UUTISIA JA TULOKSIA 2009



12.12 Sain Kennelliiton Vuolasvirtapalkinnon ansiokkaasta cockerispanieleiden kasvatustyöstä.
Suuri kiitos kaikille kasvattien omistajille, jotka ovat omalta osaltaan vaikuttaneet palkinnon saamiseen.

Muistoissamme
Jasmin, Benchmark Hot Stuff
23.5.1996 - 4.12.2009



29.11. Voittaja -09 Amsterdam, tuom. mrs. Y. Knapper (GB)

Onnea Gerda ja Megan!!
Ch Jenlin Pearly Avenue PN, VSP V-09



Meidän kaunis Milly tyttönen on muuttanut Ciiran kaveriksi Lönnqvistin perheeseen Pietarsaareen.
Kaikka hyvää Millylle uudessa kodissa.



22.10.2009 Hirvikoirien Jäljestämiskoe, Luumäki, järjestäjä Kymenläänin Kennelpiiri

Jenlin Love Letter jäljesti kokeen hyväksytysti. Tuisku on jo aiemmin suorittanut kaksi VAHI-koetta ja saa nyt anoa titteliä KVA-J.
Hienoa Tuisku! Onnea Riitalle ja Lasselle!

Pävitykset ovat jälleen jäljessä. Aika on kulunut pentujen kanssa ja muiden kiireiden merkeissä.
Suurin osa pennuista on jo muuttanut uusiin koteihin. Vapaana on vielä mustavalkoinen uros. Kotiin jää kasvamaan Maya tyttö. Seuraava pentue on suunnitteilla ensi vuonna loppu kesällä tai syksyllä. Näyttelyitä on ollut harvakseltaan ja enää muutama tänä vuonna. Pennut odottavat ikää näyttelyihin ja toivottavasti kokeisiinkin ensi vuonna. Nuoriso ja nartut kasvattelee turkkia.

24.9 saapui suru-uutisia Maaritilta. Jenlin Savannah, Nelli on nukkuhtanut ikiuneen. Kiitos Maaritille Nellin hyvästä kodista ja elämästä.

19.09.2009 - SM-Mejä 2009 Karsintakoe, Utajärvi, järjestäjä Oulun seudun noutajakoirayhdistys ry Jenlin Love Letter VOI 1, 47 pistettä, tuomarit Kari Pinola ja Pasi Kemppainen. Sijoitus 7.
Tuisku Palkittiin Spanieliliiton lahjoittamalla palkinnolla SM-Mejä kokeen parhaana spanielina.


Kuva Riitta Helle

6.9.09 Kasvattien omistajat ovat olleet jäljestämssä hienoja mejä-tuloksia kolmessa eri kokeessa.

Jenlin Love Letter sai tuloksen VOI 1 46 pist. ja jäljesti Kymenläänin piirimestariksi ja pääsee edustamaan SM-mejään. Onnea matkaan Riitta, Lasse ja Tuisku!

Jenlin Philadelphia sijoittui Lapin piirin mejämestaruudessa toiseksi tuloksella VOI 2, 34 pist. ja on varalla SM-kisaan

Ruovedellä nuori herra Jenlin Seventh Shadow jäljesti ensimmäisen AVO ykkösen!

Onnea kaikille pareille!! Kasvattaja on ylpeä teistä.

5.9.09 Ch Jenlin Pearly Avenue on käynyt näyttelyssä Luxemburgissa saaden sertin ja on nyt myös Luxemburgin valio. Onnea Megan ja Gerda!


Taipumuskokeen ovat hyväksytysti suorittaneet 23.8. Rovaniemellä Jenlin Pottery Wedding, Arttu ja Kauhavalla 16.8 Jenlin Knightsbridge, Osku. Onnittelut pojille ja omistajille!!


23.8. Tallinna, tuom. Luis Catalan, Portugali

Nickel And Dimes Ice Tea AVO ERI 2, PN 3
Vignoble Champenois De Guadragant VAL ERI 1, PU 2, vara-cacib

Brandon vauhdissa



Koska päivittäjä on ollut hieman laiska tässä joitakin poimintoja kesän näyttely- ja koetuloksista. Yritän jatkossa olla ahkerampi :).

Kiiminki 1.8 tuom Saija Juutilainen
Jenlin Philadelphia KÄY ERI 1, PN3, SERT

2.8 Mejä, Luumäki
Jenlin Love Letter VOI 1 45 pist.

1.8. Jurva tuom. Markku Santamäki
Jenlin Starguest VET ERI 1, PU 4, ROP-VET,BIS3-VET

Pori kv 1.8. tuom. Hans Boeleaars Hollanti
Jenlin Blue Avenue, VET ERI 1, PN 2, ROP-veteraani
Nickel And Dimes Ice Tea AVO ERI 2

Oulu kv.18.7
Jenlin Seventh Shadow JUN ERI 1, PU 4
Jenlin Starguest VET ERI 1, VSP-vet
Jenlin Blue Avenue VET ERI 2
Jenlin Pottery Wedding EH
Nickel And Dimes Ice Tea AVO ERI

Oulu kv 19.7
Jenlin Seventh Shadow JUN ERI 1
Jenlin Starguest vET ERI 1, VSP-vet
Jenlin Blue Avenue VET ERI 1, ROP-vet
Nickel And Dimes Ice Tea AVO ERI 2


11.6.
Iris on astutettu. Isänä kaunis ja mukava luonteinen orange roan herrasmies Vignoble Champenois de Quadragant
Brandon viipyy meillä jonkin aikaa ja on käyttettävissä jalostukseen terveille ja hyväluonteisille tytöille! Brandonista lisää pojan kotikennelin sivuilta Nickel And Dimes, Kiitos Gerdalle Brandonin lainasta!
Valitettavasti emme voi Suomessa käydä näyttelyissä, mutta ehkä teemme Brandonin kanssa reissun Viroon.


