Omistaja


 Mortin kanssa

Täällä kerron sitten vähän itestäni. Eli miun nimi on Jenni, olen 18- vuotias olen  päättänyt peruskoulun keväällä 04. Asun Imatralla. Olen syntynyt 28.10.1988. Käyn Imatran kauppakoulua viimeistä vuotta. Suoritin siis kaksoistutkintoa joka kestää 4 vuotta yhteensä, nyt kun ammattikoulupuoli on suoritettu (paperiprosessinhoitaja) loppuun 2007 keväällä, nyt siirryn kokonaan kauppakoulun puolelle viimeiseksi vuodeksi 07-08 .

Harrastan vapaa-aikanani ratsastusta, agilityä, lenkkeilyä ja näyttelyitä. Eläimistä olen pitänyt aina, harmi vaan kun ensimmäisen koiran saaminen kesti niin kauan, mutta toisaalta luulen että se tavallaan on myös etu ja ymmärrän että vastuu koirasta on kokonaan minun :D

Ratsastus on ollut harrastukseni jo reilut  13 vuotta. Nykyään käyn ratsastan Imatran ratsastajien tallilla (Iran talli) ja välillä Harjulan tallilla.

Agilityssä käyn Wilman ja Moonan kanssa kerran viikossa ja kuulumme Wuoksen agilityurheilijoihin. Harkkailemme kilpailijoiden ryhmässä.

Myös tokoa harrastan Wilman kanssa silloin tällöin, (ennen kerran viikossa mutta nyttemmin harvemmin sillä agility on ykkösharrastuksemme ja se menee muiden edelle!) Tällähetkellä toko on ns. kotitokoa eli omalla pihalla taikka sitten agilityharjoitusten yhteydessä väleihin jäävällä ajalla.

Kuinka meille tuli koiria

Olen aina pitänyt koirista ja muista eläimistä. Ensimmäinen lemmikkini oli kani, Pumpuli. Tulin sille allergiseksi ja se juoduttiin noin puolen vuoden kuluttua antamaan pois. Se muutti äidin työkaverille, mutta kuoli kahden vuoden ikäisenä syöpään. (siitä on tulossa sivuille kuva myöhemmin) Sen jälkeen meillä oli monta vuotta vain akvaariokaloja.

Sitten yhtenä päivänä eräs tuttavamme kysyi, että miksi ette ottaisi koiraa. Olin koko ajan luullut olevani koirillekin allerginen, mutta kun kävin allergiatestissä se kertoi muuta.En ollutkaan allerginen! Samana päivänä alettiin netin kautta etsiä koiraa. Oltiin päätetty heti, että se olisi rodultaan cavalier, sillä mummillani oli joskus sellainen  ollut ja se oli  ollut aivan ihana. Luulimme silloin, että blenheim oli ainoa väri, mutta kun netissä näimme kuvat muut värisistä päätös oli selvä, väri olisi ryby! (ruskea) Sitten aloimme etsiä kenneliä josta sellaisen saisimme. Jonkin ajan kuluttua sellainen löytyikin Visakoivun kennelistä, Helsingistä. Koiralla oli väri virhe, mutta emme etsineet näyttelykoiraa vaan pelkästään seurakoiraa joten se ei haitannut.Oikeastaan valkoinen viiru silmien välissä oli aika kivan näköinen. Wilma muutti luoksemme  17.8.2002. Noin vuoden kuluttua aloin haaveilla toisesta koirasta. Isä oli aluksi vastaan, lopulta isä suostui ja rupesimme etsimään  black & tan väristä pentua. Sitä etsittiin noin puolivuotta.  20.5.2004 Moona muutti meille.

Suosikkilista

 

Muuta


Testien mukaan olen: