KALA

Miksi ihminen kalastaa? Joku niin sanottu viisas sanoisi! Hyvin todennäköisesti! "Ihmisen tyydyttävän perinteistä saalistusviettiään kalastaessaan ja saavan siitä tyydytystä saalistustarpeilleen". Lisäksi! "Nuo vietin juuret sijaitsevat syvällä ihmisen perimmäisessä metsäläisyydessä ja kaipuusta askeettisiin oloihin". Mutta näinhän ei ole, väitän että näin ei ole, minä ainakin olen niin yksinkertainen, etten minä saa kalastettaessa mitään metsäläisen hepulia. Tykkään kalastamisesta, sen tuomasta rauhasta ja sen liitännäisseurauksista. Kun perkaa 5 kg pieniä ahvenia, jauhaa ne ja laittelee kalapihveiksi, käy mielessä hyvin monesti, kauppareissulla olisi päässyt vähemmällä. Kuitenkin siellä kalareissulla on niin mukavaa, on nuotiota, on luontoa, on rauhaa ja joskus jopa saa makupalan. Tuon makupalan laittaminen luonnossa on kaikkien hetkien hetki. Nämä sivuni kiertyvät hyvin pitkälti tuon hetken ympärille, näe ja koe se sivuillani ne ovat kokemuksen kertomaa. Sanotaan että ihminen tarvitsee elämyksiä, ja niin varmasti onkin jos haluaa kaiken valmiina, ikään kuin lautaselle tarjottuna. Kokeminen kuitenkin tuo omaehtoisuutta, yllätyksellisyyttä. Edellä olevan sanonnan voisikin korottaa toiselle tasolle, "ihminen tarvitsee kokemuksia". Harrastuskalastus antaa kokemuksia runsain mitoin, se on yllätyksiä tulvillaan. Missä muuten olit MANTA MYRSKYN pyyhkäistessä läpi Suomen. Luonnossa olisit kokenut tämän eri tavalla, olisit muistanut moisen ikuisesti. Lopuksi: RETKEILE, KUULE, NÄE, MAISTA, HAISTA, TUNNE, KOE ja ole tapahtumien keskipisteessä, niin saat todellisia kokemuksia mitkä varmasti kirjaantuvat muistiisi.

Vihdoin eksyi Kuningaskala tällekin sivulle. On se niin väärin että toiset tavoittaa Kuningaskalan ja toiset sitten ei.
Se on sellaista seutua Tenon laakso, jotta ei sitä uskoa saata. Siellä on vastakohtia kerrakseen. On karuutta ja kauneutta, rajoja ja vapautta, luontoa ja nykyisyyttä, lämmintä ja kylmää. Tenon vuono on vastakohtien maata, sieltä se alkaa myös lohen taival. Hiekkapeitossa hautuneet ei niin lohen näköiset toukat kasvavat ja taimena taitavat vaellella aina Kevojoen alkulähteille asti. Sieltä pikkuhiljaa kasvaneena takaisin Tanalle ja suunta Atlannin aaloille komistumaan ja pulskistumaan, kunne taas palataan lapsuus maisemiin komiana Kuningas kalana, kutemaan ja lisäämään jälkipolvia.

2008 kesä oli sateisen synkkä, melkein joka päivä satoi ja taas sitten satoi ja vielä kerran satoi. Vedet olivat tulvakorkeuksissa koko kesän ja liekö tuo sitten ollut syy tuohon Tenon hyvään kalavuoteen. Sielläkin toiset saivat hyviä saaliita ja toiset sitten ei, niin aina. Sitten se juhlahetki koitti, Teno palkitsi kalastajansa. Iski kala nimensä veroinen Kuningas kala. Se iski vai pitäisikö puhutella hän muodossa. Kitkaa huudatti riemukkaasti, kerralla paljastui muuksi kuin pohjaksi. Hän jurnutti, syöksyi myötävirtaan, koskeen pyrki, perässä piti mennä. Todella!!! Perää piti hänelle antaa, ei voinut tuosta vaan ottaa. Temppuja teki, kiviä kierteli. Koko ajan oli tunne että nyt hän karkaa ja taas syöksyi toisaalle päin. Jännityksessä piti, eikä ollut epäselvyyttä mikä siellä poukkoili. Näyttäytyi pentele, oikeastaan näytteli. Viskoutui sinne, tänne ja jännitystä kasvatti. Ylös saatiin lopulta. Entäs sitten!! Melkein värin vaihtoi, kun päivettyi salamavalon räiskeestä.

Etäällä pohjan mailla niin uljas joki on... Niin sinertävän puhdas, virtaava vesi on... Ja hiekkarannat kauniit, sen rannat reunustaa... Taas kerran käymme rantaan, onnea koittamaan... Perho kiinni ja veteen pyydys, kalaa pyytämään... Puhdasta vettä pitkin, valui perho tuo... Se valui iskukohtaan, tuon pyörre silmän luo... Niin repi pintaan pyörtehen, isku ikimuistoinen... Tuol pimennossa pyörteen, oli kala Kuninkaallinen... Nyt hurja huuto kuului, ja kaikui kanjoniin... Niin iso on ja julma, tuo kala hirmuinen... Ei katkennut nyt siima tuo, jäi ikimuistot Tenosta nuo... Ja varmaankin toisen kerran, vetää Teno rantain luoo... o.

Inarilla tavoitettiin taas kerran näyttävä saalis. Äkkiä tuo kuva latistaa saaliin mutta kun tarkemmin katsoo niin taustallahan on yli satakiloinen kalastaja ja sitä vasten taimenen koko kasvaa melkein 4kg ja nieriän kahteen ja puoleen. Ei nuo mitään ennätyskaloja ole mutta hienoja kaloja kuitenkin. Vaikka tässä on tullut tuota kalastusta harrastettua ihan harrastuksen kiinnostavuuden ehtoo puolelle asti niin kyllä se silti säväyttää, kun moisia kaloja kyytiinsä saa. Ehkä ei jaksa enää keikkua kaiken pahimmissa aallokoissa, eikä aina myöskään tehdä niin sanotusti pitkää päivää mutta säväyttää se kuitenkin kun kohdalle sattuu. Näin se vaan on, on se näin.
Tähän ei osaa kirjoittaa enää järkevää mutta miten olisi laululle uusia riimejä esim. Jos vaikka taimen ajattelisi näin:::::::::: Ma seudulla näillä oon villi niin kait... ja ulapalle käyn kulkemaan.... nyt aallot puhkaisen... ma liikun nopeitten.... ja luodolle käyn nukkumaan... Ol sitten myrskysää.... tai ukkonen jyräyttää.... mä ulapalla oon kotonain.... Tai etäällä pojan mailla ma villi kala oon... Ei sieltä löydä kiitäjää.... mä uistimeen harvoin kiinnijään.... Siima katkes huuto kuultihin... niin painava oli kuin pitkäkin....

Nyt se sattui minulle ja kyllähän minä sitä jo odotinkin? Meillä on kilpailu ja ajan myötä sääntöjä tarkennetaan. Minusta kyllä tuntui, että yrittivät viedä voiton keksimällä uusia sääntöjä, vaan eivät ne siinä onnistuneet. Kyllä tämä kala säännöt täyttää, oli se sen verran iso. Tämän kesän 2008 voitto on nyt purkitettu ja voitto on nyt minun. Tässä kiihkeästi odottaa nimeä pyttyyn kaiverrettavan! Kait ne rahapalkinnonkin antaa kun tässä jo tuntee itsensä ammattilaiseksi. Nilssi tuon otuksen poimi, pohjan läheltä siitä kauhukalojen penkasta. Kyllä sitä toivoikin, josko tuo nyt minulle osuisi ja osuihan se. Vähän ennen sitä penkkaa oli kyllä sellainen enteellinen tunne että nytkö se sitten minulle iskee ja niinhän se tarrasi. Ai niin! Tässähän tuntee ammattiylpeyttäkin vähän, oli se sellainen paukku. Kun se vapa notkahti ja samassa rissa räsähti niin kyllä se säpsäytti kokenuttakin kalastajaa. Mä oon mikä oon.... en voi muuksi tulla... Eikä voittajaa taida edes enää keritä tulla.... Ja sitten punnittiin ja taas punnittiin. Ei se vettä ollut niellyt! Ihan oli täyttä kalaa! Taisi yksi kilo painaa punnitsijoiden mielestä päälle kilon kun uusia sääntöjä rupesivat rustaamaan. Oli se kyllä vahva otus ja niin pitkä jotta vääntää piti kampea enemmänkin ennen kuin veneeseen antautui. Täyttää tuo otus ne uudet säännötkin mitkä ovat ihan laskentataulukkoihin tallennettu. Niissä kalalajit on pisteytetty niin että kalalajin paino suhteutetaan suurimpaan Suomessa saadun kalan painoon. Näin on kuulema kaikki kalat tasavertaisena kilpailussa mukana. Tietenkin näin kunnioitettavalla kalalla voittajana tuntuu oudolta voittaa tulevaisuudessa kalakisa jollakin isolla särjellä, että jo menee maailma mullin mallin. Onkohan pakko jo näin nuorena lausua nuo isien sanat jotta ennen vanhaan meillä oli niin paljon paremmin a...............t?????????

