Viimeinen päivitys 01.01.2007

 

TAPAHTUMIA VUONNA 2006

 

24.12.2006 Hyvää joulua kaikille rakkaimmillemme, teihin kuuluu sukulaisten lisäksi paljon koiramaailmasta tulleita ystäviä, jotka olette aina hengessä mukana menee sitten hyvin tai huonosti. Kiitos ystävyydestänne ja yhteisestä vuodesta, joka on ollut täynnä kokemuksia ja tapahtumia. Kasvattiemme omistajia haluamme kiittää hyvästä koirien pidosta ja aktiivisuudesta niiden kanssa. Te todella annatte koirillenne elämisen arvoisen elämän, ihanaa että olette ottaneen koiran meiltä, parempia koiranomistajia emme voisi kasvateillemme toivoa!

Onnea ja menestystä vuodelle 2007, sekä koirien kanssa, että muussa elämässänne!

Zen, Tekla, Cosmo & Hugo

24.12.2006 Noomi on astutettu onnistuneesti Cosmolla, taisi olla Cosmon paras joululahja vuosiin... Noomin juoksu tosin oli "outo", joten taidamme enemmän hämmästyä mikäli pentuja tulee kuin, jos niitä ei tule. Ensin juoksu oli reilusti myöhässä, sitten esikiima venyi todella pitkäksi. Tämä oli 15. juoksupäivä, ja se oli progetestin ja Cosmon mukaan ensimmäinen sopiva astutuspäivä :-0 Noomi ei ollut missään vaiheessa halukas (se oli meillä 11. juoksupäivästä lähtien), joten voipi olla, että tämä juoksu oli jotenkin hämärä, eikä pentuja tule :( Mikäli niin käy, koitamme astutusta vielä seuraavasta juoksusta, jota odotellaan sitten elokuussa 2007.

21.12.2006 Cosmon mitalijuhlat :) Kiitokset kaikille mukana olleille, jotka teitte tästäkin päivästä ikimuistettavan: Anna-Maija, Carita, Elina, Hanna, Heidi & Jussi, molemmat Jennit, Toni & Ronja, Marjo & Raimo, Mauri & Santeri, Mila & Toni, Pia, Sari, Sessa, Sirpa, Jalle & Jenna, Tiina sekä tietysti Jaakko, joka sai kunnian pitää illan ainoan puheen. Kiitos myös Nooralle illan herkkujen sponsoroinnista! Lahjojakin tuli (vaikka ne kiellettyjä olivatkin), kuten kuvasta näkyy. Cosmolla taitaakin alkaa tammikuussa laihdutuskuuri, kun se on ensin syönyt nuo hampurilaiset, luut ja muut herkut :-0 Toiset juhlivat muutaman tunnin ja toiset sitten 13 tuntia... Cosmokin jaksoi olla menossa mukana läpi yön kravatti kaulassa. Toivottavasti saamme ensi vuonna juhlia jotakuta tästä samasta porukasta! Jatketaan ensi vuosi korteissa olleiden mietelauseiden siivittäminä: "Agilityradalla ei ole 20 estettä, vaan 20 mahdollisuutta" ja "Suuriin tekoihin ei riitä pelkkä toiminta, tarvitaan myös unelmia; ei pelkkää suunnittelua, vaan myös uskoa".

10.12.2006 Cosmolle (Tending Magic Mind) ja Janitalle Pohjoismaiden Mestaruus pronssia! Jaakko Suoknuuti ja Dea olivat viidensiä, hyvä meidän perhe :) Myös Suomen maxijoukkue sai pronssia. Kiitokset Cosmon kasvattajille Riitalle ja Pekalle, treenikavereille, kotijoukoille, Vappu Alatalolle henkisestä valmennuksesta, ruokasponsori Eukanuballe ja kaikille meitä onnitteluilla muistaneille!

10.12.2006 Noomin juoksut alkoivat. Ikäeroa Zenin pentuihin tulee tasan seitsemän viikkoa ja Noomille odotetaan pentuja helmikuun loppupuolella viikolla 8.

9.12.2006 Cosmolle (Tending Magic Mind) ja Janitalle nolla Tanskan hyppyradalla. Sijoitus viides. Eteemme pinkaisivat Jaakko Suoknuuti ja Dea, jotka tulivat neljänsiksi. Jaakko ja Dea tulivat KV-radalla viidensiksi saaden Tanskan sertin!

8.12.2006 Teklalle (Decathlete's Black Velvet) ja Cosmolle (Tending Magic Mind) Janitan ohjaamina puhtaat radat Tanskan KV-kisoissa, sijoitus oli kovatasoisessa kilpailussa Teklalla viides ja Cosmolla seitsemäs. Jaakko Suoknuuti kiilasi Dean kanssa tuohon väliin, ollen kisan kuudes.

8.12.2006 Thekla (Decathlete's Little Thekla) ja Louisa Wibroe tekivät nollan II-luokan hyppyradalla, tullen toiseksi! Samalla radalla kolmenneksi tuli Theklan veli Little Cosmo (Decathlete's Little Cosmo) ja Per Hvid Hansen. Paljon onnea molemmille :)

6.12.2006 Vimmalle (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutille nollavoitto Helsingin agilitykilpailuissa! Osanottajia oli 50. Niin se lähti valiokello pyörimään, kertakaikkisen makeeta, hurjan paljon onnea!

6.12.2006 Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen voittivat agilityn II-luokan! Osallistujia oli yli 40. Yksi nolla uupuu enää III-luokkaan noususta :) Isot onnittelut superparille!

5-6.12.2006 Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) astui Yokon (Tending Brownie).

4.12.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) oli tänään ultrassa ja lääkäri arvio masussa olevan jopa seitsemän matkalaista!

2.12.2006 Noomi (Eyewitness Puzzling Twist) ja Janita voittivat agilitykilpailut Turussa! Tämä oli Noomin kuudes nolla ensi vuoden SM-kisoihin ja karsintoihin ja samalla pyörähti valiokello käyntiin :)

19.11.2006 Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) ja Hanna Heikniemi tulivat toiseksi Turun isossa agilitykilpailussa! Paljon onnea Hanna, upea rata, vaikka "ei siitä radasta voinutkaan selvitä..." :) Samalla radalla kolmanneksi sijoittuivat Noomi (Eyewitness Puzzling Twist) ja Janita, tämä oli Noomin viides nolla III-luokassa. Myös Vimmalle (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutille puhdas rata, aika huikeata, että kisaikä ei ole ollut täynnä neljää kuukauttakaan ja nyt on jo SM- ja karsintanollat kerättynä ensi vuotta varten :-0 Oikein paljon onnea ja menestystä ensi vuoden arvokisoihin! Eikä siinä vielä kaikki, sillä myöskin Aino (Decathlete's Fidus Achates) ja Mia Laamanen saivat nollan, paljon onnea teillekin :)

12.11.2006 Huisan paljon onnea  Pihkalle (Pillin sisko) ja Päivi Lammiselle tokon MM-hopeasta ja Jatsille (Zenin iskä, Yokon veli) ja Leena Välimäelle MM-pronssista sekä koko Suomen toko maajoukkueelle joukkuekullasta! Olette koko porukka aivan upeita, kertakaikkisen mahtava suoritus!

12.11.2006 Agilitykilpailut Turussa. Ensimmäisellä radalla Noomi (Eyewitness Puzzling Twist) tuli toiseksi ja Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) kolmanneksi Janitan ohjaamina. Neljänneksi tulivat Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti ja viidenneksi, myöskin nollatuloksella, Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti. Toisen kisan voittivat Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti. Noomi (Eyewitness Puzzling Twist) ja Janita tulivat jälleen toiseksi. Kolmannen palkinnon nappasivat vielä Space (Noomin isä) ja Jenni Leino :)

11.11.2006 Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen voittivat agilityn II-luokan! Toiseksi tulivat Grim (Teklan tyttärentytär) ja Anja Lehtiö. Oikein paljon onnea molemmille :)

11.11.2006 Ninja (Decathlete's Firebolt) ja Julianna Kemppainen voittivat agilityn I-luokan! Aikamoisella aikaerolla päihitittekin toiseksi nopeimman :) Paljon onnea ja menestystä jatkoonkin!

5.11.2006 Dave ja Mikaela Prim tulivat paimennuskokeissa kolmanneksi, pisteillä 82/100! Onnea super-Davelle ja ohjaajalle :)

1-2.11.2006 Zen on astutettu onnistuneesti Davella kahteen otteeseen :) Pentusia odottelemme tammikuun ensimmäisellä viikolla.

29.10.2006 Dave ja Mikaela Prim suorittivat hyväksytysti paimennuksen perusradan! Perusrataa oli kokeilemassa 27 koiraa, näistä vain kuusi sai hyväksytyn tuloksen. Davella oli päivän korkeimmat pisteet, paljon onnea!

29.10.2006 Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tekivät nollan agilityn III-luokassa! Teillä alkaa olla aika uskomaton nollaprosentti III-luokan kisoissa, aivan mahtavaa, paljon onnea :)

28.10.2006 Noppi (Decathlete's Les Corbeaux) ja Kai Mäkinen tulivat toiseksi agilityn I-luokassa! Tämä oli heidän kolmas nollansa, joten he siirtyivät II-luokkaan :) Onnea myöskin Grimille (Teklan tyttärentytär) ja Anja Lehtiölle, jotka voittivat samaisen kisan 0,27 s erolla Noppiin :)

28.10.2006 Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tekivät jälleen nollan agilityn III-luokassa! Eihän tässä ehdi kuin teitä onnitella, mutta mikäs sen mukavampaa!

22.10.2006 Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tekivät nollan agilityn III-luokassa! Tehän keräätte oikein urakalla karsintanollia, niin sitä pitää...

15.10.2006 Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Veijo Koistinen voittivat koirajuoksun Suomenmestaruuden! Aika oli 14 min 41 s. Onnea aivan mahtavasta suorituksesta, olette ihan supereita!

15.10.2006 Turussa kolme agilitykilpailua. Ensimmäisellä radalle Janitan ohjaamille koirille kolmoisvoitto: 1. Tekla (Decathlete's Black Velvet), 2.  Cosmo (Tending Magic Mind) ja 3. Noomi (Eyewitness Puzzling Twist), lisäksi Janita ohjasi briard Dassua, jolle myöskin nollatulos. Toisella radalla Janitan ohjaamille koirille kaksoisvoitto: 1. Cosmo (Tending Magic Mind) ja 2. Tekla (Decathlete's Black Velvet). Kolmannella radalla Janitan ohjaamille koirille kaksoisvoitto: 1. Cosmo (Tending Magic Mind) ja 2. Noomi (Eyewitness Puzzling Twist), onnea vielä samalla radalla kolmanneksi tulleelle Jenni Leinolle & Voltille (Noomin veli)!

