Laumamme asustelee täällä hetkellä Valtimolla, Pohjois-Karjalassa. Perheemme ihmisjäsenet ovat minä, Tanja, mieheni Mikko sekä lapset Emma ja Otto. Koiria meillä on tällä hetkellä kotona vain kaksi, collie Tara ja tiibetinterrieri Mökö, ja koiramäärä luultavasti pysyykin toistaiseksi hyvin pienenä, että aikani riittäisi sekä lasten että koirien kannalta hyvään hoitoon. =)
Collieiden kanssa olen ollut tekemisissä vuodesta 2001, tosin koiria perheessäni on ollut aina. Tavoitteenani on kasvattaa mahdollisimman terveitä ja hyväluonteisia collieita, jotka olisivat kaikin puolin mahdollisimman rodunomaisia. Omien koirien kanssa harrastamme lähinnä Tokoa ja agilityä, näyttelyissä käymme mahdollisuuksien mukaan. Fair Fable -pennut kasvavat perheen keskellä kaikkien hoivattavana ja tottuvat kaikkiin kodin ääniin niin sisällä kuin ulkonakin. Pennut myydään tunnistusmerkittyinä, virallisesti silmätarkastettuina ja eläinlääkärin tarkastamina runsaiden hoito-ohjeiden kera. Pentuja sivulta voit katsoa tulevia suunnitelmia...