Ei se kala näe kuka on onkija. Se sattuu jos on sattuakseen. Oli järjestetty kilpailu, kuka sen suurimman kalan tänä kesänä nappaa ja minulle se nyt vain osui. Kyllä siinä muut läheiseni olivat aivan äimä neulalla pistettyjä kun kyseisen kalan veneeseen kiskoin. Vedettiin uistinta noilla vakio penkoilla kunnes tultiin tuohon ottipaikkaan, tuohon mukavan pyörähtävään penkan reunaan joka äkkiä jyrkkenee ja syvenee. Ennen penkkaa miete oli että jospa se minulle nyt osuisi niin näytän noille viisaille kuka sen kalan oikein saa. Vähän jo tuntui siltä että nyt se saattaa onni potkia kun niin tunne kutkutti ja kutkutti, sitten taas ne tunteet latistuivat. Olkoon en minä sitä kuitenkaan saa, enkä jaksa täällä olla, veisivätpä jo rantaan, kun ei tässä kuitenkaan mitään tapahdu. HEEP !?!?silloin se jysähti ihan kun olisi pohjaan tarttunut, ja rissa soiiii.... eiii.... kyllä siellä on kalaa.... heiii..... se jurraaaa.... kamalastiiii.... vastaannnn..., mutta eihän se edes potki, kumma kala siellä onkin tukki, eikä kala. Eipään kun kala sielläää. ooon..... minä sain sitteeenkin kalannnn.......... ottihan se minullekinnn....... Pitääkö minun kelata vai mitä minä teen...... Nyt se jo jytkyää taaaas..... haaa......... Ompa iso kala näin sen hännän kun se kävi pinnassa...... voi kun ei karkaisiii...... ompa iso kalaaa.... se on minun kala.

Ja sitten rannassa: En minä koko päivää jaksa pidellä ottakaa jo ne kuvaattt.... Tämä painaaaa.... Minä voitin!! minä voitin!!! Minulla oli kyllä sellainen tunne että minä saatan saada tänään sen isoimman ja olikin tuo aika Peto. Ja kaikille tutuilleni tämä kuva on sitten aito ja käsittelemätön. Tämä on minun suurin kala ja se on fakta melkein 8kg.

Matkaa lähden, matkaan lähden, mulla kauas menohalut o..o..on. On pakko matkustaa nyt jonnekin, mua saalis suuri sinne vi..e..e........ Joskus onnistaa lomareissulla nyt se antoi tämmöisen kuningaskalan. Onhan tuota tullut totuttua jo kaikennäköisiin rissan risahduksiin vaan kun kerran lähtee vasiten ison kalan pyyntiin ja lähtiessä vielä kertoilee kansaihmisilleen että nyt sitten kilpaillaan siitä isosta kalasta niin kumma tunne se kokeneenkin selkäpiissä tikuttaa KUN ja KUN vieraalla maalla askeettisista olosuhteista aamusta nousee heti jo hiukan kihelmöi OISKOON TUO TÄMÄ PÄIVÄ KUN TÄRPPÄÄ. Jotenkin jo valmistautuminen lähtöönkin tulee kiireiseksi, kaveria saa hoputtaa jo hoputtamalla. Lopulla ollaan sitten Sevettijärven selällä. On jo tovi uistatettu kun usko alkaa loppua ja kaiho sammua. Saakohan täältä sittenkään mitään?. Voi voi! Alkaa olla jo masentunut olo eikä viitsi vieheitä vaihtaa, saati muutakaan viisasta tehdä. Treet.........OU NOU! silloin se jysäyttää. Taitaa veret kiehahtaa ihan aivoissa kun rissa rätisee...... Liian kauan rätisee! Kokemuksesta tietää että yhtenäinen rätinä tietää pohjakosketusta ja venettä on hiljennettävä. Rätinä loppuu, mutta sitten se ei lopukaan vaan alkaa uudestaan. Vapa on jo käsissä jostain selkärangasta tulleiden pakkokäskyjen saattelemana eikä mitään elon merkkiä kuulu. Pohja se on, voi että. hetki tuntuu ikuisuudelta ja verenpaine laskee normaalin alapuolelle. JA HUPSISTA ensimmäinen jytkäys sähköttyy vavasta käteen. SIELLÄHÄN ON KALA. VERENPAINE JYSKÄÄ taas! Antaa paukuttaa! Ei se rupea nousemaan, se taitaa olla suurempikin? Ja taas rissa rätisee. Siimaa meni ulos enemmältikin, ja tätä jatkuu. Lopulta kala pintautuu ja antaa merkin, SEHÄN ON ISO! Sitä sitten kaverin kanssa punnitaan siiman päässä. Nyt vain hätäilemättä se veneeseen. VAI PYSTYY MUKA OLEMAAN HÄTÄILEMÄTTÄ meinaan ei se taida onnistua keltään tässä tilanteessa. Nämä tunnekuohut ihmistä erämaan armoille ajaa sano. On se mahtavaa, se on sitä sano tai ole sanomatta se se on sitä.

Norjan avovesillä meren puolelta ja kuitenkin penkalla, niin kuin aina, kalaonni kukoistaa. Lähellä Lofootteja löytyy hirmuisia kaloja tässä yksi. Kampela paino 18kg. Siellä avovedellä tapahtuu jos vain säät sallii. Siellä ongitaankin jättikaloja. Entäs jos osuu Ruijan pallas paino saattaa olla 50kg. Jättiseitikin on kiva saalis siinä 4-10kg ja monta. Turskaa päälle 10kg. Kampela, merikrotti, kissakala. Ai jai, ja voi voi pääsisipä joskus sinne suurkaloja saalistamaan. Norjasta saa tuoda Suomeen ilman tarkastuksia yhden kokonaisen kalan, oli se sitten iso, tai pieni, kertovat en tiedä pitääkö paikkansa. Entäpä jos saa vaikkapa 100 kiloisen kalan, kun sekin saattaa olla mahdollista. On aika suuri allas tuo Norjan rannikon Atlantti ja siellä voi todellakin sattua mitä vain pyydykseen, yleensä ei, mutta entäs jos näin käy. Tulee kyllä mieleen tuttavan tuttavan sanat kun hän rantautui järveltä (ei ollut juurikaan vesillä liikkunut) Voi kun pääsi lopultakin noilta Atlantin aalloilta pois. Siinä saattaa tuokin mahdollisuus olla Atlantti on sentään Atlantti.

Made paremminkin matikka on kala joka maistuu: Ja sinä aamuna tuli neljän aikaan käsky! Äkkiä tänne täällä on matikoita repullinen katiskassa. Eihän tuota kukaan usko mutta näin vain on, matikka on kutuaikana helppo saalis kun sille oikeaan paikkaan ansan virittää. Matikkahan kutee tuossa helmikuun alussa riippuen vähän säistä. Tarvitaan vanhan kansan "matikkamyrskyt" eli hiukan niin kuin koiran ilma. Kovat pakkaset jään paukkumisella siirtää hiukan kutua mutta aina se kuitenkin tapahtuu ja niinhän siinä käy että jos erehtyy laskemaan ansan sellaiseen kohtaan mistä tuo mademamma liikkuu niin katiskassa on mamman lisäksi noita koirasmateita repullinen. Mitäs mateesta sitten laitetaan, mademuhennos lie kaikille tuttu, samoin madekeitto mutta kyllä matikasta muutakin voi laittaa. Paistettuna se on erittäin maukas kala, paistoaika vaan on pidempi kuin muilla kaloilla. Myös erilaiset padat onnistuvat samoin kalakukko jne. Tässä saaliista tehtiin patakukkoa, keittoa, paistia ja viimeisenä nuo luirut jotka jäi yli hukutettiin mihinkä, no siinäpä se... joulukinkun paistosta tirahtaneeseen suolavesi lihaliemeen... rasvoineen päivineen ja siitähän 10 h haudutuksen jälkeen tuli todella maukas paistos, varsinkin kylmänä leivän päällä tai perunan kera. Opettavat meitä joka jouluna että kinkun paistosta tulleita rasvoja ja lientä ei pidä viemäriin kaataa vaan ne on annettava hyytelöityä ja laitettava roskapönttöön Miksi ihmeessä? Laitetaan ne talteen ja pakkaseen odottamaan matikkasaalista ja sillä sitten haudutetaan madepata Voi, Voi ja Oi, Joi kun taas tuli syötyä liikaa.

