etusivu koiramme kasvatit uutiset agility metsästys tarinat linkit vieraskirja
 

METSÄSTYS


7.2 Ketun ajoa ja luolametsästystä

Ja olihan sitä taasen toimintaa jos jonkinlaista.
Kaarlelan Eikka ja suomenajokki Asser sekä meidän Onni saattelivat passimiehet asemiin ja tuoreiden jälkien perusteella porukat päättivät motittaa ketun..
Vaan olipa se kettu jälleen viekas ja paineli passimiesten ulottumattomiin Liakan joen "väärälle" puolelle... juuri sinne, missä ei ollut passimiestä.

Onneksi nykyajan pelivehkeillä koirat paikannettiin ja autolla pääsikin aika lähelle itse ajoa, joka oli kovin hidasta. Lunta oli niin paljon, että koirat tekivät hurjasti työtä, kuten kettukin. Onni-ajokoira saatiin metsästä pois ja pahasti ontuvana se lähtee tänään fysioterapeutin pakeille (Annemari Blomster), toivotaan, että kysymyksessä on vain venähdys:(
Asserin ajo oli loppunut ja haukku oli aika paikallaan. Siispä suunnitelma B ja luolakoirat kotoa kärryyn. Eikan veli Juhani kävi hiihtelemässä ja löysikin pari kolopaikkaa. Lisbet ja Göran lähtivät mukanani passimiesten tamppaamalle polulle, joka johti kolopaikoille. Lisbet paineli ilman tutkaa suoraan luolastoon, jossa se viipyi jonkin aikaa, perään laitettiin Göran , jolla oli sentäs ehditty laittaa tutka, onneksi!
Lisbet ramppaili ulos ja sisälle, Görankin tuli ulos, kävimme katsomassa toiset kolotkin. Koirat sen sijaan päättivät siellä, että se ensimmäinen kolopaikka on SE kolo.

Lisbetin käytös muuttui, se tuli ulos ja oli innokas vaan ei mennyt koloon.. Arvatenkin taas Göran omi koko paikan, eikä omasta mielestään tarvinnut tukijoukkoja. Tämä myös viittasi siihen, että kolossa oli kettu. Jukka tutkaili Görania, joka oli hiljaa. Niin, se on Göranin huono puoli, se antaa nykyisin tosi niukasti ääntä...alkaa töihin kertomatta meille (ei hyvä). Göranin eteneminen kuitenkin kertoi isännälle sen, että kettu piileskelee luolastossa. Lopulta Göran antoi jo ääntä ja haukkui. Tässä siis esimerkki siitä, miten tärkeää on tuntea oma koira varsinkin luolapyynnissä! Lapiot ja kanget alkoivat heilumaan, kiitos koko metsästysporukan, luolastoa saatiin kaivettua "suhteellisen kohtuullisella" vauhdilla.

Iso kettu, 7.5 kg onnistuttiin nappaamaan, yllätyksenä kaiklle oli se, että siellä olikin kaksi kettua. Toinen ketuista siis pääsi livahtamaan.

Göran on hieno luolakoira, jolle kuitenkin toivoisin hieman pumppaavampaa työskentelytyyliä, mutta pian 7-vuotta täyttävää ei taida enää voida opettaa. Göran on sitkeä ja periksiantamaton.

Kuvia tapahtumasta on sen verran heikkolaatuisina, että kuvaa ei tällä kertaa ole tarjota. Yritän vielä muokata muutamia otoksia:)

 

29.1 Pitkän kaavan metsästys

Saimme Koskelan porukalta tilaustyön:) Kettu kolossa ja sinne suuntasimme perjantai-illaksi, Akusti työskenteli 5 tuntia tiiviisti haukkuen ja vihdoin saimme ketun luolastosta. Kettu siirtyi paikasta toiseen ja Akusti perässä, kaivamiselta ei voinut jälleenkään välttyä...

 

16.1 Akustin kettupäivä

Tänään saimme viettää koko päivän luolametsästyksen parissa, mukaamme otimme B. Quimperin "Akustin".
Ensimmäisen ketun Akusti painosti ulos, luolasto oli laaja ja kettu pääsi liikkumaan aika kepoisasti, luolaston pituus oli n. 30 metriä ja siinä oli useita reikiä. Kettu juoksi melkein syliini ja nostin kädet ylös, että se kääntyisi passimiesten puoleen. Passimiehet eivät vaan olleet siellä..

Toinen kettu oli "yksreikäisessä" pesässä. Kettu saatiin, kiitos jälleen Akustin! Tästä reissusta on myös muutama kuva.






 

6.1 Orimattilan luolakokeet

Foxilux Smart Hunter "Tarmo"
Tuomari Jori Vanhatalo
koe alkoi 13.02 ja päättyi 13.11

Ahdinkoputken läpäisy: tyhjä putki hyvä, riistakoe hyvä
Tyhjän luolan tarkastus: täydellinen, hieman ääntä

Arvostelu: Koira hyvin putkeen ja esteelle, jossa nopea kaivuu. N. yhden minuutin kaivuun jälkeen koira luukulle, jossa aloittaa haukun. Luukun auettua kettu siirtyy vasempaan peräpesään. Koira etenee määrätietoisesti ketulle eikä peruuta ketun iskuja ja koe keskeytetään. Ääntelyt tyhjässä putkessa laskee pisteen.

Tulos A 49

Oli tosi hienoa seurata Tarmon pumppaavaa työskentelyä, minusta se oli päivän hienoin A, Tarmo ei yrittänyt nippua, mutta painosti perääntymättä. Tarmon kanssa voi lähteä turvallisin mielin metsälle, jossa sitä muuten jo odottelee LUME-kokeet:).
Tarmo muuten haukkui kaksi kertaa tyhjässä luolassa, joten aika hiljainen poika se oli! Suuret onnittelut Harri ja Marjo! Vielä pitää hakea tuoreempi näyttelytulos, niin se on siinä!

Tiitu (F Adventure Care) sai C-tuloksen A-kokeessa. Nyt siis näyttää siltä, että Tiitu on hieman jo kyllästynyt kokeisiin. Se saakin nyt unohtaa keinoluolat vähäksi aikaa ja uusi Bellman-luolatutka odottaa jo kaulaan pääsyä. Tiitulla on metsästetty minkkejä ja supia. Metsästys jatkukoon:) Tiituhan tullaan astuttamaan Tuulan ja Ollin toimesta kesällä, valittu uros on terävä luolakoira. En julkaise sitä vielä, malttakaa odottaa:). Pennut syntynevät kennelnimellemme, mutta syntyvät sitten Muurameen.

Samaisena aikana Akusti ja Wiki kävivät kettua hättyyttelemässä, hieman siinä harmittaa se, että koirat eivät tuoneet kettua mökin alta vaan kettu jäi sinne...Akustin tuntien, kettu ei varmaan jäänyt henkiin. Miten voisi nyt opettaa, että riistaa ei saa jättää, vaan se pitää tuoda ulos!

Orimattilassa oli muutes parhaimmillaan -29 astetta pakkasta, varpaat kyllä paleli, mutta onneksi siellä oli hieno lämmin kenneltila hirvikeittoineen, mahtavaa palvelua.
Kiitos Tuula ja Olli jälleen leppoisasta seurasta, aivanko olis kotona ollut:)
Kuvat reissusta on kamerassa ja jostakin syystä en saa niitä ulos...lisäillään kun oivallan miten ne sieltä ongitaan...

 

28.12 Kettu

Tänään oli hieno päivä, saimme kivan puhelun. Venäjänajokoira ajoi ketun nopeasti luolaan, tarvittiin siis luolakoiria. Wiki kävi harjoittelemassa ja Göran sitten teki tositoimet. Lapiota ja kankea tarvittiin avuksi, loppupeleissä kettu oli saatu.
Göranista olen todella ylpeä!

Mainitaan vielä, että Göranin poika Aku kävi treenamassa ketun kanssa keinoluolilla, äänekäs poju. Tarvitsee tyhjässä luolassa juoksuttelua ajan kanssa:) Ja Marjon kehumisia, kyllä se siitä hiljenee ja taas epäselvää ei varmaan ole, paikantaako Aku kettua;).

Ansa ja Kaapo edistyvät hienon malliin treeneissä, varokaahan ketut, täältä tulee LUOLAKOIRIA ja BORDERTERRIEREITÄ:)

 

12.12 Mahtava päivä ! What a Day!

Foxilux Adventure Care "Tiitu" veti luolasta supin ja Göranin:). Olimme metsällä Tuulan ja Ollin kanssa, Göran otti lyhyen ytimekkään ajon supille. Supi pujahti luolaan ja nippu oli välitön. Päästimme perään Tiitun, joka haukahti muutaman kerran ja veti supin ja Göranin ulos luolasta. Aivan mahtavaa! Tiitu ON LUOLAKOIRA! Jahti oli lyhyt, ehkäpä 2 minuuttia...Hienoa Tuula ja Olli, huomenna jatketaan:)

Rantasalmella Foxilux Smart Hunter "Tarmo" oli toisessa luolakokeessaan, tuloksenaan B 43! Ei se poika kauan jaksa harjoitella valioituakseen..., Alle 2-vuotias uros ja VARHAISKYPSÄ! Onnittelut Harrille ja Marjolle, teillä on hyvä koira!
Koekertomus:
Koe alkoi: 12.00 päättyi 12.13
Ahdinkoputken läpäisy: Normaali
Tyhjän luolan tarkastus: Täydellinen äänetön.
Arvostelu: Koira nopeasti pellille. Kettu siirtyi T- pesään, koira aloitti hyvän painostuksen. Koira kesti hyvin ketun iskut ja osoitti hyvää taipumusta luolatyöskentelyyn. Hyvä haukku.
TULOS: 43 B
Luonnonluolatarkastus. Hyväksytty.

 

15.11 F. Fulliautomatix on KVA-V virallisesti 2010

Voi miten hienoa! Koemuotohan koskee vesiriistakoetta. Olenpa NIIN ylpeä Akusta ja Marjosta. Aku on myös JVA, niitäkään arvoja ei kovin montaa borderterriereillä ole, uniikki koira. Tässäkin olisi taas ilon itkun aika:).
Tulokset on siis saatu 2009, mutta virallistaminen tapahtuu vuoden vaihteessa.

9.11 Lisbet (F. Margin Wanderer) kettuhommissa Jukan kanssa

Lisbet painosti ladon alla olevaa kettua, itsenäisesti. Kettu pinkaisi ulos ja passimiesten ulottumattomiin. Tarkoitus oli, että myös Akusti osallistuisi Lisbetin kanssa, mutta ei ihan ehtinyt, kuten ei passimiehetkään;))).

7.11 F. Smart Hunter "Tarmo" LUTB44!!!

Tämä loistava uros on siis Ronjan ja Hotin poika, vajaa 2-vuotias pentunimeltään "Pakarinen". Hra Tarmo Pakarinen osoitti luonteensa jo vauva-aikana, eihän tuosta oikein paremmaksi voi vetää...Kyllä on hieno olo! Onneksi olkoon Harri ja Marjo! Ja kiitos Kari Airiaiselle hienosta koulutuksesta, meikäläinen menee ihan hiljaiseksi.

