HÄMMÄSTELKÄÄMME MITÄ ELÄMÄ MEILLE  JATKUVASTI TARJOAA

BLOGI

Eija Koskelin


ELOA
GRIFFONEIDEN
KANSSA


Musa Modern Talking:

You´re A Woman
I´m A man



photo
Terhi Kaipainen



Blog2009 Blog2010 Blog2011 Blog2012 Blog2013 Blog2014
Blog2015







2016

TIISTAI 12.01.




Heippa uusi vuosi!  Kuukausien sateiden ja likasten pihojen jälkeen lumisateet VIIMEINKIN löysivät oikean osotteensa. Tervetuloa lumi. Koirat, pedit ja koko huusholli pysyy puhtaana. Olin jo tosi kyllästynyt alituiseen mustaan joka mopista joka ikinen aamu paljastui ja sai raivon partaalle. 
Ekat pennut syntyivät 5.12 ja toiset 5.1. Metkaa että valitsivat saman päivämäärän ulos tuloonsa. Shöne sinnittelee vikoja aikojaan - viikko puolitoista - ja jatkossa on lisää luvissa. Ja muuallakin on syntyväisiä tullut: Ymmi ja Madan Charmikas tekivät kelpo pentueet, Elina Porin seudulla on viimesillään kuten muutama muukin. Talon poijjaat olivat ahkerina pari kuukautta sitten jolloin autotallin ovi kävi ahkeraan. Onnittelut mammoille ja onnea tulevillekin!
Tämän talon 5-viikkkoiset  natiaiset voivat tosi hyvin ja näyttäävät ihan jättiläisiltä Olgan viikon vanhojen reppanoiden rinnalla. Nämä Heilan likat kokivat tänään ekan todellisen lumipäivänsä ja piti oikeen juosta ja kantaa ne sisälle jatkamaan leikkejään lämpimällä lattialla. Eivät vissiin oikeen tajunneetkaan kahdessa minuutissa mitä se kevyt pakkaslumi oikeen oli. Kattelin läpykät jalassa niiden touhuja - pelosta ei tietookaan. Ne ovat jo itsenäisiä olioita ja syövät hyvin lautaselta kaikkea. Vielä on muistissa ekat "me-osataan-jo-itte" harjoitukset. Painajaismaista.
Painajaista puheenollen, meikäläisen uusi vuosi alkoi uuden elämän myötä ns. puhtaalta pöydältä, asutaan äitimuorin kanssa nyt yhdessä tätä taloa koirapopulaation kanssa. Isäntämies ja äiti vaihtoivat kotia ja meikäläinen on nyt   Isäntämies. Tai sanotaanko Emäntä Ihminen. Tähän mennessä kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan ja oletan kaikkien osapuolisen nyt saaneen rauhan sielulleen. Asia joka oli tuloillaan jo vuosia kuten myös huoli äitimuorin tulevasuudesta mutta  otti aikaa kunnes palat loksahtivat paikoilleen ja lopulliset päätökset saatiin tehdyksi. Ei tässä olla siltoja poltettu takanapäin päinvastoin ja Isäntämieheltä on apua saatavissa tulevaisuudessa.
Nyt me "likat" voidaan tehdä mitä halutaan samoin entinen Isäntämies tahollaan.
Tämän päivänen lumipyry oli hyvää harjotusta todellisuuteen ja tuntui ihan mukavalta (vielä!) kuntoilulta kropalle ja sielulle. Etenkin kun "mutsi"  keitti kahvit raatajalle.
Sen verran kiirettä on pitänyt kuukauden verran että tajusin vasta tänään että on vissiin toine  kerta ikinä kun en Turun näyttelyyn ilmottautunut. Ja hyvä niin. Eipä tartte arvuutella Schönen synnytystä konsa näyttely. Ovatten ihan päälletysten. Tosi helpottavaa. Ten points to Eija!


2015


19.12.  LAUANTAI


Tukhoman saalis - yksi ch ruusuke puuttuu - pitäs olla 12 kpl. Ja antoivatpa yhden vääränkin ruusukkeen, veteraani sellaisen kun piti olla tavallinen voittaja ruusuke.

Elämä normalisoitunut uomiinsa. Sen kamalan flunssaputken jälkeen piti vielä operoida alaluomi eilen, entropium, ja nyt tuntuu jo tosi hyvältä. On se ollut todellinen kiusa ja hiersi jo puoli vuotta. Yhdentoista päivän  päästä tikit pois. Jippii.
Sitten viimesen, joku astutus on tehty, äiti saatiin tuoduksi meille ja vikat näyttelyt käytiin linjalla Messari-Älvsjö Mässan.
Helsingit meni kuten arvelinkin, aika vähillä meriiteillä edellisiin verrattuina. Vaikka ei kai HeJW-15  ja WInner-15 titteleitä voine huonoina pitää.
Tukholma sensijaan oli palsamia  haavoille. Pirjon kanssa haalittiin kolmella mukana olleella griffonilla KAIKKI mitä ikinä voitiin edes odottaa. Bruxellois H Usko Eevertti: sertti (SE MVA) CACIB (KANS MVA) ROP & PMV-15. Pikku Rita tuli narttujen kokonaiskilvassa toiseksi, sai sertin (säilyy siellä odottamassa 2-vuoden ikää) ja PMJV-15 tittelin. Ritan isukki "Helmut" puolestaan päihitti 31 brabbaria: sertti (SE & POHJ MVA) CACIB ROP & PMV-15. Hämillisinä ja onnellisina vastaanotettiin monet onnittelut kehässä ja sen laidoilla.   Mitä tapahtui sille suomalais/ruotsalaiselle kateudelle!? Hävis varmaan syys myrskyihin. Mahtava näyttelykauden lopetus.
Nyt keskitytään pentuihin ja tuleviin pentueisiin ja jouluun. Ens viikolla aletaan äitimuorin kanssa valmistella joulua jossa herkkuja on taas monen moista. "On äiti laittanut kystä kyllä". Pikkupennut muuttavat joulupyhinä koirahuoneeseen nauttimaan nekin joulun ihmeestä.

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE TASAPUOLISESTI!



24.11. TIISTAI


H Hello Liza Shwarz & Roterr Griff Braiton (oik.) 

Flunssan kourissa ja kovasti. Vuosisadan räkätauti iski ja sitä on jo jatkunut 3 viikkoa. Mikä tää on kun ei loppua näy. Hirvee yskä, aivastuttaa, kurkku kipeenä ja nenä vuotaa. Aamut on pahimpia. Ja kamalinta tässä epidemiassa on että se vie kaikki voimat ja energiat. Ei vois enää voimattomammaksi oloaan tuntea, hyvä kun saa lääkekaapin oven auki. Oikeesti. Normaali flunssa menee nopeesti ohi, mulla yleensä jo 3. päivä on hiukka parempi. Tässä ei nyt loppua tunnu olevan.
Tämä tauti (tai siis normaali flunssa mitä tää tämähetkinen ei todellakaan ole) aiemmalta nimeltään "Tukholma Syndrooma" (tuli aina sieltä) siirtyi nyt 5 viikkoa aiemmaksi "Tarto Syndroomaksi". Sen vaikutuksen alaisena on nyt reissattu kaikki isot näyttelyt kolmessa maassa: Viro, Latvia ja Suomi. Koko ajan olo on ollut kamala ja on edelleenkin. Kaiken lisäksi vasemman silmän alaluomi vihottelee ja leikkaukseen pääsen vasta joulukuun puolen välin jälkeen. 
Viime viikonlopun lauantain trippi Jyväskylään alikuntoisena melkein vei hengen.  Sitäpaitsi lauantai illan kotiinpaluun keli oli karseista karsein ikinä. Sohjosta jääriitettä polanteiksi kasautuneina, säkki pimeetä ja näkyväisyys nolla. Ekat 100 kilsaa ihan ylipääsemättömän kamalaa. Kymmenien vuosien ajokokemus varmaan koitui pelastuksekseni ja kyllä siinä välillä taivaan iskääkin tuli huudettua kun  auto rupes sohjossa kyntämään. Sanonpa vaan että pahin keli ikinä missä olen ollut. Onneksi kotiin pääsin hengissä. Enpä taida enää Jyväskylään tähän vuodenaikaan ajella.
Meikäläisen heikkoon ja voimattomaan olotilaan (vieläkin) pääsi siunaantumaan  monenlaista välttämätöntä asiaa. Kumma kun ne aina kasaantuukin  ja yleensä sillon kun niitä juurikaan ei kaivattas. 7 narttua on astutettu ja kaikki vähintää 2 kertaa. Onneksi edes yksi pojista osaa astua pöydällä, ei tarvinnut autotallin lattialla konttia. Yhdet silmät/polvet tarkastettiin. Yhden maha ultrattiin. Sijoitusnarttu Lissu haettiin ja palautettiin näyttelyreissuilta.
Kun ottaa huomioon kaiken sen päivittäisen työn joka kaatuu niskaan näinkin isossa koira huushollissa niin jo senkin hoitaminen kunnialla tuntuu ylivoimaiselta  alikuntoisena. Eikä aisiaa suinkaan auta se että olen perfektionisti. Kun vaan osaisin sulkea silmäni kaikelta näkemältä ja mennä sänkyyn sairastamaan. Mutta kun ei.
Huolimatta kaikesta edellä mainitusta kennelissä asiat tuntuvat olevan OK. Yksi narttu kohta synnyttää ja Boris voi enemmän kuin hyvin ja nauttii Huvikummusta.
Toivottavasti tästä piristyn Messareihin. Parempia aikoja odotellessa.

 
 

03.11. TIISTAI


Talon nuorisoa: Mertsi (edessä), Boris ja Rita.

Enää 2 kuukautta jouluun. Kummalta tuntuu. Haravointia ja kasvijäänteitä on vielä keräilty +8 asteessa käyskennellen. Aamusin kyllä kaikki paikat kontassa ja pihakupit jäässä mutta iltapäivällä maisema enämpi märkyyden puolella.
Yksi näyttelykin vielä käytiin, 25.10. aamulla viiden aikaan Seinäjoelle, 330 km. Kotiutuminen 16.00 ja siitä heti hakemaan  Novosibirskin tulokasta, Borista.  Kun Jeltsinhän meillä jo oli niin tämä sai nimekseen Boris. Se tuotiin  lähelle Nurmijärveä. Kuuden maissa oltiin taas kotona.
Pikku äijä kotiutui oitis, 2 minuuttia ja koko homma oli selvä. Ei ketään enää kiinnostanut tämä laumaa pelkäämätön tulokas. Joka ei itsekään säntäillyt ja siten aiheuttanut joukkohysteriaa. Tosi hyväpäinen koira eikä mikään dille.  Loppuilta kului tämän siperian ihmeen edesottamuksia seuratessa. Yökin meni ilman yhtäkään inahdusta. Haki paikkansa muiden vierestä. Uskomatonta.  Sen sunnuntain voi hyvällä syyllä sanoa menneen kokonaisuudessa koirien piikkiin. Kiitti vaan Sirpalle yhteiskuljetuksesta näyttelyyn, meni kilometrit mukavasti höpistessä ja kahvitellessa. Ja riittipä hällä vielä intoa lähteä uutta tulokastakin hakemaan. No, oisko ulteliaisuudella ollut mitään osaa asiaan?
Kiva päästä kokeilemaan Borista nartuilleni. Monet urokset ovat valmiita jo 7 kuisina. Katsotaan mitä joulupukki tästä tuumaa.
Seinäjoesta jäi käteen meille molemmille hienot saavutukset. Omistani Huvikumpupilvi valioitui, sertti, CACIB, BOS. Mertsille CACIB, BOS. Ja Ritakin pinni narttujen toiseksi sertillä. Sen voittoputki katkes, ei aina voi olla ekana, pentukoirakin vielä.
Ruotsin likka teki 3 pentua, mielenkiintoista nähdä miten veikkaukseni (4 pv iässä) sileiden suhteen menee. Seuraavat tämän talon poikien aikaansaannokset - siis pentueet -  putkahtavat  maailmaan tammikuussa. Toivotaan kaikkea parasta.
Meikälinen sen sijaan on onnekas, jos mitään aikaansaadaan niin pentulaatikossa pitäisi tuhista jo joulukuun alussa. Ei ainankaan uusi vuosi mene piloille. Että parasta toivotaan tämänkin suhteen.
Mun alaluomessa on etropium, luomen sisäänpäin kiertymisilmiö.  Se operoidaan vähän ennen jouluaattoa. Päivinä joina joutuu kattelemaan paljon alaviistoon luomi kyllä ilmottaa itsestään. Saa nähdä mimmonen se on kahden Messari päivän jälkeen. Jos näätte mun siellä vetistävän olkaa niinkun ette oliskaan.
Huvikummun  Hello Mrs. Robinsson  31.10. Italiassa: CAC CACIB BOS. Onnea "PieniPienelle" ja Olivierille!
Tästä Boris Tarkkailijasta vielä sen verran ettei mitään järkevää kuvaa siitä  voi saada. Ihmeteltävää tuntuu piisavan vieläkin ja tarvii mennä nenä maata viistäen paikasta toiseen. Hmh.

 
 


18.10. SUNNUNTAI


Nero (vas.), emo H Sweetest Dreams, iskä H Heros´ Remarkable
ja mummi H Heros´ Danke Schön.


Puhelu Minnalta perjantaina: viime lokakuun 16. päivänä syntyneet ovat ehtineet jo vuoden ikään. H American Gigolo sai kuulemma "koirakakun" yhdellä kynttilällä ja juhlavieraita juuri odoteltiin. Onnea vieläkin Gigololle.
Ettäkö mitä minä olin tekemässä. Kerroin, että justiinsa sain saunan siivottuksi pestyäni ja föönattuani kuiviksi 16 griffonia. Siivoaminen ja oma suihkussa käynti  mukaan lukien hommaan meni about 3 tuntia. Ja päälle Buranaa, selkä tosi kipeenä vaikka pesut tehtiin 1/2 metriä lattiasta ja kuivaamiset trimmipöydällä.  En sitä ole enää nuori minäkään. Joskaan en usko että tästä prokkiksesta nuorempikaan selviää ilman ristiselän vaivaantumista.
Oon tosi ylpeä että sain itsenäni niskasta kiinni ja homman tehdyksi, joulukin tulossa. Nyt täällä haistaan niin hyvältä että. Ja on ihanan tuuheat turkit. Jopa Mafiamiehelläkin. Jengi silminnähden nauttii olostaan. Niin, eikä tarvi paskasissa paikoissa maata kun nekin on kaikki vaihdettu ja likaset pesty. Oon huomannu että koirat selkeesti nauttii aina kun nukkupaikat on taas puhtaat. Eihän ne mitään tyhmiä ole. On se autuus itsellekin mennä sänkyyn uusiin puhtaisiin lakanoihin. Tässä talossa koirien makuualusttoja ja nukkupesiä joutuuu vaihtamaa tämän tästä. Iso porukka sotkee paikkoja tavalla josta parin koiran omistaja ei mitään tiedä.
Mutta takasin asiaan. Onnittelin siis Ritaakin ja annoin sille nakin. Kun kerran vuoden oli justiinsa täyttänyt. Täällä on tullut tavaksi muistaa enempi niitä vanhoja veteraaneja jotka jo laina-ajalla elelevät...
Pesuissa pysyäkseni viikko sitten annoin pihoille kyytiä painepesurilla ja tiilipihat tuli taas niin siisteiksi ja pahimmat mössöt pinnoista  veks. Eilen siivosin keittiön laatikoita ja tyjjensin vaatekomeroni, melkeen jätesäkki täyteen tuli taas semmosta rättiä jolla ei enää käyttöä. Niin, ja Isäntämies pesi ikkunat ulkopuolelta, sisukset vielä odottelee meikäläisen apua. Tästä en kyllä tykkää yhtään. Ja sen huomaa. Kun ottaa huomioon että pihojen siivoustakin on tehty kiihtyvällä tahdilla, kerätty pois kaikki kasvijätteet ynnä potit niin voi hyvällä syyllä sanoa että eletään ihan maailmanlopun aikoja. Valmistaudutaan talveen. Miinusasteitakin on jo ollut ja auton lasit jäissä. Jäätyispä vaan maakin pian, vähempi likaa sisälle.
H Heros´ Emperor pöllähti kylään Tuulan & Harrin kanssa. Ja voi sitä riemua kun ympärillä pörräsi koko Huvikummun sakki. Neron tukka sai väistyä mutta kropan trimmi jäi kevääseen. Vähän oli ukkelilla vaikeuksia lähteä tontilta kotiinsa, oli niin kiva kokemus. Pilven takapuolikin haisi niin hyvälle.
Pentuasiaa. 4 syntyi Norjassa ja 4 kotimaassa.  Ruotsissa eräs juuri aloitti synnyttämisensä tätä kirjoitttaessani. Ja lisää on luvissa jos tärpit on osuneet kohdilleen. Taivaan Isän siunausta niille kaikille!
Oman talon pentupesä on vielä tyhjä mutta toivottavasti täyttyy joulukuun alussa. Mielenkiintonen yhdistelmä tulossa jossa b/t geenit molemmin puolin ja mamma eka kertalainen yrittäjä. Ans kattoo.
Mutta sitä ennen toinen jännä uutinen lähipäivinä, kandee pitää silmällä kotisivujen "uutisvuotoa"!




08.10. TORSTAI



Lokakuu ja kaikki piharuukut taas pohjia myöten jäässä. On se ihme kun ekat pakkaset aina tulee yllärinä. Ois kiva jos edes kerran elämässään ehtis tyhjentää ne ennen jäätymistä. Nyt niitä tarvii raijata lämpimään sulamaan että ne saa tyhjäks. Mikä karmee lisähomma taas.
No ainakin samettiruusun kukkia sain plokatuksi jo toissapäivänä tarpeellisen määrän saunan yläritsille kuivumaan. Seuraavaksi vuorossa siementen erottelu. Ja sitten taas papru tötteröihin säilöön ja komeroon talveks. Nyt olin vihdoin viisastunut ja toteutin monivuotisen haaveen: Eija älä kerää niitä siemeniä niin helvetisti kyllä vähempikin riittää. No, ens keväänä sitten on vähempi kasvatettavaa = kasteltavaa.
Kasvattamisesta puheenollen pari mielenkiintoista synnytystapahtumaa odotettavissa, ei tosin meidän talossa mutta meidän poikien aikaansaannoksia kumminkin.. Täällä kuiteskin odottelen sormet ristissä vaikkeivät mun vastuulla olekaan. Se vaan on niin jännää jännätä muiden puolesta. Toivotaan että kaikki sujuu OK.
Onpa tässä meitilläkin yksi projekti vetämässä, pentue odotetavissa joulukuun alussa. Narttukoira kyllä vaihtui. Aloitti juoksunsa siten että sai mukaansa myötäelämään sen toisen koirankin joka oli tarkoitus astuttaa. Se ei kuitenkaan nyt käynyt koska tämän neidin näyttelykalenteri tältä vuodelta ei vielä ole täynnä.  Jos sen juoksu olisi tullut suunnitelmien mukaan about kuukauden päästä asia olisi ollut toinen. Että aina ei käy kuten haaveillaan. No, toinen pikku neiti toivottavasti sitten on tärpännyt ja nähdään hyvissä ajoin ennen joulua se joulun ihme:  vanhemmat kantaa b/t geeniä. 
Hello Martinpoika sitten otti ja lähti ja on sopeutunut uuteen kotiinsa sataprosenttisesti. Perhe on haltioissaan ja elää elämäänsä lattioilla istuen ja kontaten. Edessä on ihana elämä yhdessä ja paljon jänniä kokemuksia niin pennulle kuin perheellensäkin. Sieluni sopukoissa toivon että ottaavat toisen nappulan seuraksi jonain päivänä. Sieluni sopukoissa myös kaipaan niitä pieniä nopeita tassun ääniä tämän talon  lattioilla. Kyllä siihen niin kiinnyin, yksinäinen pentu on näämmä pahempi pois annettava kun koko iso pentue.  Kaikkea hyvää Martinpojalle!
Ja tästä päänupista. Punainen tukka ja etenkin nyt tää viimeisin porkkananvärinen on  saanut huomiota niin somessa kuin lähi kaupoissakin. Jos olisin kulkenut väripaketit taskuissa olisin miljonääri. Aika helppo tapa rikastua. Kaupan kassankin tukan väri muuttui kolmessa päivässä. Oikeesti. Ja oletteko muuten huomanneet miten paljon punasia naisten päitä telkkarissa vilahtelee! Open showssa muuten esitettiin kasvattajaluokkaani kolmen naisen voimin ja kaikilla punaset nupit!  Mutta, aikansa kutankin sano pässi kun päätään seinään puski.
Viimeinen näyttely oli taas menestys: Helmut & Rita ROP sekä Mertsi VSP. Ei ihme että hymyilytti!


Vasemmalta GH Modern Talking, H Rita Goes Hollywood ja H Heros´ Remarkable.


25.09. PERJANTAI



Syksyn vikat aurinkoiset päivät ja niistä nautitaan. Jengi löytää aurinkopaikat iltapäivällä kun paiste ei enää osu tontin keskustaan. Metsä ja syksyn auringon mataluus luovat varjoja pihapiiriin. Kukintaa esiintyy edelleen joskin näen että samettiruusut elelevät jo jatkoajalla. Kohta puoliin tarvii kerätä kukintoja  kuivumaan ens kesän siemenien varmistamiseksi. Koko ajan olen tätä määrää pienentänyt ja meinaan edelleenkin. Ja joka kevät tilanne vaan riistäytyy käsistä ja samat potit on taas täynnä.
Näytelmät on jotakuinkin näytelty. Enää muutama hallinäyttely ja Helsinki. Joka vuosi päätän että vaan 2 koiraa Hesaan. On se niin karseen hintasta. Ja aina huomaan seisovani siellä hallissa viiden koiran kanssa, kumpanakin päivänä. Eikö ihminen ikinä opi?
Elämä on hyvinkin haavoittuvaista eikä koskaan voi olla varma huomisesta. Kaksi griffonkasvattajaa on tänä kesänä poistunut joukostamme häviten taistelunsa syövälle, ruotsalainen ja norjalainen. Molemmat tunsin ja molemmilla oli Huvikumpulainen. Yksi tuttava kasvattaja kotimaassa menetti rakkaan aviopuolisonsa onnettomuudessa. Ja eräs hyvinkin läheinen griffonystävä taistelee edelleenkin  syöpänsä kanssa.  Kaiken tämän tiedostaen ymärrän että olen tällä hetkelllä onnekas josta tulisi olla kiitollinen. Ongelmana vaan tuntuuu olevan etten sitä aina tarpeeksi osaa arvostaa. Kyllä pitäis.
H Hello Martinpoika on jo lähtökuopissaan. Tästä yhdestä silmäterästä on vaikeampi luopua kuin 3-4 pennusta. Martinpoika oli noin 1½ viikkoa aitauksessaan  (vaan nukkumassa) ja on tepastellut täällä ihan vapaana 4½ viikosta alkaen jolloin purin koko aitaus hässäkän. Pihalla se on elementissään. Kaikki sitä rakastaa ja sillä on ainakin 3 keinoemoa. Oikea emo Liza on tehnyt loistotyön mitä tulee hoitoon ja kasvatukseen. Pojasta tuli yhtä hyväpäinen otus kun siitäkin. Ei hötkyile eikä säntäile. Lizan kotiutus on myös kohta käsillä ja sitä tulee tosi ikävä. On se niin ihana ja sopeutui jengiin oitis. Johtuukohan se geeneistä, se on jo 3. sijoitusnarttulinjansa edustaja: Stail Aikemuno Tarantella & tyttärensä H Wera Schwarz & Tyttärensä H Hello Liza Schwarz. Ja uskon että jatkoa piisaa Lizan seuraavasta pentueesta...
Pentueista puheenollen onnittelut Norjaan jossa pikku Helmutteja on pöllähtänyt päivänvaloon 4 kipaletta!
Keitin kananmunan Martinpojalle jonka se saa seuraavaksi sapuskakseen. Sitten mennään ulos koko jengi ja nautitaan syys säästä!