Vuodet on vierineet, lahnat jo kasvattaneet: Voi kuinka maukkaalta maistuu ne vain..... Tai sitten: Sun maku suussani nyt maistuu ihanalta, oi lahna lattari maukas ihanainen. Jos paistas voissa, taikka savuun laittais. Ma makus orja oon ja aina orjaksesi jään. Nyt säälimään en voi jäädäkkään. Kun makus aivan kaivelee jo mieltä. Mä en voi kestää, miksi sinut sainkaan niin makus oot ja maukkautesi koukkuun jään.... Sitten vielä: Se oli kesäpäivä kauneimmillaan, Jussia pukkas päälle ja tuli verkot heitettyä taas kerran toiviomaisesti, josko tuosta edes joku pienempi lahna uisi satimeen ja uihan sitä, ui oikein saalis. Tuli saaliiksi kunnollisia kaloja kerrakseen. Sen näki jo kun souteli lähemmäs verkkoja, järven pintaan tuli aivan kuin jokin repeämä kun koko jatan mitta vettä heilui. Silloin tuli tuo kalamiehen onnen tunne nyt on meillä säälis, nyt on meillä mahtava saalis. Ja kun tuntu että karkoo osa, niin ne melskas ja sähköttivät ainan kautta käteen. Jälkeenkin päin kun kuvia katselee niin jo tuntuu kädessä sytke oli se taas sellainen kokemus. Tulevana suvena onkin sitten 100mm riimujen vuoro saahan nähdä miten niiden saalis laitetaan keitetäänkö vesi keitto pelkästään, vai oikein kunnon lahnanpää keitto yhdestä päästä. Niin se vaan on tämä kalastus ajan pysäyttäjä kerta kaikkiaan.

Kalastaessa aina sattuu ja tapahtuu: Välistä tulee kalaa mitä mahtavampaa ja sitten taas toisinaan ei. Joku kerkesi jo sanoa että lahna ei sitä voi syödä siinähän on ruotoja joita ei oikein erotakaan. Niin onkin jos sotkee aidon lahnan sulkavaan, pasuriin tai pyytää lahnoja pienikokoisena. Lahna nimeä saisikin käyttää vasta kun lahnaa pyydetään 75mm ja isommalla verkkosilmän koolla. Ei sellaisessa lahnassa enää ruodot tunnu, tai paremminkin tuntuu. Kookkaassa lahnassa ruodot ei enää ole ruotoja vaan suoranaisia luita ja jos kalavaletta hiukan pistäisi niin siinähän luun pikkomiseenkin tarvitaan jo vannesaha tai vähintään kirves, muuten paloittelu ei oikein onnistukaan,

Mitä lahnasta voi sitten tehdä: Tuonkokoisesta kalasta voi jo tehdä melkein mitä vaan, sillä maku on tosi upea. Esim. Yöksi uuniin pippurisuolaveteen 100^oC ja 8-10 tuntia haudutusta ja voi syödä heti kuumana tai sitten kylmänä pelkkien keitettyjen perunoiden kera. On aivan kuin tonnikalaa söisi, maku vaan on kalaisamman parempi. Sama haudutus mutta öljyssä tuottaa toisen hienon kala-aterian. Vielä haudutus erilaisissa mausteliemissä. Voi jos kirjoittaja saisi käsiinsä 15 lahnaa kerralla niin mitä niistä tulisikaan. Tietenkin tulisi 15 erilaista haudutettua lahnaa kerralla uunissa, kaikki omissa foliokoperoissaan ja suattas sitä savustaakin yhden, suolata yhden ja entäs se suolattu ja ilmakuivattu kala. Tuon suolatun ja ilmakuivatun kalan kun saa käsiinsä niin sitähän nuortuu 50 vuotta kerralla kun tulee lapsuus ja särvin kerralla mieleen. VOI VOI ja omatekemä ruisleipä. LAHNA kuuluu kalojen aateliin, sen on vain annettava kasvaa riittävän kookkaaksi. Entäs lahnan pää? Siitä on keitettävä ehdottomasti lahnanpää kalakeitto, se pesee lohenruotokeiton maultaan koska vaan ja vähän muuttii keitot.

Luihu ohtaksi sanovat, jänkäkoiraksi haukkuvat, mutta voi sitä ihmettä kun se kohdalle sattuu niin jopas se tuntuu.... Näitä polkuja kuljen kai viimeiseen asti, aina kalastus on kuitenkin mielessäin. Koti tantereen polut nuo ruohoiset vasta, minun mieleni rauhoittaa paikoilleen. Joskus sattuu ja sitten taas tapahtuu, tässä kilojen summaus on kohdallaan. Tuosta varmasti pihvejä kyljestä paistaa, ja siitä riittää varmasti muuhunkin. Hauki 2004 nyt kruunasi vuoden, siitä kertoilen varmasti myöhemminkin. Varma on että hymyä vuodeksi riittää, on se sellainen sattuma kerrakseen. Ei olisi uskonut että se minulle sattuu, mutta niinpä se sattui kuitenkin. Joskus päivä näkyy paistavan kerrassaan hienosti, tai niin kuin ne kertoo että risukasaankin.

Kyllä tämä pistää laulamaan. Ei etukäteen osaa kuvitella millään sitä tunnetta ja niitä tunnemyrskyjä mitä kokee kun saa ensimmäisen viestin että nyt on iso. Voi hirveää ei tuollaista ole olemassakaan ja voikun se ei pääsisi karkuun. Siten kun sen vihdoin saa veneeseen niin ei sitä huomaa että vene ajelehtii pois kotirannasta, sitä vaan tuijottaa kalaa että voi ihme. Kotia vonkaletta kannettaessa ei kyllä murheet ole mielessä vaan kaikki pyörii sattumuksen ympärillä, mieli on aivan levottoman onnellinen ja sitten kuvausta ja näyttelyä ja kertomista eihän sitä muutenkaan. Miten ne sanoikaan katsokaa katse! Kyllä on hymy herkässä.

Kalareissu voi joskus olla erittäin antoisa ja vaiherikas näytelmä koko järven pilkki kansalle. Ei aina tiedä mitä päivän aikaan sattuu ja tapahtuu, vaikka kuinka on tietoinen, kokenut ja muutenkin varovainen. Oltiin tutulla järvellä talvipilkillä, vanhastaan hyväksi tunnetussa paikassa. Niin oli kaunis ja kurhakas kevättalviaamu ja vielä kauniimpi päivä. Voisi siteerata tuota Tuntemattoman sotilaan kapteenin repliikkiä "jo on kaunis päivä ja niin tulee marjaa niin tulee marjaa".... Mutta sitten? Siinä pyörähti työkaveri ja kertoili kuulumisia ja totesi toisen menneen tuonne selälle, sieltä kuulema on saatu isoja ahvenia. Ja olikin, olihan se tunnettu paikka meille jotka tunsimme vedet mutta ei heille jotka olivat tuntemattomilla vesillä. Kauempana oleva henkilö siirtyi kohti Lipon virtaa pikkuhiljaa ja me toiselta puolen järveä ihmettelimme kuinka lähelle sulaa hän oikein uskaltaa mennä. Sitten hahmo alkoikin palata takaisin päin ja seuraavana arkena selvisi että oltiin lähellä menettää työkaveri. Oli toppuuttanut menonsa kun oli sutkahtanut jään läpi ja kääntynyt samoja jälkiä takaisin. Oli vielä paluumatkalla toisen kerran uinut. Jälkeenpäin oli hyvä vitsailla että piti käydä ensin katsomassa minkälaisia ne köllykkäahvenet oikein olivat jään alla. Mutta silloin ei kellot soineet mitenkään kun virtaan päin käveli vaikka joku saaressa-asuja jo näkyi rannassa veneestä rojuja viskovan pois. Oli kai joutunut aiemminkin jonkun veneen kanssa noutamaan. Kyllä ne ovat niin petollista nuo tuntemattomat vedet. Isoja ahvenia tulee penkasta sen minkä jaksaa vedellä ja mitä pidemmälle menee niin kalat vain suurenee ja pidemmällehän on mentävä kun kerran kalat ovat siellä. Kellojen olisi kyllä pitänyt soida miksi on näin, eli virran suullahan se iso kala kytistää kun kerta luotoa ei ole ja jää koko ajan on yhtä vahvaa. Aika nopeasti se kyllä oheneekin eli ei sitä kairaamalla huomaa, on raja joskus niin jyrkkä. Mutta kyllä oli outo tunne meillä toisella puolen selkää olevillakin kun selvästi näki että hahmo lähenee vain virtaa koko ajan, ihan kuin olisi katsonut jännityselokuvaa mutta tosi tilanteessa, eikä mitään asian vuoksi voi tehdä. Joku voisi sanoa että soittaisitte kännykällä vastaus kyllä kuuluu kenelle ja mihin numeroon.

Lahna se on kala, varsinkin kun sen saa aikuisiän saavuttaneena, päälle kilon kokoisena. Tässä se kyllä on reilusti enemmän. Sehän kävi jo aiemmin pyydykseen mutta lahnalle pienisilmäisessä verkossa ei pysynyt. On se muuten maukas kala kun se ylittää tuon kilon koon. Miltähän tuo tuntuisi pilkissä ja eihän se mahtuisi edes kairan reijästä tulemaan. Verkon päästä jo tiesi että nyt on kala, nyt on muuten iso kala, vaikka ei ollut koko kalaa vielä nähnytkään, jytke kyllä paljasti sen.

