Yleisiä ohjeita ja säännöksiä vesistöön rakennettaessa/3.4.2001

Sisällysluettelo
 

1.Yleistä

Vesirakentaminen voi aiheuttaa veden samenemista ja sitä kautta heikentää veden laatua. Erityisesti ruoppauksilla ja täytöillä muutetaan rantavyöhykettä ja niillä saattaa olla haitallisia vaikutuksia kalastoon ja muuhun vesiluontoon. Rannat ovat keskeisiä vesimaisemassa.

Usein töiden tarkoituksena on poistaa vesikasvillisuutta ja ruovikoita, jotka kuitenkin voivat olla arvokkaita kalojen kutu- tai syönnösalueita. Haitta voi aiheutua myös lintujen pesinnälle tai harvinaisille vesikasveille. Vedestä otettu maa-aines voi huonosti sijoitettuna valua takaisin vesistöön ja aiheuttaa pohjan liettymistä ja sitä kautta uimarannan tai kalojen syönnös- tai kutualueen tuhoutumisen sekä pohjaeläinten ja kalojen kudun tukahtumisen. Seurauksena voi olla myös veden samentumista ja sitä kautta mm. käyttöveden laadun ja veden virkistyskäyttöarvon huonontuminen sekä kalaston siirtyminen muualle.

Saviperäinen aines aiheuttaa samentumisen lisäksi rehevöitymistä kiintoaineesta liukenevan fosforin kulkeutuessa vesimassaan. Humusta sisältävät maamassat kuluttavat veden happivaroja ja aiheuttavat samentumisen lisäksi veden väriarvojen kohoamista (veden tummumista).

Haitallisten vesistövaikutusten välttämiseksi tulee kiinnittää huomiota vesirakentamisen ajankohtaan. Pienikin rannan ruoppaus juuri juhannuksen aikoihin tiiviillä kesämökkialueella on selvästi vesilain vastainen. Mikäli alueella on syyskutuisia lohikaloja, tulee vesistöön kohdistuvia toimenpiteitä välttää myös syys- ja talvikaudella kutualueella ja sen lähistöllä; virtaavissa vesissä yläpuolisen vesistön lisäksi myös alapuolella kaloja häiritsevän melun vuoksi. Oikea ajankohta on tärkeä myös linnustonsuojelulle. Pesintäkausi kestää huhtikuusta elokuuhun lajista riippuen. 

Sisällysluetteloon

2. Tärkeimpiä määritelmiä

Lyhenteet: VA = vesiasetus, VL= vesilaki ja MRL = maankäyttö- ja rakennuslaki
 

2.1 Vesialue

Vesialue on alue, joka on veden peittämä (ei kuitenkaan tilapäisesti) (VL 1:1)
 

2.2 Veden raja maata vastaan

Veden raja maata vastaan = rantaviiva on keskiveden piirtämä rajaviiva, ellei vesioikeudellisessa päätöksessä ole määrätty jotain muuta rajaa (VL 1:6)ks. kuva1)
rantaviiva

2.3 Keskivesi

Keskivesi (=MW) on teoreettisesti määriteltynä pitkän ajanjakson (esim. 20 v)matemaattinen keskiarvo systemaattisista vedenkorkeushavainnoista. Määritelmän mukainen keskivesi esiintyy kesäaikana vain lyhyen aikaa kevät- ja syystulvien välillä (kuvat 2a ja 2b).

korkeuskäyrät
Ympäristökeskuksissa on runsaasti asteikkohavaintoihin perustuvia vedenkorkeustietoja varsinkin suurimmista järvistä.

