Kuis mä sitten tänne päädyin? Noi kaks oli haaveillu mopsista jo vuoden verran, kiertänyt kaiken maailman näyttelyitä ja rapsuttaneet jos jonkinlaista ruttunaamaa. Keväällä ne sit innostu soittelee kasvattajille ja niin ne pääty juttusille äiti-raparperin kanssa. Eihän siinä sitten mennyt kuin hetki sen jälkeen kun mä olin maailman putkahtanut kun niille soitettiin, et niille on syntyny poika.

Täällä mä nyt sitten asustan meidän pikku-perheen silmäteränä ja vedän sillon tällön mopsihepuleita et pysyy meno yllä. Noissa mun ihmisäiskässä ja -iskässä on monii hyviä puolia: ne yltää tonne jääkaappiin mistä ne antaa mullekin sapuskaa, ne on hyviä nukkumisalustoja ja on niitten kaa hauska peuhatakin. Ne kuvittelee et mä siinä peuhatessa oppisin jotain, mut mähän unohdan heti kaiken jos ei oo namia tarjolla. Mut nyt täytyy mennä päivystää sattuisko kuppiin tippumaan jotain et kuullaan taas lisää myöhemmin. Moido!