”“

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuosi 2009

27.11. kuului pohjanmaan suunnalta hyviä uutisia! Remun morsian Iina synnytti kolme pentua, mustan nartun, mustan uroksen ja black & tan uroksen. Pikkuinen bläkkäri ei kuitenkaan jaksanut enää elää, vaan lähti parempaan paikkaan.
Mustat sisarukset sen sijaan voivat hyvin :) Kuvia tulossa myöhemmin.

Lisätietoa pennuista saa Minnalta -> Kennel Shaikaros

Tähän eivät hyvät uutiset kuitenkaan loppuneet. Marraskuun lopussa meille saapasteli pikkuinen musta cockeripoika, Rommi (Two Pine's Dear Boss). Rommirusina vaikuttaa todelliselta sydämenmurskaajalta, ja sitä se on tähän asti ollutkin. Lupaavan oloinen pentunen niin tokoon kuin näyttelyihin. Pieni mies on todella reipas ja rohkea. Odotan pieneltä pojalta paljon :)
Remu on tullut pikkuisen kanssa loistavasti toimeen. Leikitty on aamusta iltaan :o)

Muutama päivä sitten se ensimmäinen, rakkain ja tärkein Roope täytti hienot 5 vuotta! Roope on yhtä innokas ja vilkas edelleen. Ropelli elelee pohjanmaalla vanhempieni silmätikkuna. :) Kova ikävä on Ropellia, mutta onneksi joulu tulee ja lähdemme pohjanmaalle.

2.11.

Vantaalla oli viikonlopun aikana suuri tapahtuma, lemmikkimessut. Näytillä oli jos jonkinmoista nelijalkaa. Pääasiana itselleni messuilla oli Grand Gala 2009. Tähän kaninäyttelyyn oli ilmoitettu molemmat sijoituskanini. Eikä tytöillä mennyt yhtään hullummin. Una ja Fifi saivat molemmat B-luokasta (nuorten kanien luokasta) hienosti 92p.

Eikä tässä vielä kaikki. Remu kävi pohjanmaalla riiuureissulla reilu kuukausi takaperin. Treffit tuottivat tulosta, sillä Remun morsian Iina kävi ultrassa jokunen viikko sitten. Ultrassa näkyi ainakin 4 pentua! Mikäli kaikki sujuu hyvin pikkuisia hännänheiluttajia on luvassa 47/48 viikon vaihteessa. Lisää tietoa kennel Shaikaros.

11.10. Kuulumisia

Kävimme Remun kanssa toimettoman sunnuntain kunniaksi match showssa Perniössä. Tämä oli Remun kolmas mätsäri täällä osassa Suomea. Kovassa kisassa Remu voitti kolmannen kerran pienet koirat :)

Minulla alkoi syysloma, joten määränpääni suuntautuu Etelä-Pohjanmaalle pitkästä aikaa. Odotan kovasti maalaispoika Roopen näkemistä! Remukin pääsee pitkästä aikaa revittelemään pelloille ja metsiin irti.


15.9. Vihdoinkin päivityksiä!

Koulut ovat alkaneet ja kiire on myös sen mukainen. Pääsin opiskelemaan Saloon Turun ammattikorkeakouluun pitkäaikaista haavettani - terveydenhoitajan tutkintoa. Remu muutti maalta kaupunkiin ja sen sopeutuminen jännitti itseäni. Rempsu oli tottunut olemaan suuren osan ajasta ulkona juoksentelemassa ja leikkimässä Roopen kanssa. Onneksi jännitys oli turhaan, sillä Remu sopeutui kaupunkiin paljon paremmin kuin osasin odottaa! Meillä ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa. Remu ei hauku ovikelloja, postinkantajaa eikä edes yksinollessaan, loistavaa! :) Poika tottui olemaan myös ilman Roopea, joka jäi vanhempieni kaveriksi pohjanmaalle - mutta mitenköhän minä pärjään ilman Ropellia?

Muutaman vuoden tauon jälkeen on taas aikaa kääpiöluppakasvatukselle. Sijoitin kaksi kaunista kääpiöluppatyttöä Mynämäelle ja Espooseen. Tytöt ovat väriltään isabella ja isabella viittakuvio - tietysti :o) Seuraava pentue on suunnitelmissa ensi vuoden kevät-kesälle. Tytöistä on tietoa lisää omilla sivuillaan.


Remu ja hoidossa oleva sijoitustyttö Una