Käytännössä keskivesi joudutaan usein määrittämään maastomerkeistä. Kivissä olevat erilaiset viivat eivät ole keskiveden jättämiä ja keskivesi on näiden rajaviivojen alapuolella. Sammalien ja jäkälien alimmat kasvurajat ovat taas yleensä likimain ylimmän veden (=HW) korkeudella (ks. valokuva 1). Siitepölyn jättämät rajat ovat yleensä likimain keskimääräisen kevättulvan korkeudella (ks. valokuva 2 ).

vesirajat

2.4 Vesijättömaa

Vesijättömaa on maa-aluetta sekä vesilain että kiinteistönmuodostamislain mukaan. Vesijättömaata voi syntyä vesistön keskivedenpinnan laskemisen tai pinnan- tai pohjanmyötäisen umpeenkasvamisen kautta. Vesijättömaan omistaa yleensä vesialueen omistaja, ellei aluetta ole maanmittaustoimituksessa lunastettu. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan vesijättöä ei voi syntyä täyttämällä kuin aivan erikoistapauksissa, jolloin kaikkien seuraavien ehtojen tulee täyttyä: Täyttö on tehty kauan sitten laillisesti ja eri omistajan toimesta. (kuva 3).

keskivesi
 

2.5 Valtaväylä

Valtaväylä on syvimmällä kohdalla jokea ja sen leveys on kolmannes keskivedenkorkeuden mukaisesta vesistön leveydestä, ellei ympäristölupavirasto (aikaisemmin vesioikeus) ole toisin määrännyt (VL 1:12 ja 1:13, kuva 4).

valtaväylä
 

2.6 Tulva-alue

Vesialueen omistajalla on oikeus kalastaa myös tulva-alueella, vaikka se ei ole vesilain 1 luvun 16 §:n 31 momentin tarkoittamaa vesialuetta (kalastuslaki 2:5, kuva 1).
 

2.7 Joki

Jos uoman keskivirtaama on 2 m3/s tai enemmän (tämä tarkoittaa, että valuma-alueen on oltava vähintään noin 200 km2), on kyseessä aina joki (VL 1:5). Ympäristökeskuksista on useimmissa tapauksissa saatavissa nopeasti valmista tietoa uoman valuma-alueen suuruudesta. Joessa on aina valtaväylä, jota ei saa sulkea eikä supistaa tilapäisestikään ilman ympäristölupaviraston lupaa (VL 1:12). 

Valtaväylän yli rakennettava silta tai valtaväylän ali rakennettavat johdot ja kaapelit edellyttävät ympäristölupaviraston luvan hakemista (VL 2:2). Virtaaman suuruudesta riippumatta uoma on joki myös silloin, jos siinä päästään soutamaan tai harjoittamaan uittoa muualla kuin koskipaikoissa keskivirtaaman aikana (VL 1:5). 

2.8 Puro

Jokea pienempi uoma on puro, jos siinä kulkee jatkuvasti vettä tai jos siinä on runsasvetisimpänä aikana riittävästi vettä veneellä kulkua tai uiton toimittamista varten tai jos kala pääsee siinä sanottavasti kulkemaan (VL 1:2 ja 1:5). Huom! yhdenkin em. ehdon täyttyminen tekee uomasta vesistön (puron). Ks. P. Vihervuori: Vesistön järjestelyn ja ojituksen oikeuskysymykset, viite 48 sivulla 56.
 

2.9 Ei-vesistö (VL 1:2)

Vesistöksi ei lueta: 

1) Ojaa, noroa ja sellaista uomaa, jossa

- ei jatkuvasti virtaa vettä ja jossa

- ei runsasvetisimpänäkään aikana ole riittävästi vettä veneellä kulkua tai uiton toimittamista varten ja jota

- kalakaan ei voi sanottavasti kulkea.

Huom! Kaikkien kolmen ehdon on täytyttävä, muussa tapauksessa kyseessä on vesistö!

