Portugalin podengo on alkukantainen metsästyskoira, jota on käytetty pienriistan, erityisesti kanien metsästyksessä. Podengon tehtävä on ajaa saalis esiin ja niitä käytetään kanijahdissa edelleen kotimaassaan Portugalissa.  FCI:n roturyhmämäärittelyssä podengo kuuluu ryhmään 5. Aikaisemmin podengo samoin kuin muutkin alkukantaiset rodut kuuluivat samaan ryhmään vinttikoirien kanssa ja vuodesta 2010 on kerätty adressia, jotta ne siirrettäisiin sinne takaisin. Podengoilla on oikeus ottaa osaa vinttikoirien juoksukilpailuihin.

Portugalinpodengo on Portugalin kansallisrotu, josta on kahta eri karvanlaatua ja kolmea eri kokomuunnosta. Podengon metsästystavat poikkeavat monista muista roduista siinä mielessä, että ne metsästävät laumana. Laumaan saattaa kuulua koiria eri koko- ja karvamuunnoksista.  Rotuun suhtaudutaan kotimaisten kasvattajien parissa hyvin intohimoisesti ja monet kasvattajat toimivat myös metsästäjinä koiralaumoineen.

Podengojen historia juontaa juurensa pitkälle menneisyyteen. Tämän tyyppiset koirat hajaantuivat pohjois-Afrikkaan ja Välimeren rannoille muutama tuhat  vuotta sitten. Niitä levittivät ilmeisesti foinikialaiset. He veivät rodun mukanaan myös Iberian niemimaalle 700-luvulla eKr. Rodun epäillään polveutuvan Egyptiläisista faaraokoirista, joissa onkin edelleen huomattavissa paljon samanlaisia piirteitä. 

Portugalinpodengon kaltaisia rotuja on Välimeren alueella vielä nykyisinkin runsaasti ja esimerkiksi monet espanjalaiset kulkukoirat muistuttavat ulkonäöltään podengoja. Tämän tyyppisten koirien runsauteen vaikutti ilmeisesti suuri kanien määrä, joiden metsästykseen podengojen kaltaiset koirat ovat omiaan luonteenpiirteittensä ja taitojensa ansiosta. Iberian niemimaan ohella myös kreikkalaisten ja roomalaisten parissa oli samanlaista alkuperää ja luonteenpiirteitä omaavia koiria. Sittemmin rodut levisivät myös Brasiliaan, keski-Afrikkaan ja Intiaan. Tällaisia rotuja ovat esimerkiksi Italialainen cirneqo dell’etna, Espanjalaiset galgot ja Ibizan podenco sekä Kreikkalainen Kreetankoira.

Podengojen alkukantaisuuteen liittyy se, ettei rotua ole vuosituhansien aikana hirveästi pyritty jalostamaan. Jotain on luonnollisesti jouduttu tekemään, jotta rotu on jakautunut kolmeen eri kokoluokkaan ja kahteen karvamuunnokseen. Pienet portugalinpodengot jalostettiin keskikokoisista podengoista sekoittamalla rotuun muun muassa terrierien ja muiden pienen koirarotujen edustajia. Tämän seurauksena pienissä podengoissa esiintyy edelleen jonkin verran terrierimäisiä värejä kuten brindle ja tricolor. Aikaisemmin nämä värit olivar hyväksyttyjä joskaan ei toivottavia, mutta uuden rotumääritelmän myötä nämä värit kiellettiin kokonaan. Podengo kantaa voi pitää jo sen verran suurena hyvinvoivana, että kasvattajien on mahdollista aloittaa podengojen ulkomuodon ”podengoistaminen” eli muista roduista pieniin podengoihin tulleiden piirteiden karsimisen. Joillain podengoilla esiintyy myös chihuahuamaista päätä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana erityisesti podengossa on pyritty saamaan pienistä sileäkarvaisista podengoista kirsuiltaan mustia. Maksanvärinen/vaalea kirsu ei siis enää ole pienissä sileäkarvaisissa yhtä hyväksyttävä väri kuin musta, vaikka rotumääritelmä sen salliikin. Muiden muunnosten kanssa kirsunvärin kanssa ei olla vielä yhtä tarkkoja, koska niiden kannat ovat pienentyneet.

