (Jes. 53:5) hänen mielessään? Hän joka tapauksessa oivalsi, että Jeesusta ei saanut herjata. Hän jopa nuhteli rikostoveriaan: "Etkö sinä pelkää edes Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta?" (Luuk. 23:40).

Ryövärin rukous perustui luottamukseen. Hän ymmärsi, että ihmisen olemassaolo ei pääty kuolemaan. Maallisten valtakuntien tuolla puolen on valtakunta, jota Jeesus hallitsee. Orjantappurakruunu olisi pian vain muisto; se vaihtuisi kunnian kruunuun. Rosvo myös oivalsi, että Mestarilla oli valta päästään hänet valtakuntaansa.

Jeesus ei viivytellyt vaan vastasi: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43).

Katselemalla Jeesusta ryöväri muuttui herjaajasta armahdetuksi syntiseksi. Uskomalla Vapahtajaan hän sai parhaimman rukousvastauksen - ikuisen elämän.

Ehkä meidänkin tulisi yhä enemmän katsella Jeesusta, viipyä Hänen seurassaan. Ehkä meissäkin syntyy uskon kipinä, jolla voi olla odottamattomia seurauksia. Usko, jonka Jeesus vaikuttaa, toi rampana syntyneelle miehelle terveyden (Ap. t. 3:16). Jumala on kautta aikojen käyttänyt ihmisiä, jotka ovat rohjenneet uskoa Häneen. Rohkenemmeko me?

Jumalan Karitsa, joka otti pois maailman synnit, on voittanut maailman ja istuu hallitsijana valtakunnassaan. Viettäessämme aikaa rukouksessa muistamme, että ristiinnaulitun rosvon tavoin olemme armahdettuja syntisiä. Olemme kallisarvoisia, koska Kuninkaamme on lunastanut meidät ikuisesta kuolemasta verellään. " Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki." (2. Kor. 3:18)

Kirjoitus julkaistiin alun perin Ristin Voitto -lehdessä lokakuussa 2003.

Takaisin aloitussivulle