Linkit Uutisia Kasvatit Koirat Etusivu Omat Koirat Sijoituskoirat
16.11. Isot onnittelut Annelle ja Netalle AVA arvosta @-->--

12.8. Vietimme Nekun ja Tomun 1v syntymäpäiviä Jarin ja Mirjan luona. Alla olevassa potretissa mukana olleet sukulaiskoirat



Nekku ja Tomu olivat pitäneet omat jatkot yhteisen lenkkimme jälkeen. Taitavat koirat olivat omistajineen tehneet temppuvideon.

Bossen jälkeläisten kasvua on mukava seurata. Alla olevassa kuvassa "Oodi", Trickteam Chamber of Secrets, om. Miia Kolu. Kuvan on ottanut Tiina Ahonen



30.7.-1.8. Teimme toisen kesäisen näyttelyretken Eestiin, Tallinnan kupeeseen, Harjuun. Mukana oli Tuikku ja Rondo junnuissa sekä Juice että Molla avoimissa. Matkaseuralaisena Reetta ja Rondon omistaja Anni. Kiitokset jälleen Reetalle mukavasta matkaseurasta - ja Annille myös! Sekä onnittelut Rondon hienoista tuloksista!
Ensimmäisenä päivänä sheltit arvosteli Lessi Tsistjakova Venäjältä. Ennakkoon oli näkemys, että käyttää laajempaa skaalaa arvostelussaan kuin pelkkää ERIä. Ja näinhän se meni. Meidän osalta voin olla vaan onnellinen; Molla oli ROP, Juice VSP, Rondo ROP-juniori & PU2 ja Tuikku VSP-juniori ja PN2. Kasvattajaluokkani sai KP:n ja olimme BIS2 kasvattajaluokka :o)


Yllä pojat, eli Juice ja Rondo. Alla Molla ja Tuikku
Kuvat on ottanut Reetta Minkkinen




Sunnuntaina oli tanskalainen Kim Vigso Nielsen tuomarina. Hän oli Mollasta samaa mieltä, eli ROP. Rondo oli myös samoilla sijoituksilla, eli ROP-juniori ja PU2. Juice ei malttanut liikkua tuoksujen takia asiallisesti -> EH ja Tuikulta puuttuu yksi hammas -> EH. Kasvattajaluokka kuitenkin sai excellentin. Tuomari piti minulle puhuttelun kasvattajaluokan esittämisen jälkeen. Käski olemaan huolellinen hammaspuutosten takia ja välttämään jenkkilinjoja, jotta voisin välttyä enemmiltä hammaspuutoksilta.
Tästä tuli mieleeni, että onkohan nyt eurooppalaisille tuomareille ollut joku valistus shelttien kahdesta "tyypistä". Sain nimittäin Haapsalun tuomarilta pari viikkoa aikaisemmin palautetta suomalaisten shelttien muuttumisesta jenkkimiksereiksi ja jenkeiksi. Hän ei ollut pitänyt tästä linjasta. Muistutti minua siitä, että rotu on brittiläinen ja meidän kasvattajien tulisi pyrkiä brittiläiseen rotumääritelmään.

Mollan ihana pää <3 sekä vieressä ipanat Tuikku ja Rondo, kuvaaja Reetta Minkkinen,

No jotta tämä totuus tulisi todistettua kasvatustyössäni ;o) niin karvaton Nukke oli erkkarissa esiitymässä. Valioluokassa oli 14 narttua. Kiitokset Sirkulle avustasi - ilman apuasi ei Nukka-Kukka olisi päässyt erikoisnäyttelyyn!! Ja kiitokset Hannalle ja Katille Nuken esittämisestä!

Tässä tuomarin arvostelu Nukesta: " 2½ year old golden sable. Quality troughout. Most endearing eye & expression. Very good ear set. Well palaced stop. Well arched neck. Very good sholder. Good lenght of back. In good body and condition. Covered with beatifully, presented coat of correct texture. Strong legs & neat feet. Lovely outline. Good stifle & hocks. Lovely long tail. Charming peronality & perfect on move"

16.7. klo 03 käänsimme kahden auton nokat kohti Helsinkiä; naapurin Reetta, minä, Kirsikka, Kirsi ja Maija matkalla Pärnuun kahteen näyttelyyn sekä Haapsaluun :o) Matka meni rattoisasti helteessä... onneksi on autoissa webastot tänäpäivänä ja onneksi saimme ottaa Starilla koirat ulkokannelle, ettei niistä tullut Hot Doggeja.

Pärnussa oli perjantaina ryhmänäyttely, jossa tuomarina oli Liettuasta Nijole Zienieni. Hän valitsi Hillan ROP-junioriksi (jun sert) ja PN3 sijalle. Äitinsä Manta oli VSP (sert) ja Juice PU3. Toinen Pärnun näyttely oli kansainvälinen, ja tuomarina oli Anna Redlicki Puolasta. Bosse ja Juice eivät olleet alkuunkaan hänen makuunsa; Juice sai ERIn, kuten Bossekin joka sijoittui luokassaan 4. Hilla oli jälleen ROP-juniori + PN4. Junnuissa olikin yllättävän paljon koiria - narttuja 6 joista 5 suomesta sekä 3 urosjunnua. Manta tuli luokassaan 2. eri:llä. Esitin lopuksi kasvattajaluokan, jolle sain excelentin. Anna totesi, että hieman on erityyppisyyttä, mutta koirat ovat hyvin rakentuneita, hyvä päisiä ja hyvin liikkuvia.





Kuvat Reetta Minkkinen

Haapsalussa oli kansallinen näyttely. Paikka oli Haapsalun linna - hieno paikkana, mutta näin helteellä aika lämmin alue kun sinne ei oikein tuuli ota. Tuomarimme oli Jan De Kids Hollannista.
Eli eestin tavan mukaan on ensin juniorit - jotka jälleen Hilla voitti - ja näin ollen sai EE JCH tittelin!! Juice oli PU3, Manta PN3 + sert. Yllätyksekseni Hilla pesi koko jengin ja tuomari valitsi hänet ROP:ksi. Ja yllätykset sen kuin suurenivat; tuomarimme otti ykkösryhmän ja sijoitti Hillan RYP1!!! Seuraava esiintyminen oli BIS-juniorin valinnassa. Helteestä huolimatta Hilla esiintyi kuin kokeneempikin konkari ja tuli valituksi BIS3 junioriksi arviolta 50 koiran joukosta :o)) Mieletöntä!! Kyllä oli liikuttavaa katsella Hillan ja Kirsikan yhteistyötä ja ilmeitä kun heille näitä sijoituksia ropisi. Hilla jaksoi skarpata loppuun asti, mutta enempää sijoituksia ei tullut.

Kotimatka sujui enempi ja vähempi uupuneissa tunnelmissa - mutta huippuonnellisina :o) Olihan komea aloitus Hillan virallisille näyttelyille!!



6.7. Kesä on edennyt mukavaan vaiheeseen - vielä muutama viikko lomaan... Otin tällä viikolla harrastusrintamalla uuden pestin vastaan ja liityin jalostustoimikuntaan. Toivottavasti osaan olla yhteisen intohimomme, shetlanninlammaskoiran arvoinen... Omaa tietotaitoani olen vuosien varrella kartuttanut kasvattajan perus-ja jatkokursseilla, jalostusneuvoja kurssilla sekä jalostusneuvojille suunnatuilla jatkokursseilla - sekä luonnollisesti paljon aiheesta lukien ja kokeneemmilta tietoa imien. Aiheena jalostus on vaan niin laaja että on tunne, että tietääkö siitä yhtään mitään...

Ennen juhannusta pääsin kannustamaan kasvattiani, Nettaa sekä Kunnaksen Annea AGILITYN SM - kisoihin. Upeaa työtä, mutta radasta tuli hylätty yhden harmillisen vierestä hypyn vuoksi. Odotan jännityksellä koska saan ensimmäisen AVA kasvatin :o)


Kuva Joni Kunnas

Bossen jälkeläiset kasvaa ja kaunistuu <3 Aloitetaan nuorimmasta päästä; kuvassa Amarantes Ambra Real "Jiri", kuva Heidi Mattila



Seuraavissa kuvissa on Trickteam kolmikko. He ovat nyt 7kk ikäiset
Felix

Oodi, kuva Tiina Ahonen

Myrtti

 

Ja viimeisimpänä - vaan ei vähäisimpänä Tico, Hartwell Action Please. Tico oli komeasti Porin KV:ssä PU4 kera varasertin, tuomarina Tamas Jakkel Unkarista.


Kuva Sirpa Saari

 

20.6. Edellisestä päivityksestä on niin pitkä tovi, että yritetäänpä tehdä pikakelausta...

Sain Juicen näyttelylainaan Savitaipaleelta. Juice esiintyi kahdessa Jämsän näyttelyssä ERI3 sekä VSP + serti tuloksella. Orivedellä oli sitten tyytyminen EH3 tulokseen; tämä tuomari kun haki jenkkityyppistä shelttiä... Mantahan siellä sitten pärjäsi jollain tapaa - kaksi narttua sai ERIn ja Manta oli PN2 + varaserti.

Rondo oli pentunäyttelyssä, jossa tuomarina oli Eerolan Päivi. Tuloksena oli PEK1 KP + VSP pennuksi valinta :o)

Bosse on nyt tänä viikonloppuna ollut Moletaissa Liettuassa; Lauantaina Dina Kornan kehässä VSP + Cacib, sunnuntaina Gunnel Holmin kehässä EXC3. Vielä siis yhtä cacibia kaipailemme...

Kotikoirien kanssa vietimme lauantai päivää paikallisessa Match Show´ssa. Koirilla oli mukavaa - eteenkin Tikru oli aivan onnellinen päästessään tekemään jotain minun kanssani. Kuvailin jonkun verran + Jari otti kuvia, joten niitä voi katsella picasassa. Tapahtumassa oli myös koiratanssi näytös jossa Mirja ja Nekku debytoi.



30.5. Bosse ja Nukke pääsi Viipurin kansalliseen näyttelyyn Mariikkan matkassa. Minun teki aivan pahaa laittaa "mun pikku-Nukke" reissun päälle - tämä kun oli eka kerta... Mutta kannatti, selvisin itse hengissä eroahdistukseni kanssa ;o)
Näyttelyssä oli vahva suomalaisedustus ja venäläinen tuomari. Bosse oli valioluokan voittaja ja sai luokkavoitto sertin -> valioitui. Nukke valittiin rodun parhaaksi ja upeasti myös sijoittui ryhmän 2. kauneimmaksi!! Kiitos Mariikka <3

 

25.5. Amarantes kennelistä tuli oikein hyvän mielen uutisia; pennut olivat olleet silmä- ja terveystarkastuksessa ja kaikki olivat todettu kaikin puolin terveiksi ja moitteettomiksi :o))
22.5. Kävin Amarantes kennelissä katsomassa Bossen 6viikon ikäisiä jälkeläisiä. Aivan ihania <3 Otin muutaman kuvan niistä - löytyy Picasasta.

Loppuviikosta sain uutisia, että Bossen Lotta sisko on saanut pennut (2+3). Onnea Lotalle ja perheelle!

Ja näiden koirien äiti, Netta, on kisanut itsensä agilityn SM-kisa kelpoiseksi - eli sain juuri Annelta viestin, että tupla nollat on kasassa!! Paljon onnea Anne!!

15.5. Pidennetty viikonloppu on mennyt koiramaisissa merkeissä. Torstaina olimme Kangasniemellä näyttelyssä, jossa Reijo Tuovinen arvosteli koirat. Olin oikein olettanut Reijon koiramaun - sillä Manta sijoittui 2. parhaaksi nartuksi :o) Myös Ruusu sai armollisen kohtelun; hänen kerrottiin olevan hieman keskikokoa kookkaampi - laatuarvosanaksi tuli H.

Perjantai aamuna lähdimme Kirsikan ja koirien (Hilla, Molla ja Manta) kanssa Savitaipaleelle Maijan tilalle kylään. Pääsimme istuttamaan kukkia, poni ajelulle - ja itse matkustin heppa vanhuksen selässä tuon lenkin. Illan kruunasimme yllätteän ylensyömällä hyvää ruokaa ;o))

Lauantaina osallistuimme tyttöjen ja Juicen kanssa LPR näyttelyyn. Elena Ruskovaara toimi tuomarina. Hilla oli ROP pentu, Juice PU4, Manta ERI3 ja Molla ERI1 PN4. Eli oikein erinomainen päivä!