Portugalinpodengoja on tällä hetkellä kotimaansa Portugalin ohella monissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Suomeen rotu rantautui 90-luvun alussa. Meidän kantamme on muihin maihin nähden suuri, joskin on huomattava, että meidän podengomme ovat pääasiassa pieniä. Myös keskikokoisia karkeakarvaisia on jonkin verran, mutta ensimmäiset sileäkarvaiset keskikokoiset tulivat Suomeen vasta vuonna 2007. Ensimmäinen pentue syntyi puolestaan vuoden 2010 lopulla. Isoja podengoja Suomessa ei ole lainkaan, mutta ne ovat myös kotimaassaan muita kokomuunnoksia harvinaisempia. Muista Euroopan maista podengoja löytyy esimerkiksi Ruotsista, Saksasta ja Isosta-Britanniasta. Kannat ovat kasvussa myös esimerkiksi Tsekissä, Norjassa ja Puolassa. Suomeen podengoja on tuotu kaikista ylläesitellyistä maista, samoin kuin esimerkiksi Yhdysvalloista ja Italiasta.

Portugalinpodengo on itsenäinen ja reipas koira, jonka luonteen tulee sopia metsästykseen. Hallitsevia piirteitä ovat vilkkaus ja älykkyys, jotka helposti näkyvät lähes hengenvaarallisena uteliaisuutena ja uhkarohkeutena, sekä sitkeys ja vaatimattomuus. Podengon tulee pystyä ajamaan saalistaan pitkiäkin matkoja väsymättä sekä omata nopeat refleksit ja kyky käyttää älyä saaliin kiinnisaamiseksi. Tätä älyä podengot käyttävät herkästi myös pahantekoon, ellei omistaja ole huolehtinut koiransa riittävästä aktivoinnista. Podegot ovatkin nopeita oppimaan uusia asioita, niin omin päin kuin omistajansa opastuksella. Miellyttämisenhalua podengoilla ei kuitenkaan ole samassa mielessä kuin esimerkiksi palveluskoirilla, joten omistaja voi joutua pohtimaan motivointikeinoja tosissaan. Toisaalta podengot ovat kuitenkin hellyydenkipeitä ja kaipaavat omistajaltaan runsaasti huomiota.

Podengoilla tulisi olla voimakas metsästysvietti ja halu jahdata kaikkea liikkuvaa. Tämä tekee podengojen vapaana pitämisen hieman riskialttiiksi, koska vainun saadessaan podengosta tulee täysin kuuro. Saaliiksi kelpaavat kaikki lehdistä hiiriin, lumihiutaleista jäniksiin. Samaan viettiin liittyen podengo on myös herkkähaukkuinen. Tarkkaavaisuutensa vuoksi podengoja on käytetty myös vahtikoirina, jolloin haukkumisella ilmoitetaan mahdollisista tunkeilijoista. Turhallekin haukkumiselle löytyy useimmiten syy: hämähäkki katonrajassa tai tuulen ulina savuhormissa. Haukkumiseen ja sen kitkemiseen on syytä kiinnittää huomiota jo pentu-iästä asti, sillä myöhemmin haukkumiseen on vaikea puuttua.

Podengoilta löytyy itsepäisyyttä ja runsaasti omaa tahtoa. Siksi podengojen totuttaminen kynsienleikkuuseen, pesemiseen, hihnassa kävelyyn ja niin edelleen on syytä aloittaa varhain. Myöskään sosiaalistamisen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Podengon kanssa tulisi kulkea mahdollisimman monenlaisissa paikoissa jo ennen rokotuksia, jotta pentu tottuisi erilaisiin tilanteisiin. Myöhemmin koiraa on vaikea totuttaa enää esimerkiksi junassa matkustamiseen tai kaupungissa kulkemiseen, varsinkin jos koira on saanut sitä ennen elää rauhallisessa maalaisympäristössä.

Iloisuudestaan huolimatta podengot ovat hieman varautuneita vieraita ihmisiä kohtaan. Podengot ovat myös reviiritietoisia. Oma lauma on tärkeä ja vaikka lauman sisäinen hierarkia rakentuu lähes itsestään, muihin laumoihin suhtaudutaan omalla alueella varautuneesti. Tämä ei kuitenkaan estä esimerkiksi Portugalissa useiden podengo laumojen yhteistyötä. Podengo tuntuu olevan ensisijaisesti laumassa viihtyvä koira, mutta toisaalta laumassa eläminen yleensä korostaa podengojen huonoja piirteitä siinä missä hyviäkin. Yksinäinen podengo on helpompi kuin useamman podengon lauma. Monet podengot, jotka elävät ainoina koirina ovat todella ystävällisiä ja iloisia, kun taas useamman koiran laumassa podengot ovat selkeästi tietoisempia lauman rajoista. Podengo viihtyy silti lajitovereidensa seurassa eivätkä muut rodut osaa puhua ja leikkiä podengoa. "Joukossa tyhmyys tiivistyy" sananlasku sopii paremmin kuin hyvin podengoihin sillä jos yksi keksii jotain "kivaa" muut seuraavat varmasti perässä.