05.09. LAUANTAI



Paras kukinta on jo takanapäin ja yksi onneton krassiruukku on saanut pahasti takkiinsa sateista. Phjan reijät taitaa vissiin olla tukossa. Mutta muuut krassit ja esim. samettiruusut voivat mainiosti ja ovat loistavia.
Joka vuotisen Kaivarin Erikoisnäyttelyn jälkeen tuntuu että elämä taas normalisoituu ja pahin hässäkkä on ohi. Jos nyt tämän kokosessa koirapopulaatiossa mitään normaalia voi olla.
Pidemmittä puheitta. Karkeiden menestys oli suuri, jopa belge VSP Pilvelle. Tästä likasta odotan paljon. Sillä on monia hyviä puolia eikä neiti vielä ole edes kahta vuotta. Etenkin temperamenttinsa puolesta sillä on hyvää odotettavissa kunhan ottaa ja rauhottuu. Vaikkakin tällä hetkellä hikeennyn sen energisyyteen tiedän että se on hyvän näyttelykoiran merkki. Energisyys.
Griffonkehässä oli tuomarikokelas joka vei tuplasti aikaa, ainakin. Mertsi (H Heros´Remarkable) oli siirtynyt jo valioluokkaan. Silmäkulmastani näin tuomarin hyväksyvät ilmeet Mertsin koppavaa ja itsevarmaa eiintymistä seuratessaan. Sai sillä varmaan nuoren kroppansa puutteita anteeksi. Se oli ROP. Urosten toiseksi tuli H Usko Eevertti. Kaatosade alkoi parahiksi juniori nartuille. Ensi kertalainen Rita joutui karmeeseen raekuuroon mutta sentään kulki pitkässä ruohikossa neljällä jalalla. Silmät sirillään. Se pinni itsensä lopulta narttujen kolmanneksi vara-sertillä. Vain 3 sain SA:n. Narttujen toinen oli  niinikään nuori narttu Huvikummun Wannabe In La joka  sai sertin.
Helmut poloinen oli pettymys. Odotin sille urosten toista sijaa mutta hämmästyksekseni tuomari ei sitä sijoittanut neljän parhaan joukkoon jotka olivat kaikki nuoria uroksia. Liekö nyt meneillään joku keskenkasvuisten ihannointi.
Vanha kausi on lopuillaan ja kosolti uusia näyttelykaavailuja on jo tehty.
Ja tämä pikkumies täällä jalkojen välissä nytkin käpselehtimässä. On ollut tosi helppo tapaus ja oppi kävelemään "just like that". Olin varautunut jopa voimisteluliikkeisiin. Eikä se niin kamalan lihava enää olekaan. Se mennä naputtaa jo ulkosallakin. Ja sille on jo tulossa vieraitakin. Mutta lisäruoka tarvii laittaa teelusikalla suuuhun!
Ja lopuksi muuan huomio: taitaa Shöne olla tyhjänä. Kiitos varhaisen ja vähäisen astutuksen. Vaakakupissa oli liikaa muuta tärkeämpää tulevaan synnytysajankohtaan nähden. 
Laiskottelukausi siis jatkuu!


26.08. KESKIVIIKKO



Näyttelyitä ja astutuksia viimeset kolmisen viikkoa, menestyksellisesti näitä jokaista. Vaikkei nartuista koskaan voi tietää ovatko "ottaneet onkeensa" niin sanotusti. On se vaan kummaa, miten kaikki asiat aina tuppaa kerääntymään yhteen riesaksi saakka. Pitkän aikaa on tosi seesteistä, hyvä jos puhelin soi. Sitten yhtäaikaa alkaa tapahtua siellä ja täällä, ihankun kaikki olis tullut hulluiksi kerralla. Ilmenee kaikenlaista hässäkkää ja juoksemista. Ja mikä se saa kaikki nartut juoksuillekin yhtä aikaa, vaikka  missä maassa? Käyttääks ne jotain pillereitä kaikki?
Lizakin (H Hello Liza Schwarz) synnytti, no tosin vaan yhden pennun ja punasen vaikka mustaa olisin toivonut. Ja 59 vuorokautta vaan meni sen hautomiseen. Joka tapauksessa tämä tekeles on voinut super hyvin ja ollut super helppo pojan nappula. Ei ole kuulunut inahdustakaan. Välillä on oikeen pitänyt  herätellä että ollaanko sitä tolpillaan. On oltu.  Nimikin oli valmiina heti: H Hello Martinpoika. Taitaapi olla kuuluisan isäntä viimenen. Martinpoika näyttää lähinnä hampurilaiselta, pituuttaan leveämpi. Pelkään ettei lisäruokinta tule olemaan helppoa... Ja mitenkäköhän oppii ikinä kävelemään...
Viime blogissa kyselin apuja Soman uuudelleen koulimiseen. Kiitti Suvi, neuvot ovat toimineet. Kuin myös tämä suosittelemasi naksutin. Sitä on esitelty jo muillekin ja siitä on tullut suuri suosikki.


06.08. TORSTAI



Pitkästä aikaa! Kiitos tietsikan jonka nyt (vihdoinkin) pitäs wörkkiä. On se ollut NIIN sekasin minusta riippumattomista tekijöistä.  Kiitos taas Timolle että oot olemassa. Ens töikseni piti päivittää edellisen Blogin kuvat.
Tässä on ollut monenlaista juhlinnan aihetta.
Kesäkuussahan oli Jade C.I.B.-arvoineen juhlinnan kohteena. Open shown juhlimisen jälkeen 11.07. kilisteltiin Helmutille ryhmävoitosta (+BIS-2), seuraavana päivänä juhlittiin Rubiinin 11-vuotis synttäreitä. Hän on perheen "Einstein" ja elämänsä kunnossa ja tuntuu nuppikin vielä olevan terävä kun partaveitsi. Paljon hyviä juttuja on kerääntynyt. Kuten H Heros´ Elinan terveet silmät ja polvet, Lizan ultra näytti pentuja olevan  ja jopa Schöne näyttäis vähän pieniin päin ulkoiselta olemukseltaan  tosin aikaista on.
Yks juhlimisen aihe on kyllä ollut nää kesän sateet, ihan totta. Jumalattomasti säästynyt aikaa ja vaivaa kastelun vuoksi. Edellisiin kesiin verratuna. Eikä kasvit ole ikinä olleet näin rehevän nakösiä.  Toiset valittaa sateista vaan minä en. Se on pikemminkin siunaus. No, ei joka päivä tartte sataa eikä viikkoja, mutta 2-3 kertaa viikossa ei haittaa. Hyvä jos satas yöllä, niinkun on monesti satanutkin.
Ja vielä löytyy juhlimisen aihetta, näyttäs että punkit pitää taukoa, vai?
Sitten niitä harmeja. Hillalta löytyi  pieni polyyppi  virtsaputken läheltä aikaansaaden omituista  pissakäyttäytymistä, kohtuahan sillä ei enää ole. Tilannetta seurataan.
Toinen harmi on Soma joka vieläkin kärsii Riika-syndroomastaan. Kehäkäyttäyminen on retuperällä itsevarmuuden puutteesta. Kaikki alkoi 2 vuotta sitten Riikan hallist jossa naapurikehässä samaan aikaan käynnistyi agility. Karmea  ulina ja mökkälä. Tuomarikin valitti siitä. Meni esiintyminen ihan persiilleen sananmukaisesti, koira  maahan mykkyrään. Vuoden verran tätä työstettiin ja  saatiin Soma liki entisilleen. Pöljä vein sen taas Riika halliin ja arvatkaa mitä, taas oli naapurikehässä ilo irti. Alkoi kansantanssi esitys. Älytön mekkala ja rummutus. Tämmöseen pitäs olla laki, koira piti kantaa pois. Raivostuttavaa kun muistaa miten upeasti ja reippaasti se aloitti uransa junioriluokassa voittaen molemmat Messarin näyttelyt (VSP), sitten Tukhoma ROP-Juniori, sitten Eestin Voitttaja BOS. Sitten Riikaan ja hyvin alkanut ura oli menetetty hetkessä. Valitettavasti koirilla on pitkä muisti. Ja tuntuu ettei tästä ole mitään pelastusta etiäpäin. Jos joku tietää kikka kutosen niin  kerro ihmeessä!
No nämä nyt on tosi pieniä elämän vastoinkäymisiä ottaen huomioon mitä kaikkea ihmiset saavat kestää ja kokea, terveydestä tai perheenjäsenen kuolemasta puhumattakaan. Joten summa summarum - taidan sittenkin olla se onnekas.




