Päivitetty;
2010
Ei kurssitoimintaa lainkaan. Yksityiskoulutusta ainoastaan.
-eli sovitaan henk. koht. aika ja paikka. Koulutukseen voit kerätä muutama kaverisi tai ihan yksin. Veloituksesta sovitaan myös tapakohtaisesti.
Lue kurssien sisällöstä alla:)
Pentukurssi
4-6 koirakkoa
Tarkoitettu rokotetuille pikkupennuille 4-6 kk. Kurssilla opitaan ensinnäkin
- olemaan omistajansa kanssa vaikka muita koirakkoja ympärillä
- kehumaan ja palkitsemaan oikeassa paikassa
- alkeet hyvissä käytöstavoissa. esim.
-> maltti
-> vetämättä kulkeminen
-> ei- sanan merkitys
-> hoitotoimenpiteisiin totuttelua
-> luoksetuloharjoituksia
Pennut saavat joka kerta pienen leikkituokion, oppiakseen koirien kieltä, mikä on hyvinkin tärkeä oppi tulevaisuutta ajatellen.
Kaikki harjoitukset ovat helppoja, pentu onnistuu ja sen kautta pentu saa
itsevarmuuttaa ja oppii että omistajan kanssa puuhailu on kivaa.
TAVOITE kurssilla on Saada kontakti ja yhteistyö toimimaan omistajan ja pennun välillä, Sosiaalisuus muita koiria kohden. Teoria ja käytännön harjoitukset kulkevat rinnakkain, teorialla pennut saavat oppia rentoutumaan vieraassa paikassa. Tämä taito on kullanarvoinen jos haluaa että koiran voi ottaa aikuisenakin mukaan joka paikkaan !
PERUSTAIDOT kurssi 3-6 koirakkoa
(Huom! Ei
juoksunarttua kurseille:)
Nuorille/aikuisille koirille alkeita josta on hyvä lähteä eri
harrastuslajeihin.
Sis; m.m. kontakti ja keskittymisharjoituksia, tavallisimmat 'käskyt' sekä
peruuttamista, eteenlähettämistä, hyppyä yli esteen, noudon alkeita.Tutustutaan
myös kosketinkepin/alustan käyttöön. Olemme
usein kaksi kouluttajaa.
| Allaolevat kurssit tilauksesta; Kerää porukkaa ja tilaa kurssi! |
-->> UUTUUS! DOGGIE ZEN kurssi
3-4 koirakkoa
Perustuu Zenbuddismin filosofiaan; luopumalla jostain maan
päällä varataan paikka taivaaassa:)
Koiralle lyhyesti; ITSEHILLINTÄ ja luopumalla jostain hetkellisesti, saa palkkansa sitten kohta.
Koiraa siis opetetaan malttiin, 'pyytämään lupaa' erilaisiin asioihin, sekä opetetaan että palkka tulee vaikka ensin pitää 'totella' hetken. Opitaan yhdessä katsomaan ensin mitä koirat haluaa, mitä ne kokee 'palkaksi' ja hyödyntämään näitä. Koira oppii samalla ettei 'palkka' aina tarvi olla ohjaajan kädessä/taskussa houkuttimena, vaan se voi myös olla etäämällä. Hyödyllinen oppi joka koiralle, joka jotain harrastaa!
Täsmäkoulutusta
tokoliikkeissä
3-5 koirakkoa

Nuorille koirille iästä 10kk-1v. Liikkeitä opitaan nyt TOKOalokas/avoin luokan mukaan ja on tarkoitettu koirille jotka tähtäävät kokeeseen. Koiran pitää olla jotenkuten hallinnassa, ja tottunut olemaan ryhmäkoulutuksessa, sekä totella (ainakin kotona:) tavallisimmat käskyt; istu, maahan, seis/seiso, kiskomatta hihnassa ja maltti/odota.
TAVOITE kurssilla on ; Koirakko kilpakuntoon positiivisin menetelmin, Koirakko kokee kouluttamisen/kokeessa käymisen hauskaksi harrastukseksi
MALTTI/paikallaolo KURSSITAVOITE kurssilla on ; Malttia nuorelle koiralle, arjessa ja kilpatilanteessa, On/Off napin löytäminen, varsinkin OFF
På alla kurser får du undervisning även på svenska, meila till eva.jonsson@pp.inet.fi så svarar jag gärna på frågor!