8.10.2006 Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tekivät nollan agilityn III-luokassa! Onnea, onnea, olette te vaan taitavia :)

7.10.2006 Ferris (Decathlete's Call It Love) ja Mervi Kankkunen tekivät nollan agilityn III-luokassa, onnea!

6-8.10.2006 Agilityn MM-kisat Sveitsissä. Cosmolle (Tending Magic Mind) ja Janitalle joukkueradoilla nollat.

Agilityn parista voi löytää maailman ihanimpia ystäviä! MM-kisat lähestyvät ja pakkaaminen on alkanut. Suurkiitos Jaakolle, iskälle, äiskälle, Hanna ja Toni Patamalle, Seija Brandtille, Mauri Helteelle, Jenni Lehtiselle, Jenni Leinolle, Noora Saloselle ja Nooran äidille Riitta Saloselle sekä koko muulle Warriorsin porukalle aivan ihanista bileistä, yllätyslahjasta, Cosmo-kakusta, koirien hoidosta ja kyydityksistä! Te olette parhaita, aina tukemassa ja lohduttamassa, kaltaisistanne ystävistä ja vanhemmista ei voi olla kuin kiitollinen! Special kiitos myös Vappu Alatalolle, joka on alunperin saanut työstettyä kisapääni siihen kuntoon, että minulle oli henkisellä puolella edes mahdollisuus päästä joukkueeseen! Yhteistyö on jatkunut aina siitä asti menestyksekkäästi, olet ollut korvaamaton apu tällä viimeisen kahden vuoden taipaleella!

1.10.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat Helsingin piirinmestaruuskisojen hyppyradan huikealla kahden sekunnin erolla toiseksi tulleeseen! Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tulivat samalla radalla kolmanneksi, siitä se karsintanollien keruu käynnistyi Vimmallakin, onnea!

1.10.2006 Ninja (Decathlete's Firebolt) ja Julianne Kemppainen voittivat avoimen luokan tottelevaisuuskokeen pisteillä 181,5/ 200! Tuomari Markku Santamäki oli vielä maininnut, että "tuon parempaa suhdetta ei koiran ja ohjaajan välillä voi olla". Paljon onnea ykköstuloksesta ja voittajaluokkaan noususta!

24.9.2006 Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Veijo Koistinen voittivat 5 km koirajuoksukisan Toijalassa! Aika oli hieman alle 19 minuuttia. Onnea pojille, lujaa näyttää kulkevan :)

23.9.2006 Thekla (Decathlete's Little Thekla) ja Louisa Wibroe voittivat elit-luokan kisan pisteillä 285,5/320! Superonnittelut toisesta elit-valio kiinnityksestä!

 19.9.2006 Nera (Decathlete's Ravenclaw) ja Sessa Salmenoja tekivät nollan ja tulivat toiseksi ensimmäisessä agilitykisassaan! Onnea, hieno suoritus :)

17.9.2006 Thekla (Decathlete's Little Thekla) ja Louisa Wibroe saivat komean ykköstuloksen (299,5 pistettä) tottelevaisuuden eliittiluokasta! Idioottiringin maahanmeno epäonnistui, muuten meno näytti ohjaajan ja koiran yhteistanssilta. Tämä oli heidän ensimmäinen kiinnityksensä eliittivalion arvoon, oikein paljon onnea upeasta suorituksesta!

11.9.2006 Neralla (Decathlete's Ravenclaw) on A-A lonkat ja 0-0 kyynärpäät, molemmat parhaat mahdolliset :)

10.9.2006 Cosmolle (Tending Magic Mind) ja Janitalle Oulussa hyppyradan voitto päivän ensimmäisessä kilpailussa. Toisessa kilpailussa Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti ottivat viikonlopun kolmannen voittonsa Janitan sijoittuessa Teklan (Decathlete's Black Velvet) ja Cosmon kanssa sijoille kolme ja neljä. Zen sai seitsemännen  nollatuloksen myötä osallistumisoikeuden ensi vuoden SM-kisoihin ja MM-karsintoihin! Melkoinen temppu pikkutytöltä, joka aloitti kisauransa vajaa seitsemän viikkoa sitten...

9.9.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti jatkoivat hurjaa menoaan agilitykilpailuissa Oulussa voittamalla päivän molemmat agilitykilpailut!

9.9.2006 Yra (Decathlete's Golden Snitch) ja Susann Finnerman-Olin saivat ykköstuloksen tokon alokasluokasta ja nousivat avoimeen luokkaan, grattis Sussi och Yra!

3.9.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat agilityn III-luokan! Eli valionarvosta uupuu enää yksi nollavoitto ja sen he saavat ottaa vastaan vasta tasan vuoden päästä. Hyppyradallakin Zen ja Jaakko tekivät nollan, jonka seurauksena juuri kisaikään tullut Zen sai piirinmestaruushopeaa! Aivan mieletöntä, te olette kerta kaikkiaan loistavia! Cosmolle (Tending Magic Mind) ja Janitalle myös kaksi nollaa ja piirinmestaruuskisojen yhteistuloksissa neljäs sija. Samalla Cosmo sai nollat kasaan vuoden 2007 SM-kilpailuihin ja MM-karsintoihin. Lämpimät onnittelut vielä Konnalle ja Jenni Leinolle, jotka nappasivat piirinmestaruuspronssia! Joukkueemme (Cosmo ja Tekla & Janita sekä Konna ja Space & Jenni) sai myös piirinmestaruushopeaa, hyvä meidän sakki, Warriorsilla varsin hieno päivä jälleen kerran :)

3.9.2006 Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Veijo Koistinen tulivat toiseksi Kuusankosken juoksukisassa, jääden vain 6 s voittajalle, loistava kunto näyttää pojilla olevan, onnea :)

2.9.2006 Kertakaikkisen upea päivä Ludden pennuilla! Ensin Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen voittivat I-luokan agilitykilpailut ja nousivat II-luokkaan, Paljon onnea! Sitten Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti tekivät kaksi puhdasta rataa II-luokassa ja nousivat III-luokkaan! Toiselta radalta tuli voitto ja toiselta kolmossija. Käsittämätöntä vauhtia tullut nollatuloksia, hurjasti onnea! Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti ottivat ensimmäisen nollavoittonsa III-luokassa ja niin se valiokello lähti käyntiin, reilun vuoden päästä toivottavasti taas juhlitaan uutta Decathlete's valiota :) Sanat eivät enää riitä, pitää ostaa sanakirja tulevia voittoja varten :P

26.8.2006 Teklalle (Decathlete's Black Velvet) ja Cosmolle (Tending Magic Mind) kaksoisvoitto Porissa Janitan ohjaamina. Hyppyradalla Cosmo ja Janita voittivat ja Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti olivat kolmansia! Upea aloitus III-luokassa, ensimmäinen karsintanolla siis plakkarissa juuri kisauransa aloittaneella Zenillä! Onnea myös Dealle ja Marjolle, jotka olivat molemmissa kisoissa palkintopallilla ja voittivat Satakunnan piirinmestaruuden, Warriorsin päivä jälleen kerran :)

26.8.2006 Jujulle (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistiselle nollatulos ja kolmas sija agilityn I-luokassa! Vauhdilla näyttää ottavan isoveljeään kiinni :0 Onnea :)

26.8.2006 Noppille (Decathlete's Les Corbeaux) ja Kai Mäkiselle nollatulos agilityn I-luokassa! Hyvähyvä :)

20.8.2006 Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) ja Sari Niemi kävivät todistamassa ettei eilinen ykköstulos ollut vahinko ja tempaisivat jälleen ykköstuloksen vesipelastuksen voittajaluokassa :) Hurjaa porukkaa... Onnea tuleviin SM-kisoihin, hyvältä näyttää!

20.8.2006 Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen voittivat agilityn I-luokan kisat Hyvinkäällä! Valtavasti onnea :)

19.8.2006 Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) ja Sari Niemi voittivat vesipelastuskisat! Snoopysta tuli kolmannen voittajaluokan ykköstuloksen myötä VESIPELASTUSVALIO (VPVA)! Aivan käsittämättömän upeaa, muutamassa kuukaudessa nousu avoimesta voittajaan ja valiotulokset kasassa... Superhyper paljon onnea sekä omistajille, että ohjaajalle, kyllä te olette mahtavia koko sakki :)

19.8.2006 Teklalle (Decathlete's Black Velvet) ja Cosmolle (Tending Magic Mind) kaksoisvoitto Turussa Janitan ohjaamina. Tekla (Decathlete's Black Velvet) ja Janita voittivat myös hyppyratakisan :)

19.8.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Janita voittivat II-luokan agilitykilpailut Turussa. Tuomari epäili radan jälkeen ajanottokellon olevan rikki: "Toimiiko se kello, eihän tuo aika voi pitää paikkaansa..." :-0 Niin se TT (Tulevaisuuden Toivo) nousi III-luokkaan vajaan kuukauden kisaamisen jälkeen ja kaikki nollat upeasti voitolla höystettynä :)

19.8.2006 Thekla (Decathlete's Little Thekla) sai näyttelystä ykkösen ja oli paras narttu neljä, onnea kauniille koiralle ja sen omistajalle :)

14.8.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat II-luokan agilitykilpailut Espoossa! Kolmosluokka häämöttää, mahtaako ehtiä tämän vuoden piirinmestaruuskisoihin :0

14.8.2006 Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti voittivat ensimmäisen II-luokan agilitykilpailunsa Espoossa! Kertakaikkiaan häikäisevää menoa, paljon onnea!

14.8.2006 Aino (Decathlete's Fidus Achates) ja Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) olivat BAER-kuulotestissä. Ainon kuulo oli normaali. Snoopy kuulee vasemmalla korvalla normaalisti, mutta oikeassa korvassa on heikentynyt kuulo. Tämä selittää sen, ettei Snoopy kuule aina kaikkea ja sen on vaikea hahmottaa mistä suunnasta ääni tulee. Toivon, että kaikki, joilla on Teklan sukulaisia, ilmoittaisivat minulle, mikäli niiden kuulossa on jotain häikkää. Toivon myös, että Teklan sukulaisia jalostukseen käyttävät testauttaisivat jo pennut BAER-testillä.

