TOKO3, BH

DECATHLETE'S FUSEES

"Fasse"

Roikuttuani aikani avopuolisoni Katin mukana kisoissa ja harjoituksissa aloin kypsymään kentän laidalla istuskeluun ja esteiden kantamiseen, halusin oman koiran.  Minulla ei ole ennen Fassea mitään omaa lemmikkiä.

Fasse on alusta asti ollut hyvin sosiaalinen ja avoin koira. Fassen yksi lempinimistä onkin kaverikoira. Olemme olleet Fassen kanssa erilaisissa tapahtumissa, joissa lapset ovat saaneet paijata kaverikoiraa mielin määrin. Fasse on myös hyvin sosiaalinen muita koiria kohtaan. Fassea ei voisi kuvitella tappeluun kenenkään kanssa. Fasse pitää myös sylissä makaamisesta toisin kuin muut koiramme.

Fasse on hyvin tottelevainen ja nöyrä koira. Fassea ei esimerkiksi tarvitse pitää remmissä koskaan sen vuoksi että pitäisi huolehtia missä se kulkee. Fasse kulkee aina vierellä tai muuten vain lähellä eikä sille tulisi mieleenkään lähteä siitä ilman lupaa mihinkään. On vain yksi tilanne joissa Fasselle pitää korottaa hieman ääntä: kun paimennusvietti iskee päälle. Tällöin korvat saattavat olla hieman lukossa. Paimennusvietin vuoksi kouluttaminen on ollut välillä melko haasteellista; pallopalkka ei sovikaan joka paikkaan.

Fassen harrastuksiin kuuluu pääsääntöisesti toko, mutta olemme kokeilleet myös jäljestystä, viestiä, agilitya ja paimennustakin ollaan kokeiltu. Myös erilaiset temput ja nykyään myös frisbee kuuluvat harrastuslistaan. Fasse on todella nopea juoksemaan, joten viesti kiinnostaisi enemmänkin. Ongelmana on se, että kun alusta asti ollaan tehty Katista hirmu tylsä ihminen niin nyt ei sitten Fasua kiinnosta juosta hänen luokseen pätkääkään. Edes repimisleikit eivät mene Villen yli tässä kohtaa... hyvin ollaan siis tehty leimautuminen yhteen ihmiseen.

Fasse on kova poika laulamaan ja kuulostaa elefantin töräyttelyltä. Se saa kaikki nauramaan :)

Kuva: Kati Häkli

Fassen perheestä löydät lisää tästä linkistä.

Kuva: Kati Häkli