On aika ison lahnan sen, kera nousevan auringon... Sai tyydytyksen parhaan se, vai voilla maustettuna... Mut lahna, maukas uunissa on, jos kerran toisenkin.... Joku väittää olevan sen ruotoinen, tuon kalan jalosukuisen... Lie saanut pieniä pasureita, mitkä ruotoisia todella on. Mut lahna, yli kiloinen melkein rudoton on... Niin suuret piikit lahnalla on, niin isot ja erottuvat... On muuten kala niin verraton, niin maukas lahna on...

Siikoja Repullinen, niin se on! Kun se kohdalle sattuu se tuntuu. Mitä lie siioilla ollut mielessä kun ne kaikki meinasi yhteen verkkoon työntyätyä. Tuli laskettua verkko kokeeksi josko nuo siiat olisi rantautuneet. Muutaman tunnin kuluttua jo näytti että on on, siikojahan on ranta täynnä. Heti lisää verkkoja järveen ja aamulla se vasta yllätys tuli, siikasaalis oli yltäkylläinen, kyllä rupesi hymyilyttää oikheen. Joutui tekemään vaikka minkälaista siikaruokaa ennen kuin viimeiset oli syöty. kyllä niitä riitti ja riitti eli eikö tässä verkkoja enää järveen voi viedä ollenkaan, kun ei millään edellistä saalista saanut loppumaan.
Siika on siitä kummallinen kala että se löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista ja saaliit ovat runsaat kun sille päälle sattuu. Kesällä lämpimän veden aikaan iso siika löytyy syvistä penkoista, pienemmän tavoittaa pintavesistä ja kai nuo keskikokoiset on siinä välivesissä. Syksyllä myöhään juuri kun jäät tulevat siika kutee ja se onneton nousee aivan rannan tuntumaan matalikolle. Sopivalle siikamatalikolle kun eksyy tuulastusreissulla voi tämänkin näytelmän todistaa omin silmin, siikoja on joka paikassa ja eivät suinkaan ne verkkoon mene muuta kuin jotkut höpelöt, kyllä niillä on silmät päässä ja ne kiertää verkot komiasti. Kai siksi verkkokalastajat käyttävät niitä riimuja tai laskevat verkonsa mutkille, vähintään päähän on koukku tehtävä.
Kun on kerran kalastus ja metätys ym. luonnossa samoamisille ihtesä vienä niin ei sille mitään voi sillo tällö sattuu ja tapahtuu välillä onnellisesti ja sitten taas tyhjin käsin joutuu jiämään. On se niin niin maakkeeta syyvä ommoo sualista, varsinnii taimenta ja nuinnii issoo, tulloo mieleen vain nuo tehostesanat voi voi ja oi joi mikä tuuri. Samahan tuo tunne on riistannii osalta. Metässä kun märäks ihtesä rämpii ja suap jottain sualiiskii niin kyllä se suupielii ylöspäin vettää. sano. Sattuu sitä joskus toisinnii päin. Kerroin tuossa kaverille että tul metässä vähän huono olo ja istuin kannon piähän kännykkä käissä ootammaan josko tuo olo pahenoo niin soitan aappuu, onnek olo koheni sillon, mikä lie heikotuskohtaas ollu. Kaveri vuan räsähti, tyypillinen suomalainen mies istuutuu kannonnokkaan ootammaan paheneeko olo, onko sitä sitten soittajaks jos siihen kuukahtaa. Pitäs oikein tilasto tehä kuinka monta suomalaista löytyy kannonjuuresta ja kännykkä vierestä eikä sillä ole mihinkään soitettu, että se niistä kännyköistä totes kaveri.

Mitenkä haukia saadaan ja mistä se hauki löytyy, jotkut sanovat että kalastamalla ja järvestä mutta tarkemmin. Hauki on vesissämme eniten tavoiteltu heittouistinkala, vaikka jotkut eivät kalaksi sitä luekaan. Hauki on kala joka on helppo tavoittaa heittouistimella, kesäkuun puolesta välistä aina syyskuulle asti. Sitten ja sitä ennenkin on uistelun aika, uistelu on taas oma asiansa, siitä joskus toiste. Hauki iskee melkein mihin vuorokauden aikaan tahansa kun sille vain heittää uistimen niin sanotusti päähän. Ja jos haluaa tehostaa saaliinsaantia on laitettava uistimen peräkoukku täyteen matoja, niin kalasaalis kasvaa ja se on varma. Kaikki uistimet eivät kyllä tällä painolastilla ui kunnolla. Hauella on hyvä hajuaisti ja viellä parempi nakuaisti, se nimittäin huonolla syönnillä jäljittää uistinta tai lippaa. Hyvässä syönnissä se kyllä iskeä lotkauttaa kerrasta, kun vaan joku kiiltävä tarpeeksi likeltä menee. Ja haukeen pätee ehdottomasti sääntö mitä isompi viehe sitä isompi kala. Paras haukipaikka on kivikkoinen selkäluoto, jolla kasvaa tuppaina leväheinikoita. Siinä se hauki majailee tuulen kääntämän heinätuppaan terävimmässä päässä, aivan niiden leväheinien latvojen alla. tuohon kohtaan kun osuu heitto metrin alueelle niin samassa kala on kiinni. Jos taas heittää harhaan ja pommittaa pidemmän aikaa ohiheitoilla, hauki häiriintyy ja painuu syvemmälle. Tai jos heittää yli ja ikäänkuin vejättää hiljaa kärjen ohi, hauki huomaa että hälle tarjotaan kelvotonta syötävää. Entä jos koukuissa oli matoja ja vejätät hauen nenän edestä niin taas oli kala kiinni, oli sillä nälkä tai ei. Tuolla samaisella luodolla tuulen rikkoessa veden pinnan, hauki saattaa olla missä vaan kohden luotoa. Tuulella hauki on kivien takana kytistämässä, eikä välttämättä niiden ruohojen katveessa, mutta siinä luodolla se kyllä on se on varmaa. Samanlaisia paikkoja löytyy saarten päistä, reunoilta ja lahdekkeista. Hauki kuitenkin tarvitsee väljää vettä ja jos menet kalastamaan mataliin limalahtiin, saa sieltä tosi pieniä haukia joilla ei ole mitään virkaa. Toinen hyvä ottipaikka on ruohikon reuna josta työntyy ulapalle sellaisia ruohikkokielekkeitä, niin siinä se taas hauki kytistää aivan kielekkeen päässä ja sanoisinko kolmannen kaislan takana. Hauki on myös reviirikala ja se ei suvaitse toista haukea lähellänsä, siksi seuraava kauki onkin vasta 30 tai 50 metrin päässä toisessa kielekkeessä, tai sitten sellaisessa ruohottomassa taskussa. Vähän isompi hauki ei yleensä ole tyynissä lahdissa vaan tuulisilla ja karuilla rannoilla, jossa ei ole sakeaa ruohikkoa vaan ruohikkotuppaita ja kivikkoja. Leväheinikkotuppaat on kyllä parhaita mutta vettä niissä täytyy olla vähintään metri, sitä matalammalla on vain iiroja. Enkä tarkoita mitään limaleviä vaan niitä kelluvia kunnonlehtisiä ahven ja haukiheiniä. Hiukan tuulisella ilmalla avokivikkoluoto on ehdoton ykkönen, tyynemmällä levätupsut on hyviä, ja illalla tyvenessä nuo kaislikkokielekkeet. Hauki on siitä paha kalastettava että sitä on melkein osuttava päähän jotta se iskee, ahven taas hakeutuu syötin luo parviin se suvaitsee naapurin vierellään. Vaikka kaikki eivät haukea luekaan kalaksi, saa siitä tosihyvät pippuripihvit, tai vaikkapa haukipannaria lue ruokasivulta lisää. Kaikenkaikkiaan hauki iskee yleensä järvellä eikä tällä sohvalla istuessa ja siihenkin pätee sama kuin metsästyksessä, on mentävä lähelle jotta saa tarkan heiton, silloin ei tarvitse kotona juttuja kertoa että olivat liian kaakana ja sain vuan kaakanan.

Kalojen kuningas... ainakin maultaan. Se pahus teetätti töitä ainakin puoli päivää ja ylitse ja sitten se viimein iski. Melkoinen kokemus, ei kalastuksessa, vaan lajissa. Näitä, Saimaan vesistö oli tulvillaan, hyvinä vanhoina aikoina. Nyt näitä pääsee herkuksi laittamaan kalastusretkillä pohjoisen järvillä. Saimaan vesistössä tämä on vain sattumaa, vaikka se olikin niiden kotiseutu aikoinaan. Sisäjärvillä Islannissa kala on yleinen ja suosittukin, meillä nykyisin harvinainen. Herää kysymys mitenkähän moinen otus takaisin saataisiin, jotta niitä muuallakin olisi kuin siinä Kuolimojärven pahasesta. Yrityksiä näkyy olevan mutta kyllä kait se yritykseksi jääkin, jos vain keskusorganisaatio hoivaa ja istuttelee sinne sun tänne vähäisen. Kyllä kait tästä kalasta ja sen istutuksesta olisi innostuttava jokaisen pienen kalastuskunnan. Aikanaan kalastuksen perusorganisaatiot innostuivat kuhan ja siian suhteen ja saivat kannat elpymään. Sillai me saisimme tämän kalan palautettua. Pahus vaan kun tämä kala majailee yhdellä ja samalla luodolla kuherruskuukautensa, ja sillä luodolla kaikenmoinen pakkopyynti on tuhoisaa. Mutta jos tiedämme luodon rauhoittakaamme se.