Rantasalmi siis kutsui tänään, tuomarina Seppo Nykänen.
Koe alkoi 10.58 päättyi 11.01
Ahdinkoputken läpäisy: Nopea äänetön.

Tyhjän luolan tarkastus: Äänetön, täydellinen.Mietti kauan ahdinkoon menoa. Kutsumalla pois.

Ahdingon jälkeen nopeasti koira luukulle, jossa haukulla ilmaisi löytäneen riistan.Luukkujen auettua kettu vas. takapesään. Koira aloitti tiiviin painostuksen. Koiralla on hyvä kuuluva haukku. Koira kesti ketun hyökkäykset. Koe keskeytettiin koiran erinomaisuuden vuoksi.
Tulos B44

Kävimme täällä kotomaisemissa (hmm... Oulu on siis lähes kotikunta) LUT-treeneissä Akun, Lisbetin, Bulletin, Sissin, Manun ja Debbien kanssa. Ronja ja Ansa olivat hengessä mukana ja hurrasivat Anun auton sisällä:).
Aku ja Lisbet treenasivat koko luolastoa, muut olivat sytyttelyharkoissa. Kiitos kasvatin omistajat, kun sain nähdä teitä ja koirianne!

 

18.10 Tiitu (F. Adventure Care) kontaktissa supin kanssa

Siitä se lähtee..


16.10 Hiljaiseloa luolahommissa

Olemme käyneet klosuamassa luolia muutamaan kertaan hakien Lisbetille kokemusta, mukana on ollet myös Akusti tiennäyttäjänä ja Bullet muuten vaan riekkumassa mukana :). Kettu on ollut meitä ovelampi ja karannut nenän edestä jättäen kuitenkin vahvat hajunsa luoliiin, siinä on saanut Lisbetkin ihmetellä. Akusti kokeneena konkarina on todennut tarkastuksen tehtyään, että ei täällä mitään haastetta ole...
Mutta vielä pakattuamme auton sopivilla koirilla (Iskar) tulemme jäljittämään ne livahtaneet ketutkin. Takuulla!

5.10 Hirvihurtan Vikke heräsi unestaan:)

Viime talvenahan Vikke ei oikein syttynyt hirvihommille, oli jotensakin laiskahko. Kun se nyt on laumamme ainoa vastuullinen hirvikoira ja siten usean ruokatalouden tavarantoimittaja, tapahtui aika omituinenkin käänne. Vikestä löytyi entisenlainen taito ja sinnikkyys! Ihan älyttömän hienoa. Vikke toi parille hirviseurueelle hirven iltapuhteiksi.



Jukka ja sonni (Vikke on jo toisen hirven perässä)


Hieman erikoiset hirvensarvet?!


Vikke kävi myös toisen seurueen apuna, yhteistyö on kivaa ainakin Vikestä:)



1.10 F. Smart Hunter "Tarmo"

"Tarmo" kävi Airiaisen treeneissä ja teki harjoituksissa äänettömän tyhjän luolan tarkastuksen sekä oli varsinaisessa "riistaharjoituksessa" putkilla taitava. Koevalmis koira, mikä sen mahtavampaa! Vielä kuitenkin samaan syssyyn ensi treeneissä harjoitellaan hiekkaeste ja sitten menoksi kokeisiin.


17.-19.9 Ristiinassa treenaamassa ja kokeissa

Koko hieno reissu sai alkunsa siitä, kun Tuula ja Olli ilmoittivat, että Tiitu
(F. Adventure Care) lähtisi Ristiinaan kokeilemaan A-tulosta...Ja aika ADVENTURE reissu olikin!!
Ilmoitin surutta Lisbetin kokeisiin, vaikka se onkin ihan keskeneräinen siinä..., loppumetreillä myös Iskun (F Meän Sälli)...Näiden kohdalla minulla ei itse asiassa ollut suuria tavoitteita, minulle riitti pelkästään se, että koirat ovat mukana.
Lopulta matkalle sisällytettiin myös LUT-treenit, suuri kiitos siitä Kari Airiaiselle! Paikalle treeneihin saapui Tarmo (F. Smart Hunter), Ansa (F. Spicy Vixen), Luna
(F. Meän Fröökynä), myös Alma-niminen borderterrieri. Bullet kävi myös katsomassa itse keinoluolaa, vähän hajuja haistelemassa.

Joka reissussa on aina jotain erityistä, tällä reissulla se oli Tarmo, F. Smart Hunter!

Foxilux Smart Hunter "Tarmo"

Tarmoa en ole nähnyt sitten luovutuksen ja mahtavasti näen sen eka luolatreeneissä. Tässä on kuulkaas uros, joka on riistaviettinen, sopivankokoinen, hyväluonteinen...ja vaikka mitä! Airiaisen mielestä Tarmoa ei tarvitse juuri treenata kokeita varten..., tuli kylmät väreet kun tuota koiraa katseli! WAU!! Ja vinks* vinks* Bullet, tuossa voisi olla sun tulevaisuuden sulhanen:)...ja monen luolakoiranartun...



Pidin kovasti Kari Airiaisen tavasta kouluttaa, ilmoittelinkin, että tulemme palaamaan! Kiitos Kari ja Niina!

Ansan treeneistä voitte lukea kennel Merryterry´s- sivuilta, sieltä löytyy myös lisää reissukuvia!
Lunan lut-treenit menivät kuten useimmiten, eivät ihan loistokkaasti, siten kuten toivoisi ja unelmoisi, MUTTA Luna onkin käytännön metsästyskoira, joten Holapan perhe sai ohjeen, että nyt metsälle koiran kanssa:) Siellä ollaankin jo tutkakauppoja tekemässä:) Mahtava asenne ja meininki!!

Kokeet menivät tulostasolla heikosti, mutta olen tyytyväinen. Isku paransi työskentelyään, se on enää niin pienestä kiinni!! Keskeytin kokeen. Lisään koekertomuksen myöhemmin, oleellista on se, että tällä koiralla on palikat kohillaan. Sytyttely jäi vaan hieman myöhäiseen vaiheeseen, kun varhaisvaiheessa ei ollut mahdollisuutta treenata. Mutta Sami, nyt on se aika, paras mahdollinen, ruveta metsästämään!!!

Lisbetin koetta en keskeyttänyt, koska se haukkui tiiviisti eikä väsynyt, haukku tapahtui aivan liian kaukana, joten tulos oli D-tasolla. Hyvä oma pikku-Lisbet!

Tiitulla oli mammavaihde päällä, se oli valeraskaana ja nisät ihan "koppuralla". En tiedä, vaikuttiko se tulokseen, mutta tavoiteltu A muuttui C:ksi. Taas siis kokeita suunnitellaan;) Periksi ei anneta! Tiitun porukat tulevatkin meille metsästyshommiin, kunhan saadaan lapiot ja kanget viilattua työkuntoon ja riista pesään!

Oli todella hienoa, kun saimme olla Tuulan ja Ollin mökillä, kiitos!
Kiitos Karille puhuttelevasta lut-koulutuksesta! Tykkäsin, kun asioille löytyy perustelut!
Oli kiva tavata Valtteria, bittinettikaveria ja onneksi olkoon hoppuvalio Lissullesi! Kiitos Anu aina niin hienosta matkaseurasta! Kiitos niille, jotka antoivat koiransa osaavan kouluttajan käsiin!




12.9 Romokorven Apina VOI1 !!

Tornion metsästysseurojen mestaruusottelussa Apina sai hienon tuloksen VOI1 pisteillä 85. Sijoitus oli 5. Onnea Jukka!
Apinan veli Aapo voitti ja Apinan ja Aapon emä Jiiällän Meri oli 3., ei siis hassumpi edustus Romokorven kasvattajalla!


15.8 Minkin pyyntiä

Lotta sai eilen minkin. Meidän oma "se pikkuinen Lotta", joka ei ole oikeasti suinkaan pieni, jäljesti minkin ja otti riistan haltuunsa. Pikku-Bullet seurasi vieressä tiiviisti haukkuen, hyvät merkit:). Lotan ja Akustin tyttö Tiitu on myös kunnostautunut tälläkin saralla. Hienoa työtä, minkkejä on luonnossa ihan turhaan niin paljon, ei todellakaan haittaa, vaikka niitä saadaan koirillakin vähemmäksi!

7.-9. Utajärven terrileiri

Kävimme Utajärvellä terrileirillä, kasvateista mukana olivat Tiitu (F.Adventure Care),Aku (F. Fulliautomatix), Lisbet (F. Margin Wanderer), Bullet (ST Extra Bullet) ja näytillä kävi myös Debbie (F. Snow Queen). VERI-treeneissä ja sytyttelyissä kävi myös Jönssi, Tiitun velipoika. Niin, Lunakin piipahti tervehtimässä:)

Tiitu sai leirillä toisen B-tuloksensa pistein 43, tuomari toimi Kari Airiainen. Koe kesti 2 minuuttia!! Loistava koira, vähänkö olen ylpeä!! Onnittelut Tuula! Tiitu kokeili myös A-koetta, joka harmiksemme siirtyi lauantain ja sunnuntain vastaiselle yölle alkaen klo 24.00, Tiitulla ei ollut lepoaikaa, ja jos asia olisi ollut aiemmin tiedossa, tietystikään Tiitu ei olisi käynyt jäljestämässä ja puuhastellut muutenkaan niin paljon. Mutta leirielämä on leirielämää ja kuumuus vaikutti siihen päätökseen, että kokeesta tuli yökoe. Tuula keskeytti tämän kokeen, koska Tiitulla ei ollut riittävästi pontta. Mutta kyllä sinne A-kokeeseen Tiitu on jo suunnitellusti menossa syyskuussa:) Tiituhan on Akustin tyttö ja sen kyllä huomaa, päästä ja riistavietistä! Kerrassaan mahtava hermorakenne, suorastaan huikea.

Lisbet treenasi varsinaista koetta varten varsin vakuuttavasti, pelti iskettiin väliin tilanteen kuumuttua riittävän tukalaksi. Kokeessa Lisbet tuli koepaikalle polleana ja itsevarmana, mutta jostakin syystä se ei lähtenyt painostamaan kettua laisinkaan. Keskeytin kokeen. Epäilen leirillä olleen sille vähän liikaa touhua ja väsymys iski sillekin. Kokeisiin mennään takuulla, tiedä sitten koska ja minne:)

Bullet nautti leirielämästä ja saikin hetkeksi itselleen "ikätasoisen" ystävän, Debbien. Debbiestä on tulossa nätti koira ja luonne on kertakaikkisen hieno. Kiitos Eero perheineen, kun souditte mökiltä leiripaikalle ja kävitte moikkaamassa. Tavallaan harmittavasti Lisbetin koe oli juuri alkamassa ja jutusteluaikaa jäi aivan liian vähän.
Bullet kävi aloittelemassa mejästelyä, Tuula ohjasi meitä ja itsekin ensimmäistä kertaa olin itse mejää treenamassa.

