Jouluaattona vuonna 1968 Apollo 8:n astronautit Jim Lovell, Frank Borman
ja William Anders kiersivät kuuta. Katsellessaan maapalloa he lähettivät
maan asukkaille jouluterveisensä lukemalla vuorotellen Raamatun alkujakeet.
Astronauttien tervehdys oli nöyrä tunnustus Jumalan suuruudesta, ja kuka
tahansa voi edelleenkin käydä kuuntelemassa sen NASA:n www-sivuilta.
Monesti evoluution kannattajat väittävät, että kehitysopin vastustajat
eivät voi olla todellisia tiedemiehiä. He sanovat evoluution olevan yhtä
oleellinen osa nykytiedettä kuin teknologia, joka vei ihmisen kuuhun. Tämä
on varsin kummallinen väite, koska USA:n kuuohjelman kiistaton johtaja
Wernher von Braun (1912 - 1977) oli kreationisti.
Von Braun väitteli fysiikan tohtoriksi vuonna 1932. Hän auttoi
käynnistämään Saksan avaruusohjelman toisen maailmansodan alla. Hän olisi
halunnut käyttää raketteja vain rauhanomaisiin tarkoituksiin, mutta hän
joutui Gestapon vangiksi, ja natsit suuntasivat von Braunin ryhmän
kehittelemät V-2 raketit Lontooseen. Sodan loppuhetkillä von Braun antautui
amerikkalaisille. Hän suunnitteli yhdysvaltojen ensimmäisen tekokuun
Explorer 1:n kantoraketin Jupiter C:n sekä Apollo-astronautit kuuhun
vieneen Saturn V kantoraketin
Von Braun oli nuoruudessaan nimikristitty, mutta 1960-luvulla hän
löysi elävän uskon Vapahtajaan. Hän ei pitänyt uskoaan vakan alla vaan
esimerkiksi lähetti vuonna 1972 Kalifornian osavaltion koululautakunnalle
kirjeen, jossa hän ehdotti, että evoluution lisäksi kouluissa tulisi
opettaa myös luomisoppia. "Se, että vaaditaan uskomaan vain yhtä päätelmää
- että kaikki maailmankaikkeudessa on sattuman tulosta - vaarantaisi
tieteen objektiivisuuden", hän varoitti.
On kuvaavaa, että uudessa kotimaassaan von Braun sai enemmän
kunniatohtorin arvoja (25) kuin siihenastisen ennätyksen haltija lordi
Kelvin (21), joka hänkin oli darvinismin vastustaja.
Myöhemmin von Braun laati esipuheen Harold Hillin evoluutiokriittiseen
kirjaan From Goo to You by Way of the Zoo. Siinä hän kyseenalaisti
evoluution kyvyn kehittää toimivat aivot tai silmän optisen järjestelmän.
Hän vakuutti, että maailmankaikkeuden valtavuus puhuu sen puolesta,
että kaiken takana on Jumala. Von Braun ei jättänyt asiaa puolitiehen
vaan lainasi lisäksi Kristuksen sanoja: "Te tulette tuntemaan totuuden,
ja totuus tekee teidät vapaiksi" (Joh. 8:32).
Von Braun päätti esipuheensa kertomalla Apollo 8:n astronautista
Frank Bormanista. Kun laskeutumiskapseli oli palannut turvallisesti
maahan, toimittaja kysyi Bormanilta, oliko tämä nähnyt Jumalaa avaruudessa.
Toimittaja kertoi kosmonautista, joka oli todennut, ettei tämä ollut
nähnyt Jumalaa eikä enkeleitä. Borman vastasi: "Ei, en nähnyt Häntä,
mutta näin todisteita Hänestä."
Amerikkalaiset eivät olisi voittaneet kilpajuoksua kuuhun ilman
von Braunia. Hänen Saturn-kantorakettinsa toimi luotettavasti joka
laukaisukerralla. Hän ei siitä huolimatta ylpeillyt ihmisen saavutuksista
vaan antoi kunnian Jumalalle. Hillin kirjan esipuhe onkin apologiaa
parhaimmillaan. Von Braun kertoo siinä kaiken luomisesta lunastukseen.
Apollo 8:n astronauttien joulutervehdys niin ikään antaa kunnian
universumin Luojalle: "Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli
autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui
vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus", ja valkeus tuli. Ja
Jumala näki, että valkeus oli hyvä…" (1. Moos. 1:1 - 4).
Von Braunin kristillinen vakaumus ei ole harvinaista tiedeyhteisössä.
Nykyisin tuhannet tiedemiehet ja -naiset uskovat 1. Mooseksen kirjan
luomisen pitävän kirjaimellisesti paikkansa. Luettelo muista luomiseen
uskovista tohtoritason tiedemiehistä ja -naisista on nähtävissä esimerkiksi
Creation Ministries Internationalin kotisivuilta.
Lähteet:
Coppendage, David F. World´s Greatest Creation Scientsists from Y1K to Y2K.
2000. Master Plan Productions. http:// www.creation_safaris.com/wgcs.
Hill,Harold. 1976. From Goo to You by Way of the Zoo. Plainfield,
NJ: Logos International.
37 years ago: a Christmas greeting from space http://teschereport.blogspot.com
/2005/12/37-years-ago-christmas-greeting-from.html
The Apollo 8 Christmas Eve Broadcast. http://nssdc.gsfc.nasa.gov/planetary/
lunar/apollo8_xmas.html
Scientists alive today who accept the biblical account of creation. http://www.creationontheweb.com/content/view/2084/83/#presentsci