12.8.2006 Teklalle (Decathlete's Black Velvet) ja Cosmolle (Tending Magic Mind) kaksoisvoitto Lempäälän agilitykisoissa Janitan ohjaamina. Janita kisasi myös Zenin (Decathlete's Sirius Black) kanssa, tuloksena nollavoitto II-luokassa :) Cosmolle ja Janitalle vielä hyppyradallakin nolla ja toinen sija. Voiton ja kolmannen sijan nappasi seuratoverimme ja rakas ystävämme Jenni Leino Konnan ja Spacen kanssa! Hyvä meidän tiimi ja superisti onnea Konnan toisesta valiokiinnityksestä!

12.8.2006 Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti voittivat agilityn I-luokan kilpailut Lohjalla ja nousivat II-luokkaan! Hurjasti onnea, ette ehtineet kauaa vanhentua I-luokassa tekään :)

7.8.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat kaksi I-luokan agilitykilpailua Espoossa ja nousivat II-luokkaan! Myös Vimmalle (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutille kaksi nollaa, sijoitukset toinen ja neljäs! Toisella radalla siis siskoksille kaksoisvoitto :)  Kyllähän se kisaikä jo ehtikin olla täynnä lähes kaksi viikkoa... Kisa oli kovatasoinen, vanhat parrat mukana uusilla tykeillä, osallistujia luokissa oli 63 ja 50, aivan upeat suoritukset molemmilta! *kumartaa*

6.8.2006 Little Cosmo (Decathlete's Little Cosmo) ja Per Hvid Hansen tulivat puhtaalla suorituksella toiseksi hyppykisoissa ja nousivat II-luokkaan! Samana päivänä he osallistuivat II-luokan hyppykisaan, tullen jälleen toiseksi nollatuloksella! Hurjan paljon onnea upeasta päivästä :)

5.8.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti voittivat I-luokan agilitykilpailut Seinäjoella! Jaakko kilpaili myös Teklan (Decathlete's Black Velvet) kanssa, tullen III-luokassa kolmanneksi, mukana oli 50 maxikoiraa. Hyvä te :)

26.7.2006 Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen voittivat agilityn II-luokan hyppyradan puhtaalla radalla! Toiseksi tulivat Noomi ja Anu Rikkilä, paljon onnea molemmille :)

25.7.2006 Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) loukkaisi uimareissulla, takatassuun tuli iso viiltohaava ja kaksi jännettä meni poikki :( Tassu on nyt kipsissä kolme viikkoa ja sen jälkeen tukisiteessä kuusi viikkoa. Mikäli kuntoutus menee suunnitelmien mukaan, pääsee Hugo aloittamaan agilityn mahdollisesti taas vuoden 2007 alussa.

22-23.7.2006 Agilityn MM-karsinnat Helsingissä. Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita pääsivät agilityn edustusjoukkueeseen. Agilityn MM-kilpailut käydään Sveitsissä 6-8.10.2006. Pohjoismaiden mestaruuskisat pidetään Tanskassa 10.12.2006. Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) yllätti jälleen positiivisesti tehden kolmella ensimmäisellä radalla puhtaat suoritukset ja ollen kolmen radan jälkeen kokonaistuloksissa jaetulla neljännellä sijalla! Kahdella viimeisellä radalla tuli vitonen ja kokonaistuloksissa Hugo oli kymmenes, upea suoritus nuorelta herralta, joka aloitti kisaamisen tasan vuosi sitten :) Tekla valitettavasti liukastui kolmannella radalla ja putosi tämän vuoksi jatkosta :(

16.7.2006 Cosmo (Tending Magic Mind) sai ykköstuloksen vesipelastuksen alokasluokassa, pisteitä jälleen 97/100!

15.7.2006 Cosmo (Tending Magic Mind) suoritti hyväksytysti vesipelastuksen soveltuvuuskokeen, pisteitä 97/100!

8-9.7.2006 Agirodusta kotiintuomisina 9 pokaalia :)

Agirodun aloittelevien koirien joukkuekilpailun voitti ylivoimaisesti Ludden ja Jatsin pentuejoukkue Tylypahkan Tähdet! Huisan paljon onnea koko joukkueelle aivan mahtavista radoista! Joukkueessa kilpailivat Ninja (Decathlete's Firebolt) ja Julianna Kemppainen, Vimma (Decathlete's Fidelius Charm) ja Jaakko Knuutti, Juju (Decathlete's Gryffindor) ja Veijo Koistinen sekä Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti. Kilpailussa oli mukana 36 joukkuetta.

Agirodun kilpailevien joukkueet voitti ylivoimaisesti oma joukkueemme Best of All, jossa kilpailivat Tekla (Decathlete's Black Velvet) ja Janita, Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita, Space (Laetare Bowler Jack) ja Jaakko Suoknuuti sekä Noel (Festivo Uranos) ja Juha Orenius. Joukkueita oli mukana 104, hyvä me :)

Open class radalla Tekla (Decathlete's Black Velvet)  ja Janita tulivat kolmanneksi.

Avoimien SM-kisojen karsintaradan voitti Tekla (Decathlete's Black Velvet) ja Janita. Myös Cosmo ja Hugo pääsivät finaaliin nollatuloksilla. Kisassa oli 130 koiraa, joista vain 12 sai nollatuloksen, näistä nollista siis kolme omille koirille!

Cosmolle (Tending Magic Mind) ja Janitalle avoimen SM-kisan finaalissa puhdas rata ja pronssia! Teklalla oli nopein aika, mutta valitettavasti yksi rima putosi.

III-luokan iltakisassa Tekla (Decathlete's Black Velvet)  ja Jaakko Suoknuuti tulivat kolmanneksi puhtaalla suorituksella, paljon onnea ja kiitsa nollasta :) Myös Cosmolle ja Janitalle puhdas rata ja tällä kertaa neljäs sija.

1.7.2006 Nera (Decathlete's Ravenclaw) ja Sessa Salmenoja saivat ykköstuloksen tottelevaisuuden avoimessa luokassa! Paljon onnea :)

1.7.2006 Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) ja Hanna Heikniemi-Patama saivat ykköstuloksen tottelevaisuuden avoimessa luokassa! Onnea voittajaluokkaan noususta :)

29.6.2006 Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) ja Sari Niemi jyräsivät vepekisoissa saamalla jälleen voittajaluokassa ykköstuloksen pisteillä 92/100! Enää puuttuu yksi ykköstulos vepevaliosta, vau! Huisan paljon onnea vesipedoille :)

18.6.2006 Agilityn SM-kisat Lappeenrannassa. Osallistujia maxikoirissa oli 148. Ensimmäisen radan jälkeen Cosmo (Tending Magic Mind) oli puolen sekunnin johdossa. Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) oli nollalla 27. Teklalla (Decathlete's Black Velvet) nopea rata, mutta valitettavasti yksi rima putosi, joten Tekla ei päässyt finaaliin. Finaalissa Hugo teki hienon nollan ja nousi kokonaistuloksissa viidensiksi! Uskomaton suoritus 2-vuotiaalta hörhöltä :) Cosmon kanssa tuli tehtyä väärä ohjausvalinta ja hyllytimme finaalin, oppia ikä kaikki...

17.6.2006 Tekla (Decathlete's Black Velvet), Cosmo (Tending Magic Mind) ja Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) tekivät kaikki nollan agilitykisoissa Janitan ohjaamina. Teklalle ja Cosmolle tuli kaksoisvoitto, Hugon tullessa seitsemänneksi :) Maxi III-luokassa oli 79 osallistujaa.

17.6.2006 Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) ja Sari Niemi jatkoivat upeaa vepeilykautta voittamalla ensimmäiset voittajaluokan kisansa pisteillä 95/100! Hurjasti onnea, ensimmäinen kiinnitys vesipelastusvalion arvoon on iso juttu :)

10.6.2006 Tekla (Decathlete's Black Velvet), Cosmo (Tending Magic Mind) ja Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) tekivät kaikki nollan III-luokan hyppyradalla Janitan ohjaamina :) Tekla tuli kisassa toiseksi ja Cosmo ja Hugo sadasosalleen samalla ajalla jaetulle neljännelle sijalle. Kaikki 5 ensimmäistä koiraa olivat 0,3 sekunnin sisällä toisistaan...

10.6.2006 Vito (Decathlete's What's Up) ja Timo Haapanen tulivat toiseksi agilityn III-luokassa nollatuloksella! Onnittelut!

10.6.2006 Nera (Decathlete's Ravenclaw) ja Sessa Salmenoja suorittivat hyväksytysti BH-kokeen! Paljon onnea :)

5.6.2006 Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) ja Sari Niemi aloittivat kesän vesipelastuskauden kerta kaikkiaan mykistäväsi repäisemällä avoimesta luokasta täydet pisteet! Voiton lisäksi Snoopy siirtyi kilpailemaan voittajaluokkaan :) Hurjasti onnea, odotukset ovat korkealla tulevaa vepevaliota varten...

4.6.2006 Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita tekivät Stadi Gamesissa kaksi nollaa. Toiselta radalta irtosi voitto ja Suomen Bordercolliet ja Australiankelpiet ry:n mestaruus. Osallistujia koko kisassa oli 70 ja niistä 35 osallistui mestaruuskisaan. Hyppyradalla nolla riitti pronssille.

4.6.2006 Hugolle (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Jaakko Suoknuutille kaksi nollaa Stadi Gamesin agilitykisoissa :) Hyvä pojat!

3.6.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti suorittivat hyväksytysti BH-kokeen!

27.5.2006 Noppi (Decathlete's Les Corbeaux) ja Kai Mäkinen voittivat I-luokan agilitykilpailut puhtaalla suorituksella ja huikean nopealla ajalla! Onnea ja menestystä jatkoonkin :)

25.5.2006 Little Cosmo (Decathlete's Little Cosmo) ja Per Hvid Hansen voittivat agilityn II-luokan ja nousivat kuninkuusluokkaan! Lisäksi he tulivat I-luokan hyppyradalla toiseksi, myöskin puhtaalla suorituksella, upeeta, mahtavaa, paljon onnea!

25.5.2006 Ainolle (Decathlete's Fidus Achates) ja Anja Lehtiölle nolla agilityn III-luokassa, nyt on siis SM- ja karsintanollat kasassa, aika makeeta...

