Kennel Decathlete'sin

ensimmäinen pentue syntyi 27.8.1997

Kaikki pennut nimettiin kappaleiden mukaan. Kappaleiden piti kuulostaa hyvältä ja kuitenkin nimien tuli vielä jotenkin kuvata bordercollieta tai sen luonnetta.

Kaikki pennut silmäpeilattiin kuuden viikon ikäisinä, kaikki olivat terveitä. Kaikki pennut myöskin pentutestattiin.

Visse ja Indy saivat seitsemän pentua. Kaikilla seitsemällä pennulla on terveet lonkat, kyynärpäät, polvet ja silmät sekä pentuna, että aikuisena.

Kuudella pennulla seitsemästä oli koulutustunnus jossakin lajissa (agility, toko, jälki, haku tai viesti) ennen kahden vuoden ikää.

Tässä pentueessa on kaksi Tottelevaisuusvalioita, yksi Tottelevaisuuden Eliittivalio, kaksi Käyttövalioita, kolme Agilityvaliota ja neljä Muotovalioita. Edellisten valioiden lisäksi kaksi kilpailee agilityn ylimmässä luokassa, kaksi tottelevaisuuden voittajaluokassa, yksi haun ja jäljen avoimessa luokassa, yksi on suorittanut raunioiden loppukokeen ja yksi raunioiden peruskokeen. Kuusi näistä pennuista on luonnetestattu, kaikkien pistemäärät välillä 183-248, kaikki myös laukausvarmoja.

4-valio sisarukset Zorro ja Tekla

Vissen ja Indyn pennut:

Nartut: Tekla Sody
Urokset: Zorro Ferris
Vito Windy Casso