FIN MVA, JV-06, TK1 Grey Coat´s Kissing Lady

"Helmi"

Mistä kaikki alkoi...

Helmi on syntynyt 26. lokakuuta 2005 Lappeenrannassa kasvattajan Ulla Hellmannin luona Crey Coats kotikenneliin. Helmin Virallinen nimi on Crey Coats Kissing Lady ja nimensä mukaisesti neiti onkin oikea pusutyttö! Helmi haettiin meille Ylämyllylle päivälleen 8vk ikäisenä, samana päivänä lähti Helmin äiti Aino synnytyslomaltaan kasvattajan luota takaisin omaan kotiinsa Imatralle. Helmin pentueessa oli Helmin lisäksi tyttö ja poika, eli yhteensä kolme kaunista pentua. Helmi kotiutui hyvin, nukkui yöt alusta asti, kuin pieni enkeli ja söi hyvällä ruokahalulla. Tuhonnut se ei ole pentuaikanaan ehtinyt kuin vähän eteisentapetti sai uutta kuviointia, samoin yhdet korkokengät päätyivät neitokaisen käsittelyssä käyttökelvottomiksi. Silloin tällöin neiti on yllätetty ruokavarkaisissa, mutta aika vähällä on säästytty kuitenkin.

Näyttelyt

Tähän astinen näyttelyura on tuonut neitokaiselle Suomen muotovlion arvon (FIN MVA) sekä JV-06 tittelin Helsingin messuksekuksen voittajanäyttelystä. Lisäksi  Helmi oli vuoden 2007 vanhaenglanninlammaskoirien erikoisnäyttelyn PN2 ja sai varasertin.  Vuonna 2006 Helmi oli erikoisnäyttelyn ROP-pentu. Myös muutama varasert ja useita laatuarvosteluja erinomainen on plakkarissa. Näyttelyarvostelut voit lukea näyttelyt sivulta.

Tottelevaisuus

Tokokisaura lähti mukavasti liikkeelle kolmella peräkkäisellä ykköstuloksella alokasluokassa. (TK1) Jatkamme avoimeen luokkaan kunhan saadaan kaikki liikkeet kuntoon. Tavoite olisi startata avoimessa  tämänvuoden puolella mutta katsotaan kuin käy. Myös BH-koe on aikomuksena suorittaa jossakin välissä. Helmi voitti rotuyhdistyksen vuoden 2008 tokokoira tittelin. Helmi on innokas tokoilija, jonka kanssa on helppo harrastaa. Omaksuu opit nopeasti mutta tarkkana saa olla itse omien eleiden ja treeniensuunnittelun kanssa sillä oppii myös virheelliset suoritukset todella nopeasti. Niinpä harjoitellessamme pyrimmekin onnistuneisiin intensiivisiin hyvin suunniteltuihin harjoituksiin. Helmi on helppo motivoida tekemään ja se suorastaan rakastaa kaikkea tekemistä yhdessä! Virtaa tältä tytöltä ei puutu.

Kiitokset

Tässä kohtaa haluan kiitää kasvattajaa Ullaa saada omistaa tämä upea ja mitä mahtavin harrastuskoira!! Ulla olet ollut meille hyvä tietokirja monissa vastaantulleissa kysymyksissä ja useaan otteeseen todettu että ainut ihminen, jolle Helmi "nauraa" kirjaimellisesti ollessaan niin iloinen jokaisella jälleennäkemisellä. Kiitos myös mahdollisuudesta saada kasvattaa pentueesi meillä kotona, siitäkin olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen. Toivottavasti yhteydenpito jatkuu edelleen ja tapaamme jatkossakin yhteisissä tapahtumissa ja vierailuilla muuten vaan.

Perustietoja

Syntynyt 26.10.2005
Lonkat HD A/A
Kyynärät ED 0/0
Silmät terveet

Tummanruskeat silmät, leikkaava purenta


Sukutaulu


1. sukupolvi 2. sukupolvi 3. sukupolvi 4. sukupolvi

FIN MVA REATA'S HEAVEN'S CHOICE

B/B  0/0  
2 pentuetta


SLOV CH D JCH ZECRETZORO A.D. ELBE-URSTROMTAL

1 pentue

BW96 EUW96 INT CH DK CH D CH FIN CH NL CH LUX CH BEL CH F CH STONEBROOK CALIFORNIA BREEZE


AM CH SHANTEL'S HEADED FOR THE FUTURE
AM CH PETTIBONES STONEBROOKS GEM
XMASWISH A.D. ELBE-URSTROMTAL


FIN MVA LUX MVA S MVA DK MVA FIN CH LUX CH NL CH S CH NORD CH NOT FOR SALE A.D. ELBE-URSTROMTAL
INT CH PL CH VDH CH MOVIE STAR V.D. HOTTENTOTTEN
EJGCH HU CH INT CH DK CH S CH LUX JCH REATA'S AVANTGARDE

1 pentue

EU CH CILE CH INT CH GB CH HU CH SVK CH LUX CH ITA CH CRO CH LAMEDAZOTTEL HIGH'N MIGHTY


GB CH LAMEDAZOTTEL FLAMBOYANT
GB CH ZOTTEL'S MOONLIGHT SERENADE
CILE CH GB CH SVK CH INT CH LUX CH HU CH EU CH LAMEDAZOTTEL KISS ME QUICK


GB CH BOBBINGTON LATIN LOVER
GB CH LAMEDAZOTTEL GARBO

LTUV-03 FIN MVA GREY COATS CLASSICAL LADY

C/B  0/0  
1 pentue


PZJSG-94 FIN MVA EST MVA KANS MVA LV MVA RUS MVA GREY COATS LATINLOVER

B/A  0/0  
4 pentuetta

EST MVA FIN MVA V-93 PLSG-93 PZSG-93 ESTV-94 KANS MVA GREY COATS AFTER THE KING

A/A  0/0  
7 pentuetta

DK MVA V-89-90 KANS MVA POHJ MVA DROVER'S KING HIMSELF
FIN MVA CHEFENS SALVIA
FIN MVA EST MVA AIR MAIL AUS DEM ELBE-URSTROMTAL

A/A  0/0  
3 pentuetta

INT CH ZOTTEL FREE MASON AT EBONYIVORY
LIEBE IST AUS DEM ELBE-URSTROMTAL

ESTV-00 EUJV-00 PL&PZJV-00 PMV-01 FIN MVA EST MVA LTUV-02 ESTV-02 KANS MVA RUS MVA GREY COATS ZELDA LADYLIKE

A/B  0/0  
3 pentuetta

AM MVA CAN MVA FIN MVA RUS MVA EST MVA LV MVA ESTV-00 KANS MVA LTU MVA LADYKIN'S JUSTA CRACKERJACK

0/0  
4 pentuetta

CAN CH TOPGUN N APHRODITE JUST JAZZ
CAN CH APHRODITES CHOSEN LEGACY

BIZZEEBOOTS PIECE OF CAKE

B/C  1/1  
1 pentue


W94 KBHV94 INT CH NL CH DK CH SOUVENIR V. KEHR FULLY MAID
W93 AMBLING WOOLINESS CINNAMON

Mari Hartikainen