* ETUSIVU

* PAAVO
* Suku
* Yleistä Paavosta
* Harrastukset
* Agility tulokset
* Näyttelyt

* PEPSI

* HOPPA

* MUISTOISSA

* KUVAGALLERIA

* VIERASKIRJA

* LINKIT

* YHTEYSTIEDOT


Yleistä Paavosta


Kuva: © Johanna Raki

Paavo tuli minulle ensimmäiseksi koiraksi 11 kuukauden ikäisenä kesäkuussa 1999. Siihen elämäntilanteeseen en harkinnut pennun ottamista, joten kun hain koiraa pääasiassa perheenjäseneksi ja lenkkikaveriksi sopi Paavo hyvin näihin kriteereihin. No jälkiviisaana toki voi sanoa että ottamalla pennun olisi varmaankin päässyt helpommalla.

Paavo oli koko siihen astisen elämänsä viettänyt koiralaumassa eikä sopeutuminen ainoaksi koiraksi oikein onnistunut. Töitä tehtiin pitkään ja hartaasti, mutta tuloksetta, joten helmikuussa 2000 Paavon kaveriksi muutti eroahdistuslääke nimeltä Pepsi. Luonteeltaan Paavo oli varsin varautunut vieraita kohtaan, joten jotta normaali elämä saataisiin rullaamaan ajauduimme paikallisen koirakerhon koulutuksiin ja siitä vähän kerrallaan syvemmälle harrastusten pariin.

Paavon omaksi lajiksi muodostui agility. Se selkeästi nautti lajista ja lisäksi vaivaton liikunta ja erinomainen hyppytekniikka olivat sen valtteja. Haasteitakin oli sillä Paavo on kuten luonnetesti termein mainitaan pehmeä ja erittäin vilkas. Toisin sanoen sen keskittyminen ei aina tahtonut pysyä siinä mitä oltiin tekemässä ja ohjaajan virheistä se otti todella pahasti itseensä.

Paavo on opettanut minulle valtavasti koirista ja koiralaumamme ehdottomana pomona se saa nyt viettää ansaittuja eläkepäiviä.