Aku sitten..., vesiriistakokeessa tuomarilla oli selkeä ja tiukka linja, kivien heitto oli "vakavasti otettava" ja se laski hetimmiten palkintosijaa. Ihan oikea ja hyvä tyyli, säännöthän muuttuvat ensi vuonna. Eka kokeesta tuli VERI2 juuri kivien heiton vuoksi. Höh, Aku kuunteli Marjon kanssa tarkasti tuomarin ohjeistusta ja seuraava VERI-koe olikin sitten ihan toisenlainen...Marjo ei kiviä heitellyt ja Aku teki tyhjän veden tarkastuksen LOISTAVASTI! Muutkin osuudet menivät mallikkaasti ja tuloksena oli sitten Akulle 3. VERI1-tulos. Josko voisi sanoa, että onhan se sitten KVA-V... vai voiko...Ai niin, Aku palkittiin vesiriistakokeen lupaavimpana koirana!! Ja rotuhan oli BORDERTERRIERI.
Aku on todella fulliautomatix! Onnittelut Marjo, koira on vasta 2-vuotias ja jälkivalio ja nyt nämä tulokset. Levollisin mielin voi nyt siirtyä LUT-maailmaan täysillä kuten Aku aina harkoissa tekeekin...Se on todella työstä nauttiva borderi, joka keskittyy tekemiseen totaalisesti.

Summa summarum: oli hienoa tavata kasvattien omistajia oikein perheen kera, aivan mahtavaa! Mukava kun naapuripitäjän Arja borderikasvattaja oli mukana!
Leirillä oli kiva tavata mukavia ihmisiä, jutun juurta riitti ja ystävistä tulee lämmin mieli:) Ensikesänä sitten ehkä leirille, haaveena olisi se Pomarkku!
Ilman näitä bordereita minulla ei olisi näin hienoja kavereita.



5.7 FI JVA F. Fulliautomatix on hieno!

Tänään Kuhmossa Marjo ja Aku saivat tuloksen VOI1 metsästyskoirien jäljestyskokeessa MEJÄ:ssä, 48 pistettä, ei ole kyllä epäilystäkään, etteikö Aku olisi lahjakas! Se on iältään 2-vuotias ja borderterrieri..., hih! Nyt sitten se viimeinen VERI1-tulos ja sitten on kaikki valionarvoon tarvittavat kasassa siihenkin. Jos sitten siis Aku taituroi sen viimeisen tuloksen...
Jää tässä jo itsekin miettimään mahdollista jalostuskäyttöä, koira on selvästi varhaiskypsä metsälajeissa, sen ken on nähnyt sen syttymisen ketulle, voi vain nyökätä kanssani. MAHTAVA koira! Ja oikea omistaja Marjo!! Puss&Kram!

Mejäkoe Kuhmo 5.7.2009, tuomari Venäläinen Seppo
Jäljestämishalukkuus 6 pist.
Jäljestämisvarmuus 12 pist.
Työskentelyn etenevyys 9 pist.
lähdön, kulmauksien, makauksien selvittämiskyky 13 pist.
Käyttäytyminen kaadolla 3 pist.
Yleisvaikutelma 5 pist

Lähtömakaus tutkitaan, Aku ohjataan jäljelle. Aku jäljestää kaikki osuudet tarkasti, tehden kaksi tarkastuspistoa. 1.,3. ja 4. makaus merkataan pysähtymällä ja 2. yli.
2. ja 3. kulma tarkasti ja 1., jolla katko, ekana haetaan ja sitten tekijöiden jälkiä pitkin.Kaadon nuuhkii ja jää paikoilleen. Hieno suoritus parivaljakolta.

14.6 Foxilux Fulliautomatix "Aku" FI JVA!

Sallittakoon minun suuri halaus kaiken kansan nähden Marjolle! Isot pusut Akulle, Göranin ja Thelman pojalle, mahtava otus! Sanoo, ken mitä haluaa, se on sitkeä koira. Suopursujen vahvassa tuoksussa, hieman tarkistuskäyntejä tehneenä, suuressa painostavassa ilmassa asettui makaamaan kaadon viereen, voimat olivat ihan loppu.

Mejäkoe Siikalatva 14.6.2009, tuomari Venäläinen Seppo
Jäljestämishalukkuus 6 pist.
Jäljestämisvarmuus 10 pist.
Työskentelyn etenevyys 8 pist.
lähdön, kulmauksien, makauksien selvittämiskyky 11 pist.
Käyttäytyminen kaadolla 2 pist.
Yleisvaikutelma 5 pist.

Lähtömakaus tutkitaan. Akuohjataan jäljelle. 1-osuudella pari tarkastuslenkkiä, muuten hyvin. 2-osuus pyörimistä ja tarkastuslenkkejä tehden. 3-osuus tarkasti ja 4-osuudella pari tarkastuslenkkiä.1:nen makaus ohi, 2. ja 3. merkataan pysähtymällä 3. yli. 1-kulma laajasti hakien, 2. jolla katko selviää tekijöiden jälkiä myöten ja 3. tarkasti. Kaadon osoittaa ja jää makaamaan. Tänään kaato saisi kiinnostaa enemmän.


13.6 Foxilux Adventure Care, Tiitu AVO1 !

Mejä-koe
Uurainen 13.6.2009, tuomarina Kari Muje

Pisteet: Jäljestämishalukkuus 6 (6)
Jäljestämisvarmuus 12 (12)
Työskentelyn etenevyys 9 (10)
lähdön, kulmauksien, makauksien selvittämiskyky 13 (14)
Käyttäytyminen kaadolla 3(3)
Yleisvaikutelma 5(5)

Avo 1, 48 pistettä

Koeselostus: Tiitu saa hyvin ohjatun lähdön ja alkaa reipasvauhtisen jäljestyksen. Alun parin laajan tarkistuksen jälkeen se etenee hyvin jäljellä tai aivan sen tuntumassa lähinnä maavainuisesti. 1. kulma tarkasti merkaten, 2. merkaten pienellä lenkillä. Lopussa kuumuus ja maaston korkeuserot käyvät voimille mutta Tiitun keskittyminen kestää ja kaadon se ottaa haltuun pysähtyen ja nuollen. Erinomaista yhteistyötä koirakolta.

Mahtavat onnittelut Tuula!!!!! Tiitu on hieno koira!


4.-7.6. Grytläger i Fällfors

Tusen kram och TACK att vi fick vara med! Jag lovade att skulle skriva nu på svenska, men men...det är ju svårt att hitta passande ord till alla mina känslor. Det var kul att kunde se "gamla" vänner och att fick även nya vänner. Kanske jag skulle vara där mer, så att kunde även bli bättre med svenska språket. Nu ska jag forsätta med finska. Puss&Kram!

Tässä pieni näkymä siitä hienosta maisemasta, mistä saimme nauttia leirin ajan. Olin siis Anun kanssa leireilemässä luolakoiraleirillä, leirillä oli treeniä ja kokeita. Ronja ja Akusti treenasivat varsinaiseen kokeeseen torstaina (sprängare), todettiin, ettei se ole meidän koirien juttu, sitä pitäisi ajan kanssa harjoitella. Perjantaina harjoittelimme uutta koetta (förliggare), se oli kuin tehty meidän koirille, sehän muistuttaa hieman Suomen koetta.
Lisbet harjoitteli myös kahta eri koetyyppia, grytkaraktärs ja apporterings. Treeneissä Lisbetillä oli tosi hauskaa ja se oli aika terävällä tuulella. Ansakin harjoitteli tuota ensimmäistä koemuotoa.







Nooh, sitten lauantaina oli SE päivä, kokeita ja jännitystä. Ensin oli vuorossa Ronja (F. Personal Touch). Sitten heti perään Akusti (Bokbergets Quimper). En nähnyt Ronjan kokeen alkua, kun sain hakea jo omaa koiraa. Lopun näin, kiitos Andersille, joka piti Akustia kauempana valmiina. JA KANNATTI NÄHDÄ! RONJA ON NYT KAHDEN MAAN KÄYTTÖVALIO. Ronja oli todella elementissään kokeessa ja voisin vannoa, että se nautti joka sekunnista. Onneksi olkoon Anu!
Vuorossa oli sitten Akusti ja istuin melkein halvaantuneena "pölkyllä" ja jännitin. Kannatti sekin jännitys, koska AKUSTIKIN ON NYT KAHDEN MAAN KÄYTTÖVALIO!



Lisbet suoritti grytkaraktarsprovin hyväksytysti, apporteringprovissa mäyrän raahaaminen oli sille raskasta, treeneissähän oli pelkkä nahka, kokeessa kivi nahan sisällä. Mäyrä jäi tuomatta loppuun ja huomasin, että Lisbet on aika väsynyt, keskeytin kokeen.
Kyllä olen Lisbetistä ylpeä, treenailut jatkuvat, ehkäpä tuolla naapurimaassakin:).

Ja nyt sitten tuloksiin.
Ronjan tulokset Anun blogista,

Akusti, paino 7.8 kg, säkä 38 cm, rintakehä 45 cm.
Grytanlagsprov, förliggare, Godkänd

Lisbet, paino 6 kg, säkä 33 cm, rintakehä 39 cm
Grytkaraktärsprov, Godkänd

 

24.5 Foxilux Fulliautomatix "Aku" mejäkokeessa

Aku teki loistotuloksen mejäkokeessa Muhoksella. Vaativassa maastossa tulokseksi siis tuli VOI1 45 pistettä! ONNEKSI OLKOON!! Vielä yksi VOI1-tulos, niin mitäs sitten meinaat Marjo puuhastella;)..

Koekertomus, Tuomari Muje Kari
Jäljestämishalukkuus 0-6 pist., Aku 6 pist.
Jäljestämisvarmuus 0-12 pist., 11 pist.
Työskenetelyn etenevyys 0-10 pist., 10 pist.
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 0-14 pist., 10 pist.
Käyttäytyminen kaadolla 0-3 pist., 3 pist.
Yleisvaikutelma 0-5 pist., 5 pist.
Laukauksen sieto hyväksytty

" Aku aloittaa hyvin ohjatusti ja lähtee reipasvauhtiseen, jälkeä hieman aaltoillen työskentelyyn. 1.osuus hyvin makaus merkiten, kulma hieman pitkäksi ja lenkillä jatkoon. 2.osuudella mennään tuulen myötä hieman sivussa ja ohi makauksen. katko vaivatta yhdellä kaarrolla. 3. osuudella pitkä pätkä todella märkää suota, jossa Aku osoittaa sisua ja jälkivarmuutta. Sen jälkeen pieni tarkistuslenkki ja jälleen hieman jäljen sivussa makuun ohi. 3.kulma hieman pitkäksi, mutta varmasti ilmavainulla loppusuoralle. 4.makaus hyvin merkaten ja kaato haltuun pysähtyen ja nuuhkien. Erinomainen työskentely koirakolta hyvin haastavalla jäljellä."