09.07. TORSTAI



Viikot kuluu nopeasti, vaikea uskoa että ollaan kohta jo heinäkuun puolessa välissä. Ilmat on vaihdelleet paisteesta sateeseen. Hyvä puoli asiassa on ollut että puutarhan kastelu on  tänä kesänä ollut minimissään. Tälläkin hetkellä tummia pilviä kerääntyy taivaalle ja odotettavissa on kuulemma kovia sateita. Pelargoniat ainakin on siirrettävä suojaan, eivät tykkää olla likomärkinä päiväkausia.
Juhannus viikonlopun jälkeen seurasi trippi Riikaan ja se tuotti yhden KANS MVAn lisää Huvikummun  jengiin: H Red Jade valmistui ollen näin kasvatustyöni kansainvälinen valio nr. 59.
Griffoneiden Open Show (04.07.) oli niinikään menestys, BIS griffon, 2 parasta bruxi narttua, jopa veteraani Hillakin pinni narttujen neljänneksi (+BIS-2 veteraani), Helmut päihitti kovassa oallistujamäärässä (18) urokset.
Tuusulan näyttely seuraavana päivänä 05.07. ei muutosta tuonut: karkeiden ROP&VSP, Sileiden ROP&VSP (10 sileetä) . H Hello Liza Schwarz sai toisen suoran serttinsä ja ollen toisen kerran VSP häviten vain isälleen Helmutille. Liza tulee hyvästä pentueesta, mustia ja punaisia pentuja ja molempia karvanlaatuja. Toinen  sileä musta tyttö on pärjännyt hyvin Norjassa, Italiassa asuva bruxi sisko on tehnyt loistavaa tulosta Euroopassa. Valitettavasti kaksi muuta tästä 5 pennun selssistä ei ole päätynyt näyttelykärpäsen puremaan kotiin. Vahinko.
On muuten tosi vaikeaa saada ihmiset tuomaan koiriaan näyttelyihin, edes sileitä. Olin hämmästynyt kun yhtään Huvikumpulaista (eikä paljon muitakaan, osallistujamäärä 14) ei ollut ilmoitettu omieni lisäksi paitsi 1 veteraani. Josta kiitos Suville. Muistissa kyllä oli mitä ihmiset sanoivat viime vuoden Open Shown jälkeen - ei enää ikinä osallistuta -  mutta siltikin olisin toivonut että edes joku olisi tullut. No, ihmiset äänestää jaloillaan.
Ne kuuluisat samettiruusutkin viimein satiin ulos piharuukkuihin. Mutta kauan se kesti, kiitos ihmeellisen kevään.
Ens sunnuntaina annetaan ylimääräiset halit 12 vuotta täyttävälle Huvikummun Red Ruby nimiselle veteraani mammalle. Hän on hyvissä voimissaan, vähän ylipainoinen  mutta nakkimakkarat tarjotaan Rubiinille vaikka mikä olis.
Viimeisten pentujen (6 karkeaa versiota) syntymäturkit on nypitty meikäläisen ja omistajien toimesta. Kaks viimestä poitsua tulevat tänään ja sitten ollaan ns. puhtain kauloin. Luvassa on rankkasateita iltapäiväksi joten nähtäväksi jää tehdäänkö nämä pikku äijät sitten autotallissa.


Vertaa edellisen Blogin kuviin - mitä istutuksella saa aikaan.



22.06. MAANANTAI



Juhannus ohi. Aurinkoa ja sadettakin mutta kesä kauneimmillaan kuitenkin. Äitimuorin täälläolo teki juhannuksesta vieläkin mukavamman. Ja kuten muutkin suomalaiset, sitä on syöty grillistä kosolti lihaa, makkaroita, ainakin metri grillikylkeä ja tietysti pottuja ja silliä. Unohtamatta hyviä ruoka viinejä. Kivaa ja herkullista on piisannut mutta onneks elämä taas normalisoituu. Eihän tämmösestä menosta mitään tulis pitemmän päälle.
Kesäkuun aikana vaan 2 näyttelyä hyvin tuloksin. Erityisen ilahtunut olin Weeran (H Hello Liza Schwarz) sertistä ja VSP:stä, likka hävisi vaan iskälleen Helmutille. Tämä musta neiti oleili täällä koko juhannuksen ja häitä vietettiin Kaunareiden malliin, hääsuunnitelmat muuttuivat Nurmijärvenkin alttarilla. Mukaan asteli Ylermin sijasta vanhaherra Martti (H Remarkable Red) joka hoiti homman äkistellemättä. Oma mielenmuutos tuli viime hetkellä. Mainio mahdollisuus aikaansaada vaikka mitä rotuja ja värejä. Puhumattakaan että ulkoiset merkit matsasivat  hyvin. Sitäpaitsi, taitaa olla ukon vikoja morsmaikkuja. Liza kotiutetaan tänään ja sitten vaan jäädään odottelemaan toivottavasti hyviä uutisia. Omat epäonnistumisen mahikset kaiken muun lisäksi tulevat tietysti yli 12,5 -vuotiaan uroksen puolelta. Jos menee mönkään, pannaan jouluna uusiksi ja vaihdetaan nuorempaan sukupolveen.
Samettiruusun rääpäleet vielä  taimiruukuissaan kasvihuoneessa. Ei puhettakaan että niitä pääsis istuttamaan ulos isoihin piharuukkuihin. Kiitos kylmän kevään ovat nekin myöhässä. Toivottavasti sitten syksy ei tule ennen aikojaa, kukinta-aika jäisi tosi lyhyeksi.
Ja taas tuli ylimäärästä hommmaa ja ylimäärästä rahanmenoa. Myrsky irrotti pari isointa pihakoivua tuolta kallion päältä. Olivat talon nurkalle kovaa kyytiä kallistumassa. Siinä olis menny ainakin autotalli paskaks. Google antoi nopean avun ja hätiin saapui  tunnissa metsurismies tarvittavien kamojen kanssa. Ja toisen tunnin päästä isot rungot oli polttopuun pituisina pöllin pätkina pitkin mäkeä. Joita Isäntämies sitten peräsuoli pitkällä raijasi ja kieritteli kasaan.
Mutta ei tässä vielä kaikki kuten ostoteevessä sanotaan. Koko maapohja kupertui kaareksi ja alta paljastui jumalaton kalliossakin kiinni olevan juuristo. Todellinen Jurasic Park koirien mennä. Eikähän tätä kupertumaa mikään mahti madaltumaan enää saanut.  Piti ostaa säkki kaupalla turveharkkoja, tilkitä onkaloa ja reunaa. Ja maisemoida se maahumaloiden avulla edes jonkunmoiseksi. Ja tietenkin koko komeus piti verkottaa että pääsee rauhottumaan ja kasvit kasvamaan. Toivottavasti kuukauden päästä voi verkot poistaa.
Muuten, pennun mukaan vois aina myydä verkkorullan. Ei varmaan olis pahitteeksi. Täh?


 



01.06. MAANANTAI



Kesä on asettautunut Nurmijärvelle ja Suomeen. Niin paitti ei pohjosemmaksi kuten esimerkiksi Kemiin jossa sataa ihan  liikaa ja on  "kylymää"! Elkää huolikaa, kyllä se kesä vielä sinnekin tulee kunhan kerkii.
Yksi pentu, pojan nappula enää talossa. Seuraa  joka paikkaan mitä tahansa tehdäänkin. Ensimmäisenä pulahti puoleks täytettyyn vesialtaaseenkin. Ja hauskaahan siitä vaan seurasi. Meni märkä poika lujaa pitkin mäkiä.
Sitä on punnerrettu taas kaikenlaista, enimmäkseen tavanomaista. Kuten jälleen vekslattu joidenkin kasvien paikkaa. Uusiakin on ostettu. Loputonta kaivamista, multasäkkien raijaamista. Aidan ulkopuolen "parkkipaikka" on väänetty uuteen uskoon. Entinen  purettu ja uusi mesta rakennettu. Puolen tusinaa tuijaa vielä odottaa nipusta ulospääsyä. Jahka Isäntämies kaivaa ensin kulahtaneet angervopensaat ylös, vie ne alatontille ja kaivaa johonkin piiloon ja istuttaa nämä tuija kaunokaiset tilalle. Niin jo alkaa tässäkin  nurkassa silmä lepäämään. Tää kaikki olis pitänyt olla valmiina jo aikasin keväällä kun trafiikki tänne oli pahimmoillaan. Mutta parempi myöhään kun ei ollenkaan.
Täällä eletään keväällä(kin) vaarallisia aikoja. Ainakin Isäntämiehen kantilta katsoen. Meikälinen on tunnettu äkkinäisistä ideoistaan, suuristakin projekteista. Mikä tarkoittaa aina jumalatonta kaivamista, ojittamista, pönkittämistä, kivettämistä, kärräämistä.  Sitä vartenhan Isäntämiehet ovat olemassa, vai. Meikäläinen on designeri ja mies polo se toteuttaja. Jeps.
Joka keväinen samettiruusu souvi sensijaan on meikäläisen oma projekti. Enkä siihen sotkemaan muita päästäiskään. Muutaman päivä sisällä upotan kädet taas ämpärilliseen samettiruusun siemeniä, kaikki pieniin esikasvatusruukkuihin (noin 200) ja kasvihuoneeseen muhimaan. Kasteluun ja pariviikkoisina paksut vihertupot siirretään ulos isoihin piharuukkuihin, tiukkaan nippuun. Ja annetaan niiden kamppailla paikastaan auringossa. Jos sitä on liikaa niin seuraa jumalaton  kastelusouvi, ellei luonto puutu peliin. Yleensä ei puutu. Onneksi vesiletkua riittää. Ja kananpaskaa.
Basilika, pinaatti ja salaatit ovat jo aluillaan voimistelemassa omissa kehikoissaan joista salaatit ulkosalla. Nam.
Kasvien kanssa pulaaminen ja kaikenlainen puuhastelu ulkona saa miltei unohtamaan sanan koiranäyttely. Ei sen puoleen, muutamassa on tullut käytyä ja vikat terkut tulevat Tallinnasta. Eric teki sen taas ollen EEV-15,  ainut bruxi joka muuten PALKITTIIN.
Kello on jo paljon mutta tarvii vielä käydä vilkasemassa että kasvit on OK tuolla parkkipaikalla aidan toisella puolella.
Ai niin, aidoista puheenollen, tuore emo Soma järkkäsi melkosen souvin häipymällä tontilta. Puolen tunnin huhuilut ei tuottaneet tulosta. Kuten tavallista Martti (H Remarkable Red 12 v.) otettiin avuksi. Se on haka näissä hommissa. Martti ulvoi naama taivasta kohti kuin susi (se on sen etsintä ulvominen)  joka kerta kun huusin Somaa. Se ei ollut yhtään kiinnostunut valitsemastani suunnasta vaan jatkoi jääräpäisesti toiseen suuntaan. Pieni kuono haisteli sen vipeltäessä  sinne ja tänne kuitenkin yhteen suuntaan edeten. Varmaan Soman jälkiä tismalleen kulkien. Ja kohta, kenet näenkään polun päässä: Soman juoksemasssa suoraan Marttia kohti. Ja kyllä oli koira ilonen, märkä ja savinen.  Ja se oli vasta viime viikolla pesty 15 muun koiran kanssa. Martti sai kotona nakin. Jota se jo tiesi odottaa. 
Porukat, oletteko nähneet griffonin jäljellä? Se on niin ihanaa ja sykähdyttävää, nähdä se ja kuolla pois. Mitä sitä enää muuta elämältä odottais.
Martti on jo vanha enkä ole vielä koulinut ketään sen tärkeää tehtävää jatkamaan. Alkas olla jo kiire.
Se reikä raja-aidan alapuolelta on jo tukittu.