Kiitos Maijalle vieraanvaraisuudesta!!

Ja kiitos naapurin Reetalle jälleen kerran avuliaisuudesta! Reetta otti Ruusun mukaansa silmätarkastukselle. Ruusun silmät todettiin terveiksi.

Mennyt viikko on ollut muutoikin "koirat kuntoon" viikko. Tuikku pääsi kiropraktikon pöydälle kun lanteessa oli nikamalukkoja. Onkohan tuollaiselle ylilentävälle pomppuloikkakoiran pennulle olemassa jotain liivejä, joilla sen saisi maadoitettua itselleen turvalliselle lentotaajuudelle?
Kikka-mummakka kävi hammaslääkärissä kun sillä oli etuhammas poikki. Narkoosissa tuli sitten kaivettua siltä hampaalta juuri pois ikenestä - ja mukaan lähti viereinen heiluva hammas. Kikan pulssi oli ollut oudon matala kaiken aikaa, joten sille suositeltiin kilpirauhasarvojen selvittämistä. Mielenkiintoista - olisiko siellä syy kun vuoden päivät olen eri eläinlääkäreille puhunut siitä, että tämä mummo ei ole kunnossa kun on vetämätön ja roikottaa häntäänsä. Tätähän Kikka ei ole aiemmin tehnyt kuin suihkun alla...

2.5. Päivitin kuvat 6. kleinipentueelle; Tessalle, Maisalle, Nemille ja Petelle . Myös shelttikasvateille tuli päivityksiä; Wendy ja Hippi saivat tuoreemmat kuvat sivuilleni.

Bossen ipanat Amarantes kennelissä ovat kolmeviikkoisia. Heidän sivuiltaan löytyy tuoreita kuvia. Syötävän suloisen näköistä porukkaa <3


17.4. Vaasan näyttelystä tuli hienoja tuloksia :o) Nukke oli paras narttu ja sai cacibin :o)) Molla siskonsa PN3 ja Bosse PU3. Misti oli VSP veteraani. Tuomari palkitsi siis kasvattajaluokassa esittämäni koirat ERI:llä, mutta tuli siihen tulokseen, että Nukella on matalammat jalat kuin isommilla koirilla ryhmässäni joten ei KP:tä

4.4 tulos uutinen Lappeenrannasta; Maija oli ollut Juicen kanssa Eerolan Päivin kehässä. Juice oli saanut ERInomaisen laatuarvonakseen ja sijoittunut avoimissa uroksissa 4. Tässä Juicen arvostelu

" Erinomainen, keskikokoinen koko, keskivahva, hyvin tasapainoinen. Kaunis ilme päässä.
Erinomainen eturinta. Tasapainoiset liikkeet. Hyvä karvapeite. Miellyttävä kokonaisuus. "

Samassa luokassa oli ollut myös veljen poika, eli Särö. Särö oli palkittu myös ERIllä. Ja siskon tyttö Onnenpisaran Hurmaava Hellä oli ollut PN3+ varaserti. Onnea sekä Miiralle että Sirkulle!

 

3.4 Juvalla erikoisnäyttelyssä koko heimo!
Matkustimme Hannen kyydillä Juvalle, minä, Mirja ja Kirsikka sekä 7 koiraa. Tunnelma oli mennen tullen yhtä rattoisa kuin aina ennenkin :-D

Kehissä esiintyi omien koirieni lisäki Rondo <3 pikkupojissa. Hän ei tällä kertaa sijoittunut luokassaan jossa oli 9 pentua. Uskon silti, että Rondolla on tulevaisuutta näyttelykehissä - kertakaikkiaan poika minun makuuni!

Isommissa pojissa esiintyi Taneli joka ei myöskään sijoittunut 4 parhaan joukkoon; Isoja poikia oli 14

Seuraavana vuorossa oli pienemmät tyttöpennut. Hilla oli 18 tytön joukosta paras ja sai kunniapalkinnon. Paras narttupentukilpailussa 7-9kk ikäluokan voittaja voitti Hillan; eli Hilla oli näyttelyn 2. kaunein narttupentu :o)



Tuikku
tuli toiseksi - ja sai myös kunniapalkinnon; muille ei niitä sitten jaettukkaan.

 

Isoissa tytöissä esiintyi Nekku, joka ei myöskään mahtunut parhaiden kaartiin.

Narttujen tuomari oli tiukka täti. Lempi esiintyi avoimessa luokassa - jossa oli 26 narttua. Lempi sai H:n. Molla taasen oli ainoa ERIn saanut narttu tässä luokassa ja näin ollen hän voitti luokkansa!! Tuomari valitsi Mollan 4. parhaaksi nartuksi ja Molla sai sertin :o)



Nukke esiintyi valioluokassa, jossa oli 8 narttua. Hän sijoittui 2. ERIllä ja tuli PN3:ksi :o))



Mistin luokassa - veteraaneissa, kilpaili 10 koiraa. Tuomari jakoi tässäkin luokassa vain yhden ERIn, Misti sai EH:n ja oli luokkansa 3.

Bosse taasen valiopojissa sai ERIn, mutta ei sijoittunut 4 parhaan joukkoon. Kovatasoisessa valioluokassa esitettiin 11 urosta.

Bossen poika Särö oli AVO ERI2 :o)) Onnea Miira!!

Sokerina pohjalla oli kasvattajakilpailu. Luokkia esitettiin ilmoitetuista seitsemästä neljä - ja Happy Master´s kennel oli voittaja!!

Lopuksi oli epävirallinen kilpailu, jälkeläisluokka. Esitimme Toffolle jälkelälisluokan, joka 5 esitetystä luokasta oli 4. paras kunniapalkinnolla :o)

Iloisina uutisina sain kotimatkalle tiedon, että Bossen jälkeläiset Felix ja Myrtti olivat olleet virallisessa sydänkuuntelussa ja heillä on nyt viralliset kuuntelutulokset; sydämet ovat terveet. Kiitos Miira tästä!!

29.3. Rondo oli Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä. Laitan alle Tiina Ahosen ottaman kuvan 6kk ikäisestä Rondosta <3


Sain myös kuvaterveisiä Seinäjoelta, Bossen jälkeläisistä. Kuvat on ottanut Tony Häggblom


Trickteam Goblet of Fire "Myrtti"


JV-08 Trickteam Roger Rabbit "Särö"


21.3. Vaihdoin uusia kuvia koirien sivuille. Marjo Uimi oli ottanut Tampereen näyttelyssä ihanan kuvan Nukesta <3 Kiitos Marjolle kun saan laittaa tämän sivuilleni!
Uusia kuvia vaihdoin myös Jamille, joka on 3. kleinipentueeni kasvatti. 12. shelttipentueen Wendy ja Roi saivat myös uudet kuvat sivuilleni

 

15.3. Takana Liettuan näyttelykeikka. Pakkasimme perjantai aamuna autoon 10 koiraa ja kolme eukkoa. Ajelimme Tallinnasta Vilnaan. Olimme varaneet vanhasta kaupungista B&B majoituksen. Onni olikin huomata, että tämä 1700 luvulla rakennetun rakennuksen kivijalassa oleva majoitustila oli kuin pieni kaksio. Hieno valinta koirien kanssa - ei hotellien hälinää eikä mitäään muutakaan :-D
Lauantaina sheltit arvosteli Gabriela Ridarcikova. Bossella oli mentaalisia ongelmia urosten seassa - oma äijä ego piti esitellä kilpailutilanteessa hännän mitalla... Olimme luokassamme ERI5. Nukella ei ollut kuin yksi cacibista kilpaileva narttu seuranaan - ja hän tuli valituksi PN1:ksi. Koska kyseessä oli voittaja näyttely, kaupanpäällisinä tinkimisen jälkeen tuli voittajatitteli. Kehäsihteerit eivät olleet laittaneet tyypilliseen dibloominivaskaan voittajakorttia, joten kävin kysymässä sitä isojen kehien aikaan toimistossa. Mietin, että jos siellä onkin säännöt muuttuneet ja titteli annetaan vain ROP:lle. No - ystävälliset toimistohenkilöt hakivat isosta kehästä Nuken tittelikorttiin tuomarin allekirjoituksen. Onneksi matkakumppani Reetta huomasi ruveta ihmettelemään näitä puutteellisesti täyttejä papereita tuolla; suomesta käsin niitä olisi ollut turha haikailla näin jälkeenpäin.