17.5 Tyyne KVA-L !!, LUO1-tuloksia, LUT-, luolatreenejä

Nyt sitten Tyyneä saa tituleerata tittelillä käyttövalio, eihän se hassumpi titteli olekaan! Onneksi olkoon Tarja, puuttuva osa, LUO1, suoritettiin siis tänään.

Hieno määrä LUO1-tuloksia tänään; Litti, Ansa, Sandra, Luna, Isku, Aku...
Litti kävi kokeilemassa myös koetta, mahtava tyhjänluolan tarkastus, täydellinen ja kutsusta ulos, kettu vähän jänskätti ja haukku oli vähän turhan kaukaa, keskeytin kokeen. Kokeessa Litti oli kokoajan aktiivinen ja haukku oli hyvää, se ei perääntynyt, muttei painostanutkaan riittävällä voimalla. Litti kylläkin tutkiskeli luolastoa kokeen aikana aktiivisesti kuin hakien toista reittiä ketun luokse.Minusta suoritus oli hieno 15 kk ikäiselle, uskonpa, että Littin pää kasvoi tuosta kokemuksesta:), tosissaan palataan sitten "sorvin" ääreen koetoiminnassa sen osalla vasta myöhemmin. Syksyllä Litti sitten lähtee hakemaan varmuutta metsästyksen parista.

Isku sai 0-tuloksen, joka agilitysivustolla olisi hieno suoritus, ei kuitenkaan luolakokeessa. Isku perääntyi ketun iskusta ja jäi haahuilemaan kauas. Meinasin keskeyttää, mutta ajattelin, että iän puolesta ei haittaa, vaikka vähän luolastossa mietiskelee. Tietysti suoritus oli pettymys, mutta toivottavasti Sami urhoollisesti jatkaa treenailua ja syksyllä myös tulee metsälle:), eikä tämä tähän jää...!

Luolatreeneissä kävivät Luna,Sandra, Ansa, Aku ja Kaapo. Näinpäs paikalla pikku-Inkerinkin, nykyisin Debbie, sievä ja söpö. Debbie piti hauskaa peltihallissa ja ympäristössä sata lasissa, ihana luonne kertakaikkiaan!

Hieno päivä, aurinko paistoi ja tuomarina kokeissa oli muuten Sami Mäkelä.



9.5 Foxilux Adventure Care "Tiitu" Ristiinan luolakokeessa

Mahtava meno ja meininki!! Onneksi olkoon Tuula&co Tiitun loistavasta koetuloksesta! LUO1 myös suoritettuna!. Tiitu on Akustin ja Lotan tytär, että mulla on lämmin hyvä mieli!

9.5. Tuomarina Karoliina Viitamäki
Ahdinkoputken läpäisy: vaivaton
Tyhjän luolan tarkastus: mietiskelevä, intovikinää, lähes täydellinen
Arvostelu: Koira hyvin luolaan ja hetken mietittyään hidas eteneminen luukulle. Selvä ilmoitushaukku. Kettu siirtyy luukun auettua vasempaan peräpesään. Koira jää toviksi harhailemaan haku- ja haarapesän välille. Tajuttuaan ketun sijainnin koira etenee nopeasti samaan haaraan ketun kanssa. Aloittaa erittäin määrätietoisen etenemisen kettua kohden. Ei osoita minkäänlaista periksi antamista ja koe keskeytetään yhteenoton välttämiseksi. Pisteen pudottaa tyhjässä luolassa työskentely.
B43

10.5. tuomarina Kari Airiainen
Ahdinkoputken läpäisy: nopea, vaivaton
Tyhjän luolan tarkastus: runsaasti vajaa, äänetön
Arvostelu: Koira innolla luolaan , kiihkeä ilmoitushaukku. Kettu siirtyy vasempaan kulmapesään. Koira käy ensin oikeassa haarassa, löytää ketun, aloittaa voimakkaan painostuksen, saa ketun perääntymään pääte pesään. Aloittaa painostuksen osin ahdingon alla, kettu kuitenkin hallitsi lopun ajan tilannetta. Koiralta hieman kunto hiipui.
C38

18.4 LUT-treenit Haukkukeitaalla

Jälleen suuri kiitos Ostyn osaaville kouluttajille! Ihana yllätys oli nähdä Lisbetin sisko Vicky, Viktoria paikalla. Todella kaunislinjainen ja ihana pää:), pään sisälläkin raksuttaa mukavasti, ketulle Vicky syttyi hienosti! Siitä on kiva jatkaa.
Lunan suoritusta en nähnyt ja kuulin Arjalta, että Luna totesi ketun ja tutki muutenkin tilannetta:). Harmi, kun ei ollut aikaa seurata koulutusta!
Lisbet sitten, siirryimme luolastotreeneihin ja voisinpa sanoa, että varhaiskypsä, jokohan syksylle mennään kokeisiin..., sama koskee Ansaa, hyvä työskentely luolassa. Taas jaksaa painaa, kun onnistuttiin!
Itse samalla reissulla viisastutin itseäni käymällä LUT-koetoimitsijakoulutuksen, Kiitos Hra Hartikka, hyvä asenne ja joka sana kokemuksen äänellä. Mie tykkäsin!


10.4 Akustille supi!

Akusti kunnostautui jälleen tänään, saaliina supi Kaakamovaarasta. Eilen Hannun saku kävi ottamassa toisen ja tänään Akusti haki sen toisen. Kausi alkaa olla lopuillaan, mutta katsotaan, josko nyt pääsiäisen aikoihin vielä päästäisiin metsästämään. Akustin mukana oli Heikki ja Jukka, Tauno ja Lasse.

7.4 Tiedote!!

18.4. OULU LUT-treenit, tarkempi aikataulu tulee varmaan Ostyn sivuille.

16.-17. 5.2009 OULU LUT A, D-B. Raj. lut-säännöt. Järj. Oulun Seudun Terrieriyhdistys. Ylit. Matti Hartikka. Etusija järj. yhd. jäsenillä 25.4 asti. Ilm. viim. 8.5. Katja Huurinainen, 044 580 2463, oulunseudunterrieriyhdistys(at)gmail.com.
Tässä koeviikonlopussa mahdollisesti mahdollisuus:) suorittaa LUO1 eli luonnonluolan tarkastus!! Hintaa en tiedä, mutta se selviää, kun kysytään Katjalta.

Kokeeseen ilmoittautuminen

 

27.3 Pesien tutkiskelua

Kävimme tänään tutkimassa muutamia pesiä. Ensimmäinen meille kerrottu pesä olikin saukon jäljiltä, joten jätimme sen rauhaan. Seuraava iso luolasto oli ketun jälkien ympäröimä, ketut itse olivat päiväreissulla, joten luolasto soveltui hyvin treenaukseen. Mukanamme olivat Göran, Lisbet, Tyyne sekä Akusti. Akusti jäi kylläkin autoon, keskiviikon jäljiltä sillä oli alaleuka aika turvoksissa ja soitimmekin sille lääkekuurin.

Leuan turvotus johtunee yhteenotosta mäyrän kanssa keskiviikkona. Nyt voi nostaa hattua Akustille, joka ymmärsi laittaa pelin poikki. Se mäyrä saatiin saksanmetsästysterrierillä eikä siinä jahdissa ollut hauska tunnelma, mäyrä oli todella pahantuulinen. Pesästä saatiin silloin myös toinen supi. Nyt luolasto jätetään rauhaan, mäyriä siellä on varmasti enemmänkin, mutta niiden pyytäminen on kovaa työtä ja jokseenkin tarpeetonta. Tosin koskaan ei voi tietää tarkalleen, mitä luolasta löytää ja mäyrän lopettaminen on joskus välttämätön toimenpide.

Tyynellä on jo ote luonnonluolilla selvästi parantunut, sillähän ei tästä pyyntimuodosta ole aiempaa kokemusta. Lisbet kyllä aika suvereenisti tutkii luolat ja tuntuu tykkäävän siitä, sen verran innokas tahti sillä on. Hyvä Hyvä! Nooh, sehän onkin Tyynen ja Akustin tyttö:)

 

25.3 Supijahtia

Isometsän miehet olivat paikantaneet supipesän Vojakkalan erän mailta. Lähdimme Lisbetin ja Akustin kanssa tarkastamaan luolastoa. Puoleen päivään mennessä saimme toisen supin ulos, Heikki lähti työelämään ja minä kotiin ulkoiluttamaan muut koirat ja hoitamaan pentupesää. Markku ja Raimo siirtyivät Akustin huoltomiehiksi. Saapas nähdä, löytyykö se toinenkin supi...
Erityispapukaijan merkki uutteralle Lisbetille, jota ei hihnat eikä lapiot luolan suun edessä paljon pidättele..., veto luolaan on SUURI! Mahtavaa! Akusti näyttää suurenmoista mallia luolatyössä!

Siinäpä kuvassa näkyy Lisbet, Akusti ja toinen Isometsän veljeksistä.

Akusti palasi meille. Toinen supi oli ollut jo näkyvissä, mutta pitkän luolatyöpäivän merkit sen verran näkyivät Akustissa, että jahtia jatketaan loppuviikosta. Täällä tämä Akusti Lassila nyt on pestynä ja putsattuna, ruokittuna. Nyt pitää levätä, että taas jaksaa. Silmät saivat sen verran hiekkaa, että silmävesi on nyt kova sana. Tulevalle reissulle otan sitten mukaan Tyynen (Huom! Tarja). Samalla reissulla katsellaan mahdollisesti muitakin pesiä.

 

22.3 Isoja luolastoja maisemissa

Kävimme ison borderijoukon ja ihmisjoukon kanssa tutkimassa pari eri luolastoa. Ensimmäinen oli hyvä koirien treenauspaikka, pientä sopivaa luolanpätkää. Akusti tutki luolastot tarkkaan ja totesi, että nyt on riista jossain muualla kuin pesässä.

Toinen luolasto oli aivan valtava, suorastaan kymmeniä metrejä pitkä ja moneen suuntaa laajeneva maanalainen labyrintti. Akusti haki todella hyvin, luulemme, että siellä oli kettu, joka pääsi liikkumaan liian hyvin ja koiralla ei näin onnistunut painostaminen. Vaivaamaan kyllä jäi, mutta minkäs teet, jos koira ei saa kettua pysymään paikallaan. Hankalaksi asian teki todellakin se, että luolasto oli niin laaja.

Mukanamme oli liuta bordereita; Lisbet, Tyyne, Ansa, Teri ja Freija. Lisbet, Tyyne, Ansa ja Teri tutkivat mukavasti. Nyt voi kyllä myös kevyesti myöntää sen tosiasian, että koiran pitää päästä nuorena metsään, jotta itse työmuoto tulee tutuksi. En yhtään laita lapinlisää, jos sanon, että Lisbet on yliveto. Se on ollut jo monesti fiilistelemässä luolajuttuja luonnossa ja se näkyy siinä. Nyt vaan kaikille koirille paljon luonnon luolastoja ja toivottavasti sitä saalistakin.