Äiti lasta tuudittaa... lasta tuntureiden... Päivä laske ei ollenkaan... yötön yö tuntureiden... Ii järvellä me kohdataan... kalojen kanssa kahden... Onnea täytyy avustaa... ladata uistinta jahtiin... Olot on hienoimmat oltavat... kylmä vaikka kytistääkin... Muutakin kyllä tehdä vois... jos järvi ei kaloja sois... Kaikki tuo hetkeen ladattu on... kaipuuna lapin maahan... Nieriä kalojen kuningas lie... hymyistä näkee jo senkin... Paista se voissa ja muusi tee... ylen syönniltä et välty... Tuulessa niemen kärjen tuon... makeat on myös unet nuo... Unohtuu kiire unohtuu työ... valloittaa aaltojen pauhu...

Tuossa kaveri kertoi menevänsä Gunnareita kalastamaan, ja minä sitten kysymään että mitä ihmeen Gunnaria. Oli antanut ahvenelle kuninkaallisen nimen joten olkoon ahven sitten tästä lähtien GUNNAR.

Se oli ahven, tuo iso ahven.... paistan sen voissa kait.... Tuo körmy niska, tuo iso mätky.... kyllä se maistuu totta kait.... Ahven on niin mainio ruokakala, ettei sille vedä vertoja muu kuin muikku. Se on kala joka on kaikkien ulottuvilla. Runsaudellaan se lyö laudalta kaikki muut paitsi tuon muikun. Muikkua vaan ei esiinny kaikissa lampareissa. Ahven on joka paikan kala, sitä on melkein kaikkialla, jos nyt jättää Kilpisjärven ja muut pohjoisimman Suomen isot järvet huomiotta. Ahven on myös mainio urheilukalastuskohde, sitä voi pyytää läpi vuoden ja erilaisin konstein. Ahvenessa on myös yksi hyvä puoli sitä et voi pyytää niin sanotuilla passiivisilla pyydyksillä loppuun. Tuo iso ahven on niin viisas ettei se mene verkkoon, eikä katiskaan, ei sitten millään, eikä se mitään matoja syö. Ison kastikkaan täkysyötin ja tasapainon ilmaantuessa sen eteen, se antaantuu. Tuossa kuvassakin oleva ahven erehtyi maistamaan suurikokoista särkeä, mikä oli ensin tarttunut matosyöttiin ( ahvenen syötiksi tarjotaan yleensä pienempiä). Ruuanlaitossa ahven on myös tosi mainio monipuolinen kala. Pienet ahvenet voi jauhaa ja paistaa kalapihveiksi. Nylkemällä perattuna kuoren pois, siihen jää vain tuo selkäruoto ja lihat, silloin pienetkin ahvenet ovat paistokelpoisia. Yksi tapa on keittää nuo pienet ahvenet rasvassa ruskeaksi, valuttaa rasvat pois, suolata kevyesti ja "syyvä". Aina päädytään ruokaan ja siksipä kun kalastaa vaan sen mitä syö, kalastamisesta tulee suorastaan mukavaa puuhaa ja voi "konstailla" erilaisin jutuin kalastamista sekä ruuanlaittoa. Täkykalaonkiminen on tätä konstailua mutta aina sekin ruokakalat antaa kun vain konstit tietää. Joskus vain sattuu niin suuri parvi ettei kalantulolla ole mitään määrää, ruokatarpeisiin nähden.

Pilkkivillitys täkykalalla. Kuvioihin tuli uusi, tai miksikäs ei ikivanha kalastusmuoto, täkykalalla pilkintä. Kalastaminen täkysyötillä on tosi mukavaa, se on sitä kalan paukasua sanan varsinaisessa merkityksessä. Välineiksi tarvitaan täkypyytö, tiheäsilmäinen merta tai verkko, täkykaloille elätysastia ja tietysti ne muut kalastusvälineet. Tuommoinen 10 m pitkä 8 mm silmäkoolla ja metrin korkea verkko maksaa noin 150 mk. Se hyvälle rantapenkalle asetettuna antaa pientä ahventa, kiiskiä ja särkiä hetkessä tarpeellisen määrän. Täkykalat äkkiä säilytysastiaan ja luodolle, kapeikkojen suihin tai pohjamontulle isoa ahventa onkimaan. Kyllä tuollaisia 250 - 600 g ahvenia kehtaa kiskoa ja jos merellä kalastaa nehän muuttuvat kiloisiksi. Kesällä ennen kuin ahven parveutuu ja siirtyy pohjaluodolle ahven löytyy niinsanotuista jahtipaikoista. Jos lahdeke kapenee ja päättyy lopulta virraksi ja taas aukeaa uudeksi leveämmäksi kohdaksi niin siinä se on kyrmyniska kytiksellä, odottelee virran tuomia antimia. Samoin on yläpuolella, sumppuuntunut lahdeke sumputtaa myös syöttikalat ja siinä se taas kytistää se aimo körrikkä. Sitten sellainen saaren kärki mihin tuulee poikittain niin että muodostuu akanvirta ja siinä se taas vaanii paistikarkea. Siinä se on, tuulen ja tyvenen rajassa se kauhea jörrikkä. Entäs kivikkokarikko selkäluoto, tai äkkinäinen syvänne, kallion kuve ja viellä heinikon reuna, siellä se kytistää se mörkö. Ajelee ne myös isoilla selillä välivesissä ne liuhuhäntä köriläät mutta niiden onkin selällä tavoitettava liukas ja vikkelä muikku. Uistinta selällä on niille tarjottava, niille keskellä pannua paistettaville velikullille. Molemmin puolin paistettavia körsäkkeitä löytyy selkäluodolta. Tähän kyrmyniskojen, mörköjen, kahdelta puolen paistettavien tai keskellä pannua paistettavien lotkaisijoiden kalastamisessa täkykala on paikallaan. Täkykalaonkiminen on hauskaa puuhaa. Aina siinä vaan ei onnistu mutta ainahan voi ottaa niitä matoja matkaan niillä saa varmasti kalakeittokalat, jos möröt eivät ole kytistämässä. Mätkyt löytyvät joskus myös kapeikoista tai jostakin lahdekkeen suulta pari metriä pinnan alapuolelta, vaikka vettä olisikin alla kuinka ja paljon. Merkkinä tälle on pienen kalan pyrähdykset pinnassa. Möykky syö tuossa aamuvarhain, kymmenen seutuun, kolmen seutuun ja ilta-aikaan koko illan, eli ajoista ei ole kiinni niiden pyynti. Johottaja vaatii vähän tukevammat vehkeet ja isomman koukun. Kutvottajan saa liikkeelle värikkäällä isolla rautulätkällä, siihen 30-50 sm tapsi ja iso koukku. Tuommonen välkkyvä rautulätkä ja täkykala on ohittamaton asia köriläälle. Kuinka ollakaan tuo tavoittelunarvoinen puntarinsärkijä iskee parhaiten velipoikaansa eli ahvenen paras täkysyötti on pieni ahven. Luodonkiertäjä, iso ja kyömykaulainen lotkauttaja on pilkkivavan päässä totinen kokemus ja pannulla kahdelta puolen paistettuna vastustamaton makuelämys. Montaa niitä ei tarvitakaan kun jo tääveltä vatas tuntuu. Voi voi miten on voinmakkeeta kun voip voissa vöyräättee voitakaipaavat vonkalleet, viellä voip voijella vastapuolennii värriin kärryyttämällä voissa.

Mä rannoille noille menen körmyjä onkimaan.... ja kahdelta puolen paistettavia ne on...... Mä merelle menen ja luodolle kuka ties..... ja kahdelta puolen paistettavaa taas on..... Jos lämmin ompi sää..... jo körmy täristää.... ja mitään ei muuta nyt nää..... En verkkoja vetehen.... nyt laske laisinkaan.... mä luodolle käyn onkimaan.... Ei haittaa myrskysää.... mätkyin maailmaa.... se saalista vain parantaa....