Muistoissamme Karlux Hot Story, Jenni 6.11.1994 - 4.6.2009

Jenni oli ensimmäisten Jenlin pentujen äiti. Näkö alkoi hankaloittaa muuten hyväkuntoisen Jennin elämää, joten se pääsi lepoon velipuoliensa viereen. Lepää rauhassa Jekku-Jenni.


Karlux Hot Story


25.5 Tervetuloa Milly!




24.5. Mejä Ruotsi

Satu kävi Debbien (Fin Jva Jenlin Philadelphia) kanssa mejäilemässä Ruotsissa.
Matka meni hienosti ja kotiin tuomisena tuli Ruotsin jälkivalion titteli
Huiman paljon onnea Satu ja Debbie!!!

17.5. Tampere tuom. Mikael Trandholm,Tanska

Jenlin Blue Avenue VET ERI 2
Jenlin Seventh Shadow JUN H
Jenlin Pretty Peach AVO H
Westerner Wedding Singer VET ERI 1, VSP-veteraani

24.05.2009 - MEJÄ, Elimäki, järjestäjä Kymen Spanielit ry

Jenlin Love Letter (Tuisku) VOI 2, 31 pistettä, tuomari Hannu Palonen

17.05.2009 - Hamina, tuomari Denis Kuzelj, Slovenia

Jenlin Love Letter VAL ERI 1, PN 4.

10.05.2009 - Mejä, Luumäki, tuomari Heikki Vesikko

Jenlin Love Letter VOI 1, 47 pist. Tuisku palkittiin Munteen Loitsu kiertopalkinnolla kokeen parhaana yhdistyksen jäsenen omistamana koirana.

9.5. Lapua r. tuom. Markku Santamäki

Jenlin Seventh Shadow JUN EH 2
Jenlin Hyde Park JUN EH 2
Jenlin Blue Avenue VET ERI 1, PN-3, VSP-vet.
Westerner Wedding Singer VET ERI1, PU-2, ROP-vet, BIS-1 vet.

6.5 Vahi-koe, Inkerilä

Jenlin Love Letter suoritti toisen Vahi-kokeensa hyväksytysti. Arvostelu: lähtö erinomainen, jäljestämishalukkuus erinomainen, jäljestämisvarmuus erinomainen, työskentelyn etenevyys erinomainen, kulmauksien makauksien ja katkojen selvittämiskyky hyvä, kaato löytyi. Aika 34min.

3.5. Kauden ensimmäisiä mejä-tuloksia

Elimäellä jäljesti Jenlin Love Letter, Tuisku VOI 1, 44 pist.
Ilmajoella Nelli, Jenlin Savannah sai tuloksen VOI 1, 44 pist.
Onnea hyvistä tuloksista!

1.5.Dortmund tuom Mr D Craig, GB


Ch Jenlin Pearly Avenue AVO ERI 1, vara-cacib, vara-sert.

Samassa näyttelyssä Meganin poika Nickel And Dimes Nightless Night (10 kk) oli paras uros ja VSP.


26.4 Vaasa kv.

Jenlin Seventh Shadow PEK 3
Jenlin Blue Avenue VET ERI 2
Jenlin Hyde Park JUN ERI 3
Nickel And Dimes Ice Tea AVO ERI

5.4 Mäntsälä, tuomari Matti Luoso

Jenlin Love Letter VAL ERI 1, PN 4

15.3. Tampre kv. tuom. Ray Greer, Uusi-Seelanti

Jenlin Seventh Shadow pentuluokan 2 KP
Jenlin Blue Avenue VET ERI 2
Jenlin Pretty Peach AVO EH
Nickel And Dimes Ice Tea AVO ERI 2

14.5. Hazerswoude kv. tuom.P v Soelen

Jenlin Pearly Avenue, PN, CACIB, SERT ja Alankomaiden valio

Fin Jva Jenlin Philadelphia on palkittu Lapin Spanielikerhossa
Bellan pokaalilla kauden parhaana jäljestäjänä (VOI-luokka)
Debbie palkitiin myös kerhon vuoden spanielina sekä kerhon mestarina mejä voittajaluokassa ja agilityn medi1 luokassa. Onnea Satu ja Debbie!

21.2. Laihia ryhmä tuom. Saija Juutilainen
Fin Jva Jenlin Starguest VET ERI 1, ROP-veteraani

Onnea ja halauksia vuoden 2008 mejäcockerille Nellille (Jenlin Savannah) ja omistajalleen Maaritille.


Fin Mva & Fin & N Jva Jenlin Savannah

Fin Jva Jenlin Philadelphia ohjaajanaan omistajansa Satu ovat tehneet hyviä tuloksia agility-radalla

Kemi 25.1 l medi, 1 tulos 0, sij. 3, SERT ja siiro medi 2
Kemi 24.1 l medi, 1 tulos 0, sij. 2
Kajaani 10.1 medi 1, tulos 5 sij. 1

18.1 Vuoden ensimmäinen näyttely Teuvalla, tuomarina Saija Juutilainen

Kans&Fin&Est Mva Jenlin Blue Avenue VET ERI 1, PN, VSP ja VSP-veteraani
Fin Jva Jenlin Starguest VET EH2
Jenlin April Mist KÄY EH2
Jenlin Hyde Park JUN EH2
Nickel And Dimes Ice Tea AVO EH2
Kasvattajaryhmä KP/ROP ja BIS.





UUTISET 2008 UUTISET 2007 UUTISET 2006 UUTISET 2005 UUTISET 2004
UUTISET 2003 UUTISET 2002