Uutena tutustujana oli Meltauksen Arja (kennel Mel Arctic). Muuta porukkaa oli Tyynen Tarjan, Ansan Anu, Heikki ja Koskelan luolatiimi:). Erityiskiitos juuri tuolle luolaporukalle, joka meidät kutsui.

 

11.3 Monenmoinen supimatka


Jukka&Akusti ja supit

Eilen saimme puhelun mahdollisesta supipesästä. Tänään minulla sitten auto meni huoltoon ja työpäivä sai uuden käänteen. Lähdimme metsälle. Moottorikelkkasafari Göranin, Lisbetin ja iltapäivälla myös Akustin kohdalla oli suorastaan huh, kelkat jumittuivat rekineen ja olimme kiinni monet kerrat ennenkuin olimme itse pääpaikalla.
Göran pujahti luolaan, supi kävi kurkistamassa hetimmiten meitä ja totesi parhaimmaksi väistyä taka-alalle. Lisbet haukkui HIENOSTI, Göran oli sen sijaan omituisen hiljaa. Nippua aavistelimme. Pesä olikin ISO mäyrän kaivama taidonnäyte ja supit painelivat aina vaan kauemmaksi, lapio heilui kangen kanssa kiitettävästi ja kaivoimme suorastaan uuden ojan...Supit painoivat aina vaan kauemmaksi ja minulla tuli jo aika vastaan, oli mentävä perhehommiin. Luolasto peitettiin ja minä tulin kotiin pesemään koiria ja Jukka jatkoi hakemaan uutta koiraa peliin, Akustia.
Sitten kävikin niin, että herrakoira Akusti sai ensimmäisen supin kahdessa minuutissa ja toisessa meni muutama minuutti enemmän. Göran oli tehnyt hyvät pohjat. Että olen ylpeä Lisbetistä, Akustin ja Tyynen tytöstä, vielä se tyttö näyttää kyntensä. Göran ei nimittäin päästänyt "Littiä" lähelle, torjui murinalla, eikä haittaa. Lisbet on vasta 1v. Vielä se aika koittaa, kun herrat kuuntelevat nöyränä, kun neito ei päästä luolaan muita:)
Päivän ainoa inhottava kohta oli se, että pissalle mennessäni kellahdin paljaan pyllyn kanssa lumiojaan, ei paljon naurattanut...

Päivän kuvat

1.3 Tiitulle ensimmäinen saalis

Lotan ja Akustin tytär "Tiitu" on ollut metsällä. Saaliina oli minkki, joka oli kivikasassa, Tiitu painosti minkin ulos, minkki saatiin ammuttua!
Mahtava uutinen!!!

22.2 Hutipäivä

Tänään palasimme eiliselle luolastolle, mukanamme Tyyne (F. Special Mind), Lisbet (F. Margin Wanderer) ja tietysti Tyynen ex-kaveri Akusti (B Quimper). Siinä oli sitten ydinperhe koolla tutkimassa luolastoa. Kun mukanamme oli kaveri, joka ei turhaa työtä tee, siis Akusti, sen mielenkiinto luolaa kohtaan jäi mietittymään. Mitään saalista emme saaneet, epäilymme siis kohdistuvat siihen, että siellä on jossakin nukkuva mäyrä (-t). Heikki kävi heittelemässä lähistölle kalaa supeja ja kettuja varten. Jäämme nyt odottelemaan kevättä sen luolan suhteen.
Iltapäivällä Akusti ja Tyyne poikkesivat yhden kesänavetan luona, siellä näytti olevan ketun jälkiä, luultavasti päiväpesän paikka, kettuja ei ollut.
Uusi luolakaverimme oli myös paikalla, nimittäin Kaisu. Kiva juttu! Kaisun juttuja voitte lukea hänen blogistaan, toivottavasti jonakin päivänä luemme metsästystarinoita sieltäkin:). Kaisulla ei ollut tällä kertaa koiria mukana.

21.2 Piiloon pinkaisseet supit

Tänään oli sitten erilainen metsästyspäivä, saalis jäi koloon, plääh. Luultavasti supipariskunta siellä asustaa ja sen verran syvässä piilossa, ettei edes hyvä kaivajamme Göran kyennyt tänään luolaa kaivamaan riittävästi. Huomenna jatketaan uusin voimin.
Mukavaa päivässä oli se, että pari kasvattiamme olivat harjoittelemassa metsästystä, Tyyne ja Aku. Akusta sai Lisbet uuden kaverin, virtaa tuntuu molemmissa riittävän! Ihanaa Marjo, kun toit F. Fulliautomatix, Akun mukaan mettälle! Ja Tyyne jatkaa huomenna Tarjan kanssa:)

Vakava asia tämä metsästys!

Sinisilmäinen Tyyne etsintäreissulla, where is the FOX!

Pari "pehmopäätä" pitää hauskaa:) Aku ja Lisbet



20.2 Kettumeininki

Perjantai-illan vietimme Liakan-joen törmässä kettujahdissa. Mukanamme olivat koirat Akusti ja tyttärensä Lisbet. Saaliiksi kolmen tunnin Akustin painostuksen jälkeen saimme ketun, joka oli haastavassa paikassa. Lisbet pääsi mukaan repimään saalista, luolaan en sitä vielä päästänyt, vaikka halu oli suuri.


Kuvassa Heikki&Akusti ja Lisbet

Kuvia reissulta:



 

18.2 Viime viikonlopun kettutreenit

Laitetaanpas tällä kertaa linkkeinä:), mukana treeneissä olivat Ansa, Aku ja Jönssi.
Foxilux Fulliautomatix, "Aku"
Foxilux Spicy Vixen "Ansa"
Foxilux Adventure Look "Jönssi"

Foxilux Meän Fröökynä, Luna oli myös mukana ja Arjan kertoman mukaan Luna syttyi tulisesti. Tällä hetkellä olemme ajatelleet, että Luna lähtee oikeille luolilla, koska se on valmis iän ja kypsyyden näkökulmasta. Lunahan kyllä puikahtaa luonnon luolaan, olemme treenanneet vasta tuota tyhjää luonnon luolaa. Lunalle on olemassa astutussuunnitelma, joka on seuraava: Luna/Akusti. Vielä pidän erästä urosta mahdollisuutena, mutta aika näyttää, pysymmekö tässä alkuperäisessä suunnitelmassa. Astutus on tämän vuoden aikana.


1.2 Kettu nurin:)

Saunamäen Iina, Eikan suomalainen ajokoira piti meidät tänään kiireisenä. Lähdimme aamusella kettujahtiin, Iina otti ajon ja Iskarkin harjoitteli vanavedessä hieman.
Päivän aikana Samin ja Iskun kanssa kävimme tsekkaamassa muutaman kolon ja totesimme tyhjiä luolia piisaavan. Isku ja Göran teki hienot tarkastukset, hyvä homma.
Iltapäivällä Iinan ajo jo oli aika pienellä alueella ja kuulimme haulikon pamahduksen, kettu ei ollut vielä kuitenkaan valmis saalis. Kettu livisti suorastaan nenämme edestä, ja minä tein taas "ilman aivoja-ratkaisun", päästin Göranin jäljelle ja sinne jätkä lähti...Eikka meinasi, että Iina ei kyllä välttämättä tykkää tuosta..., mie suorastaan häpesin. Iina paineli perässä ja eipäs se borderterrieri seassa mitään haitannut, ONNEKSI. Göran ajoi suomalaisen perässä 45 minuuttia, lumi kuitenkin ja varsinkin ne jääpaakut mahan alla hidastivat tahtia, huh, painoa kilosen verran lisää niistä ja Sami äkkäsi Göranin Arpelan tiellä. Se on tie, jossa on paljon liikennettä, autot jarrailivat ja minä huidoin tiellä. Koira saatiin autoon ja läksimme kohti muuta metsästysporukkaa.
Kettu teki ratkaisun ja paineli luolaan. Kysyin Eikalta, antaako hän minun treenata kokematonta koiraa. Eikan wörkkijaska Kaapo ja Isku tutkivat luolastoa, selvästi kettu oli pesässä, mutta kulku oli haastava. Siispä paikalle soitettiin H&A (Heikki ja Akusti). Akustin peräänantamattomuuden ja hyvä luolatutkan ansioista kettu saatiin. Akusti siis sai tälle vuodelle 3. ketun, Iinan ajaman.

Samikin sai roppakaupalla uutta kokemusta Iskunsa kanssa, luolamiehen kastekin tuli:) kanki käteen ja töihin, pää luolaan ja kuuntelemaan. Hyvä reissu, eikö vain Sami! Aamusta lähdettin ja illasta tultiin, kettua ajavien koirien ohjaajille täytyy sanoa, että teillä on todella sinniä!! Mahtavaa!! Minulle oli enismmäinen kerta, kun pääsin seuraamaan kettua ajavan koiran työtä. Ja olipas vielä Suomen ajokoira!!Kiitos Eikka& co!

 

28.1 Se on SE koira, joka OSAA!

Akusti pääsi jälleen Teuvon soiton myötä kettuhommiin. Kettu oli saaressa hyljätyn mökin alla. Sinnikäs ja hyvä hakija pääsi painostamaan kettua siinä määrin, että repolainen koki tilanteen sellaiseksi, että ulos on lähdettävä. Tällä kertaa Akustia ohjasi Jukka. On tosi hienoa, että borderterrieri osaa!! Tänään jo rotuakin uudelleen kysyttiin, että mikä se olikaan..., olisinpa ollut siinä kovaan ääneen toitottamassa, että no SEHÄN ON BORDERTERRIERI:)


25.1 Akusti jyrää jälleen

Vuoden ensimmäinen kettu Akustilla. On se niin hyvä, oikeasti. Akusti työskenteli tiiviisti n. puoli tuntia ja kettu saatiin ulos. Tais itse koiramieskin olla luolassa, Heikin mukaan hän oli luolassa Akustin kanssa polvia myöten:)Koira tuli luolasta omin avuin, Heikki vedettiin ulos. Mitäpä sitä isäntä ei koiran eteen tekisi.
Ketulla oli ilmeisesti kapi ja strongholdit laitetaan Akustille tänään.