Pilkkionkijan ABC: Jaksa vuan lukkee loppuun, lopussa kiitos seisoo. Pilikille kun piätät männä ja näin sieltä suat kalloo, jos luvet vuan kalannarraaskohan tästä jutusta. Juttu kyllä käsittellöö koko siun tulevan kalareissus etukätteen, iltasilla se jo alkaa ja näin siinä käyp. Ensin on kaivettava pilikkivehkeet jostakin hornan tuutista, alimmasta mahollisesta lokerosta. Ennen seuraavana päivää tapahtuvvoo pilikkireissuu. Pilkkikaveris tulloo jo iltasilla ja pittää tietysti nyöhässeen asti puhhuu jootavvii, ja sitten saanoo ja tuas saanoo, ihtesä puol' pyörryksiin, niin varmasti jiävät yöunet lyhkääsiks'. Uamulla nooset hirmu aikaasin ylös, silimät on niin ristiss' ettei vessaan niä kunnolla männä. Kun oot entiset evväät kiireellä tyrkännä pois pittää jo uuvet laittoo päivän varalle. Viskoot siinä sitten kaurapuurot nuamaan, kuumat veet termoksiin ja vuatteet äkkiä piälle. Kiire on kova, kun meinoo päivä piälle valeta. Aatolle männessä on jo tääs hik', kun kuumassa oot kaikki vuatteet piälle ahtanna ja viellä pakkosyöntii harrastana, jottei kylymällä huitele siellä pilkillä. Lumhangessa aatos tietennii on nietosten alla, eikä ovet aakia millään. Kun ne suap' aaki pittää kairassii olla liian pitkä, eikä se meinoo mahtuu minnekkään, ku oot' ees vuonna hommanna jatkovaren lapin reissuu varten, ja se on jiänynnä paikalleen. Kuuskymmentä tai sata kilsoo tietennii vähintään ajat, ku niille hyville paikoille on mäntävä lähemmäs ei voi jiähä millään. Vihon viimein piäsettä rantaan missä tietennii ei oo parkkipaikkoo. Aaton kun ajjaa penkalle löötyy sieltä tietennii oja, mutta olkoot pilikillehän ootta tullunna. Pilikki paikalle suatte sitten kahlata munii myöten ves sohjossa erässii kilometri ja, kun vihdoin piäsöö luuvolle on jo tääs hik' teillä tuas. Kun sitten kaivatte reikee jiän välissä on sohjokerros niin, että kaira jummii senkun kerkiää. Viimein kun suatte siinä sitten ne teloilla olleet vehkeet käättöön, niin huomootte liian isojen kookuin jiäneet kesän täkyonginnan jäliltä onkiin. Vaihtakee nyt niitä sitten kylmässä kun näköhii on niin huono ja silmälasit huurtuuvat vasiten. Sitten niitä toukkii täytyy koukkuun työntee toisen niskanikaman takkoo, sannoovat siännöt, silti sisukset purskahtaavat ulos, viellä kun on tylsät kookuttii. Siimoo pohjaan laskiissa huomootte ettei reikä osununnaa siihen viijen, eikä kolmen metrin luuvon penkkaan, vettä löötyykii nonta metrii ja joovutte kaivellee usseeta reikii ennen ku luoto löötyy. Tuas teillä on tääs hik' voi p...le. Vihonviimein se luuvonreuna lööty, mutta ne kalat taitaavattii olla luuvon toisella puolella ja niitä sitten siihen houkuttelemmaan kaikenmuailman konstein. Ensin annatta pitkii leijuvetoloi niin, että käsvarressa oikein luut ruksaa. Sitten tiettä niitä pohjanpaakutuksii, jotta kalan kylk' viiva oikein tärisöö ja värisöö. Vihon viimein kun ootta kalat siihen kytikseen suanut hookuteltua, pittää teijän ne viellä suaha syömään. Nyt teijän on doen teolla tehtävä temppuja, mikäli meinoo kaloja suaha. Pittää värisyttöö viehettä, tehtävä pienii viijensentin nypy nostoloi ja samanmoisii pudotuksii. Tuas väristelyjä ja nosteluja sekä siinä välissä viellä piettävä hetken paikallaan, jotta se laiskuri kerkiäis iskee tai ees' nykästä pilkkin syöttii. Viehettä ei ennee piä pittee siinä 10 sentii pohjan yläpuolella, jos ei mitkään väristelyt oo teillä tuottanna tuloksii. Se on nostettava parkymmentä senttii tai puol metrii ylemmäs ja tehtävä tuas ne samat härnääs temput. Ja sitä tehhen ylemmäs ja ylemmäs. Kyllä ne peijakkaan laiskurit ainassii par' metrii viijen metrin veissä noosoovat. Ahvenan nykästyä ette vielläkään sua jiahä paikoilleen, vuan on niitä hätänykimissii tehtävä heti, ja tuas väristeltävä. Kyllä siinä käs' kippeeks männöö, kun johonnii välliin on viellä tehtävä pohjasta hittaita nostoloi oiken hartaasti. Sekasin tässä ohjeessahhii kuitennii määttö, jotta kerrataan oikein uuvelleen: Teijän pittää tehä hookutusvetoja, pohjan paakaatuksii, leijureita, väristelyjä, näpynostoja, näpylaskuja, hätävetoja ja ylöspäinnostoja sekä hittaita pohjanostoja. Käshän teillä siinä kiusaantuu toen teolla. Kun kala ruppee syömään niin kiskokee niitä hirmu vaahilla, äläkääkä hetken taakoo pitääkä, karkoovat kalat kumminnii. Jos ei siinä paikassa moisilla konsteilla kalloo sua, kaivakee lissee reikii ja tuas sama juttu. On siinä teijän pelilöi piettävä. Kun kahvi kupposen nenäs alle suatta, niin silloin se justiinsa nykkii, ettekä pulla palloo suuhun suanutkaan. Siinä ne evväänne jiähtyyvät, kun kalloo tulloo koko ajan. No näin siinä sitten tulloo käämään. Kaloja tulloo kumminnii, etekä henno jättee sitä pientäkään sinttii järvelle variksille, vaan kaik' kannatta kottiin. Siinä sitten päivän mittaan kairanne on jiätynnä yheks jiäkasaks, samoin kengät, lahkeet sekä pilikkireppunne. Siinä sitten konmpuroimaan jiäpalikoijen kanssa aatolle. Kun ootte ryöminnä väsyksiin asti lumessa ja sohjossa niin, viellä pittää se aatonne kaivoo sieltä ojasta ja suaha tielle. Aatonne kun ootta tielle suanu ja viellä kääntiinnii, niin niistä jäisistä vehkeistä se huurtuu niin, ettei ikkunoista taho oikein näkymmään mittään. Aika kaavan männöö sitä aatoone puhtaaks ruapiissa ulkookii päin. Kun vihon viimeen piäsettä kotia niin siellä on sitten tavaroijen purku, kuivattelu ja paikalleen laitto. Pittää ne suamanne kalattii perata jos meinoo ne syyvähhii. Sitten niitä kärryytätte hellalla niin, että joka paekka rasvaan hieraantuu. Taas joovutta putsaas hommiin ja entäs ne kolestrolit sekä karsinokeenit nehän mänivät mahhaanne ja ruotohhii meinas jiähä kurkkuun. Kun oote tiskanna ette jaksakkaan männä saanaan, vaan on mäntävä muate. Seuraavana päivänä sitten vuan muistellaan jotta olpa hieno kalareissu, vaikka sitä oisitta piässynnä vähemmällä tilaanalla pitsan ja makkoilemalla kotosalla.

Tämän tarinan voisi kyllä alkoo uuvestaan toisinnii päin. Tuossa kaverinne kanssa höpötitte koko ilta jootavvii asoita ja men aika myööhään, mutta ol muuten teillä haaskoo. Uamusilla sitten lähittä pilikille reippaanaa ja niin oli kaanis uamu hämärä että. Kalapaikalle lompsiissa tuntu niin mukavalta kun luonto heräs siinä silmiin iessä ja aaringon ens sätteet kimalten aumu huurussa. Löövitte tutun kalapaikan, vaikka se ollii kaakana, mutta kyllä silti sinne kannatti mennä. Ol muuten tos härnättävvii ahvennii , sai kaikki temput tehä. Piti antaa pitkii hookutusvetoloi, leijureita, pohjan paakaatuksii, nypynostoja, nypylaskuja, väristelyjä ylösnostoja, hittaita nostoja pohjasta ja joka välliin viellä pieni odotushetki mutta niin lyhyt jotta kala kerkis iskee. On tos haaskaa, kun kala ruppee syömään ylleensä kesken kahvitaavon, sinne jiätyvät kahvit mutta jiätykkööt, on meinaan vilskettä. Kun siellä väyksiin saakka kairootta ja temppuiletta niien kalojen kassa, niin on ne hyvvii kun kotona niitä vähän kuumassa voissa kärryyttää. Ja on sitten niin nukava olo kun kerralla ois kaikki kiäntynnä parhain päin. Ei muuten tarvihe unta herutella, kun sänkyyn piäsettä niin heti nukutta ja uamulla ei oo ollenkaan väsynyt, tuntuu kun ois kaavemminnii nukkunna. Käit tuntuuvat vähän kippeeltä siitä paljosta kairaamisesta, mutta niinhän ne muuttii lihakset tuntuu, kun tekkee jottain ja suap sitten hyvän mielen. Ette muuten vaihtais näitä reissuja jootavanpäivässeen televisiontuijottammisseen.

Kokemusmatka ELÄMYKSILLÄ JA KUINKA SE SATTUI TAAS, JA TOISILLA KATEUS KAMALA kun ei se sattunutkaan. Se tuli se nousuvesi, mitä tapahtui? Se toi tullessaan elämäni ensimmäisen kalan, sei se oli ei ollut turska. Kylläpä hymyilyttää, ei sille mahda mitään. Taijan ottoo isomman huavin mukkaan ens' kerralla, ja isontasko uistintakin. Pittäisköhä siimoohii paksuntoo, en tiijä mutta kyllä se kutkutti kun kalakaveri ei meinanna huaviin kalloo suaha ja kun kesken kaiken pit jarruukii tiukentoo, ois siima loppuna muuten. Ol muuten sillä rajoilla kestikö siima. Miten kummassa tuo otus osuhii paikalle ja miun pyytöön, paakaatti. Mutta kyllä tuntu että karkoo se kuitennii.