 


12.05. TIISTAI


Pojat hei,  porukoita lisää tulossa...

Talon koirajengi on totaalisen pimahtanutta seurauksena viikko tolkulla jatkuneesta trafiikista. Pentuporukoista ja kaiken karvaisesta muusta koira asioinnista. Ja tilanne on päällä edelleenkin joskin nyt taitaa jo pahin olla takana. Lauma on tullut niin "herkäksi" ja on kaiken aikaa kuulolla että tieltä kauempaa kuuluvat auton äänetkin saavat ne kiitämään oitis portille. Ja rähinä on sen mukaista. Menee varmaan pari kuukautta ennenkuin niiden sisäänrakennettu toimintamalli lakkaa wörkkimästä. Tulin siitä maininneeksi yhdelle pennun hommaajall ettei tätä kohta enää selvinpäin kestä. Ja kappas, haki tänään pentunsa ja toi meikäläiselle punaista shampanjaa. Että kait se on jossain välissä juotava pois siitä kuleksimasta.
Enää 3 pentua rällää täällä ja niistäkin yksi vaihtaa kotia tulevana lauantaina. On tää lasten leikkiä verrattuna siihen kun niitä vielä 8 vilisteli. Tosi hankalaa edes asetella jalkojaan että pääsi kulkemaan ovelle ja saamaan ne pihalle hillumaan.
Pentujen kanssa on oleiltu ulkosalla tuntitolkulla päivisin, säiden mukaan. Onneksi ei viime aikoina ole paljoa sadellut. Välillä olen kantanut nukkuvat pennut sisätiloihin kun on ollut tuulista. Herättyään ne pyrkii oitis ovelle. Ja ulos pitää päästä. Siinähän ne kulkevat mukana kun meikäläinen hyötypuuhastelee. Tulevat kutsusta jo luokse ja osaavat mennä suurelle vihreälle alatontillekin. Jotkut jopa rappusia käyttäen.
Elämä on ollut kuin villissä lännessä. Kaksi näyttelyä on tähän väliin mahtunut että on päässyt vähän huilaamaan. Huvikumpupilveä on käyty kouluttamassa parit kerrat. Kovapäinen ikiliikkuja jonka paristojen purkaminen on kovan työn takana.  Joku siinä pomppijassa on mikä tuomareiden silmää viehättää. ROP joka kerta. Toivottavasti ulkonäyttelyt rauhottavat sen mieltä.
Pikku Huvikummun Rita Goes Hollywood antoi ekan näytöksensä Lahden pentunäyttelyssä viiden bruxipennun porukassa. Ja "Oskar" meni Ritalle. Vähän on homma vielä hakusessa mutta minua miellyttää sen temperamentti ja terverakenteinen helppo liikkuminen. Pentuturkki saanee kohta kyytiä.
Suru-uutinenkin tuli. Yksi kai vanhimmista kasvateistani Huvikummun Heros´ Ukonhattu (H Lucky Mii No Haira & H Heros´Mesimarja) s. 30.11.2000 muuti juuri koirien taivaaseen elämänkumppaninsa Aten luokse. Myötätuntoni on omistajaperheen luona. Suru on varmaan suurempi kuin mitä kestää enää voi. Toisaalta, kaikki koiranomistajat eivät ole yhtä onnekkaita ja saa pitää lemmikkinsä luonaan näin kauaa. 
En yhtään epäröisi antaa uutta pentua kotiin jossa siitä huolehdittaisiin yhtä hyvin kuin edellisistä koirista. Lepää "Upi" rauhassa. Sinulla oli pitkä ja hyvä elämä. Ja hyvä koti.
Joka puolella näkyy uusi elämä. Aamukahvilla kuistilla näen suurentuneet silmut ja lehdet puissa. Iltamyöhällä kuuluu kymmenien lintujen laulu puiden latvoista. Sitten hiljenee ja valmistaudutaan huomiseen. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta.





TIISTAI 22.04.



Long time no see! Pentueiden syntymisten jälkeen, vika 23.03., elo Huvikummussa on ollut kuin Villissä Lännessä. Huhtikuun kolmannesta päivästä tähän päivään  lukien on meikäläisellä ollut kokonaista 4 "vapaapäivää". Ettei ole tarvinnut itse lähteä minnekään eikä kukaan ole ollut tännepäin jalka ovenvälissä. Äitimuori on ollut maisemissa jo yli kuukauden ja muoria on kuljetettu  vuosihuolloissa: tukka, silmät, silmälasit, jalat, passi, passikuvat, hampaat... ja homma jatkuu edelleen. Tässä välissä on piipahtanut pennun katsojia, toiset parinkin kertaa ja hoidettu trimmi buukaukset sopimusten mukaan ja nyt näyttää iskevän viimeinen hullutus - kevät ja kukkaset. Siis orvokkejahan on pakko saada ekaks vaikka kylmääkin vielä on. On edes jonkinmoinen lupaus paremmasta kun niitä kattelee. 
Vielä aikasta veikkailla kahden ulkomaanelävän raskaustilaa, toivotaan parasta, mutta Jyväskylän kartalla on ainakin tapahtunut. Että onnea vaan ja voimia. Hehe.
Pentuieden kanssa voi tapahtua mitä vaan, hyvää tai pahaa. Ja pentuelukumäärä voi jopa lisääntyä vielä seuraavanakin päivänä, tapahtunut täälläkin. Nyt on kuitenkin nähty se viimeisin  ilmiö koirillakin, onpi vaihtunut yllättäen sukupuoli ensimmäiseksi syntyneessä pentueessa. Etsiskellessäni yhtä narttua totesin että missi onkin mister! Pentueesta menehtyi 2 alkutaipaleellaan ja merkkejä korjaillessani tuli yhden päähän punasta vaikka vihreetä oli tilattu. Kulkivat sitten  listoilla merkkiensä mukaisesti. Ei sanonut silmä kynsienleikkuissakaan mitään, vaikka pippeli törötti keskellä mahaa ja päässä punanen pilkku. Että silleen. Mitä tästä opimme, ei kannata saunan hämärissä pentuja pilkutella.
Joka tapauksessa pennut voivat mainiosti, ulkona ollaan  tosin nuorimmaisia vielä kanniskellaan pihapiiriin. Ruoka maistuu vaikka vahempien kohdalla näytti jo epätoivoiselta. Kolme pentua paksuja kun pajatukit eikä mitään  mielenkintoa lisäruokaan. No nyt se on eilisen uutista ja ruoka maistuu. Ja iso froteepyyhe pitää olla käsillä.
Aika lentää ja ekat pennut lähtevät Valpurin aikoina hyvin valmennettuina. Oma pentuni Rita on ilman koulutusta, omat jalat hoitamatta, silmiäkin pitäs käydä jollekin  näyttämässä ja tukkaa. Mutta hei - ittestä ei ole niin väliä juu. Kun vaan koirat voivat hyvin...


MAANANTAI 30.03.


Sweetest Dreams penikoi 24.03.