2) Lähdettä sekä kaivoa ja muuta vedenottamoa, vesisäiliötä ja tekolammikkoa

Lisää määritelmiä: http://www.ymparisto.fi/pir/people/hannu_majuri/majuri.htm

Sisällysluetteloon

3. Mihin ei välttämättä tarvita lupaa?

3.1 Kulkemiseen

Kulkemiseen ei tarvita lupaa siellä, missä vesistö on avoinna (avoinna, jos sitä ei ole suljettu luvalla) ja ankkuroimiseen tilapäisesti (VL 1:24)
 

3.2 Vedenottoon talousvedeksi

Talousvedellä tarkoitetaan koti- ja karjatalouteen sekä kotipuutarhan kasteluun käytettävää vettä, VL 1:16 ja 1:27
 

3.3 Yksityisen laiturin rakentamiseen

Rannan omistaja tai haltija saa tehdä yksityistä tarvetta varten toisenkin vesialueelle laiturin ilman ympäristölupaviraston lupaa (VL 1:28). Se ei kuitenkaan saa loukata yleistä etua (VL 1:12-15) eikä siitä saa aiheutua haittaa toiselle, joka ei ole siihen suostunut (VL 1:15). Mikäli edellä mainittuja seurauksia aiheutuu, tulee laiturille hakea ympäristölupaviraston lupa. Laitureita koskevia vesioikeudellisia päätöksiä on annettu erittäin paljon (vuoden 1986 jälkeen noin 4500 kpl eli noin 300 kpl/v). Suuri osa niistä on turhia riita-asioita. Myös ennakkopäätöksiä on runsaasti saatavilla (1990-luvulla KHO:n päätöksiä yli 20). Tämänkään vuoksi ei ole erityistä tarvetta viedä viranomaiskäsittelyyn ainakaan turhia laituririitoja. Alueelliset ympäristökeskukset ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiset antavat ohjeita ja toimivat tarvittaessa tiettyyn rajaan saakka myös sovittelijana. 
 

3.4 Haitallisen esteen tms. poistamiseen

Haitallisen lietteen, matalikon tai muun sellaisen vesistön käyttöä haittaavan esteen poistamiseen esim. ruoppaamalla (VL 1:30) aiheuttamatta vesilain 1 luvun 12-15 §:issä mainittuja seurauksia. Jos haittaa kuitenkin aiheutuu, se on korvattava (VL 1:30). Jollei korvauksesta sovita, voi haitan kärsijä laittaa asian vireille ympäristölupavirastossa. Ruoppausmassat tulee lähes poikkeuksetta läjittää maalle siten, etteivät ne pääse tai joudu takaisin vesistöön (VL 4:6) tulvien, sateen eikä suurimpienkaan aaltojen vaikutuksesta. Ruoppausajankohta tulee valita siten, ettei tarpeettomasti aiheuteta haittaa tai häiriötä vesieliöstölle, kalastukselle, linnustolle tai muulle vesistön käytölle. Vähäistä suuremmasta ruoppaus- tms. työstä on ilmoitettava vähintään kuukautta ennen alueelliselle ympäristökeskukselle. Ilmoittamiseen voi käyttää lomaketta, jonka saa pyytämällä alueelliselta ympäristökeskukselta. Lomakkeen voi ladata omalle koneelle pdf-tiedostona tästä. Pdf-tiedoston lukemiseen tarvitset Acroread-ohjelman, jonka voit hakea täältä: Get Acrobat Reader
 

3.5 Yhteisen vesialueen osakkaan oikeus

Vesialueen osakkaalla (ts. tilan omistajalla, jolla on osuus yhteiseen vesialueeseen) on oikeus ryhtyä yhteisellä alueella toimenpiteisiin, jotka eivät aiheuta vesilain 1:12-15 mukaisia seurauksia ja jotka eivät estä muita yhteisen alueen osakkaita ryhtymästä vastaavanlaisiin toimenpiteisiin (VL 1:10). Ympäristölupavirasto voi myöntää luvan yhteisen vesialueen täyttöön vain, jos täyttöalue ei ole sanottavasti suurempi kuin täyttäjän osuus yhteisestä alueesta. Osuus yhteisestä vesialueesta ei tarkoita oman rantaviivan edessä olevaa "omaa vesialuetta". Ympäristölupavirasto ei voi myöntää lupaa täytölle, jos täyttäjällä ei ole osuutta yhteiseen vesialueeseen (VL 2:7). Vain yleinen etu riittää perusteeksi ympäristölupaviraston luvan myöntämiseen täytölle silloin, kun osuutta yhteiseen vesialueeseen ei ole tai kun osuus ei ole riittävän suuri (VL 2:8).

Erityisesti on huomattava, että vesijättömaata ja vesialuetta täyttämällä ei voida suurentaa tilaan tai tonttiin kuuluvaa maa-aluetta. Täyttäminen ei siis aiheuta muutoksia omistussuhteisiin, sillä täyttöalue jää aina vesijättömaan tai vesialueen omistajan omistukseen.

Kun rakennetaan vesistössä ilman ympäristölupaviraston lupaa, toimenpiteistä on syytä pyrkiä sopimaan hyvissä ajoin ennen töihin ryhtymistä naapureiden ja vesialueen omistajan sekä kalastuskunnan kanssa.

Vähäistä ruoppausta voi tehdä ilman ympäristölupaviraston lupaa ja ilmoitusta viranomaisille. Naapureille ja osakas-/kalastuskunnille on kuitenkin syytä ilmoittaa toimenpiteistä hyvissä ajoin ennen töihin ryhtymistä. Vuoden 2001 alusta muuttuneella yhteisaluelailla (758/1989, muutos 686/2000) kalastuskunta ja osakaskunta yhdistettiin ja samalla järjestäytymisaste kasvoi merkittävästi, koska suuri osa aikaisemmista jakokunnista oli järjestäytymättömiä.

Vähäistä suuremmista ruoppauksista on ilmoitettava kirjallisesti kuukautta ennen töihin ryhtymistä vesialueen omistajalle sekä alueelliselle ympäristökeskukselle (VL 1:30 ja VA 85 a §). Ilmoitus olisi syytä lähettää myös ympäristönsuojelulautakunnalle mm. sen vuoksi, että tällöin paikalliselle vesilain valvontaviranomaiselle muodostuu parempi kokonaiskuva alueensa ruoppauksista. Myös paikalliset olosuhteet tulevat tällöin paremmin otetuksi huomioon. Vähäisenä ruoppauksena voidaan yleensä pitää tilan/tontin rannan ja avoveden välillä tehtävää ruoppausta esim. uimapaikaksi tai veneväyläksi. Oman rannan ruoppaaminen koko mitalta ei enää välttämättä ole vähäistä ruoppausta. Ruoppauksen arviointiin tässä mielessä vaikuttavat myös mm. järven koko, naapureiden läheisyys sekä työn toteutustapa ja -ajankohta.

Hyvissä ajoin ennen ruoppausta - siis jo suunnitteluvaiheessa - on varmistuttava, ettei toimenpidealueella tai sen välittömässä läheisyydessä ole erityisiä luonnon- tai muita suojelullisia arvoja. Tällaisia arvoja saattaa olla muuallakin kuin alueilla, jotka kuuluvat suojeluohjelmissa tai kaavoissa esitettyihin suojelualuevarauksiin. Asiasta voi kysyä kunnan ympäristönsuojelusihteeriltä ja alueellisesta ympäristökeskuksesta.
 

Sisällysluetteloon

4. Mihin tarvitaan lupa ?

4.1 Haitallisen laiturin rakentamiseen

Laituria ei tulisi sijoittaa kiinteistörajojen välittömään läheisyyteen, eikä myöskään toisen kiinteistön edustalle (ks. kuva 5). Erityisesti on huomattava, että tie-, laituri- tai venevalkamarasiteoikeus ei välttämättä oikeuta laiturin tekemiseen. Pirkanmaan ympäristökeskuksessa on olemassa laitureita koskeva noin satasivuinen kansio, jossa on laitureita koskevia ennakkopäätöksiä.

laituri

4.2 Vedenkorkeuteen tai virtaamaan vaikuttavan rakenteen poistamiseen

Vesistöstä ei saa poistaa ilman ympäristölupaviraston lupaa rakennetta, joka muuttaa vesistön vedenkorkeutta tai virtaamaa (VL 2:31). Toisaalta vesistössä oleva rakenne on pidettävä kunnossa. Kunnossapitovelvollisuus kuuluu rakenteen omistajalle (VL 2:31).
 

4.3 Vesistöjen vedenkorkeuksien muuttamiseen

Järvien ja lampien ja muiden vesistöjen vedenpinnan korkeuksia ei saa mennä muuttamaan omin päin kaivamalla tai patoja rakentamalla, vaikka se olisi teknisesti kuinka helppoa. Tällainen toiminta on vesilain 1 luvun 15 §:n rikkomista, ja siitä saattaa joutua edesvastuuseen. Poikkeuksetta vesilain rikkoja velvoitetaan palauttamaan laillinen tila. Lisäksi haitan tai vahingon aiheuttaja joutuu korvausvastuuseen.
 

4.4 Purojen ja ojien haitalliseen patoamiseen

Purojen ja ojien patoamisessa on erityisesti huomattava se, ettei padottu vesipinta saa aiheuttaa harvinaisenkaan tulvan aikana vettymis- tai muuta vahinkoa yläjuoksulla. Patoallasta ei saa tietystikään täyttää kuivana aikana eikä tyhjentää äkkiä niin, että alajuoksulla aiheutuu veden puutetta, tulvimishaittaa, veden laadun heikkenemistä tai pilaantumista (VL 1:15,1:17 ja 1:19-20).

Ympäristölupaviraston luvan tarpeesta katso myös täältä.

4.5 Lait luonnonsuojelun turvaamiseksi

Rauhoitettujen kasvilajien hävittäminen on kielletty luonnonsuojelulain perusteella (42 §), samoin on rauhoitettujen eläinlajien tahallinen häiritseminen erityisesti eläinten lisääntymisaikana ja niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla (39 §). Rantavyöhykkeellä esiintyvistä eläinlajeista ovat tiukimmin suojeltuja (49 §) mm. vuollejokisimpukka, lepakot (voivat asettua vanhoihin vesirakenteisiin) ja saukko. Lähteet, purot, pienet lammet ja rantaluhdat ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden kannalta. Ne ovat metsälaissa mainittuja erityisen tärkeitä elinympäristöjä silloin, kun ne ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, jolloin niiden heikentäminen on kielletty. Vesilain perusteella enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilaisuutta ei saa muuttaa (VL 1:15a), ei myöskään luonnontilaista noroa, puroa eikä lähdettä (VL 1:17a).
 

4.6 Maankäyttö- ja rakennuslain (=MRL) määräyksiä rantarakentamisesta; mahdollinen lupatarve MRL:n ja vesilain mukaan

Eriasteisissa kaavoissa ja kunnan rakennusjärjestyksessä saattaa olla määräyksiä, jotka koskevat rantarakentamista. Näiden lisäksi maankäyttö- ja rakennuslakiin sisältyy määräyksiä tiettyjen toimenpiteiden luvanvaraisuudesta.

Maisematyölupaa voidaan edellyttää mm. asemakaava-alueella (vanhojen asema-, rakennus- ja rantakaavojen alueilla) ja eräillä yleiskaava-alueilla. Maisemaa muuttavat maanrakennustyöt kuten esim. kaivaminen, tasoittaminen, täyttäminen ja puiden kaataminen edellyttävät tietyissä laissa säännellyissä tilanteissa maisematyölupaa (MRL 128 §).

Myös suurehkon laiturin, aallonmurtajan tai muun ns. vesirajalaitteen rakentamiseksi saatetaan edellyttää toimenpidelupaa tai -ilmoitusta (MRL 126 §, 129 § ja A 62 §).