Tää on sitä jäläkilöylyi, pittää punnita ja mitata ja valokuvata, eikä millään tohi perata kun kala on niin uppee. Niin että parhaimmassa tappaaksessa kala kerkiää pillaantua. Tämä kala ei kyllä pillaantuna, pit kiireellä ajjoo savustammaan Kilpisjärven tuakse Suomeen, mut hyvä ettei kotia. Olis sen siellähii Norjassa voinunna savustoo mutta kun ei ollunna niitä savustimmii mukana, ol' vuan allaoleva trangia ja siihen ne ei oo vielä rakentanneet savustinta, mitähän varten muuten. Vuan kyllä se sitten ol hyvvee, vaikka suolaas vähän ontu ku pit' pinta suolaaksena hoijella homma, ois kyllä tullunna parree lämpimällä suolaves, uitolla. Norjalaiset saisivat levikkeilleen hommata savustimmii, niin kyllä meitä kalahullui riittää, minä kyllä oon alottelija tällä alalla mutta kirjoottaja taitaa jo kalastuksen temput. Mitähän varten ne kaikki sen lohen perässä juoksoo kun näitä hyvvii seilöitähhii tuntuu riittävän jokkaaselle matkalaiselle. Menkee vuan Norjaan siellä suatte kokkee kunnollissii kalastus elämyksii mutta muistakkee kaikki on myös syötävä mitä kalastatte, siellä nimittäin helposti suap, liikoo kalloo, jos ei keskeetä kalastusta, aivan tykkännään kesken. Sei on muuten hyvvee kaikella tavalla laitettuna, voip' paistoo, savustoo, tehhä keiton, laittoo maasteissa, varmaankin myös suolata, sillä sei on maultaan miedon makuinen.

Sitten retken piälle maistuu viellä ne hiivaletut, niijen resseepti on viellä jonnii aikoo sallaanen mutta kyllä se jossain vaiheessa on paljastettava kaikille, ainahhii sitten kun kaikki halluuvat syyvä niitä. Vois kyllä kyssyy miks, hiivaletut kuuluvat kalasivulle, mutta kyssyy aina soppii. Ei niitä yhtäaikoo savustetun sein kanssa jaksa syyvä mutta laskuveen aikaan ne ovat tos' hyvvii välpaloja, että sillai ne kuuluvat kiinteesti kalastukseen, tai ovat osa sitä. Olis kyllä oltava viellä mansikkahilloohii lettuloin piälle niin tässä on sitten kaikki kalastuksesta hilloineen päivineen. Pulleita lettuja ja kirreetä siimoja vuan kaikille jotka vähännii retkeilee, ja kaikille muillehhii.

HARMAANIERIÄ, sanovat myös Kanadan nieriäksi, met' sanomma sitä haukkinieriäksi.
Tässä kaksi eri vaihtoehtoa väritykseltään, eikä tässä ole kyse vanhentuneesta kalasta.

Harmaanieriä tai met' sanomma sitä haukkinieriäksi on hyvä kala.. Ei se kyllä mitenkään harmaa ole, eikä myöskään hauki. Se on sisuksiltaan oranssinpunainen niin kuin nieriät yleensä, sen on vain kasvettava tarpeeksi isoksi. Se on hieno etten sanoisi upea kala. Ja kun kala iskee viellä keskellä kirkasta päivää, vastoin kaikkia sääntöjä, tyynellä kelillä, niin voi että ja viellä pörssistä ostettuun "kinnuseen". Kyllä se veti suun hymyyn ei sille mahtanut mitään. Viellä kun toiset eivät saaneet mitään. Oli minulla siinä kyllä painoja siimassa jotta syvässä tuo pörssihai kalasti. Ensimmäistä kertaa harmaanieriää maistoin loimutettuna ja kyllä muuten oli hyvää, oli se muuten tosi hyvää. Pari reissuu oon nieriän parissa viettäny ja olen jo myyty sille lopullisesti. Näin siinä vaan kävi, vaikka en olisi uskonut millään käyvän näin. Mutta mikäs siinä, eipähän ainakaan työasiat ole mielessä. Ja jos soittavat töihin vastaan jotta en piäse, oon tiällä hornan tuutissa ja syön just kalloo. Yhtä kaverii olivat meinanneet väkisin töihin suaha. Tämä oli vastannu känykkäänsä että ei voi nyt millään tulla kun on Inarilla hornan tuutissa ja just on ottanna näkäräiset, vaikka oll istuna Inarin keskustassa viellä huoltoasemalla kahvilla ja hyvin olis voinut lähtee ens lennolla Helsinkiin. On se vuan kumma tuo Inari se ei laske kesken pois.

UISTELU....UISTATTAA....ALUKSI oikaisuksi eräässä asiassa. Väitetään kalastettaessa ihmisen tyydyttävän perinteistä saalistusviettiään...... Ja kattia kanssa, sanon minä. Ilmiselvästi nämä teoreetikot eivät koskaan kalasta vaan laativat siitä vain teorioita. Sama koskee myös niitä kalastusviisaita jotka sujuvasti neuvovat vapakalastajalle, että kalan iskiessä on annettava vastaisku................ Ja kattia kanssa................ Yleensä kala on niin vähän kiinni, ettei siinä pidä mitään vastaiskuja antaa. Tai anna vastaisku, niin menetätte kalan. Ohjeeni on kun kala on iskenyt, ole varovainen ja mahdollisimman helläkätinen sekä pidä jarru mahdollisimman löysällä. Sitten rauhallisesti kelaten pyri ohjaamaan kala harmittomaan tilaan pois ruohikoista tai koskista koko ajan pitämällä siima vedossa niin varmasti onnistut. Ja ne kelan mukana myytävät taistelujarrut ovat humpuuki myyntikikkoja. "TAISTELUJARRU"?? ei niillä ole mitään käyttöä Suomen sisävesikalastuksessa, hain kalastuksessa kai ne tarvitaan. Sanonnat minä annoin vastaiskun, tai kun parin kolmen kilon kalaa väsytetään puolikin tuntia, niin voin vastata että kattia kanssa, sillä kumpikin on täyttä hölynpölyä, niihin on lisätty kalamiehen valeen päälle viellä kaksinkertainen poliitikon vale. Ja se poliittinen valehan on tunnetusti valeista suurin. Perhokalastaja taltuttaa suurenkin lohen rauhallisesti väsyttämällä, vaihtoehtoa ei ole, sillä perhotapsit ovat todella ohuita ja heikkoja, jotta perho ui oikein. Anna siinä sitten vastaisku ja ha ha haa.

Tämä valintojen maailma, on mittaamattoman arvaamaton. Kalastettaessakin on tehtävä valintoja. Parastahan onkin saada valita valikoiva kalastustapa, valita valiten, ikään kuin uusia kokemuksia keräten. Myös muuta tuohon kalastukseen on liitettävä, silloin se on jotain, jotain antoisaa ja täydellisempää. Tässä uistimen valintaa varten ohjetta: katso ilmaa, valitse uistin sen mukaan. Hauelle tämä ohje ei päde, sille pitää olla suurta ja kiiltävää. Pienellä uistimella saa vain pieniä jokihaukia, ja nehän ovat keskenkasvuisia mitättömiä ruotokasoja. Uistin on valittava Auringon heijastaman mukaiseksi. Luonnollisin uistinvärinä olisi peruskiiltävä muikun kylki. Se heijastaa valon suurin piirtein aina oikein. Heijastuma tehostuu kun käytetään samaa sävyä ilman kanssa. Syvälle pitää olla punaista ja kiiltävää, samoin hämärissä ja syksyolosuhteissa. Pinnassa on parhaita, tarkoin kalaa tai perhoa matkivat vieheet. Ja tämähän on selvää syvässä ja pimeässä pitää tulla huomatuksi, silloin auttaa värinät ja välkyt. Pinnassa taas, syötti joka ei näytä syötävältä hyljeksii kaloja. Uistinta valittaessa on kyljen ja alapuolen väreillä suuri merkitys sillä kala katselee yleensä alta päin, tai sivusta, vain lokki näkee sen päältä. Tietenkin syvässä uivan on välkyttävä myös ylöspäin. On myös vieheitä jotka tekevät äkkiarvaamattomia liikkeitä ne ovat hyviä. Uistin ei kuitenkaan saa kääntyä selälleen jos se jäljittelee syöttiä. Auttaako haju tai maku, saalista lisäävästi? Ja varmasti, auttaa. Uistimen valinta. Päivällä tarjotaan hopeanväristä, illalla messinkiä ja myöhemmin illalla kuparia. Periaatteena on sinertävää ja kylmää päivällä, lämmintä ja punaista illalla ja siinä välissä keltaista ja värikästä sekä kiiltävän välkkyvää.