Ikkunan takaa näkyy taas viti valkoinen maisema ja hyvä niin. Kaikki lähitienoon  myllerrys on kauniisti peitossa. Siivoamaton metsänpohja, tonttitien reuna jonka sähkölaitos kävi rytäämässä. Ja koko tiekin aika karseessa kunnossa. Ja siellähän ne kauheudet on odottelemassa jahka lumi taas lähtee. Ei kyllä pääsiäismaisemalta näytä.
Kosolti on tapahtunut kaikenlaista sitten viime blogin. Ensinnäkin Jade sai pentunsa joista kovan taistelun jälkeen onnistuin kuitenkin menettämään kaksi. Mutta nää kolme jäljelle jäänyttä ovat sitävastoin voiman perikuvia. Muistuttavat tällä haavaa ylilihavia myyriä. Ja yks tyttö näyttäs olevan sileä.
Yksi ulkomaaneläväkin onnistuttiin astuttamaan kaiken tohinan keskellä joten  Mertsi Martinpoika on aikeissa saada toiset jälkeläisensä jos vaan nartun aika oli oikea. Mistä hieman on epäilyksiä. Samaan syssyyn sattui vielä Lahden näyttelykin jossa kyllä olin väsyneempi kuin väsynyt.
Viime viikon maanantai olikin sitten jo iloisempi päivä. Oman iltatähti "Ritan" isosisko tuli visiittiin ja näytille. Omistaja oli tehnyt super trimmaukset joten ei siinä paljoa meikäläistä olis tarvittu. Mutta minut tuntien, kun hommiin ryhdyn ei loppua näy.  Viime sunnuntaina tämä leidi sitten suoritti ensiesiintymisensä Turussa tuloksella sertti & PN-2. Oma valionarttuni vain sen edellä. Niin sitä pitää Jonna ja "Ymmi".
Sweetest Dreams synnytti 5 pentua Mertsille viime tiistaina ja pallerot ovat nyt 6 päivää vanhoja. Näistä kahdesta pentueesta, sunnitelmathan olivat että hajurakoa on enempi. Vaan ei ne asiat aina mene kun Strömsössä. Eka hautoo kauemmin ja toinen tasapuolisuuden vuoksi lyhemmän aikaa. Tässä on nyt eletty kahden laatikon loukussa aika kauan. Ja Timo, elä sano mitään.
Kaiken tämän hässäkän keskellä on lisäksi trimmattu omia ja vieraita. Ja viimeisin joskaan ei vähäisin tapahtuma on että lopultakin sain sanottua jäsenyyyteni (Kunniajäsen) irti yhdistyksestä. Haudottuani sitä viime elokuusta lähtien se on ollut kuin kiviriippa.  Nyt sain sen pois harioiltani ja olo on vapaa kuin taivaan linnulla. Meikäläisen jäsenyyys on muutenkin ollut lähinnä hyväntahdon ele. Viimeisten vuosien aikana on mielipaha vaan lisääntynyt. Enkä näe enää mitään syytä sympatiaan omalta puoleltani. Kuten tämän sivun laulun nimessäkin  osuvasti sanotaan . "I Can See Clearly Now" (näen kaiken  nyt selvästi).
Ja muuuten - tapetit on edelleen seinissä!
Pääsiäinen tulee, lumen kanssa eli ilman. Ei sen väliä. Ainut asia josta nyt välitän on nämä natiaiset, seurata niiden kasvua ja kehitystä. 6-päiväisiltäkin muuten leikkasin tänään jo kynnnet. Äitimuori tulee pääsiäisenviettoon, ihanaa. Samoin yksi juoksunarttu lähivaltiosta. Lentokenttäkeikka on siis tiedossa perjantaina ja toinen sunnuntaina kun tämä toivonmukaan "rouva" palautetaan. Kaikesta huolimatta toivon pääsiäisrauhaa taloon.
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE TASAPUOLISESTI!



TORSTAI 12.03.


Mekin tykätään uusista tapeteista, on valkosemmat livenä.

"Houston we have  a problem"  ekat sanat puhelimeen aikaisin tiistai aamuna. "Mitä tehlään, eiliset tapiseeraukset on kääntyny alas rullalle..."  Tuttava Remontti Reiska siihen että käytä 6 tuuman nauloja - no heh heh ei hätiä mitiä, oon kohta siellä, just tulin vessasta...
Ja tää pelastava enkeli kurvas tänne viivana ja määräs kaikki tapetit otettavaks alas (ihanku eivät olis jo olleet) ja maalia vanhojen päälle  ja seuraavana päivänä tuli ja kiipes seinälle kun orava. Kyllä rupes tapetit löytään parempansa, istuuvat nyt paikoillaan kun tauti. Arvatenkin seuraavat 10 vuotta. Isäntämies sitävastoin oli   hiljasta poikaa seuraten tapahtumia lähietäisyydeltä kädet taskuissa.
Oikeesti. Miten se on  niin vaikeeta miehelle sanoa ettei tästä nyt tule mitään että taidot ei riitä.
On se vaan hyvä omistaa tommonen Tuttavamies. Se on sitäpaitsi tehnyt täällä isot rempat about 10 vuotta sitten. Eikä siinä ole kun yks vika: ei osaa sanoa EI.
Painajainen on joka tapauksessa nyt ohi, kämppä näyttää hyvältä ja  Remontti Reiska saa kertoa hyviä juttuja sarjassa tee-se-itse-kätevästi.
Hyvä että nyt voi alkaa keskittyä lähiajan synnytys tapahtumiin. Toinen emo käyttäytyy jo vähän omituisesti vaikkakin on vielä syönyt. Auringossa olen nyppinyt 2 rihveliä, yksi kasvatti tulee huomenna ja meinaan keritä tehdä vielä yhden oman viikonloppuna. Jos  eka emokoira vaan pysyy yhtenä kappaleena. Tässä eletään taas vaarallisia aikoja. Enkä tarkoita tapettien äkkinäistä kääriytymistä...



PERJANTAI 27.02.



Yksi kuukausi taas vähemmän kevääseen. Ei sen puoleen että tässä mitään talvea on edes ollutkaan.  Pikemminkin sen alkamisen odotusta. Onpahan ollut vähempi lumitöitä, katollakaan ei ole tarvinnut käydä ja varmaan lämmitys sähköäkin on kulunut vähempi.
Mettämiehetkin näyttää lopettaneen. Enää on jumalattomat tukkipinot, monta metriä korkeet, odottamassa kuljetusta muihin maisemiin. Paljon niitä on jo raijattukin. Maisema näyttää tosi oudolta. 30 vuotta on katsottu umpitiheetä metsää ja nyt näkyy POHJA.  Harvennettu metsäkin kyllä näyttää ihan jees.
Mitä tulle meidän omiin puihin tien tällä puolella meikäläisen haave toteutui sittenkin.
Isäntämiehelle sanoin että haluun kaikki matalaks. Isäntämies oli antanut ohjeet että 3 puuta jätetään. Yhtenä päivänä ukkeli oli huoltoasemalla ja minä keittiössä. Sillä aikaa oli pantu koko mäki matalaks. Isäntämies veti pultit, sisso saatana. Meikäläinen riemuitsi keittiössä. Että silleen.
Meidän talon mammat näyttää molemmat ihan semmosilta kuin pitäskin tässä vaiheessa. Aikanen lintu Jade on jo sen näkönen kun olis broileri tungettu sisuksiin. Somakin on tasapaksu pötkylä. Vähän samanlainen kun noi lyhyet tukin pätkät joita Isäntämies on pätkinyt. Mutta pitäen mielessä viime vuoden ikävyydet näihin asioihin liittyen täytyy ristiä sormet ja vaikka mitkä että nyt menisi paremmin.
Sitten viime blogin on helmikuussa ollut synttäreitä ja yksi kuolema. Remarkable Red täytti 12 vuotta, pikku Rita 4 kuukautta ja Red Elegance 13. Paitsi että Elegantti ehti kuolla 5 päivää ennen. Kaikki tapahtui niin yhtäkkiä eikä ollut mitenkään mahdollista asiaan valmistautua. Elegantti onnistuttiin kuitenkin hautaamaan kotitontilleen talvesta huolimatta. Ei ollut mikään helppo tehtävä.  Kynttilälyhty paloi haudalla myös syntymäpäivänään. Lepää rauhassa rakas isoäiti,  Äkkinäinen on nyt ilman äitiä ja Rita talon nuorimmainen ilman mummia.
Kaksi ilonaihettakin sentään on. Remarkable Red on vielä 12 vuotiaanakin kun pentukoira. Ekana joka paikassa, on nopein syömämies eikä jätä yhtään ateriaa väliin.
Ja "Martin" poika Mertsi (Heros' Remarkable) sai alle 2 vuotiaana Tallinnasta sertin (vaikkei siitä hyötyä olekaan), CACIBIn ja ROPin. Voitti kirkkaasti yhden tunnetun ennakkosuosikin. Kritiikki oli ylitsevuotavaa ja lopputulokseen vaikutti myös väri ja turkinlaatu.
Että tapaahtuu sitä hyviäkin asioita eloa tasapainottamaan. Niin, ja pikku Helmutteja odotellaan muuallekin kun Nurmijärvelle.
Justiinsa venttaan yhtä griffonia trimmipöydälleni, lauantaina on kokous heti aamusella ja sunnuntaina saapuu toinen trimmattava. Tässä välissä on kait katsottava Suomen eurovisio ehdokkaat, mitä olen sattunut välähdyksiä näkemään, ei paljon kummosiakaan...






