Juttu Lemmikkilehden numerossa 2/2008

Teksti: Suvi Elo

Kuvat: Suvi Elo, Nina Borg

 

Hangille hauvan kanssa

 

Hiihtolomalla otetaan koira mukaan lumileikkeihin. Lumisia lajeja riittää hassuttelusta kilpaurheiluun saakka.

 

Lumisista lomapäivistä kannattaa iloita koiran kanssa. Lemmikki haluaa varmasti tulla kanssasi pulkkamäkeen tai juosta vierelläsi hiihtolenkillä. Lumipallojen perässä ryntäily ja nautinnolliset lumikylvyt ovat monen koiran mieleen. Hiukan enemmän valmisteluja ja varusteita vaaditaan vetolajeihin.

 

Nina Borg ja Saila Heinonen kuuluvat Turun Rottweileryhdistyksen lapsivetorinkiin, joka järjestää yleisötapahtumissa kärry- ja ahkiovetoa. Ninan tyttären Rebecan, 14, talviin ahkiokyydit ovat kuuluneet pikkutytöstä saakka.

– Mukavinta on silloin, kun huomaa, että koira nauttii vetämisestä. Meidän koiramme ovat kyllä aina tykänneet ahkiovedosta, Rebecca kertoo.

 

Rotu- ja harrastusyhdistykset omistavat usein vetolajeihin tarvittavia välineitä. Rottweileryhdistyskin lainaa jäsenilleen valjaita, kärryjä ja ahkioita. Kokeilemaan siis pääsee, vaikka ei omia varusteita olisikaan.

– Ensimmäinen harjoituskerta on tosi tärkeä, Saila kertoo. – Jos koira silloin pelästyy, harjoittelua voi olla vaikea jatkaa.

Aluksi koira pitäisi totuttaa puuhaan tyhjällä ahkiolla tai kärryillä, pieniä aikoja kerrallaan, runsaasti kehuen ja palkiten.

Kun vetäminen on opetettu koiralle huolellisesti, se yleensä oppii rakastamaan harrastusta.

– Mitä lujempaa kyytiläinen hihkuu riemuaan, sitä onnellisempi koira on, ja sitä lujempaa se haluaisi mennä, Nina kuvailee.

Vetolajit sopivat aikuisille, terveille koirille, joiden voimat riittävät vetämiseen. Jos koira vetäessä köyristää selkäänsä, on lasti liian raskas.

 

Jäisellä, hyvin luistavalla kelillä ahkio on koiralle kevyt vetää. Silloin kyytiin voi mennä aikuinenkin. Vetäminen kannattaa lopettaa, kun koiralla on vielä hauskaa. Kyllästynyt, uupunut tai pelästynyt koira voi menettää innostuksensa vetoharrastukseen pysyvästi.

 

Huimaa kyytiä

 

Viisivuotias Henkka on kokenut vetokoira. Se puhkuu innosta, kun Saila sovittaa kärryjä kiinni valjaisiin. Rebecca kiipeää kyytiin ja Henkka ampaisee vauhtiin. Taluttajalla on äkkiä hiki, mutta koiraa puuha ei näytä väsyttävän.

Yleensä vedossa käytetään taluttajaa, mutta luotettavan koiran kanssa menoa kokeilla ilmankin. Henkka ja Rebecca näyttävät mallia: kaksikko jää paikoilleen odottamaan, kunnes Saila huutaa kauempaa:

– Henkka! Veto!

Koira säntää matkaan ja Rebeccaa naurattaa.

Lumisia lajeja

 

Valjakkourheilulajeissa koira vetää perässään rekeä, pulkkaa tai hiihtäjää. Paras kaveri lajeihin on peruskoulutettu ja vetohaluinen koira. Lajeissa myös kilpaillaan.

 

Koirahiihto

 

Koirahiihto on helpoin tapa tutustua valjakkourheilulajeihin. Hiihtovälineiden lisäksi tarvitaan vain vetovaljaat koiralle, hiihtäjän vetovyö sekä 2-3 metrin pituinen joustava naru, jolla vetovaljaat ja vetovyö yhdistetään toisiinsa.

Hiihtäjä saa vetoapua koiralta, mutta tarkoitus ei ole vedättää itseään koiran kustannuksella, vaan työskennellä myös itse. Koiran rodulla ei ole juuri merkitystä, mutta pienen koiran kanssa hiihtäjän on tehtävä itse enemmän töitä.

Koirahiihdon harjoittelu pitää aloittaa varovaisesti, ettei koira rasitu liikaa. Hiihtäjän on osattava jonkin verran vapaata hiihtotyyliä ja varottava potkimasta koiraa suksilla.

lisätietoa: www.vul.fi/koirahiihtoopas.htm

 

Valjakkoajo

 

Valjakkoajossa neljä tai useampia koiria vetää rekeä. Ajaja seisoo reen jalaksilla ja ohjaa koiria käskyjä huutamalla. Ylämäessä ajaja juoksee tai potkii vauhtia.

 

Valjakkohiihto

Valjakkohiihdossa koira on kytketty pulkkaan, jossa on painoja. Hiihtäjä on kytkettynä pulkkaan, ja hän hiihtää vapaalla hiihtotyylillä, ei siis laiskottele koiran vedettävänä. Koira kuitenkin auttaa vedollaan hiihtäjän etenemistä.

 

Mitä varusteita tarvitaan?

Vetolajeissa tärkein varuste on vetämiseen tarkoitetut, koiralle hyvin istuvat valjaat tai länget, joiden avulla paino kohdistuu koiran rintaan. Tavallisilla valjailla –tai varsinkaan kaulapannalla– koiraa ei saa pistää vetämään mitään. Aisat pitävät ahkion suorassa ja estävät sen liukumisen koiraa päin alamäessä.

Copyright Saila & Ilkka Heinonen