Sunnuntaina sovimme Bossen kanssa, että häntä EI nouse. Kuuliainen poika ei sitä kyllä nostanut :-p Tuomarimme Leni Finne harmitteli, että koiran esiintyminen oli liikkeessä vaisua; Saimme lisää kokemusta ja ERI4 sijoituksen.
Nukke uusi edellisen päivän tuloksen ja sai toisen cacibin ja sertin. Nyt Nukella on 3 isoa Liettuan sertiä.

Sunnuntaina ajelimme kehien jälkeen Tallinnaan. Tiet olivat välillä jäätävän hurjassa kunnossa. Autoja oli tyyliin jos toiseen "parkkeerattu" pelloille ja ojiin. Onneksi kuskimme Kirsi oli taitava ja hyvä hermoinen ajaja ja pääsimme turvallisesti klo 01 perille.

Kiitokset jälleen Reetalle ja Kirsille mukavasta ja antoisasta matkasta!!

 

12.3. Ruusun viralliset tulokset tulivat ja rivi oli odotetunlainen; Lonkat A/A, kyynärät 0/0. Iitu-siskonsa oli käynyt silmätarkastuksessa ja todettu edelleen silmäterveeksi.

6.3. Junioriosasto oli tutustumassa maailmaan :o) Lähdimme Nekun, Hillan ja Tuikun kanssa Himokselle, sillä se on kiistatta vilkkain paikka Jämsässä. Ja menoahan siellä piisasi; on keski-suomalaisten hiihtoloma aika. Pennut olivat jälleen todella reippaita; ei haitannut ohi suihkivat laskettelijat eikä toppahaalareissa möngertävät ipanat pulkkineen. Matkassa mukana oli Jari, jolle kiitokset kuvista :o)

Lisää kuvia osoitteessa himos_03_2010

Viikonlopun ohjelmaan on kuulunut myös koirien siedättäminen kaviollisiin otuksiin. Tuikku oli lenkillä mukana kun shettisvarsoja siedäteltiin liikenteeseen. Toiset koirat ovat saaneet tallilla tutustua poneihin. Tikru otti asian yllättävän rennosti, joten tilanteesta tehtiin uusi oppimiskokemus molemmille eläimille; kummipoikani Keijo sai Tikrun kyytiinsä. Hienosti meni Tikrulta kyydissä istuminen ja Keijolla ei ollut mitään sitä vastaan :o)

2.3. Ruusu oli terveystarkastuksessa Ventelällä. Koska hra on tunnettu terävistä arvioistaan, uskallan kertoa, että hän arvio lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvetkin oli 0/0. Mielenkiinnolla jään odotteleen lausuntoja Kennelliitosta.


2
8.2. Olipa mukava lenkkipäivä - kera 15 koiran :o) Kiitos seurasta mukana olleille!

Ja jotain kuvaterveisiäkin saimme; Bossen ja Carron 12,5vk ikäiset ipanat olivat Miiran ja Tonyn kameran edessä :o))

 

20.2. Pakkasen paukkuessa pidimme koulutustunnin näyttelyitä varten. Mukana oli Tuikku, Hilla, Nekku, Tomu, Iitu, Molla ja Ruusu. Jari toimi kuvaajana - Picasasta löytyy kuvia.
Koska keli oli kaikkea muuta kuin lenkkikeli, kokoonnuimme kotiini koulutuksen jälkeen. Söimme ensin intialaista ruokaa ja sen jälkeen jatkoimme koirien siistimisellä ja kuvaamisella.
Kiitos kaikille mukana olleille - tälläisinä päivinä ei paukkupakkanen harmita kun on mukavaa seuraa ja tekemistä :o))

 

15.2. Viikonlopun vietimme Nuken ja Bossen kanssa Tallinnassa. Matkaseuralaisena oli Marina ja Stella - kiitos mukavasta seurasta ja turvallisesta kyydistä :o)
Näyttelyssä tuomarina toimi Puolalainen täti; Katarzyna Fiszdon. Hän valitsi Bossen PU3 ja Nuken PN3 sijoituksille. Nukke voitti sertin ja näinollen saan anoa hänelle Eestin, Suomen ja Liettuan valioiden arvot :o)

Tulevana viikonloppuna on lauantaina tarkoitus ipanoiden kanssa harjoitella näyttelyitä varten. Koulutus järjestetään sisätiloissa Koirakoulu Onnin kanssa. Jos haluat tulla kasvattini kanssa mukaan treenaileen, niin pyydä puhelimitse ajo-ohjeita. Sään salliessa käydään kimppalenkillä koulutuksen jälkeen.

