TOPI alias TOIVO MATIAS - BorthosBenjamin
8.8.2004 - 25.1.2010

              " Se meni vain nukkumaan ja se nousee vielä uutena päivänä uudelleen.
                Ei tämä riitä, ei se tähän jää. Sun seuraavaan elämään aion myös löytää,
                En sitä suostuisi häviämään, aion löytää tieni sinun uuteen elämää... "

                Meidän suunnaton suru, ei sitä voi sanoin kuvata. Topi jätti elämäämme
                liian ison aukon. Meidän "iso ukko", tukemme ja turvamme. Miten voimme
                jatkaa ilman sinua, mikään ei ole mitään ilman sinua...

                Suunnattomasti meidän ukkoa kaivaten....
                Topi, olit kaikkea mitä voimme ikinä toivoa!
                            Veera, Henkka, Aaro ja kaikki koira- ja ihmisystävät

                           
                            Topia hakemassa Tallinnassa 2004.

 


Voisin sanoa että Topin kanssa elämä oli ihanaa seikkailua.... Meillä oli ennen Topia vain kultaisia noutajia ja berniä aloimme tarkoin harkitsemaan kun mieheni Henri ihastui niihin näyttelyssä.
Ulla Hänniseltä kyselimme berniä useampaan kertaan ja sitten eräänä päivänä Ulla soitti ja kertoi että haluaisimmeko lähteä hakemaan berniä Tallinnasta. Huh, ajattelin että mikähän tämä juttu oikein on, mutta päätimme lähteä juttuun mukaan. Seikkailu alkoi siitä kun lähdimme Tallinnasta hakemaan pentua, laivalla yli ja jännitys sen kun nousi. Muistan aina sen päivän kun menimme talon pihaan niin ihania isoja mustia karvapalloja juoksi vastaan. Topi oli meille valittu ja se oli aivan ihana pentu!
Ja niin matkustimme Topin kanssa koti Suomeen, silloin pentuna Topista jo huomasi että se oli todella kiltti, rauhallinen ja sellainen sopeutuja. Topi tuli siis meille syksyllä 2004 ja oli todella toivottu perheenjäsen.
 
Topi oli todella elämämme berni, kiltimpää, luotettavampaa, lapsi rakkampaa ja ystävällisempää talon vahtia saa hakea. Topi oli pentu jota kaikki tulivat aina ihailemaan, varsinkin sen tassuja. Muistan aina kun vein Topin ensimmäiselle rokotuksella eläinlääkäriin niin kaikki ryntäsivät katsomaan sen ylisuuria tassuja. Topista kasvoi todella hieno koira, monet näyttelyt tuli kierrettyä. Ja Topin myötä myös tutustuimme tähän bernimaailmaan, yksi hienoin hetki oli kun läpäisimme Topin kanssa jalostustarkastuksen ja saimme hienot kuvaustulokset... tästä alkoikin kehittyä suuri haave että joskus saisimme Topin pennun. Ja onneksi haaveemme toteutui, yhdessä Tertun kanssa suunnittelimme pentuetta Topille ja Pepille. Sitä iloa ei voinut sanoin kuvata kun Peppi pyöräytti 9 pentua ja siitä pentueesta meille tuli Tyynen tyllerö. Ja upeita pentuja onkin kaikki!
Tästä olemme ikuisesti kiitollisia! Topi elää meillä nyt Tyynen kautta.

Tyyne on luonteeltaan hyvin samantyyppinen kuin Topi ja jatkaakin Topin sukua meidän perheessä.
Topi rakasti lenkkeily retkiämme metsissä ja makoilua ulkosalla vahtiessa taloa. Se myös tykkäsi yli kaiken potkuri ja pyörälenkeistä. Topi oli myös aivan upea reissukoira, monet hienot reissut tuli Topin kanssa tehtyä, yksi reissu on jäänyt mieleen kun olimme Turussa erikoisnäyttelyssä ja ERI napsahti. Topin kanssa oli upeaa juosta kehässä.... herralla oli näköä ja kokoa vaikka muille jakaa! Topi myös rakasti tokoilua, suoritinkin Topin kanssa tottelevaisuuskokeen peruskurssin ja sitten touhuilimme kotona omaksi iloksi temppuja ja vedimme pulkalla puita sisälle uunin lämmitykseen. Topi oli sellainen "syliberni" joka rakasti haleja ja silityksiä, herra piti myös aina lauman koossa lenkeillä ja toimi ns. "poliisina" joka paikassa. Topi oli synnynnäinen haliberni...

Tähän asti Topi eli todella terveen elämän, ei ollut mitään harmeja... tämä tulikin vastaan aivan kirkkaalta taivaalta. Muutama päivä sitten Topi alkoi kävellä huonosti ja sitten sunnuntaina halvaantui alta koko takapää, jalat eivät enää kantaneet. Maanantai aamuna Topi vietiin eläinsairaalaan, jossa tutkimukset alkoivat... se oli aivan kamala järkytys! Havaittiin sydämessä iso kasvain.... Aiemmin Topilta hoidettiin takapäästä adenoomaa, joka vaivaa uroskoiria joilla on korkea testosterooni taso. Topi kun on ollut aina todella hanakka noiden tyttöjen perään. : ) Asia saattaa liittyä siihen että se olisi levinnyt ärhäkästi elimiin. Sattumanvaraista, harvinaista ja huonoa tuuria... Niinpä. Elämäni kauhein päivä kun tämä tapahtui, päätettiin nukuttaa Topi ikiuneen. Olin Topin vierellä pitkään ja se nukkui rauhallisesti minua katsoen pois.... Nyt se paimentaa meidän porukkaa tuolta ylhäältä käsin ja haukkuu meille sieltä aina ne mahtavat lenkille lähtö haukut. Itkettää valtavasti ja tuntuu niin tyhjältä ilman meidän isoa herraa. Topin upea koko ja mahtava olemus täytti meidän koko talon ja sydämet.
Tuhannet kiitokset aivan upeasta koirasta Anulle ja Urmakselle Tallinnaan.
Miksi tämä piti tapahtua juuri Topille, emme voi ikinä ymmärtää.... Rakastamme sinua ikuisesti!

ROKI - Marein Magic Smile
28.5.1993 - 1.10.2008

                    " Aina kun jotain häviää, aina jotain jäljelle jää
                  Aina kun tuntee ikävää tietää että omisti jotain tärkeää."
     
                  Olit minulle rakkaista rakkain, jätit iso aukon elämääni.
                  Ikuisesti Rokia kaivaten
                             Veera
                        
                  Rokia kaipaamaan jäi iso joukko koiraystäviä ja "ihmisystäviä".....
                  Henkka, Aaro, Anu, Kalle, Raisa, Mummo, Pappa ja kaikki muut sukulaiset.
                  Metusalem, Sulo, Viljo, Topi, Severi, Tyyne ja Sylvi.

Roki tuli meille heinäkuussa 1993 kun saimme siskoni kanssa "huijattua" äitimme ostosreissulle Äänekoskelle ja sitten huomautimme ohimennen että voitaisiin samalla reissulla käydä katsomassa pentuja. Pentuja oli kymmenen ja yksi ainoa ruskea uros... katsoimme pennut ja lähdimme pois.

Ajoimme kilometrin verran kotiin päin ja autossa oli aivan hiljaista, kunnes äitini teki äkkijarrutuksen ja sanoi että ei muuta kun pentu kyytiin. Siitä sitten alkoi minun taival koiranomistajana, Roki oli upea rauhallinen ja todella kiltti koiranpentu. Rokin kanssa kävimme koirakoulussa, lenkkeilimme ahkerasti ja kävimme uimassa ja Roki oli kaikkialla minun mukanani. Monet kerrat kävin Rokin kanssa kyläkaupalla syömässä jäätelöä ja siinä sitten Rokia kävi tervehtimäsä aina koko Äijälän kylän väki. Rokista tulikin koko Äijälän kylän "maskotti", kaikki kylällä tunsivat Rokin. Siihen aikaan taisi olla melkoinen ihme kylällä koira, joka on irti ja kulkee ihmisillä joka paikassa mukana. Koska kylällä oli siihen aikaan vain metsästyskoiria tarhoissa. Muutamia kertoja Roki karkaili kylän keskustaan perhoskoira narttujen perään.... ja siinä herra sitten aina odotti seurantalon pihassa että jokohan se isäntäväki tulisi autolla hakemaan. Tuotiinpa Rokia muutaman kerran oikein virallisella kylän taksilla kotiin kun se oli tullut tiellä vastaan taksimiestä.

