Raisa
on neljäs belgianpaimenkoirani ja malinois muunnos.
Tällä erää halusin lisää uusia
haasteita ja olinkin etsiskellyt jonkin aikaa uutta koiraa,
nimenomaan käyttölinjaista. Sopiva tuntui löytyvän,
kun tutkin Raisan emän taustoja (tuolloin en vielä
tiennyt mitä urosta Andralle käytetään).
Raisan emä on sosiaalinen, vahvahermoinen ja vakaa,
suht rauhallinen temperamentiltaan, mutta tarpeen tullen
vastaa haasteeseen vahvasti. Raisan emän takana on
menestyneitä koiria mm. kolminkertainen maailmanmestari
Yagus van de Duvetorre (näin itse tämän koiran
kilpailemassa belgien MM:ssä Ranskassa vuonna 2007
ja tuolloin koirakko sijoittui 3.) ja kolminkertainen maailmanmestari
Klemm vom Roten Falken. Saksalainen emälinja on yhdistetty
Helgeen (Mecberger Chortoryiski), joka on Suomen menestyksekkäimpiä
koiria IPO:ssa. Se on useamman kerran tehnyt huipputuloksia
isoissa kilpailuissa maailmalla ja saavuttanut palkintosijoja,
parhaimpana mahdollisena saavutuksena henkilökohtainen maailmanmenstaruus.
Helge on sosiaalinen, itsevarma, vahvahermoinen ja voimakas
kaikessa työskentelyssään.
Tarkoituksenani
on laajentaa osaamista koiraurheilun saloissa ja aloittaa
alusta uuden lajin parissa. Raisan lajina tulee olemaan
suojelu, mikäli koiran (ja ohjaajan ;-)) ominaisuudet
siihen riittävät. Tämä laji tarjoaa
haasteita sekä mahdollisuuksia, mikäli kaikki
matkan varrella onnistuu. Matka tulee olemaan pitkä
ja kivinen, mutta sitähän minä juuri kaipailin
enkä odota että kaikki tarjotaan valmiina. Näin
pentuaikana näyttää ainakin Raisan osalta
olevan palikat kohdallaan. Raisasta löytyy juuri sitä
rämäpäisyyttä mitä olen koirasta
toivonut, tosin sehän on sitä niin hyvässä
kuin pahassa. Raisa on sosiaalinen, omaa taistelutahtoa,
saalisviettiä ja luontaisen täyden suun otteen
sekä hyvän keskittymiskyvyn. Ruokahalu voisi olla
ehkä vieläkin parempi (paitsi kun kyseessä
on ruuan varasteleminen), mutta kyllä tälläkin
ruokahalulla ruoka maistuu. Raisa haastaa kamppailemaan
itsensä kanssa niin pienet kuin isotkin ja Raisan mottona
tuntuu olevan, että haasteet on tehty voitettaviksi
:-). Katsotaan mihin meidän yhteinen tie meidät
vie! |
FI KVA, IP3, M-08, M-07
Mecberger Chortoryiski |
Clipp van Vago Steijn |
Galeon
von Löwenfels |
Minox von
Löwenfels |
| Vara von
Löwenfels |
Bonny van Vago Steijn |
Robby |
| Aike |
FI KVA, IP3, SchH3, M-00
Pois Kottoo Barbi |
SchH3
Quarl des Deux Pottois |
Elgos
du Chemin des Plaines |
| Miki
des Deux Pottois |
IP3
Sisley des Deux Pottois |
Pacha des Deux Pottois |
| Lady des
Deux Pottois |
IP3
Daneskjold Andra |
IP3, WM FCI -03,-05, WM-BB -05
Yagus van de Duvetorre |
IP3
Stoned van de Duvetorre |
Elgos
du Chemin des Plaines |
Pita |
| Mira
de la Ferronnerie du Huyberland |
Ajax de Mat´Kalou |
| Caubane de
l´Echo des Grandes Plaines |
IP1, FH1
Chrissy vom Parchimer Land |
IP3, DM -99, -00, WM -00, -01, WM-BB -00
Klemm vom Roten Falken |
Ayko vom Forsthaus Augustdorf |
| Saskia von
Löwenfels |
SchH3
Angie vom Greifenring |
Orkan
von Löwenfels |
| Comtesse
vom Roten Falken |
|
|