Podengot ovat hyvin persoonallisia tapauksia. Niillä esiintyy melkoisesti teatraalisia piirteitä ja kynsien leikkuu voi aiheuttaa melkoiset itkut ja ulinat. Rokotukset voivat myös olla melkoinen koettelemus, mutta on syytä muistaa yksilöiden erot. Toinen podengo ei huomaa piikkiä lainkaan, toinen tekee kaikkensa estääkseen lääkärin lähestymisen.

Itse sanoisin, että podengojen hyvät ja huonot puolet kulkevat käsi kädessä. Koiran energisyys, iloisuus ja uteliaisuus vievät yleensä omistajansa sydämen, mutta kun joudut pelastamaan podengon milloin roskiksesta, milloin sohvan sisältä, tai kun saat päivittäin raivoisan naamapesun, voit tulla toisiin aatoksiin. Yhden podengon hankittuasi kuluu silti tuskin pitkään ennen kuin laumaan liittyy seuraava podengo, sitten kolmas ja…

Portugalinpodengoja mainostetaan yleensä perusterveenä koirarotuna. Tämä pitää paikkansa siinä mielessä, että podengoilla ei ole liiallisesta jalostuksesta liittyviä hengitysvaivoja, rakennevikoja tai muita vastaavia monista muista roduista tuttuja ongelmia. Podengoillakin on kuitenkin oman sairautensa/vaivansa, jotka viime vuosina ovat näyttäneet olevan yleistymään päin. Suomessa onkin herätty tutkimaan koirien terveyttä ja monet kasvattajat käyttävät jalostuksessa vain tutkittuja koiria. Terveystutkimuksissa podengoilta tutkitaan pääasiassa polvet ja silmät, mutta joiltain on tutkittu myös lonkat, kyynärät ja kuunneltu sydänäänet.

Myös silmäsairaukset ovat viime aikoina olleet yleistymään päin. Podengoilta on löytynyt ylimääräisiä ripsiä (Distichiasis) ja muutamalla koiralla on todettu esimerkiksi kyynelkanavan puutos tai lasiaisen rappeuma. Silmäsairaudet todetaan yleensä eläinlääkärin tutkimuksissa, mutta ongelmana on se, että osa sairauksista (kuten perinnöllinen kaihi) kehittyy koiralle vasta iän myötä. Podengoilla saattaa olla taipumusta silmien rähmimiseen, erityisesti kylminä ja kuivina pakkastalvina.

Yleisimmät vaivat suomalaisilla podengoilla ovat kuitenkin hammas- ja ihovaivat. Podengoilla esiintyy jonkin verran hammaspuutoksia sekä hammaskiveä. Podengoille onkin syytä syöttää kovia luita tai vastaavasti opettaa koira jo pienestä pitäen hampaiden pesuun. Myös purentavikaisia koiria on syntynyt. Erityisesti sileäkarvaisilla podengoilla on toisinaan myös ongelmia maitohampaiden vaihtumisen suhteen, jolloin vanhoja hampaita on pakko käydä poistamassa uusien hampaiden tieltä. Eläinlääkäristä riippuu, milloin poistot on suositeltava tehdä, sillä liian pitkä odottaminen voi vääntää pysyvät hampaat vinoon. Toisaalta jos hampaat poistetaan liian nuorelta koiralta, pysyvät hampaat voivat vahingoittua. Omien podengojeni kohdalla olen tutkaillut tilannetta puolivuotiaaksi asti ennen lääkäriajan tilaamista. Näin hampaat saavat myös tarpeeksi aikaa poistua itsestään. Joillakin podengoilla esiintyy puolestaan allergiaa ja yliherkkyyttä tietyille ruokamerkeille. Tämä ilmenee esimerkiksi korvien kutiamisena, ihon hilseilemisellä ja muilla iho ongelmilla.