24.5.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Jaakko Suoknuuti nousivat tokon voittajaluokkaan, hieno tokouran aloitus Jaakolta :)

20.5.2006 Nando (Decathlete's Veni Vidi Vici) ja Anna-Milla Vainiolle nollatulos agilityn III-luokassa, hyvähyvä!

20.5.2006 Luddelle (Lunde til Decathlete's) sattui paha onnettomuus :( Ludde putosi yli 6 metrin korkeudelta asfalttiin. Vuorokausi meni ihmetellessä selviääkö tuollaisesta pudotuksesta hengissä ja onko Luddella sisäisiä verenvuotoja. Onneksi tyttö on kuitenkin silkkaa terästä ja selvisi suhteellisen vähillä vammoilla. Tassu on kipsissä kuusi viikkoa revenneiden nivelsiteiden takia, etuhampaat menivät poikki ja huulesta on iso palanen pois. Uusi ulkonäkö lisännee katu-uskottavuutta, kun Ludde ja Jaakko pääsevät palaamaan kisakentille. Pikaista paranemista pikku-kullallemme ja kiitos kaikille lohduttavia ja kannustavia tekstiviestejä lähettäneille! Hard Bitch Halleluja, vai miten se Anja meni...

13.5.2006 Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Tiina Koistinen voittivat agilityn II-luokan puhtaalla radalla! Onnea, onnea!

13.5.2006 Little Cosmo (Decathlete's Little Cosmo) ja Per Hvid Hansen tulivat toiseksi agilityn II-luokassa nollatuloksella! Niin sitä pitää :)

8.5.2006 Visse (Zagala Fantacy Fame) pääsi avarammille agility- ja uintimaille :( 13,5 vuoden ikä alkoi painaa, ylösnouseminen ja maahanmeno eivät enää sujuneet helposti ja kivuttomasti. Raskas päätös antoi Visselle mahdollisuuden elää loppuun asti ilman tuskia. Vielä edellisenä päivänä se suoritti agilitypujottelun ja kävi lenkeillä mukana. Kiitos Visse kaikesta, olit varsinainen jukuripää, mutta sinun ansiostasi olen tänä päivänä tässä. Patistit ja opastit minut 10 eri koiraharrastuksen saloihin, innostit ongelmakoirakouluttajaksi ja sait 7 jälkeläistä, joista löytyy Suomen huippuyksilöitä. Lastenlapsia sinulle ehti kertyä huikeat 54 kpl, joten geenisi virtaavat edelleen monessa paikassa Suomea. Moni on aikoinaan ottanut bordercollien sinuun tutustuttuaan. Suru on suuri, elät muistoissani aina valioyksilönä, hyvää yötä kulta.

29.4.2006 Ainolle (Decathlete's Fidus Achates) ja Anja Lehtiölle nolla agilityn III-luokassa, onnea!

23.4.2006 Little Cosmo (Decathlete's Little Cosmo) ja Per Hvid Hansen saivat nollan I-luokan hyppyradalla! Onnea :)

17.4.2006 Hugolle (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Janitalle seitsemäs nolla agilityn III-luokassa tämän vuoden puolella, mikä tarkoittaa, että Hugo sai oikeuden kisata agilityn SM-kisoissa ja MM-karsinnoissa :)

17.4.2006 Ainolle (Decathlete's Fidus Achates) ja Anja Lehtiölle nolla agilityn III-luokassa, niin sitä pitää :)

16.4.2006 Snoopy (Decathlete's Carpe Diem) ja Hanna Heikniemi-Patama voittivat agilityn III-luokan ja Snoopysta tuli siis Suomen Agilityvalio (FIN AVA)! Kyyneleiltä ei voinut välttyä tässä tuhkimotarinassa. Snoopyhan loukkasi pahasti vuoden 2005 elokuussa, kun takatassusta murtui kaikki neljä välijalan luuta ja koko tassu vääntyi 180 astetta ympäri. Snoopy sai vasta kuukausi sitten aloittaa uudelleen agilityn, yli puolen vuoden totaalitauon jälkeen. Kiitos Hanna valiojuhlista (missä muussa yhdistyksessä saa koko seuran jäsenet ryyppäämään viiden minuutin varoitusajalla...) ja erittäin paljon onnea kertakaikkisen upeasta suorituksesta!

16.4.2006 Hugolle (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Janitalle nolla agilityn III-luokassa.

15.4.2006 Nera (Decathlete's Ravenclaw) ja Sessa Salmenoja saivat ykköstuloksen tokon avoimesta luokasta. Paljon onnea voittajaluokkaan nousemisesta!

14.4.2006 Aino (Decathlete's Fidus Achates) ja Mia Laamanen voittivat agilityn III-luokan Riihimäellä! Osallistujia maksi III-luokassa oli 72. Rata hipoi jo täydellisyyttä, isot halaukset mahtavasta radasta ja ensimmäisestä kiinnityksestä agilityvalion arvoon!

12.4.2006 Zorrolle (Decathlete's I Did It My Way) syntyi tänään jälkeläisiä. Kiia pyöräytti neljä urosta ja yhden nartun.

9.4.2006 Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Janita tulivat toiseksi agilityn III-luokassa nollatuloksella.

5.4.2006 Zenillä (Decathlete's Sirius Black) A-A lonkat ja 0-0 kyynärpäät!

31.3.2006 Petri muutti pois omaan asuntoon. Kaikkea hyvää jatkossa ja kiitos yhteisistä vuosista, joihin mahtui paljon kokemuksia ja ilon hetkiä!

