|
TULLOW - "Joonatan" - MYYNNISSÄ!
Joonatan on Harjakon komea jalostusori.
Tämä herrasmies on syntynyt vuonna 2000 Irlannissa, Tullow nimisessä kaupungissa, jonka mukaan hänet on virallisesti nimetty.
Joonatan hyväksyttiin jalostukseen 1. premiumilla 144 pisteellä 7.6.2009 Oulussa.
Lisätiedot Joonatanista astutuspalveluista, katso myös Joonatanin jälkeläiset !
HP. 7200 €.
MOA - "Moona" - VARATTU. Muuttaa uuteen rakastavaan kotiin 10.9.
Moona on vuonna 1999 Irlannissa syntynyt tamma. Moona on hyväksytty jalostukseen Ruotsissa 2004 1. premiumilla. Säkäkorkeus 145cm.
Moona antaa itsestään hyvin ujon ensivaikutelman, mutta osoittautuu nopeasti rauhalliseksi ja luottavaiseksi kumppaniksi.
Hän ei häkelly missään tilanteessa. Ratsastettaessa hoksaa joskus testata ratsastajaansa, mutta palkitsee päättäväisen ja
herkän kohtelun kuuliaisuudellaan.
HP. 6000 €. Kantavana Tullowista.
JULIET - MYYNNISSÄ!
Vuonna 1997 Englannissa syntynyt tamma. Väritykseltään Juliet on mustanpäistärikön kirjava. Korkeutta rouvalle on kertynyt 147cm edestä.
Juliet on erittäin pirteä ja päättäväinen lauman johtaja. Maastossa tämä tyttö toimiikin reippaana kärkihevosena.
Kentällä Juliet jaksaa porskuttaa aina samalla tarmolla ja vaatii ratsastajaltaan ehdotonta päättäväisyyttä,
jolloin toimii hyvinkin herkillä avuilla.
Syksyllä 2004 Juliet hyväksyttiin jalostukseen Pännäisten kantakirjaus- näyttelyissä 3. premiumilla.
HP. 6000 €. Kantavana Tullowista.
AARON O'GROVE - "Aaro"
Aaro (s. 2006) on Harjakon ensimmäinen oma Irlannincobkasvatti. Tämä musta hurmuri on aloittanut pikkuhiljaa
myös tuntityöskentelyn. Vuonna 2010 Juliet varsoi Aaron ensimmäisen jälkeläisen, hienon orin
Elvis O'Groven.
Aaron emä on meillä asuva Moa eli "Moona" ja isä on Ruotsissa asuva 1.prem. jalostusori Pegasus.
Aaron isänemä Molly asuu tätä nykyä Suomessa.
Aaro hyväksyttiin jalostukseen 2.premiumilla 141 pisteellä 7.6.09 Oulussa.
Lisätiedot Aarosta astutuspalveluista !
BEAUTY O'GROVE - "Beauty"
Beauty on 2007 syntynyt Irannincobtamma. Beauty on erikoisen mustan päistärikön kirjava,
kuten emänsä Juliet ja ensimmäinen Harjakossa syntynyt Joonatanin jälkeläinen.
Beautylla on aloitettu ajo- ja ratsukoulutus.
Beauty palkittiin Irlannincob-näyttelyissä Oulussa 7.6.09 2.premiumilla 141 pisteellä.
Valittiin myös näyttelyn parhaaksi nuoreksi hevoseksi.
EXPERT O'GROVE - "Pertti" - MYYNNISSÄ!
Pertti on keväällä 2010 syntynyt Irannincobori. Isokokoinen ja kehittynyt poika, jolla kaksi
kaunista herasilmää. e. Moa, i. Tullow
HP. 3200 € . Lisätiedot täältä.
ELVIS O'GROVE - "Elvis" - MYYNNISSÄ!
Elvis on keväällä 2010 syntynyt Irannincobori. e. Juliet, i. Aaron O'Grove
HP. 3000 € . Lisätiedot täältä.
VALPURIN SUVI - "Suvi" - MYYTY.
Suvi on vuonna 1992 syntynyt monipuolinen Suomenhevostamma, jolla ikä ei paina. Kentällä vauhdikas muori, myös erittäin hyvä ja varma
ratsu maastoon. Lisäksi toimii kärryjen edessä.
HP. 1000 €
FUNNY VINNIE - "Fani" - MYYTY.
Fani on vuonna 1999 syntynyt Shetlanninponitamma, joka on erityisesti pienten ratsastajien suosikki!
CHIQUITA 27 - "Sissi" - MYYNNISSÄ!
Sissi on vuonna 2000 syntynyt Shetlanninponitamma, joka on asiakaskäytössä kokeneemmilla shettisratsastajilla.
HP. 1900 € varusteineen
|
|