3.2. Päivitin kasvattisivuilla Mini-prinsessan kuvan. Mini kävi luonani siistittävänä, hän debytoi Keuruun näyttelyssä tulevana viikonloppuna. Onnea Minille ja Sarille!

Olen järjestämässä 20.2. kasvateilleni näyttelyharjoitusta. Ottakaa minuun yhteyttä keitä asia kiinnostaa!

 

30.1. Aamulla pakkasimme 7 koiraa häkkeineen autoon - ja teimme omasta mielestämme ahtaamisen uuden ennätyksen. Se rikottiin kuitenkin iltapäivällä 45kg:lla :-D
Eli auto täyteen naisia ja koiria - ja nokka kohti Alavuden näyttelyä. Matka meni yhdessä hujauksessa - takapenkkiläiset oli sitä mieltä että eihän me voida olla vielä perillä. Mukavaa siis oli - vaikka tilaa ei liiemmälti ylimääräistä ollut.
Näyttelypaikka oli pieni jäähalli. Sinne oli ystävällisesti toivotettu turistikoirat tervetulleiksi. Niinpä matkassa oli mukana Tuikku ja Hilla (4,5kk) ja Nekku (5,5kk). Pennut saivat todella hyvää kokemusta koko päivän; niin matkustamisesta, näyttelypaikasta kuin häkissä odottelusta. Ja taisipa se hihnassa pissaaminenkin onnistua näiltä maalaislapsilta :o)
Näyttely meni ERINomaisesti. Bosse valittiin rodun parhaaksi urokseksi. Nartuissa esitin kasvattini Iitun junioriluokassa, ERI3. Sen jälkeen oli vuorossa Nukke, ERI2, PN4, Molla ERI3 ja Misti ERI2. Kasvattajaryhmääni valitisin meidän autokunnan koirat - eli Iitu pääsi lähtemään kotia tässä vaiheessa. Olin aika kahden vaiheilla jäädäkkö vaiko ei BIS-kasvattajan valintaan. Mutta kun kehän reunalta kovasti kannustettiin ja tuomarikin sitä toivoi, jäimme loppukilpailuun. Ja kyllä kannatti :o)) Ryhmämme valittiin näyttelyn parhaaksi kasvattajaryhmäksi!!
Ja loppuunhan tuli siis auton pakkaaminen uudelleen; nyt oli pakattavana 3x15kg ruokasäkit + ne aamuiset tavarat :-p Onneksi matka ei ollut tuota pisempi, joten takapenkkiläiset kestivät tilanteen. Ehkä tässä on kattoboxin ostoon ryhdyttävä...
Kiitos Hanne, Kirsikka ja Mirja mukavasta näyttelypäivästä!!

"3 yhdistelmää. Kasvattaja on erinomaisesti onnistunut vakiinnuttamaan kauniin, linjakkaan tyypin. Terveet rakenteet ja tyypikkäät päät. Hyvin miellyttävä ja laadukas ryhmä. Onnea kasvattajalle" Tässä Elena Ruskovaaran lausunto kasvattajaluokastani.