16.-17.1 Lut-kokeet ja treenit Oulussa

Foxilux Special Mind "Tyyne"
Tuomari Kari Airiainen
Koe alkoi 21:39 ja päättyi 21:59.
Ahdinkoputken läpäisy nopea vaivaton.
Tyhjän luolan tarkistus täydellinen, runsaasti ääntä, kutsusta ulos
Arvostelu. Koira vauhdilla luolaan, kiihkeä haukku luukulla. Kettu siirtyy oikeaan kulmapesään, koira seuraa vauhdilla pitkälle ahdingon alle. Koira painostaa kettua aivan lähituntumassa. Ei väistä ketun puolustushyökkäyksiä, vaan työskentelee koko kokeen ajan pitkällä ahdingon alla. Erittäin hyvää luolatyöskentelyä.
B40

Koe alkoi 14.33 ja päättyi 14.42.
Ahdinkoputken läpäisy nopea, vaivaton.
Tyhjän luolan tarkistus runsaasti ääntä, vajaa.
Arvostelu. Koira vauhdilla luolaan, kaivaa hiekan erittäin nopeasti. Kuuluva kiihkeä haukku luukulla. Kettu siirtyy oikeaan päätepesään. Koira aloittaa painostuksen ahdingon takaa kiihkeästi haukkuen. Tiivistää painostusta, ei väistä ketun puolustushyökkäyksiä, vaan jatkaa ketun voimakasta painostusta. Koe keskeytetään tuomarin todettua koiran erinomaisuuden.
A47

Tyyne piti todella jännityksessä tyhjien tarkastusten kanssa! Pääsimme nipinnapin riistatyöskentelyyn. Riistatyöskentely oli niin hienoa, että tyhjistä tarkastuksista tulleet miinuspisteet eivät päässeet rokottamaan tuloksia liiaksi. Tyyne on HIENO koira!
Luonnonluolan tarkastuksen tulemme tekemään piakkoin, jolloin Tyyne saa tittelin KVA-L!!!!
Olen niin ylpeä thera-pentueen nartuista, Tyynestä ja Ronjasta!! Eihän se pöllömpää ole, että siitä pentueesta tulee kaksi käyttövaliota. Kiitos myös pentueen isälle Sub Terram Räkna Med Bråk, Nisselle. Siinä on uros, joka periyttää hyvää luolaominaisuutta.

Treenit:
Sytyttelykoirat olivat Jönssi, Luna, Kaapo
Jönssi syttyi mahtavasti, hienoa seurattavaa!
Luna edelleen epäröi, hitaasti kypsyvää sorttia selvästi, jatkamme vahvistamista.
Kaapolla oli hauskaa, kettu ei paljon pelottanut, haukkua irtosi hienosti!

Ahdinkoharjoittelijat olivat Aku, Ansa, Lisbet
Aku selvitti vihdoin ahdingon ja siirtyy seuraavaan treeniportaaseen, putkiharjoitteluun. Siinä on se metsästäjien unelmakoira, syttyy TODELLA!
Ansa selvitti ahdingon ja on syttynyt ketulle kerrassaan mainiosti.
Lisbet myös selvitti ahdingon ja haukkui kettua erinomaisesti. Ansa ja Lisbet ovat alle vuoden ikäisiä ja emme vielä siirry putkille, vahvistamme edelleen ja annamme ajan kulua. Lupaavia narttuja!
Kuvasarja ahdinkoharjoittelusta löytyy Anun sivuilta.

Putkiharjoittelussa oli Isku
Iskulle ahdinko ei ole koskaan ollut ongelma, pellin takana komeaa haukkua. Isku on selvästi vielä vähän hämmentynyt ja tarvitsee vahvistusta, varteenotettava uros. Kysymyksessä on hyvä ja varmasti luolilla pelaava koira. Odotan sille nyt metsästysreissuja ja sitä kautta vahvistumista. Sami ja Hannamari saivat luotua kontaktin metsästysporukkaan, nyt odotellaan kutsuja töihin:).

Summa summarum:
Olen onnellinen, niin onnellinen, viikonloppu oli niin jännittävä, että olin lähes raato, kun pääsin kotiin. Minäkin annoin kaikkeni, vaikka koirat ne työtä tekivät. Kiitos Tarjalle, Tyynen mattelle. Kiitos Villelle ja Johanille koirakohtaisesta koulutuksesta. Kiitos tuomari Airiaiselle hyvistä palautteista. Lämmin mieli jäi siitä, että niin moni kasvatin omistaja tuli treenaamaan, se on sitä, mitä minä eniten haluan.

 

7.12 Akusti uittomiesten talon alla labyrintissä

Jukan tuttu Teuvo soitteli päivällä, että talon alla on kettu. Heikki ja Akusti saapuivat varsin pian paikalle, myös minä kamera taskussa.
Talo oli vanha ja laho isohko uittomiesten lepokämppä. Akusti meni talon alle reippaasti ja korvissamme kuului suuri hiljaisuus, passimiesten mukaan talon toisessa päässä kuului intovikinää, haukku ja rähinä. Me emme kuulleet juurikaan mitään, talo oli aika sokkeloinen myös pohjaltaan, nämä äänivallit estivät äänien kantautumisen. Akusti painosti ketun ulos, valitettavasti passimiesten rivien välistä..., viekas kettu.

Passimiehet lähtivät tarkistamaan ketun kulkureittiä, me jäimme odottelemaan Akustia, jota ei kyllä kuulunut... Kutsujen jälkeen talon alta kuului vikinä, mietimme, että Akusti on ilmeisemmin motissa talon alla..., Heikki kuitenkin kykeni näkemään, että Akusti liikkui kohtuullisesti, kyljellään. Passimiesten saavuttua talon kivipohjaan tehtiin pieni reikä, jotta tämä ainutlaatuinen luolakoira pääsisi ulos. Hieno koira, ei voi muuta sanoa. Akusti teki työnsä jälleen kerran, kovasti se olisi halunnut talon sokkeloihin takaisin, se ei tainnut tietää, että kettu pinkaisi sieltä ulos.

Niin kamera oli mukana ja tallessa taskussa kaiken aikaa, yhtään kuvaa ei tullut ikuistettua, harmi.



22.-23.11 Luolaharjoitukset Oulussa

Viikonloppuna kasvateistamme 6 kävi luolatreeneissä, kiitos aktiivit koiranomistajat! Lauantaina oli ahdinko ja putkitreenit. Aku on TODELLAKIN syttynyt (syntynyt)tähän hommaan, ahdinko vaan ei suju normaaliasennossa vaan se käännettiin siten, ettei Akun tarvinnut mennä kyljelleen, kun se ei tajua siinä hektisessä mielessä sitä vielä tehdä. Luna päätti, että yhteistyötä näissä merkeissä ei sinä päivänä tehdä ja harjoittelu jäi pariin haukkuun. Intoa halliin oli hienosti, mutta selvästikään Luna ei sittenkään ole vielä syttynyt riittävästi, palaamme treeneissä hieman taaksepäin ja vahvistamme syttymistä edelleen. Isku, kyllä se on todella Isku! Menimme edellisen kerran onnistuneiden ahdinkotreenien jälkeen jo luolastoon tutustumaan. Sille tuntuu tuo kyljelle meneminen olevan aika simppeli homma, Iskun treenit lopetettiin komeaan haukkuun, sitä kiiteltiin kovasti ja treenit edelleen jatkuvat. Hieno uros se on kyllä kaikin puolin. Hansku kokeili kotona tokoliikkeitä ja todella hyvin ne ovat muistissa. Isku on muuten sitten täysin terve, mitään oireita mistään sillä ei ole. Kaksi hiivalääkekuuria takana ja normaali ruoka, ai että tuntuu hienolta.
Seuraavan päivän sytyttelyssä en ollutkaan itse mukana, Jönssi, Kaapo ja Ansa haukkuivat rohkeasti kettua, kuvia ja tarinaa löytyy ainakin Ronjan ja Ansan blogista.

Olen tosi tyytyväinen, nyt tuntuu, että olen tässä kettumielessä onnistunut.

Niin, viime viikolla ajaessani hakemaan Hanskua ja koiria koirahallilta, edestäni melkein kotipihalta juoksi kettu tien yli!!!! Hyvä, etten sammuttanut autoa siihen paikkaan ja lähtenyt perään... Eihän siinä mitään järkeä olisi kyllä ollut, yhtään koiraa ei ollut edes mukana. Tuskin olisin juossut sitä kiinni..., ainakin itse kasvattaja on selvästi riistaviettinen:)
Eilen löysin Iskun ja Lisbetin kanssa Ämmännärästä ("omalta pihalta") tuoreet supin jäljet!! Huh! Isku jäljesti hienosti Lisbetin seuraessa. Ei sitä olisi ollut tarkoituskaan saada silmien eteen, tuo into koirissa oli mahtavaa. Lähdin sitten Iskarin kanssa myös samoille jäljille ja Iskar paikallisti haaskan, missä supi tai supit ovat käyneet ilmeisemmin pitemmän aikaa ruokailemassa. Ne jäljet olivat aivan tuoreet, voihan vietävä sentään! Kävimme Jukan kanssa viemässä haaskalle lisää mutusteltavaa.

4.-5.10 Luolaharjoituksia Oulussa

Kävimme viikonloppuna Oulussa LUT-harjoituksissa. Kasvatteja olikin mukana runsaasti, 10kappaletta!! Territory-pentueesta Sandra, Sissi ja Kustaa-Ossi, VulpesVulpes-pentueesta Ansa ja Kaapo, One-pentueen Aku, Adventure-pentueesta Jönssi, Meän-pentueesta Luna ja Isku, Thera-pentueesta Tyyne. Mahtavaa aktiivisuutta, kiitos!!

Nuorille koirille tavoitteena oli tehdä tutummaksi halliympäristöä, ketun hajuja ja myös antaa kokemuksia näköaistillekin kettu-nimisestä eläimestä, kaikki pennut kyllä reagoivat ketulle, turvallisen varovaisesti. Tästähän se lähtee. Ansa jo haukkuikin kettua sopivalta etäisyydelta, Sissi kävi häkin verkolla katsomassa, että mikäs se siellä piileskelee... Jönssi hieman "vanhempana" nuorena oli jo selvästi herkistyneemmässä tilassa harjoituksessa. Jönssi on "viittä vaille" syttynyt, ei ole enää paljosta kiinni! Aku käy niin kuumana, että se tarvitsee vielä "aivojen jäsentymistä" ahdingon suorittaakseen, varmasti tulee toimimaan, kun ikää tulee lisää. Aku on siis syttynyt ketulle MAKSIMAALISESTI:).

Luna ja Isku sitten, ette kyllä varmaan voi ymmärtää, miten iloinen olen, kun nuo kaksi viilipyttyä saivat kunnon hepulit ja raivarit ketun nähdessään! Isku eteni jo sitten ahdinkoharjoitukseen saman tien ja suoritti sen kepeästi. Iskun haukkua vielä vahvistetaan pellin takana, kun se nappaisi verkosta hampailla kiinni ja haukku tulee sivuseikkana. Haukkua siis kyllä oli, mutta kunhan saisi tuon verkon puremisen pois, ehkä ei saa...Ensi kerralla harkat koko luolastossa ja kesällä kokeisiin?...
Luna, pikkuinen prinsessa, höpönokka, osaa sitten yllättää! Siinä on todellakin luonteessa kaksi puolta. Aivan ihana! Ahdinko ei vielä tuntunut Lunasta kivalta, joten harjoituksissa mennään häkille suorasta putkesta ja vahvistetaan tuota syttymistä sen kautta. Heti, kun luolastojuttu on selvä, kokeisiin mennään takuulla kans!

