Piinavan

 

 

 

tervetuloa

paivitys


Piinaavan toiminnasta vastaan minä, Hanna. Koiraharrastaja täältä Nummisista.
Perheeseni kuuluvat myös aviomies sekä tyttäremme Ella.

Koirien kanssa olen viettänyt oikeastaan koko elämäni, mutta ensimmäisen oman koiran hankin vuonna 1999, sekarotuisen Nellin. Vuonna 2000 meille muutti isovillakoira Viivi.

Nellin kanssa tutustuttiin agilityn saloihin ja siinähän se oli, laji joka vei meidät molemmat mennessään. Nellin kanssa perehdyimme myös toko maailmaan ja ansaittiin oikeus kisata voittaja luokassa.
Viivi villakoira harrasteli näyttelyitä alkuunsa ja sitten hiukka myöhemmin myös agilityä, ja villakoiratasolla Virppa oli aikas magia.

Jossain vaiheessa se koirakuume taas rupesi polttelemaan ja vuosien harkinnan, perehtymisen ja odottelun jälkeen oli päätös tehty ja rotu valittuna, näin ollen vuonna 2006 laumamme kasvoi espanjanvesikoira Piinalla (Concurrido Herencia).

Nyttemmin kotona on myös jalostuslainan hedelmä, oma kasvatti Hurma (Piinaavan Fiini)
joka on siis Piinan puolikas sisko.

Koirista voit lukea lisää heidän omilta sivuiltaan ja mm. kisakuulumisia harrastusblogista.

etusivunkuva

Sivuston kuvat Hanna Lindin, ellei toisin mainita.
Logon alkuperäiskuvasta kiitos Kirsi Hiltuselle ja logon suunnittelusta Taija Mäkelälle.

Kuvien kopiointi ehdottomasti kielletty!!

 

 
copyright © 2009 Hanna Lind | webdesign Taija Mäkelä | webmaster Taija Mäkelä