26.1. Kovien pakkasten takia jäi tiistain ratsastamiset väliin. Kyselin saanko mennä katseluoppilaaksi Hillan ja Nekun koiratanssikurssille. Sain luvan - ja luvan ottaa omankin koiran mukaan. Olipa mukava tunti :o) Oikea sirkuskoulu koirille :-D
Ensin oli läksyjen kertausta; kierrä ympyrä neljällä tassulla itsesi ympäri, kierrä ohjaaja, mene kasia jalkojen välistä, tee sama kun ohjaaja kävelee, istu ja anna tassu ja viimeisenä taisi olla jalkojen välissä seuraaminen. Olin jo melkein hengästyä tässä vaiheessa :-D
Seuraavaksi oli uusien temppujen vuoro - en ehkä kaikkia enään muista :-D Nouse ohjaaja vasten seisomaan, siitä liikkuminen niin että koira nojaa jalkoihin. Takatassuilla seisten kääntyminen itsensä ympäri "tanssiminen", makuulta ympäri kierähtäminen, takana seuraaminen ja peruuttaminen. Saattoi olla jotain muutakin, mutta nämä ainakin.
Oli hieno nähdä kuinka intensiivisesti Hilla 4,5kk ja Nekku 5,5kk teki töitä. Nekku pikku kettu oli opetellut jotain muutakin - se hyppäsi Mirjan selän päälle kun Mirjan oli kontillaan ja kävi makaamaan Mirjan selkään. Voi miten taitavia tyttöjä :o)) On meillä Tuikun kanssa hommia, että edes vähän oltais samalla viivalla ;o)

Tänään kotiutuu Bosse :o) Tervetuloa reissumies kotiin - täällä on ollut melkoisen rauhallista :-D

23.1. Tammikuu alkaa oleen hyvällä mallilla. Vielä on yksi näyttely tälle kuulle - Alavuden ryhmänäyttely 30pv. Sinne lähteekin vahva HM edustus; Bosse, Misti, Molla, Nukke ja Iitu

Kotoinen elämämme pyörii enempi ja vähempi Tuikun ympärillä. Pääsimme pentukouluun mistä olenkin tosi onnellinen. Tuikku saa opetella uusia asioita hallimaisissa olosuhteissa niin että ympärillä on isoja koiria. Niitähän ei meilläpäin näe. Toinen teemamme on ollut luottamuksen rakentaminen lapsiin. Tässä onkin oivana apunua olleet veljien lapset - joille homma ei ole ollut ollenkaan vastenmielistä ;o)



14.1 Trickteam pentujen silmätarkastus oli tänään. Nämäkin pennut olivat silmäterveitä - emon crd:stä huolimatta. Hienoa Bosse :o)

13.1. Åsasta päivitetty kuva pentueen sivulla. Kiitos Lauralle kuvasta :o)

Tänään hyvänmielen uutinen tuli Trickteam pentujen suunnalta; Pennut olivat olleet yleis-ja sydäntarkastuksessa. Kaikilla oli kaikki ok - myös pojan kivekset oli ok :o) On tosi mukava saada tälläisiä uutisia - Bossen kaikki 3 pentuetta ovat sydänterveitä huolimatta hänen omasta häivähdyksen omaisesta sivuäänestä. Bossen sydän on ultrattu 1/08 ja 10/09; Tälle välille ei ollut tullut mitään muutoksia, joten specialistimme toivotteli meidät tervetulleiksi vanhena pappana seuraavan kerran.

Ja kun nyt näitä Partalan-Äijän uutisia kerron, niin paljastettakoon, että tämä sivujen päivittäminen on minun sijaistoiminto... Pitäisi lähteä pakkaamaan Bossen reissureppua. Tulevana viikonloppuna hän esiintyy Sloveniassa kahdessa inttinäyttelyssä ja erkkarissa. Seuraavana viikonloppuna on kaksi Italian näyttelyä.
Onnea äijälle matkaan - ja jo etukäteen tuhannet kiitokset Reetalle kun haluat Bossen mukaasi :o)) Elän koko reissun ajan ajatuksissa mukananne ja toivon että kaikki pitkistä ajomatkoista huolimatta menisi hyvin!!

10.1. sain uuden kuvan Rondosta (4kk) ja päivitin sen ko pentueen sivulle. Kiitos Anni!
9.1. teimme naapurin Reetan ja Sirkun kanssa reissun Tarttoon. Tuomarina siellä toimi Zorica Salijevic. Kanssakilpailijamme olivat suomesta; Kehässä oli yhteensä 11 shelttiä. Bosse oli hienosti rodun paras ja tuli eestin valioksi. Nukke oli vastakkaisen sukupuolen paras ja voitti myös eestin sertin, joka onkin Nukelle toinen. Kiitos Reetalle ja Sirkulle matkaseurasta!

 
© Happy Master's | WebDesinger Sini Lindroos 2009