KESKIVIIKKO 04.02.



Vois sanoa että iski kun talvi takaapäin. Sillä NYT tuli talveen näköä. Kertakaikkisen ihanat maisemat  ja jumalattoman kaunis sinisyys aamu varhain, justiinsa ennen valkenemista. Sama juttu illalla sen sinisen hetken kanssa. Ei vois olla enää kauniimpaa.
Nyt maiseman pilaa isot kolhot työkoneet joita portin taakse on ilmestynyt tiuhaa tahtia. Ekask tuli viikko sitten iso mettämasiina (karsee) joka rupes harvennushommiin. Puita heiluu ilmassa ja runkojonoja pitkin mettää. Harvaa tulee ja seurauksena meitinkin tontilla paistaa ens keväänä aikasemmin aurinko. Vaikka eihän se harvenus meidän takia ollut. Mutta hyödytään siitä kumminkin. Muutamia omia puitakin on luvattu nyhtää varjostamasta. Meneillään on meidän talossa jo kova tappelu siitä että montako ja mistä. Perinteisesti on aina ollut se joka putsaa paikat. Pitäkää mulle peukkuja.
Tänä aamuna samaan hässäkkään ilmaantuivat sitten sähkölaitoksen äijät koneensa kanssa. Kaivamaan sähköputkia maahan, ilmajohdot poistuu. Poistunee samalla joka talviset lumen aiheuttamat sähkökatkot.
Ja sitten tuli puhelinlaitoksen miehet pihaan, puhelinkaapeli katki poikki. Siinä ei kyllä mennyt puolta tuntia kauempaa niin taas oltiin kartalla.
Parastaikaa edelleen maisemissa noi kaks konehirviöö, yks möyrii maata ja toinen mettiä. Maan möyrijä varmaan ei tule enää huomenna, mettäkone sensijaan surraa vielä pari viikkoa. Sitten alkaa rekalla runkojen kuljetus...
Ja talvimaisema se vaan yrittää olla niin ihana ja onkin, jossei kato portille päin...






TORSTAI 22.01.




Tämä talvi, kummallinen mutta talvi kuitenkin, on ollut tosi outo. Päivät ja viikot vaihtelee miinuksista nollaan eikä vieläkään ole tarpeeksi lunta. Vaikka kuulemma vähän enemmän kun viime vuonna, jolloin moni perenna tältä tontilta veti viimeisensä. Pahaa pelkään että niin käy nytkin, ellei sada lunta tarpeeksi niiden suojaksi.
Pentuja on vieraillut trimmipöydälläni ja viimeinen saapuu sunnuntaina. Kätevä tapa päästä näkemään niiden kehitys ja miten hyvin omistaja on saanut ne koulittua samalla kun syntymäturkki poistetaan. Monella uuudella koiranomistajalla on vaikeuksia käsitellä omaansa. Pelätään että pikkiriikkinen pentu vahingoittuu kammatessa, saksien kanssa, kynsien leikkuussa. Ei uskalleta käsitellä tarpeeksi napakoin ja vahvoin ottein. Pelätään että sitä sattuu. No voi, voi. Mitä huterammat otteet ja silkkisemmät hanskat sitä enemmän mamman mussukka vikuroi. Ja kun vielä seistään oma maha kiinni pöydän laidassa on pennun helppo kiivetä tissien väliin. Epävarmuus tarttuu käsistä koiraan. Niin ja mielellään - ei naureskella ja höpötellä kun pennulle jotain tehdään. Namit ja pusut kerkii kyllä antaa lopuksi, kiitokseksi.
Omistajan totuteltua pentuunsa n. 3 kk ikään on hyvä idea saada se nähtäväksi ja trimmaus onkin siihen hyvä syy. Tärkein juttu, omistajan ja pennun yhteistyö, paljastuu kyllä tämän operaation aikana ja siihen kerkii vielä vaikuttamaan.
Oma Princessani - vaikkakin ammattikäsissä ollut ja liki päivittäisissä pöytäharjoituksissa - 
kekkasi vasta trimmauspöydällä trimmin jälkeen miten siinä seistään ilman luimuilua.
Kuten aiemmin totesin sitä ollaan taas mukana kuvioissa. Yksi tekele astutettuna ja toinen kohta työn alla. 5 juoksunarttua talossa (!!) ja olo sen mukaista. Pojat ridaa toistensa seljissä ja likat samoin. Likkojen osalta  homma saa välillä piirteitä että on suoranainen ihme kun eivät jää tartuksiin. Jos tästä jotain hyvää täytyy löytää niin onpahana tää epidemia  ohikin samanaikaisesti. Kiitos Taivaanisän.
Ens viikonloppu kuluukin sitten ihan eläinaiheissa. Lauantaina sännätään Turun KV-näyttelyyn, sunnuntaina tulee vihonviimeinen pentu trimmiin ja ip. kuluu lintujen laskennassa  (Bird Life). Vaihtelua ainaiseen koirien laskemiseenko!?





KESKIVIIKKO 07.01


Rita emonsa kanssa.

Joulun ja uudenvuoden ajan jälkeen on kivaa taas palata  normaaliin  elämän rytmiin. Kaikkien aattojen, välipyhien  ja välipäivien jälkeen. On piisannaut märkää, kylmää ja erittäin kylmää. Lunta ja vettä. Tänäänkin on -4 eilisen -16 asteen jälkeen...
Äidin oleskeltua täällä kolme viikkoa ja risat on aika mennnyt tosi nopeesti. Kaksi naista talossa, aina on jotain vireillä. Ei liene mikään salaisuus. Nyt kun mamma lähti takaisin omalle saarelleen, Isäntämies kuskinaan, talo tuntuu tosi tyhjältä. On tässä taas totuttelemista.
Meillä oli hyvää tuuria koko joulun ajan, ei juoksuja talon likoilla vaikka pahinta pelättiin. Nyt samana päivänä kun äiti lähti alkoi ekan likan juoksut. Kaipa nekin jotain ymmärtää ja osaavat pelata fiiniä. No, tervetuloa normaali elämä, kohta ollaan taas tosi hommissa pentuetta pusaamassa.
Kaiken vuodenvaihteen luppoajan myötä sitä tuli ajatelleeksi kaikkenlaista  tähän harrastukseenkin liittyvää ja moni asia näytti selkenevän. Kasvatus puolella - ei päällekkäisiä pentueita. Näyttelyosallistumiset on harkittava tarkoin, kenelle ilmoittautuu. Ja jatkanko ylipäätäänkään jäsenyyttäni (kunniajäsen)    Griffonyhdistyksessä? Viime vuosina on käynyt ilmi että ideologiani koiraharrastukseen liittyvissä asioissa poikkeaa paljon joidenkin muiden jäsenten näkemyksistä. Onkohan kukaan kunniajäsen koskaan eronnut puulaakistaan, voisin jäädä varmaan historiaan jos niin tekisin... Eihän tästä ole mitään varsinaista haittaakaan ollut muttei kyllä minkäänlaista hyötyäkään.
Pikku Rita voi mainiosti ja on ottanut paikkansa laumassa. Se on jo kadottanut syntymäturkkinsa ja näyttää nyt pikkuriikkiseltä täyskasvuiselta griffonilta. Ja siitä on jo kehittynyt terhakka kiusanhenki etenkin vanhemmille nartuille. Eikä meinaa mittään vaikka tulee takkiin.  Pomppiminen ja parroista nyhtäminen se vaan jatkuu. Ihana napero, tykkään. Ja kun syntymäturkki tuli  nypityksi äkkäsin että sen naama on kopio mummostaan, Elegantista joka ihan kohta täyttää 13 v. Lisäksi mummo on periyttänyt oman ihanan tiheän ja lyhyen pohjavillansa tyttären tyttäreensä. Odotan malttamattomana Ritan uutta pentukarvaa...