FIN & S TVA, KV, FIN
& S AVA, FIN & S HVA,
PohjM3-06, BH, VEPE2
TENDING MAGIC MIND
"Cosmo"

Cosmo on vilkas, mutta hyvän keskittymiskyvyn omaava tricolour uros. Korkeus 54 cm, paino 19,5 kiloa. Cosmolla on A/B lonkat, 0-0 kyynärpäät, 0-0 polvet ja aikuisena terveeksi peilatut silmät. Cosmon yhdellä jälkeläisellä todettiin pentuna CEA, joten Cosmo kantaa sitä geeneissään, vaikka itse onkin aikuisena terveeksi peilattu. Luonnetestistä tuli 180 pistettä, laukausvarma.
Alokasluokan tottelevaisuuskisoista Cosmo sai 190/200 ja 200/200 pistettä, vain 11 kuukauden ikäisenä! Vuonna 2002 Cosmosta tuli Suomen Tottelevaisuusvalio (FIN TVA).
Cosmo rakastaa agilityä ja se on Suomen Agilityvalio (FIN AVA). Cosmolla on Caciageja sekä Suomesta, että ulkomailta. Lisäksi Cosmolla on Tanskasta kaksi hyppysertiä.
Cosmo on äärettömän hyvä hyppääjä, varma kontaktien tekijä ja ohjaajan käskyjä kohtaan erittäin nöyrä, samalla kuitenkin nopea. Vuonna 2005 Cosmo voitti agilityn piirinmestaruuden (PiirM-05) ja tuli agilityn MM-karsinnoissa toiseksi päästen siis mukaan agilityn MM-kilpailuihin Espanjaan ja PM-kilpailuihin Ruotsiin. Vuoden 2006 MM-karsinnoissa Cosmo tuli kolmanneksi ja pääsi maajoukkueeseen kisaamaan MM-kilpailuihin Sveitsiin ja PM-kilpailuihin Tanskaan. Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa Cosmo tuli henkilökohtaisessa kisassa kolmanneksi (PohjM3-06), samoin Suomen joukkue tuli kolmanneksi. Vuonna 2006 Cosmo pääsi edustamaan Suomea myös Englantiin, Cruftsin maailman suurimpaan koiratapahtumaan. Cosmo tuli kansainvälisessä kilpailussa neljänneksi.
Varsinais-Suomen Piirinmestaruuskisoissa Cosmo tuli vuonna 2002 toiseksi, 2004 kolmanneksi ja vuonna 2005 ensimmäiseksi. Vuoden 2006 Avoimissa SM-kisoissa Cosmo tuli kolmanneksi ja vuonna 2007 Cosmo oli SM-kisoissa viides.
Vuonna 2005 kävin Ruotsissa kisaamassa ja Cosmosta tuli samalla reissulla sekä Ruotsin Tottelevaisuusvalio, että Ruotsin Agilityvalio. Vuonna 2008 Cosmo sai kolmannen hyppysertin Ruotsista ja siitä tuli Ruotsin Hyppyvalio, S (hopp) AGCH.
Cosmon kanssa on treenattu jälkeä ja viestiä.
Vesipelastuksessa Cosmo kilpailee avoimessa luokassa.
Rauniokoirakokeiden tottelevaisuusosion Cosmo kävi suorittamassa jo viiden kuukauden iässä, se sai silloin 7/9 pistettä :) Testiin kuului vapaana seuraaminen (samalla ammuttiin), seuraamisesta maahanmeno ja luoksetulo ja eteen lähettäminen.
Cosmon specialtemppu on "häpeäminen", siis tassun laittaminen kuonon päälle.
Cosmon kanssa on kokeiltu paimentamista, mutta Cosmo puree lampaita liian herkästi, joten se laji jätettiin muiden huoleksi.
Cosmon ja Teklan pennut syntyivät huhtikuussa 2003. Cosmon ja Noomin pennut syntyivät helmikuussa 2007.
"On vaikea olla nöyrä, kun omistaa sellaisen koiran kuin Cosmo"