Entäs otti paikat, moottorin surina ja kolinat. Tuulella 20-30m potkurivirran vieressä on parhaita paikkoja levittäjässä ehkä vähän kauempana veneen perästä katsottuna. Myrskyllä potkurivirran alla, vähän sivussa. Tyynellä selvästi kauempana, tai syvemmällä. Sateisella kelillä, tai kun veden pinta rikkoontuu aallokosta, niin silloin pinnempaan. Aloittelija yleensä laskee vieheen liian kauas ja kun ei saa kaloja laskee viellä kauemmaksi mikä on jo selvä virhe. Voisi tähän sanoa, että kun lähestytään luodonreunaa tai tehdään mutka niin käykö se kaukana uiva uistin ollenkaan siinä penkassa. Kaukana oleva uistin oikoo ja välillä ei ui ollenkaan. Sanomattakin on selvää ettei sellainen kalasta. Kalapaikan tullessa ensimmäinen sinne ehtinyt viehe tietenkin on houkuttelevin ja kalastavin viehe. Entäs kolinat jotka ovat äkkinäisiä? Tasaiset surinat tekevät kalan uteliaaksi samoin nuo äkkinäiset äänetkin. Äkkinäinen ääni aiheuttaa kylläkin pakoreaktion. Vauhdinmuuntelu ei ole äkkinäistä ääntä luonnossakin äänet voimistuvat ja hiljenevät, siksi ne parantavat kalasaaliita. Samoin on laita sivuvastaiseen ajettaessa, se aiheuttaa mukavan nykivän liikkeen. Kun vaihtaa nopeutta, ajaa sivulaitaseen joko myötä tai vastatuuleen, kääntää uistimen kyljen aurinkoon päin, valitsee vieheen ilman mukaan, pitää yhtäaikaa välkkyjä, kalanjäljitelmiä, osan syvemmässä, osan leveämmällä, kaukana, lähellä ja jopa potkurivirrassa, niin kyllä se kala löytyy. Siinä ei tarvita luotaimia tai takiloita normaalit halvat kalastusvälineet riittävät ja omat konstit. Levittäjänkin voi tehdä itse. Kalastusvälineitä vaan tuppaa vuosien varrella kertymään liikaakin ja se on jo ongelma sinänsä. Vaikka kuinka ottaa kaikki mukaan, niin aina se olisi viellä pitänyt ottaa mukaan. Siis hävittäkää liiat. Eikä todellakaan tarvita hiilikuituvälineitä kaikuluotaimia tai taistelujarrullisia keloja saatikka Leatherman super tool pihtejä. Nuo ovat niitä tattus välineitä jotka ovat kyllä mukavia ja osittain jopa käytännöllisiäkin, mutta kalastamisessa niitä ei tarvita. Ei myöskään hiiliteräspuukkoa saati lapinleukua. Toinen ruostuu ja toinen on liian kömpelö. Mukava niitä on kuitenkin mukana kannella, huomaa ainakin niiden tarpeettomuuden. Onhan kelluntahaalareitakin joka lähtöön ja kun märkänä lahkeitten sulkijaa kiinni laitat ei se onnistukaan, sehän on suljettava sisätiloissa. Ei tarkoita kuvassa olevaa se on fiksu puku.

Missä se kala viihtyy ja ottaa? Harjus löytyy karikkojen reunasta, jossa on pohjalouhikkoa ja vettä noin pari metriä ja yli. Se ottaa lippaan sekä perhoon vedettäessä, joskus harvoin myös pieneen uistimeen. Taimen majailee niemenkärkien molemmin puolin, siitä syvän päältä läheltä penkkaa. Inarinnieriä-Saimaannieriä, syvänteen reunoilla olevilta penkoilta, missä kuitenkin on viellä syvää. Harmaanieriä myös niillä penkoilla ja siitä selälle. Järvilohi jyrkistä selkäpenkoista, jotka rajoittuvat johonkin kariin tai mieluummin vedenalaiseen penkkaan. Myös juonnesyvänteiden sumppukärjet ovat hyviä kaikilla kaloilla. Samoin kun lahdelmien suut. Ei kuitenkaan umpi lahdet, jotka ovat viellä matalia, siellä viihtyy särkikalat ja hauki. Myös selkävedet ovat hyviä. Jos selkää riittää parikymmentä kilometriä, on silloin tiedettävä missä petokalan ruoka liikkuu, niin siellä se on se isompikin kala. Kalapaikat on opittava ja sitten kun ne oppii, kaikki tuntuukin niin selvältä ja helpolta. Kun sitten tulee poikkeavat olosuhteet ollaan taas alussa, kaloja ei tulekaan, ollaan totuuden edessä. Yksi tällainen yhdistelmä on kirkas vetinen järvi ja täysin tyyni sää niin johan on kala vaikeasti tavoitettava.

Vetouisteluun uistimia ei hirveästi tarvita, paras sarja on painoin varustettu metallipala joka kiiltää ja välkkyy sekä ui noin 2-3 metrin syvyydessä, värit hopea, messinki ja kupari. Niitä voi sitten vetää painoilla tai ilman riippuen vähän kelistä, itse uistimesta ja mitä kalaa haetaan. Toinen sarja voisi olla puisia pintauistimia, kolmas uppoavia syväuistimia. Sitten mennäänkin jo erikoistumaan kun hommataan, puoliuppoava sarja, voimakas- tai hidasliikkeinen sarja, ääntelevä sarja, epäsäännöllisesti uiva sarja, syvässä hyvin käyttäytyvä sarja, kaksoisuitettava sarja, perhonvedon kestävä sarja. Ja tietysti viellä kaikilta valmistajilta nämä kaikki sarjat, niin ollaankin taas niissä tatuksissa. On niillä kyllä mukava tehdä kauppaa siellä uistatusreissulla, hinta siellä järvellä ja majalla nousee yhtä äkkiä pilviin pörssikurssien ja saaliiden mukaisesti.

mulle ei koskaan tapahdu mitään.... Satunnaisia sattumia silloin tällöin, opiksi niille jotka samaistuvat tuohon lauluun.

SE TAIMEN OLI RANNASSA JA OTTI LIPPAAN, KYLLÄKIN KALAKAVERIN TARJOAMAAN. MIKSIHÄN SE NIIN TEKI, PELTIPAHASEEN TARRASI, ONNEKSEMME OTTI, PAISTIKSEMME PAMAUTTI, RUUAKSEMME RUMAHDUTTI. TAIMEN VAI NIERIÄ Minkälainen on taimen kalana? Se on erittäin onnistunut kala. Taimen on täydellinen. Taimen on maukas. Taimen on punalihainen. Taimen on voimakas. Taimen on liki ruodoton. Taimen on haluttu. Taimen on urheilullinen. Taimenessa on ytyä. Taimen on vapaa välivedessä, eikä lymyä kaislikossa. Taimen on mainio saalis ja se on pop. Minkälainen on nieriä kalana? Se parempi kala kuin taimen. Nieriä on täydellisin Nieriä on maukkaampi. Nieriä on pehmeän oranssinpunalihainen. Nieriä on viisas. Nieriä on liki suomuton. Nieriä on kova sana. Nieriä on tavoiteltava. Nieriä on voittaja. Nieriä elää syvissä vesissä eikä välitä rannoista. Nieriä on saaliiden saalis. Nieriä on paras ja niin on myös taimenkin.

KERRAN PIENENÄ ISÄN JA SEDÄN KANSSA KALALLA, vaan kyllä niille tuli hätä kun huomasivat ettei se olekaan hauki. Minä sain sen. Sanoivat, että hauki siellä vain on, kelaa vain suorilta pois, on meillä näitä haukia ja kun ensimmäiset merkit taimen antoi, rupesivat latelemaan ohjeita: ota varovasti, älä anna löysää, eihän kitka ole liian tiukalla, älä käännä sitä vapaa kalaa kohti. Tuntui kuin minä olisin rauhallisempi kuin ne kaksi selittäjää veneen molemmissa päissä. Sitten ne rannassa taputti selkään ja selitti hirveästi kuinka ison ja hienon kalan sain, liekö nuo ymmärtäneet ettei minun selkä sellaista hakkaamista kestä. Ja tämä tarina on tosi.

KUINKA SE AINA SATTUUKAAN, SE JOHDOSSA KALA. Se on tällä kertaa johdossa harjus. Se painoi 1424g Se otti pieneen punaiseen lippaan. Iso Jääsaaren päästä Inarilta, karikolta, parin metrin vedestä. Ja kuten kuvassa näkyy, selkäevä on kämmenen kokoinen, eikä se enää ole siian näköinen, vaan väritys on tumman puhuva, vertaa vaikka siika kivellä. Jos joku luulee isoa harjusta siiaksi, on kyllä todella väärässä. Harjus on vain harjuksen näköinen.

Järvilohi, sanovat myös Saimaanloheksi, on kyllä saatu Inarinjärvestä sitä sitten voisi kutsua myös Inarinjärviloheksi

Lohesta ei voi samoa muuta kuin se vanha toteamus, sitä kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan.