Kennel Mardenas

Kennel Mardenas

Ystäväni Hanna Gyldén sai Mardenas kennelnimen vuonna 1993, jolloin syntyi ensimmäinen Mardenas mustaterrieri pentue. Tästä A-pentueesta ostin ensimmäisen mustaterrierini Aleksandrin ja Hannan ja minun yhteistyö alkoi. Hanna asui tuolloin Hyvinkäällä ja minä Vantaalla. Treenasimme koiria joskus yhdessä Hyvinkään kentillä tai mentiin vaikka Hämeenlinnaan Pitkäsen Kirstin kanssa treenaamaan.

Suomen Mustaterrieri yhdistyksen johtokunnassa toimimme yhtä aikaa useita vuosia, Hanna puheenjohtajana, minä sihteerinä. Muutaman vuoden toimimme myös jalostustoimikunnassa yhdessä.

Hanna on kasvattanut mustaterrierejä suoraan alenevassa narttupolvessa alkaen kantanarttu Ljuban Benitasta, (joka oli siis minunkin ensimmäisen urokseni emä) jatkuen M. Armanda -> M. Barleona -> M. Chantara -> M. Elvira -> M. I-pentue.


Hanna ja Moona,  Mardenas Chantara ja Irina
Kuvassa Hanna ja Mardenas Chantara sekä Moona ja Irina. Jo edesmennyt Mardenas Chantara oli Irinan isoäiti.

Mardenas Irinan ostin 2006 kasvatustyötä ajatellen, olin muuttanut omakotitaloon Mäntsälään 2005 ja puitteet olisivat nyt sopivat. Tarkoituksena Hannan tavoin kasvattaa pienimuotoisesti mustaterrierejä sukupolvi sukupolvelta, alkaen omista kantakoirista Irinasta ja Rossosta.

2008 keväällä Hanna sairastui vakavasti ja kesäkuussa esitti toivomuksen, josko jatkaisin hänen kennelnimeään, koska hänen oman vointinsa takia Mardenas suvun jatkuminen oli vaakalaudalla. Suostuin ehdotukseen ja tämä on minulle eräänlainen kunnia-asia. Ajatuksemme koiran kasvatuksen suhteen ovat niin samansuuntaiset ja arvostan Hannan tapaa kasvattaa koiria, joten haluan jatkaa samaan malliin.

Syyskuussa 2008 kävin kasvattajan peruskurssin Helsingissä ja sen jälkeen laitoimme kennelnimi asian vireille. Eli kennelnimen omistajan lisäykseen tarvitaan samanlainen prosessi kuin uutta nimeä anottaessa ja meidän tapauksessamme vielä tarvittiin erityisperustelut, koska emme ole sukulaisia. Nyt kennelliitto on hyväksynyt anomuksen ja olen Mardenas kennelnimen toinen omistaja.

Sovimme Hannan kanssa, että erottaaksemme jotenkin hänen ja minun kasvattamat pentueet, minä aloitan nyt A:sta ja jos Hanna pystyy vielä pentueita itsekin teettämään, hän jatkaa K:sta. Lisäksi laitan pennuilleni nimen eteen vielä sanan Mir, joka tulee minun, Irinan ja Rosson nimistä, on venäjää ja tarkoittaa rauhaa.

Hanna menehtyi 30.8.2010. Hän kasvatti vielä yhden pentueen syksyllä 2009, Mardenas K-pentueen, josta minulla on nyt Katinka-Mir ja Karinka. Hannan muille koirille löytyi uudet kodit ystäväpiiristäni.