18.3.2006 Zorro (Decathlete's I Did It My Way) sai näyttelystä ERI:n.

12.3.2006 Hugolle (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Janitalle nolla agilityn III-luokassa.

11.3.2006 Rally (Decathlete's La Vaga Bonde) ja Kimmo Sui nousivat agilityn II-luokkaan! Paljon onnea!

9.3.2006 Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita Crufsin kansainvälisissä agilitykilpailuissa Englannissa. Molemmilta radoilta nollatulos. Ensimmäisellä sijoitus 8. ja toisella radalla tultiin toiseksi. Yhteistuloksissa oltiin neljänsiä.

5.3.2006 Thekla (Decathlete's Little Thekla) ja Louisa Wibroe tulivat toiseksi agilityn I-luokassa puhtaalla radalla, onnea hienosta suorituksesta!

5.3.2006 Vito (Decathlete's What's Up) ja Timo Haapanen tekivät nollan agilityn III-luokassa, onnea hyvästä suorituksesta!

1.3.2006 Yralla (Decathlete's Golden Snitch) A-A lonkat ja 0-0 kyynärpäät!

18.2.2006 Cosmolle (Tending Magic Mind),  Luddelle (Lunde til Decathlete's) ja Teklalle (Decathlete's Black Velvet) kolmoisvoitto agilityn III-luokassa! Janita ohjasi Cosmoa ja Luddea ja Jaakko Knuutti ohjasi Teklaa. Supermakea päivä!

18.2.2006 Tekla (Decathlete's Black Velvet) ja Jaakko Suoknuuti voittivat agilityn III-luokan, onnea upeasta suorituksesta :)

18.2.2006 Ainolle (Decathlete's Fidus Achates) ja Mia Laamaselle nolla agilityn III-luokassa. Onnea, onnea :)

12.2.2006 Haka (Decathlete's Le Livre Blanc) ja Veijo Koistinen saivat hopeaa koirahiihdon piirinmestaruuskisoissa! Paljon onnea :)

28.1.2006 Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita voittivat kansainvälisen agilitykilpailun Ahvenanmaalla ja saivat CACIAGin!

28.1.2006 Hugolle (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Janitalle nolla agilityn III-luokassa.

22.1.2006 Cosmolle (Tending Magic Mind) ja Janitalle kaksi nollaa agilityn III-luokassa. Toisesta kisasta voitto ja toisessa tultiin toiseksi :)

22.1.2006 Tekla (Decathlete's Black Velvet) ja Janita tulivat kolmanneksi agilitykilpailuissa.

22.1.2006 Hugolle (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Janitalle nolla agilityn III-luokassa.

22.1.2006 Zorro (Decathlete's I Did It My Way) ja Jaakko Suoknuuti tekivät kaksi nollaa agilityn III-luokassa, hyvä, hyvä, tasaista menoa!

21.1.2006 Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita voittivat agilityn III-luokan. Muut palkintosijat nappasi Jenni Leino bordercollieillaan Space ja Konna, Warriors rulaa!

21.1.2006 Hugo (Never Stop Artist of Decathlete's) ja Janita voittivat ensimmäisen III-luokan kisansa! Ensimmäinen agilityvalion arvoon tarvittava nollavoitto siis plakkarissa :)

14.1.2006 Cosmolle (Tending Magic Mind) ja Teklalle (Decathlete's Black Velvet) kaksi kaksoisvoittoa agilitykisoissa. Ensimmäisen radan voitti Tekla ja Cosmo tuli toiseksi, toisen radan voitti Cosmo ja Tekla tuli toiseksi. Hyvä meidän perhe :)

7.1.2006 Ninja (Decathlete's Firebolt) ja Anne-Mari Paavola saivat ykköstuloksen tokon alokasluokasta. Onnea avoimeen luokkaan nousemisesta!

7.1.2006 Nera (Decathlete's Ravenclaw) ja Sessa Salmenoja saivat ykköstuloksen tokon alokasluokasta. Onnea avoimeen luokkaan nousemisesta!

6.1.2006 Zen (Decathlete's Sirius Black) ja Elina Soramäki saivat ykköstuloksen tokon alokasluokasta. Onnea avoimeen luokkaan nousemisesta!

6.1.2006 Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita tulivat toiseksi agilityn III-luokassa. Osallistujia 64. Samassa kisassa myös Ludde (Lunde til Decathlete's) ja Janita tekivät puhtaan radan.

6.1.2006 Teklalle (Decathlete's Black Velvet) ja Luddelle (Lunde til Decathlete's) täsmälleen sama aika agilityn III-luokassa! Teklaa ohjasi Jaakko Knuutti ja Luddea Janita. Tulimme siis jaetulle toiselle sijalle 67 osallistujasta :) Samassa kisassa myös Cosmo (Tending Magic Mind) ja Janita tekivät puhtaan radan tullen neljänsiksi heti Ludden ja Teklan jälkeen.

6.1.2006 Zorro (Decathlete's I Did It My Way) ja Jaakko Suoknuuti tekivät kaksi nollaa agilityn III-luokassa, paljon onnea!

6.1.2006 Erosimme Petrin kanssa 10 vuoden yhteiselon jälkeen :(

Thekla (Decathlete's Little Thekla) oli vuoden 2005 paras tottelevaisuuskoira Tanskan 3. luokassa, hienoa!

Cosmo (Tending Magic Mind) oli vuoden 2006 paras Agility Bordercollie! Tekla (Decathlete's Black Velvet) oli toiseksi paras!

PÄIVÄKIRJA VUODELTA 2005

PÄIVÄKIRJA VUOSILTA 1999-2004