Kainin vaimo mainitaan vain kerran Raamatussa (1. Moos. 4:17), mutta hän
tuntuu olevan yhä ällistyttävän ajankohtainen. Hänestä puhutaan kirjoissa ja
elokuvissa, ja Internetissä on noin 24 700 englanninkielistä juttua tai
keskustelua tästä nimettömäksi jääneestä naisesta.
Kuka tämä salaperäinen nainen oikein oli? Genesis, Raamatun ensimmäinen
kirja, kertoo, että Eeva on kaikkien ihmisten kantaäiti (1. Moos. 3:20).
Paavali opetti, että Jumala loi koko ihmissuvun yhdestä ihmisestä
(Apostolien teot 17:26). Genesiksen 5. luvussa kerrotaankin, että Aadamille
ja Eevalle syntyi poikia ja tyttäriä. Kainin vaimon on siis täytynyt olla
Aadamin ja Eevan jälkeläinen.
Meitä tämä tieto saattaa kauhistuttaa. Kainin on täytynyt avioitua
sisarensa kanssa. Myöhemmin annettu Vanhan testamentin laki kielsi
lähisukulaisten väliset avioliitot. Miksi Kain siis nai sisarensa?
Vastaus on yksinkertainen: muita naisia ei vielä tuolloin ollut syntynyt.
Jotkut kuvittelevat, että Kain avioitui vasta Nodin maassa,
jonne hän asettui asumaan, mutta Raamattu ei tue tällaista käsitystä.
Uskonpuhdistaja Jean Calvin oli vahvasti sitä mieltä, että Kain oli jo
naimisissa muuttaessaan Nodin maahan.
Maapallolla ei tuolloin eikä myöhemminkään ollut mitään toista
ihmisrotua. Kaikki ihmiset ovat sukua toisilleen. Rasismia on oikeastaan
mahdotonta perustella Raamatulla.
Alussa kaikki luomakunnassa oli hyvää (1. Moos. 1:31). Aadam ja Eeva
olivat geneettisesti virheettömiä. Heidän jälkeläistensä perimässä ei vielä
ollut haitallisia mutaatioita, jotka ajan oloon kasaantuivat. Geenivirheet
ovat seuraus syntiinlankeemuksesta. Lähisukulaisten väliset avioliitot
kiellettiin, koska samojen virheiden kasaantuminen jälkeläisiin olisi
rappeuttanut ihmissukua. Nykyisin haitalliset mutaatiot ihmisten perimässä
ovat aiheuttaneet esimerkiksi hemofiliaa ja kystistä fibroosia. Geenivirheiden
riski lisääntyy lähisukulaisten liitoissa, koska kukin ihminen perii osan
geeneistään äidiltään ja osan isältään, muta alun perin tätä vaaraa ei
ollut, sillä kaikki oli hyvää.
Se, mistä Kain sai vaimonsa, ei ole koskaan ollut ongelma, kun on
oivallettu etsiä vastausta oikeasta lähteestä - kirjasta, jossa hänet
ensimmäiseksi mainitaan.
Lähteet:
Batten, Don; Ham, Ken; Sarfati, Jonathan ja Wieland, Carl. 2000
The Revised & Expanded Answers Book. Green Forrest, AR: Master Books
Ham, Ken; Wieland, Carl ja Batten, Don. 1999. One Blood.
Green Forrest, AR: Master Books