Tyyne sitten sai harjoitella A-koetta varten hiekkaestettä. Meni "Lyyli" hijaiseksi hiekkaesteen edessä. Tyyne mietiskeli ja mietiskeli, melkein jo ajattelin, että nyt sillä on tassu suussa ja se ei kaiva ollenkaan.. Kunnes sitten. Tyyne kuuli ketun rapinaa ja hetimmiten hiekkaeste oli suoritettu ja se oli kiivaasti pellin takana haukkumassa. Treeniä jatkettiin, kettu meni oikeaan päätepesään ja Tyyne kiisi perään. Harjoitus lopetettiin silittelyihin ja kehuihin. Tässä oli tietty pelti sitten ketun ja Tyynen välissä. Tammikuussa sitten kokeisiin!

Kouluttajina olivat Ville, Marika ja Katja, kiitos kaikille. Yksilöllinen ote on parasta mitä voi saada!

20.9 Mäyrähommia Akustille

Jukan serkku Markku soitteli, että komiat luolastot löytyivät maastosta. Jukka ja Akusti lähtivät mielenkiintoiselle tutkimusmatkalle. Luolasta löytyi nuorehko mäyräuros, jonka Akusti painosti 10 min haukulla ulos. Mukana olivat Markku, Raimo ja Eikka. Minä olin kuumeisen Elsan kanssa kotona...




 

7.9 Akustille syksyn eka kettu

Eikka oli amerikankettukoiransa ja workkijaska Kaapon kanssa luolajahdissa ja soitteli meille, että saisiko koiraa luolahommiin Kaapon kaveriksi. Eipä siinä kauan nokka tuhissut kun velipojat Jukka ja Heikki Akustin kanssa saapuivat paikalle. Kaapon väsyttämä kettu saatiin nopeasti ulos Akustin toimesta. Kiitos Eikka puhelusta!

 

4.9 Ronja KVA-L! ja Tyyne LUTB Kruununpyyn luolakokeissa

Jos mieki yllytän, niin osaa Anukin yllyttää:). Ronja (Foxilux Personal Touch) sai Utajärven terrileirillä hienot B-tulokset ja Anu päätti, että nyt kokeillaan sitä A:ta sitten. Kun kuulin tuosta, oitis soitin Tyynen (Foxilux Special Mind) mattelle Tarjalle ja kysyin, saisinko koiraa lainaksi yhdeksi illaksi:)
Niinpä läksimme pätkätyöpäivän päätteeksi Kruununpyyhyn kohti Malilan tuomaroimaa koetta. Matka ei paljon hiostanut ed. viikonlopun Nuori Border-matkan vuoksi (Vantaa).
Tyyne teki laiskan tyhjän luolan tarkastuksen, tuomari hyväksyi, mutta kertoi sen vähentävän pisteitä... Riistatyöskentelyssä Tyyne oli todella tulinen ja koe kesti 2 minuuttia. Tyyne oli niin hieno, että Anu epäili minun vaihtaneen koiria. Siis käsittämätön luolatyöskentely tuloksella B41 (se tyhjä luola rokotti). Vähänkö olin ylpeä Tyynestä, pentupesän Pampulasta. Vitsit, mikä mimmi! Pampula, pentupesän terroristi aloitti matkansa kohti KVA:ta, joo Tarja, nyt se minun yllytys alkoi:)

Nooh, mitä teki siskonsa Ronja. Olen sanaton ja kiitollinen. Kiitollinen Anulle, joka omistaa Ronjan. Hieno tyhjän luolan tarkastus! Ja kun Ronja ei ole kuopan kaivaja, eilen Anu piilotti vinkulelun hiekkakasaan ja Ronja sai ensi kosketuksen kaivamiseen. Liekö harjoitus turhan päiväinen, kun Ronja ei kaivanut hiekkaa, vaan puski läpi!!!!!!!
Koe kesti kokonaista 2 minuuttia jälleen ja voihan sietämätön sanattomuus!!!!

Tyhjän luolan tarkastus: Rivakka, äänetön
Koe alkoi: 20:40, päättyi 20:42
Ahdinkoputken läpäisy: Nopea
Arvostelu: Koira reippaasti hiekasta läpi, ilmoitushaukku. Kettu siirtyy vas.päätypesään, jonne koira rohkeasti seuraa ja aloittaa raivokkaan työskentelyn ahdingon alla. Koira saa vakuuttuneeksi taipumuksistaan luolatyöhön ja koe keskeytetään koiran voimakkaaseen painostukseen.

Saavutettu kehitysaste: A49
Tuomari: Reijo Malila

Ronja, Foxilux Personal Touch on KVA-L!

3.8 Akun loistokas tulosputki MEJÄ:ssä jatkuu!!!

VOI1 47 pistettä!!!
Metsästyskoirien jäljestämiskokeen pöytäkirjasta tietoja kokeen kulusta.
Koepaikka: Muhos 3.8.2008, OSN ry, tuomari Rämö-Kiri Ulla
Jälki tehty 2.8 klo 13.00, jäljestys alkoi 3.8 klo 11.55, jäljen ikä 22.55
Koesuorituksen arvostelu:
a. Jäljestämishalukkuus 0-6 pist. , Akun pistemäärä 6
b. Jäljestämisvarmuus 0-12 pist, Akun pistemäärä 11
c. Työskentelyn etenevyys 0-10 pist, Akun pistemäärä 10
d. Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 0-14, Akun pistemäärä 12
e. Käyttäytyminen kaadolla 0-3, Akun pistemäärä 3
f. Yleisvaikutelma 0-5, Akun pistemäärä 5
Laukauksen sieto Hyväksytty

Koeselostus: Lähtö innokas, alkumakuun merkattuaan Aku aloittaa reippaan ilma- ja maavainuisen hieman siksak-kuvioisen jäljestyksen, joka jatkuu mallikkaana aina kaadolle asti, jonka omisti nuollen. Kulmista 1. pienellä tarkistuksella, 2. jossa katkokulma, veretyksen loppuun ja kahdella lenkillä löytää seuraavan osuuden. 3. kulma tarkasti. Makuista 1., 3. ja 4 pysähtyen ja nuuhkien, 2. makus vierestä ohi. Hienoa jälkityöskentelyä "nuorelta parivaljakolta".


Vähänkö te Marjo ja Aku olette hieno pari!!
Onnittelut myös Teijalle ja Veeralle AVO1-tuloksesta!!

 

15.6 Akun Mejä-koe Rantsilassa

Aku ja Marjo lunastivat paikan voittajaluokkaan Rantsilassa! Onneksi olkoon NIIN paljon! Hieno homma, kun koira ja sen omistaja löytävät lajin, jossa pelittävät noin upeasti! Ja koiralle mahtavaa aivotyöskentelyä ja nenän käyttöä! Hyvä Aku! Nuori herra oli kokeen 2. paras koira:)

AVO1 43 pistettä
Koeselostus, tuomari Erika Jylhä-Pekkala:
Akulle näytetään lähtömakaus, jonka nuuskii. Reipas, pääosin maavainuinen jäljestys alkaa. Ensimmäisellä osuudella muutama tarkistuspyörähdys. 1. kulma nuuskitaan hätäisesti, toiselle osuudelle ulkokautta kaartaen. Matka jatkuu reippaasti työskennellen ja muutamin tarkastuspyörähdyksin. 2. kulmalle sivusta, makauksen nuuskii. 2. kulma tuottaa pieniä vaikeuksia, mutta Aku selvittää kahdella laajalla lenkillä suunnan lopulta itsenäisesti. Kolmannella osuudella edetään jäljen tuntumassa, muutama tarkastuspyörähdys siinäkin. Kaato löytyy, jonka nuuskii tarkasti. Iloinen ja reipas jäljestäjä, jonka työtä tänään hidastavat tarkistuspyörähdykset.



25.5 MEJÄ ja Aku

Marjo starttasi viikonloppuna MEJÄ-kokeessa Muhoksella Göranin ja Thelman pojan, Foxilux Fulliautomatix, Akun kanssa. Tuloksenaan huikea tulos! AVO1, 49 pistettä. Aku oli kokeen paras koira, ihan älysiistiä! NIIN paljon onnea Marjo!

tuomari Heikki Kanniaisen koeselostus:
Lähtö innokas ja varma. Etenee etupäässä maavainua käyttäen. Halukas ja varma eteneminen. Kaikki osuudet jälkitarkasti, joitakin pieniä varmennuksia. Kulmat tarkasti merkaten. Kaadolle osaksi ilmavainua käyttäen. Omisti kaadon erittäin hyvin. Erinomainen, tarkka ja rauhallinen jälkikoira, sekä hyvä yhteistyö ohjaajan kanssa.

 

16.-17.5 Foxilux Personal Touch " Ronja" ja LUT

Ostyn järjestämissä kokeissa perjantaina ja lauantaina Ronja teki sen!! Voitti ahdinkoahdistuksen Anun sitkeän treenamisen ansiosta. Kahdessa kokeessa tuloksina C-tulokset, mitkä ovat kaiken takkuamisen jälkeen loistavat tulokset. Nostan hattua myös Ostyn loistaville LUT-kouluttajille yksilöllisestä koulutuksesta! Ihana oli nähdä, että viimeisessä luolastoon menossa Ronja ei edes muistanut, että ahdinko on ällöttävä:).

16.5.2008, koe alkoi 23.26 ja päättyi 23.46

Ahdinkoputken läpäisy: hyväksytty
Tyhjän luolan tarkastus: hätäinen, osittainen, pientä ääntelyä
Arvostelu: Koira hyvin luolaan , yhteys kettuun heti. Luukkujen avauduttua kettu vetäytyy vasempan päätepesään, koira seuraa hyvin. Aloittaa karkoittavan työskentelyn, liikkuu paljon. Painostavat iskut jäävät pikkuisen vajaaksi. Koira työskenteli täyden ajan, sillä on hyvä kestävyys ja hyvä kirraava haukku.
Saavutettu kehitysaste C 37

17.5.2008, koe alkoi 12.00 ja päättyi 12.20

Ahdinkoputken läpäisy: hyväksytty
Tyhjän luolan tarkastus: nopea, vähän osittainen, pientä ääntelyä
Arvostelu: Koira hyvin luolaan ja yhteys kettuun pian. Luukkujen avauduttua kettu vetäytyy vasempan päätepesään. Koira seuraa hyvin, ottaa yhteyden kettuun, joka on tullut haitan alle vastaan. Koira tulee hiljakseen pesään. Koira painostaa haitan takana kokeen loppuun saakka. Kettu pitää tällä kertaa hallinnan itsellään. Koiralla hyvä haukku ja haukkukesto.
Saavutettu kehitysaste C 38




26.4 Bokbergets Quimper, "Akusti" KVA-L!!!!!!!!!

Wau ja voihan rähmäkäpälä, se teki sen! Neljä koetta ja ikää nipin napin 2 vuotta! Leikkisä, tasapainoinen, hyvin toisten urosten ja tietty narttujen kanssa toimeentuleva jätkänpätkä, Akusti, valioitui tänään! Harjoittelematta hiekkaestettä läpäisi sen nopeasti!
Haapajärvi, Reijo Malila
A49
Ahdinkoputken läpäisy: läpi, nopea
Tyhjän luolan tarkastus: nopea, äänetön
Arvostelu: Koira nopeasti luolaan. Kaivaa heti hiekan läpi. Ilmoitushaukun jälkeen kettu siirtyy vasempaan päätepesään. Koira hakee ensiksi oikealta, palaa heti ja löytää ketun aloittaen innokkaan riistatyöskentelyn ahdingon takaa. Riistan hyökkäyksestä koira innostuu ja kestää hyvin riistan karkoitusyritykset. Tilanne lämpenee siinä määrin, että koe joudutaan keskeyttämään koiran hallintaan.

