xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
 
JK2, HK1, BH, TK2 GIRAMIN BEOWULF "BEO"
s.26.02.2006
om. Aino Lakiasuo, Kangashäkki
Giramin Beowulf 5.10.2008
kuva Aino Lakiasuo

Beo asustaa Jyväskylän lähellä Kangashäkissä ja perheeseen kuuluu myös tervueren-uros Jokke sekä kissoja. Beo tulee harrastamaan pk-lajeista jälkeä ja hakua tai mihin vielä innostuvatkaan. Agility ja toko kentillä tullaan Beo varmasti myös näkemään :) Tästä pääset Beon omille sivuille.

Beo röntgenkuvattiin selän osalta uudelleen kesäkuussa 2011. Pk-esteillä alkoi esteiden kiertäminen ja agilityssä vauhti hiljeni. Valitettavasti selästä löytyi muutoksi ja tässä eläinlääkärin lausunto: spondyloosimuutokset L6-L7 sekä L7-S-nikamien välissä, myös rintarangan alueella yksi spondyloosimuutos. Samaisella käynnillä otettiin myös verikokeet, sillä Beolta oli lähtenyt karva tyystin hännästä ja paino oli noussut äkillisesti. Verikokeissa selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta ja siihen Beo sai lääkityksen mikä kestää koko koiran eliniän. Näistä syistä Beo on ny valitettavasti jäänyt eläkkeelle harrastuksista ja jatkaa kotikoiran elämää.

 

Luonnetesti 5.7.2009
tuomarit Bengt Söderholm ja Lea Haanpää
 toimintakyky:         +2 hyvä 
 terävyys:                  +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
 puolustushalu:      +1 pieni
 taisteluhalu:           +3 suuri
 hermorakenne:       +2 tasapainoinen 
 temperamentti:       +3 vilkas
 kovuus:                     +1 hieman pehmeä
 luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä,  avoin
 laukausvarma
Loppupisteet: +232
 
Ulkomuotoarvostelu 18.10.2008, Jesper Andersson, Ruotsi
Ominaisuus Arvio    
Koko Erinomainen, 64,5 cm Luusto  Erittäin hyvä
Korkeus/pituus Erinomainen Rintakehä Erinomainen
Sukupuolileima Erinomainen Etukulmaukset Erinomainen
Pään linjat Erinomainen, kevyesti kupera kuononselkä Takakulmaukset Erittäin hyvä
Otsapenger Erittäin hyvä Eturaajat Erinomainen
Pään pituus Erinomainen Takaraajat Erinomainen
Pään leveys Erinomainen, hieman korostuneet posket Käpälät Erinomainen
Korvat Erittäin hyvä, hieman pitkät Häntä Tyydyttävä, rullautunut häntä
Silmät Erinomainen Etuliikkeet Erinomainen
Purenta Erittäin hyvä, tasa, kaksi etuhammasta poissa rivistä Takaliikkeet Erinomainen
Hampaat Erinomainen Sivuliikkeet Erinomainen
Pigmentti Erinomainen Väri- ja merkit Erittäin hyvä, puuttuu charbonneeta
Kaula Erinomainen Karvapeite Erinomainen
Selkälinja Erinomainen Yleiskunto Erinomainen
Lantiolinja Erittäin hyvä Tyyppi Hyvä, hännän vuoksi
Vatsalinja Erinomainen Yleisvaikutelma Erittäin hyvä
Maskuliininen, elegantti kookas uros. Ilmeikäs pää, hieman korostuneet posket. Ihana kaula, ? rinta ja erinomainen alalinja. Hyvin kulmautunut erinomaisilla liikkeillä. Tyypiltään olisi erinomainen jos koiralla ei olisi rullautunutta häntää jota se kantaa korkealla. Mukava luonne.
   
kuva Aino Lakiasuo
kuva Aino Lakiasuo
Beo kesällä 2007
Beon ilme
kuva Aino Lakiasuo
kuva Aino Lakiasuo
Beo seuraa
Beo taistelee
kuva Aino Lakiasuo
kuva Aino Lakiasuo
Jotain sinne lentää
Beo vilvottelemassa
kuva Aino Lakiasuo
kuva Aino Lakiasuo
Beo 1-v
Beo ja Jokke-tervu helmikuussa 2007
kuva Aino Lakiasuo
kuva Aino Lakiasuo
Tammikuussa 2007 jälkitreeneissä!
Jälki päättyi!
   
22.10.2006
Vähän sivustakin! Kuva elokuussa otettu
 
kuva Aino Lakiasuo
Poseerataan välillä, 8.8.06
Beuo juoksemassa hiekkakuopalla elokuussa
kuva Aino Lakiasuo
kuva Aino Lakiasuo
Markus ja Beo 21.4.
Beon ilme
   
Lähtövalmiina uuteen kotiin 21.4.
Beo maistelee heinän kortta
   
Kantohangilla 20.4.2006
Ihmettelemistä piisaa!
   
19.4. heinikossa!
"Ei oo totta, taas toi pyörii ton vekottimen kanssa mun edessä!!"
   
Beowulf kevätauringossa 15.4.2006 seitsemän viikkoisena
15.4.2006
   
Mikäs toi pallukka on?
Kylläpä nukuttaa.
   
Neljän viikon ikäisenä
Pitääpä vähän keimailla kameralle!
   
Tossun tappoa!
Tulisiko minusta isona sisustussuunnittelija???
 
Kolmen viikon ikäisenä
Kahden viikon ikäisenä ja silmät auki
   
Uros 5.3. viikon ikäisenä
Pääkuva :)
xxxxxEtusivuxxxxxxxx
xxxxxKoirat
xxxxxKASVATIT
xxxxxPentuja
xxxxxUutiset
xxxxxLinkit