FIN KVA, TVA, & MVA, FIN & S AVA, BH, VK3, AG SM2-05

DECATHLETE'S BLACK VELVET

"Tekla"

Kuva: Sirpa Saari

Tekla on Suomen ensimmäinen neloisvalio bordercollie! 

Kuva: Sirpa SaariToinen neloisvalio bordercollie on Teklan veli Zorro. Tällä uskomattomalla nartulla on  A/A lonkat, 0-0 polvet,  0-0 kyynärpäät ja silmät peilattu terveiksi sekä pentuna, että aikuisena. Teklan yhdellä jälkeläisellä kuitenkin todettiin pentuna CEA, joten Tekla kantaa sitä geeneissään, vaikka itse terve onkin. Tekla tulee toimeen erinomaisesti kaikkien koirien ja ihmisten kanssa ja käytänkin sitä paljon työssäni apua kouluttaessani esim. toisia koiria kohtaan aggressiivisia koiria. Tekla on kotona äärimmäisen rauhallinen ja kiltti, mutta työhön päästessään täynnä tulta ja tappuraa. Tekla ei voi suorittaa mitään tehtävää hitaasti ja on nautinto katsoa sen lentämistä agilityradalla. Tekla on täyttänyt kaikki sille aikoinaan asetetut odotukset ja enemmänkin. Tekla sai kuusi pentua vuonna 2000 ja seitsemän pentua huhtikuussa 2003.

Vuonna 2004 Teklan huomattiin tulleen kuuroksi. Lääkärit eivät löytäneet Teklasta mitään fyysistä vikaa, korvat ja hermosto ovat kunnossa, mutta kuuloreseptorit ovat tuhoutuneet. Syynä voi olla jonkinlainen myrkytys tai antibioottiallergia. Kotioloihin kuurous ei vaikuta mitenkään, Tekla tottelee käsimerkkejä paremmin kuin moni kuuleva koira käskyjä. Agility-ohjaukseen tämä tietysti tuo omat vaikeutensa, kun nopeaa koiraa pitää ohjata pelkillä käsimerkeillä, silti menestystä on tullut tälläkin tyylillä :)

Kuva: Petri RinneLuonnetestistä 221 pistettä, laukausvarma.

Näyttelyistä Tekla on Suomen Muotovalio (FIN MVA)

Tottelevaisuudesta Tekla on Suomen Tottelevaisuusvalio (FIN TVA). Teklan kanssa ei ollut koskaan tylsä treenata tottelevaisuutta, se oli kekseliäs ja innokas ja huvitti useimmiten sekä minua että yleisöä tempauksillaan.                                                             

Agility on ehdoton suosikkiharrastuksemme. Tekla on Suomen ja Ruotsin Agilityvalio (FIN & S AVA). Teklalla on myös Caciag ulkomailta, serti Tanskasta ja hyppyserti Ruotsista.

Vuonna 2000 Tekla kuului Agilityn Piirinmestaruuden voittaneeseen joukkueeseen, Vuosina 2001 ja 2002 Tekla voitti henkilökohtaiset piirinmestaruudet (PM1-01 ja PM1-02). Vuonna 2003 Tekla tuli PM-kisoissa kolmanneksi (PM3-03) ja vuonna 2004 Tekla oli PM-kisoissa toinen (PM2-04). Vuonna 2004 Tekla voitti avoimen Suomen Mestaruuden (avoin SM1-04) ja vuonna 2005 Tekla sai SM hopeaa (SM2-05) ja oli Agilityn Ranking-listan ykkönen huhtikuusta joulukuuhun 2005.

Palveluskoirapuolella Tekla on suorittanut hyväksytysti käyttäytymiskokeen (BH) ja se on myös Suomen Käyttövalio viestiltä (FIN KVA, VK3).

Tekla on nopea juoksija. Kesällä 1998, Teklan ollessa 10 kk ikäinen, se osallistui kiihdytyskilpailuihin, joihin otti osaa yli 80 koiraa. Tekla voitti koko kilpailun.

Raunioilla Tekla on suorittanut peruskokeen.

Jäljestystäkin ollaan treenattu ja sitä taitoa tarvittiin viestikokeessakin.

Kuva: Jari Nevalainen