Roki lenkkeili elämänsä aikana todella paljon... Se lähti aina mukaan jos vaan joku pyysi lenkille. Ja yksi Rokin lempipaikkoja oli isäni hiace ja nyt myöhemmin sitten mieheni henrin hiace. Isänä teki Rokille oikein hienon koirankopinkin mutta herrapa päätti olla menemättä sinne, eikä koskaan käynytkään siellä kopissaan. Mieluisin makoilupaikka vapaa-aikana oli hiacen koppi ja sisällä tietysti sohvat. Joskus jos päivällä isäni veli tuli lainaamaan hiacea puiden hakuun, Roki vaan istui kyydissä koko jyväskylän reissun. Roki oli koko elämänsä todella terve, eläinlääkärissä käytiin vain rokotuksilla ja lonkkakuvauksissa, lonkat Rokilla oli molemmat A:t ja herran ruokintaohjeet pentuna kasvattajalta olivat kaurapuuro ja siihen vähän lihaa sekaan, ja jälkiruoaksi piimää tai viiliä. Puurolla Roki kasvoi ja söi koko ikänsä kotiruokaa, aivan lempiherkkuja olivat Forssan maksalaatikko, perunavelli, porkkanalaatikko, makkarat ja tietysti äitini tekemät lihapiirakat. Lihapiirakat tosin piti ensin piilottaa perunapeltoon muutamaksi viikoksi ennenkö ne pystyi syömään. Mielipuuhaa oli myös aamulenkillä joka ikinen aamu myyrien kaivaminen, niitä Roki kävi myös itse kaivamassa päivällä jos ei ollut muuta tekemistä.

Itse olin tosiaan vasta 13 vuotias kun sain Rokin, äitini hoiti Rokia kun olin päivisin koulussa. Roki tiesi aina joka ikinen päivä mihin aikaan tulen koulusta. Siinä se odotti meidän mäen päällä kun pyöräilin koulusta ja joskus äitini käski sitä lähtemään vastaan ja niin se jolkotteli nätisti vasenta tien reunaa minua vastaan äijälän kylälle. Sen ajan kun olin opiskelemassa Roki asusteli kotonani äijälässä isäni, äitini ja siskoni kanssa, koska en voinut pitää sitä sinä aikana. Kyllä oli aina viikonloppuisin hurja kiire kotiin perheen ja Rokin luokse. Muistan aina sen päivän kun teimme minun muuttokuormaa opiskelun ajaksi niin Roki meni muuttoauton nurkkaan makaamaan ja ilme oli sellainen että minut sitten kanssa mukaan. Roki näki kyllä kaikki minun elämäni vaiheet ja oli tukena kaikessa. Paras ja rakkain ystäväni!

Sitten vuonna 2004 aloimme rakentamaan mieheni Henrin kanssa taloa minun kotitaloni viereen, kun muutimme sinne, Roki muutti myös. Sinä muuttopäivänä se tuli meille eikä enää mennyt isäni ja äitini luokse muuta kun välillä käymään. Ja vaikka Roki oli elänyt pitkään elämäänsä ilman koirakavereita se sopeutui hyvin vielä elämään uuteen taloon kanssani ja tottui uusiin koiraystäviinsä. Ja saimmekin vielä olla yhdessä monta vuotta lapsuutemme maisemissa. Joka ikinen päivä kun lähdimme muiden koirien kanssa lenkille, Roki lähti mukaan ja teki oman pienen myyränkaivuu-lenkkinsä ja odotti meitä aina sitten omassa pihassa kun tulimme lenkiltä. Kesällä 2008 Rokin takajalat alkoivat heikentyä ja liikkuminen alkoi käymään hankalaksi. Vanha-herra köpötteli kuitenkin joka päivä omat pienet lenkkinsä viimeiseen asti, Roki ehti täyttää 15 vuotta ja 5 kuukautta kunnes oli pakko tehdä päätös ja hyväksyä ettei Roki elä ikuisesti. Muuten olisi herralla toiminut kaikki mutta jalat eivät enää pysyneet menossa mukana. Roki nukutettiin ikiuneen 1.10.2008, se oli yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä mutta varmasti herralla on nyt hyvä olla ja se tarkkailee tätä meidän touhua jostain yläilmoista :)
Olet aina sydämessämme ja tulemme aina kaipaamaan sinua!