ETUSIVU

ESITTELY

HEVOSET

PALVELUT

GALLERIA

UUTISET

LINKIT

YHTEYS

VIERASKIRJA





Kuuntele vaelluksista myös Radio Kajaukselta !

Toteutimme 3 ja 5 vrk vaelluksia vuonna 2009 Harjakosta Kylmäluomalle keskellä kauneinta Koillismaata!


Kiipeillen harjuilla, laukaten metsissä ja levähtäen laavulla laineiden liplattaessa... vain kokeneille ja uutta hakeville ratsastajille luotettavilla kylmäverihevosilla!


Vaelluksella ratsastamme vaihtelevissa maastoissa ja maisemissa niin pikku poluilla, hiekka- ja sorateillä, vaikeakulkuisissa metsiköissä kuin idyllisesti pienen Taivalkosken kylän lävitse. Etenemme peräkkäin verkkaisesti käynnissä, ravaten välillä rennosti ja toisinaan pyrähdämme iloiseen laukkaan harjan hulmutessa. Päivän aikana nautimme kevyen lounaan laavulla veden äärellä ja nuotion räiskeessä. Välillä pysähdymme tarvittaessa nauttimaan myös pienempiä välipaloja. Metsäpalo-
varoituksen aikaan emme kuitenkaan voi tehdä tulia maastoon !

Ensimmäisenä ja viimeisenä vaelluspäivänä Harjakosta Kylmäluomalle ja takaisin matkamme kestää suunnilleen kahdeksan tuntia ja kilometrejä kertyy huikeat viitisenkymmentä ! Mahdollisena vaihtoehtona on myös matkan lyhentäminen puoleen, jolloin majoitus koko vaelluksen ajan tapahtuu savottahenkeen. Kysy rohkeasti vaihtoehdoistamme !

Päiväretkiä teemme sitten Kylmäluomalta käsin, jolloin kestoa retkille tulee 4-8 tuntia. Päiväretkillä nautimme aina lounaan maastossa ja käymme kenties uittamassa hevosia, mikäli rohkeus riittää - eli vilukissa ei saa voittoa meistä ;) Päivän päätteeksi hoidettuamme hevoset Kylmäluomalla, kovia kokeneet jäsenet sulavat ihanasti rantasaunan lämmössä ja kaikki maalliset huolet huuhtoutuvat lopullisesti pulahtaessasi Sarvijärven kirkkaisiin vesiin! Saunan jälkeen maistuukin varmasti ihana illallinen kaikkine lisukkeineen. Hyvin nukutun yön ja monipuolisen aamiaisen jälkeen on taas mukava kivuta jo tutuksi tulleen hevosen selkään ja suunnata kohti uusia seikkailuita. Ensimmäisten kilometrien jälkeen varmasti aristavat lihakset ja takapuoli vertyvät ja päällimmäiseksi ajatukseksi nousee jälleen huikeiden aarnimetsänäkymien ansiosta entisaikojen sitkeät uudisraivaajat, jotka tulivat alueelle kauan kauan aikaa sitten nähden tämän kaiken kauneuden!

Kylmäluoman leirintäalue on täynnä monenlaisia harrastusmahdollisuuksia! Täällä voit ratsastuspäivän päätteeksi patikoinnin lisäksi meloa ja soutaa, kalastella, pelata sulkapalloa, tennistä, lentopalloa tai korista! Toki ratsastus voi viedä tehokkaasti mehut, jolloin voi olla ihan hyvä vaihtoehto vain oleilla mukavassa mökissä katsoen televisiota, lueskellen, pelaillen kavereiden kanssa tai ihan vain loikoillessa... Mökeistä löytyy mm. televisio, suihku ja keittomahdollisuus - toisin sanoen kaikki mukavuudet, vain se poreamme puuttuu ;) Pääsi painat tyynyyn mukavasti kerrossängyssä tai levitettävässä laverisängyssä.

Paluumatkalla Kylmäluomalta Harjakkoon pysähdymme lopuksi myös Taivalkosken pienessä keskustassa sijaitsevaan vanhaakin vanhempaan Jalavan Kauppaan. Jalavan Kauppa on vanhin Suomessa vielä toiminnassa oleva kauppa, joka on säilynyt samalla suvulla sukupolvesta toiseen ja vieläpä säilyttäen ikiaikaisen sielunsa kaikkine muistoineen. Täältä voit tehdä erikoisia tuliaisostoksia, jotka mahtuvat satulalaukkuihin tai vain nauttia kahvit tai teet aina tuoreen kahvileivän kera. Täältä meillä on enää noin tunnin matka Harjakkoon, jolloin on aika jättää hyvästit ja vielä hetki viipyä sen oman hevosen kaulaa kiitokseksi sivellen, ennen kuin laskemme ratsumme tarhaan nauttimaan vapaudesta...


Mukaasi tälle vaellukselle tarvitset:
  • mukavat ratsastushousut, toki myös ne vaihtohousut!

  • kypärän ja turvaliivin, mikäli omistat sellaisen

  • valumattomat ja mukavat sukat, myös lämpimät sukat, täällä pohjoisessa voi olla kesällähi yllättävän kylmää saati syksyllä

  • lämpimät alusvaatteet, myös ne kerrastot on siis syytä pakata mukaan

  • ratsastukseen sopivat, kenties vedenpitävät kengät, tiukat ratsastussaappaat ei näin kovilla reissuilla välttämättä ole viisas valinta

  • tuulen ja kenties vedenpitävän takin sekä hanskat

  • sadepuku, vaikka ainahan se hyvä keli on tilauksessa...

  • sääskimyrkkyä, niin ei ötökät haittaa sekä aurinkovoiteen

  • omat hygienia varusteet ja mahdolliset henkilökohtaiset lääkkeet ym.

  • jotain ajanvietettä mökille halutessasi, lukemista tai käsitöitä

  • sisäkengät

  • ja se kamera!

Me varaamme sinulle pyyhkeet, lakanat ja tietysti ruokailut kuuluvat tähän täysihoitopakettiin. Omia herkkuja tai juomia voit tietysti myös ottaa mukaasi.



Tiedustelut ja varaukset 0400 767887 / Eija tai harjakko@gmail.com


Tutustu myös Kylmäluoman retkeily- ja leirintäalueeseen luontoon.fi -osoitteessa !




































Eija Väisänen
Virvikkosuontie 27, 93400 Taivalkoski, FINLAND
tel. +358 400 767 887, e-mail harjakko@gmail.com