Akusti suoritti myös luonnon luolantarkastuksen, LUO1.

Vitsit, onneksi olkoon Heikki ja Jukka!! Hieno Koira!!

 

11.4 Supijahtia ladossa

Perjantai-iltamme alkoi mukavalla puhelinsoitolla, lähistöllä ladon alla olisi pari supia ja koirakavereita tarvittaisiin. Paikalla oli jo Kaapo ja Tilli, workkijaskoja molemmat. Göran aloitti Tilli seuranaan hienon painostuksen, joka päätyi nippuun ja houkuttelun jälkeen saimme Göranin ulos. Sen verran "kamppailun" ääniä kuulimme, että lähes varmasti supi ei tule enää ladosta. Toinen supi jäi Akustin haasteeksi. Kovin paljon ei Akusti aikaa käyttänyt supin kanssa..., hetkessä se oli kiinni supissa ja toi sen lopetettavaksi, häikäisevää työtä, WAU!! Ja ohjaajaan Heikkiin kontakti oli TODELLA hieno.
Huomenna menemme varmistamaan, että se toinen supi saadaan ladon alta pois.
12.4
aamupäivä;
Niin se supi vaan oli odottanut oikeaa hetkeä ja pääsi ladosta karkuun, me jäimme tällä kertaa nuolemaan näppejämme...
iltapäivä:
Supi löydettiin iltapäivällä hienojen "jälkihiihtäjien" ansiosta ja voitiin lopettaa, se oli haavoittunut.

Huomenna meillä on uudet suunnitelmat, supeja on paikannettu vanhan talon alta...

 

15.-16.3 LUT-kokeet Oulussa

Viikonlopun luolakokeissa Bokbergets Quimper "Akusti" 2-vuotissynttäreidensä kunniaksi todisti olevansa hieno ja rohkea bordeterrieri!! Kiitos Heikki!

15.3 Tuomari Reijo Malila
B43 , kokeen toiseksi paras B-asteen koira!
Ahdinkoputken läpäisy: Rauhallinen
Tyhjän luolan tarkastus: rauhallinen, äänetön
Arvostelu: koira vauhdilla luolastoon, ilmoitushaukku. Kettu vas. päätepesään, jonne koira seuraa ja aloittaa varovaisen painostuksen. Koira työskentelee pääosin palan takaa, kunnes tekee ratkasiun ja koe keskeytetään koiran voimakkaaseen painostukseen.

16.3 Tuomari Vesa Turunen
B44, kokeen paras koira!!
Ahdinkoputken läpäisy: nopea
Tyhjän luolan tarkastus: hyväksytty, täydellinen , äänetön
Arvostelu: Koira reippaasti pellille, lopulta ilmoitushaukku. Luukut auki, kettu ajetaan liikkeelle, perääntyy päätepesään, koira seuraa, kettu perääntyy oikeaan kulmapesään, koira seuraa tiiviisti perässä. Koe joudutaan keskeyttämään koiran erinomaisuuden vuoksi.

Myös käytännön metsätyskoira Göran, Flagstones Finlander, osallistui kokeeseen. Menestys ei ollut ihan yhtä huikea kuin Akustilla.

15.3 tuomari Reijo Malila
D31
Ahdinkoputken läpäisy: rauhallinen
Tyhjän luolan tarkastus: äänetön, hiippailee
Arvostelu: Koira luolastoon, ilmoitushaukku. Kettu siirtyy t-pesään jonne koira varovaisesti seuraa ja aloittaa varovaisen työskentelyn ahdingon takaa. Työskentely jatkuu samanlaisena erän loppuun asti. Liian varovaista luolatyöskentelyä, painostusvoimaa lisää vaaditaan.

16.3 tuomari Vesa Turunen
C38
Ahdinkoputken läpäisy: nopea
Tyhjän luolan tarkastus: hyväksytty, koira tarkasti koko luolaston
Arvostelu: Koira reippaasti luolaan, ilmoitushaukkua odoteltiin useita minuutteja. Luukut auki, kettu ajetaan liikkeelle, perääntyy haarapesään. Koira seuraa, aloittaa varovaisesti, käy lähellä, perääntyy haukkumaan ahdinkoon. Kettu ei tee elettäkään koiran karkoittamiseksi, erä jatkuu näin loppuun asti. Koira ei saa kettua liikkeelle eikä painostusvoima riittänyt tänään.

 

10.3 Kettusaalis

Tänään saimme miellyttävän puhelinsoiton:), luolassa olisi pari kettua, passimiehet odottelevat luolakoiraa paikalle. Eipäs aikaakaan, kun autoon oli pakattu Göran ja uusin tulokkaamme "Isku" (Foxilux Meän Sälli). Hienosti n. kymmenen minuutin painostuksen jälkeen kettu pujahti luolasta ulos passimiesten silmien eteen. Hyvä Göran! Isku oli mukana lähinnä fiilistelemässä, se on juuri tänään muuttanut meille, joten emme siltä vielä odottaneet riistatyöskentelyä.

12.2 Se toinen supi

Tänään supimetsästys tämän kuvissakin olleen luolan suhteen on saatu päätökseen. Metsälle lähtivät Jukka & Akusti, toinen Jukka koirineen (Martta- mäyräkoira ja working russel, nimeltä Iina) sekä Markku ja Olli.

Saaliiksi saatiin urossupi, tällä kertaa Akusti oli ulosvetäjänä!! Hienoa!
Tämän päivän supikuvat
Akustihan on tulevan pentueen isä ja nyt odotellaan erityisen hyvillä mielin Tyynen synnytystä. Tyyne, pikkusoffapottuhan on erittäin riistaviettinen myös.

10.2 Supimetsällä

Sunnuntaipäivän voi viettää näinkin:) Kuvat kertokoot puolestaan tapahtumista.
Supimetsästys - kuvat.

Göran toi supin elävänä ulos lopetettavaksi, mikä on hienoa siltä. Akusti painosti erinomaisesti, supi vaan jumittui. Vieno kateus urosten välillä toi myös lisäpotkua toimintaan. Toinen supeista saatiin ulos, urossupi (oletettavasti) on vielä paikan päällä.

 

19.-20.1 Luolakoeviikonloppu Oulussa

Akusti, Bokbergets Quimper, sai ensimmäisessä luolakokeessa tuloksen C38. Hieno tulos alle kaksivuotiaalle, Akusti on Tyynen tulevan pentueen isä. Onnittelut Heikille!

arvostelu:
Tuomari Pentti Jokela
Ahdinkoputken läpäisy: läpi, kuulostelee
Tyhjän luolan tarkastus: Hyväksytty, täydellinen, äänetön, kertaava -2
Arvostelu: koira luolastoon (2 min). Hyvä kuuluva ilmoitushaukku, luukku pois, avauduttua riista siirtyy oik. päätepesään, koira harhautuu kuitenkin vas. luolaston osaan, josta palaa kuitenkin riistalle välittömästi ja aloittaa haukkutyöskentelyn, joka kestää kiivaana erän loppuun asti. Työskenetely tapahtuu kuitenkin palan edestä. Olisin toivonut koiralta hieman enemmän painostusvoimaa.

Hotti, Ganymedes Canadian Brass, Ronjan tulevan pentueen isä sai tänään luolakokeissa tuloksen A50!! Kokeen paras koira ja KVA-L titteli! Onneksi olkoon Noora!

Samana viikonloppuna Jukka suoritti LUT-kouluttajakurssin.

29.12 Romokorven Apinasta KVA!

Apina haukkui Tervolassa 4. VOI1-tuloksen, 72,5 pist. Kilpailuolosuhteista sen verran, että lunta oli puoli metriä.
Apina valioitui alle 2-vuotiaana, hieno suoritus!

29.11 Jämttien syksyn tuloksia

Apinalle (Romokorven Apina) on tämän syksyn aikana ammuttu 6 hirveä. Se on metsästystouhussa vähän liiankin itsenäinen...
Koepuolelta se on yhtä VOI1-tulosta vaille KVA:).

Vikelle (Hirvihurtan Vikke) on puolestaan ammuttu syksyn aikana kaksi hirveä.
Vikke eteni koepuolella Pohjan-lohkon valintakokeisiin, jossa se tuli 8. (84 pist). Viken kanssa koepäivät ovat venyneet ja venyneet.., yhteistyö?

29.11 Aatun metsästyssaldoa

Jäniskoira Aatun pupusaalis on tänä syksynä ollut runsas. Melkein joka metsäpäivällä on tullut pupu tai parikin. Aatun mukana on seurannut muutamina kertoina borderit Lotta ja Akusti.

23.-25.11 "Muurasjärvi-leiri"

Vietimme viikonlopun Muurasjärven keinoluolalla kolmen borderimme kanssa; Tyynen, Göranin sekä Akustin. Viikonlopun koiranohjaajat olivat Foxiluksin kaartin Tarja ja Anu sekä minä. Suurenmoinen kouluttaja oli Isto Vainikainen.
Saimme yksilöllistä koirakohtaista opetusta ja ohjausta, treenasimme kaksi päivää (su LUT-koe peruuntui) ja koirien varmuus luolatyöskentelyssä parantui silmin nähden. Muurasjärvi-leiri opetti meille ohjaajille sen, että luolatreeneissä ei saa näkyä kiire eikä suoriutumispakko. Iston opit olivat meille aika merkityksellisiä, hänellä on suunnaton kokemus luonnon luolilla metsästämisestä sekä keinoluolakouluttamisesta.
Itse olen tosi tyytyväinen koirien suorituksiin, ensimmäistä kertaa koirat kohtasivat vahvaluontoisen ketun luolastossa, kettu hämmensi hyökkäyksillään koiria ja kuten Isto sanoa, koira on hyvä, jos se palaa ketun näpäytyksen jälkeen työmaalle. Kaikki koirat palasivat:)
Kettu on komea valkoinen "Lumikki", joka oli selvästi tottunut koirankouluttaja itsekin.
Kiitos Anu ja Tarja! Kiitos Isto ja Lumikki!