Maisematyöluvan ja toimenpideluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, mm. rakennustarkastajalta, saa tarvittaessa neuvoja kaavojen ja rakennusjärjestysten määräysten tulkinnasta sekä tarvittavista rakentamis- ja toimenpideluvista. Maankäyttö- ja rakennuslain mahdollisesti edellyttämistä luvista on syytä olla yhteydessä hyvissä ajoin ennen töihin ryhtymistä kunnan rakennusvalvontaviranomaiseen, ensin siis rakennustarkastajaan.

Hankkeelle saatetaan joutua hakemaan sekä vesilain että maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset luvat. Ympäristölupaviraston (aikaisemmin vesioikeuden) lupa ei korvaa MRL:n nojalla tarvittavaa lupaa, minkä yhteydessä selvitetään erityisesti rakentamisen maankäytöllisiä tai kaupunki- ja maisemakuvallisia vaikutuksia. Toisaalta kaava tai MRL:n mukainen toimenpidelupa eivät myöskään oikeuta toteuttamaan vesirakentamishanketta, mikäli hanke edellyttää ympäristölupaviraston luvan hakemista. Ympäristölupaviraston luvan tarve on määritelty vesilaissa (mm. VL 2:2) ja vesilain valvontaviranomaiset (kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja alueelliset ympäristökeskukset) antavat pyydettäessä lausunnon ympäristölupaviraston luvan tarpeesta.

Sisällysluetteloon

5. Ympäristölupaviraston lupaa edellyttävistä hankkeista

5.1 Vesiasetuksen 43 §

Mikäli hankkeesta on odotettavissa vesilain 1 luvun 12-15 §:issä tarkoitettuja seurauksia, on sille saatava ympäristölupaviraston lupa. Lupahakemuksen laatijalla tulee olla riittävä pätevyys ja kokemus (VA 43 §). 
 

5.2 Vesiasetuksen 59 ja 60 §:t

Hakemus on jätettävä ympäristölupavirastolle kolmena kappaleena. Tarvittavat asiakirjat on lueteltu vesiasetuksen kolmannessa luvussa, tavallisimmin rantarakentamisessa sovelletaan 59-60 §:iä.
 

5.3 Ohjeet hakemussuunnitelman laatimisesta

Hakemusasiakirjoissa pitää olla kunnon kartat mittakaavoineen ja rakenteille tulee esittää korkeustiedot, jotka tulisi sitoa valtakunnalliseen korkeusjärjestelmään. Nykyinen ja tuleva rantaviiva pitää merkitä selvästi. Lisäksi tulee esittää tilojen rajat, nimet, rekisterinumerot, omistajat ja omistajien osoitteet.

Yksityiskohtaisia ohjeita lupahakemuksen tekemiseksi esitetään maaliskuussa 2002 julkaistussa oppaassa Vesitaloushankkeiden hakemussuunnitelmien laatiminen (Suomen ympäristökeskuksen ympäristöopas nro 92).

Sisällysluetteloon

6. LÄHDELUETTELO:

- Vesilaki ja -asetus

- Pekka Vihervuori: Rantaoikeuden perusteet. Suomen Lakimiesliiton Kustannus Oy/Vammalan Kirjapaino Oy 1985 

- Pekka Vihervuori: Vesistön järjestelyn ja ojituksen oikeuskysymykset, Suomen Lakimiesliiton Kustannus Oy, Hki 1987

- Vesistöjen pienrakentaminen, metsäojitus ja vesilaki/Koulutus- ja neuvottelutilaisuus 4.12.1991, Joensuu. Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja nro 436. 

- http://www.ymparisto.fi/pir/people/hannu_majuri/majuri.htm (sisältää mm. määritelmiä, kirjallisuusluetteloita jne, sisällöstä vastaa TkT Hannu Majuri)

7.LISÄTIETOJA:

Tekniikan tohtori Hannu Majuri, Pirkanmaan ympäristökeskus 
Hannu.Majuri@ymparisto.fi
p. (03) 2420 247