Podengoilla satunnaisesti esiintyviä vaivoja ovat esimerkiksi uroksilla piilokiveksisyys (laskeutumaton kives tulee poistaa eläinlääkärillä kasvainten välttämiseksi) ja nartuilla valeraskaudet. Muissa maissa podengoilla on ollut myös hermostollisia ongelmia (Suomessakin on ainakin yksi epilepsiaa sairastava podengo). Portugalin terveystilanteesta on vaikea sanoa mitään, koska eteläisen mentaliteetin mukaan koiria harvemmin tutkitaan ja sairaista koirista vaietaan (tietysti poikkeuksiakin löytyy)

Podengojen terveyttä edistämiseksi jokaisen omistajan tulisi tehdä ennaltaehkäisevää työtä. Kasvattajat saavat kallisarvoista tietoa jokaisen kasvattinsa virallisista terveystuloksista. Ne voivat muun muassa auttaa paljastamaan ulkoisesti terveet tautia kantavat koirat. Uusien omistajien olisikin syytä tutkituttaa ainakin koiransa silmät ja polvet. Kyseiset tutkimukset eivät vielä maksa maltaita ja ne auttavat kasvattajia valitsemaan jalostuskoirat rodun hyvinvointia edistävällä tavalla.

Portugalinpodengo on monipuolinen harrastuskoira, jonka kanssa puuhaamisessa oikeastaan vain omistajan oma mielikuvitus ja yritteliäisyys ovat rajana.  Koiramaisista harrastuksista tavallisin on luonnollisesti koiranäyttelyt, joihin osallistuminen ei vaadi omistajalta muuta kuin ison kukkaron ja näyttelykelpoisen koiran. Koiranäyttelyiden ilmoittautumishinnat pyörivät keskimäärin 30–40 euron tuntumassa ja sillä saa oikeuden osallistua näyttelykehään, jossa tuomari koiraa tarkasteltuaan antaa siitä kirjallisen arvion. Hyvin menestyneet koirat ottavat tämän jälkeen mittaa toisistaan kilpaluokissa, paras uros ja paras narttu kehissä sekä viimeisenä rotunsa parhaan ja vastakkaisen sukupuolen parhaan arvosta kamppaillen. Kaikilla podengo muunnoksilla on omat kehänsä, joten pienet sileät, pienet karkeat, keskikokoiset sileät ja keskikokoiset karkeat kisaavat vain toisia kaltaisiaan vastaan. Parhaimmillaan portugalinpodengoja on ollut kehässä jopa yli 30 kappaletta (pieniä karkeakarvaisia podengojen päänäyttelyssä 2009). Tämä on tietenkin melko vähän verrattuna useimpiin muihin rotuihin, mutta silti podengojen kokoisen kannan ollessa kyseessä, ihan kiitettävä saavutus.

Seuraavaksi yleisin harrastusmuoto on todennäköisesti maastojuoksu, jonka avulla saa hieman näkemystä koiran metsästystaidoista. Portugalinpodengoilla on oikeus osallistua Suomen vinttikoiraliiton järjestämiin virallisiin juoksukilpailuhin, samoin kuin muilla vitos ryhmän alkukantaisilla roduilla. Tietysti vieheen jahtaaminen on jotain vallan muuta kuin oikean saaliin perässä juokseminen, mutta parempaakaan vaihtoehtoa Suomessa ei ole tarjolla. Toisen ongelman aiheuttaa se, että juoksukisoissa arvioidaan yksittäisen koiran suoritusta. Podengojen kohdalla tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa, sillä podengot metsästävät laumoissa. Onkin siis luonnollista, että toinen koira juoksee toisen takana varmistelemassa eikä edes pyri ”voittamaan,” onhan kyseessä tiimityö. Ongelmista huolimatta maastojuoksu on saanut omat kannattajansa ja tietysti vaihtelevassa maastossa juoksemisessa on omat hyvät puolensa. Tarjoaa se ainakin mukavaa ajanvietettä. Maastojuoksu urasta haaveilevan kannattaa aloittaa koiransa kouluttaminen jo pennusta asti innostumaan kaikenlaisista räteistä, jotta tämä lähtisi oma-alotteisesti jahtaamaan viehettä myös kisoissa.

Kolmas suosittu laji on agility, josta meillä on jo yksi valionarvon saavuttanut pieni sileäkarvainen podengo. Agilityssa menestyminen onkin siis mahdollista, vaikka podengojen luonne tarjoaa treenaamiselle kyllä omat haasteensa. Agilityssähän ohjaajan on tarkoitus opastaa koiraa suorittamaan tietyt esteet oikein ja oikeassa järjestyksessä. Ihanne ajan ylittämisestä samoin kuin esteiden virheellisestä suorittamisesta tulee virhepisteitä. Esteet voivat olla esimerkiksi hyppyesteitä, putkia tai kiipeilytaitoja vaativia kontaktiesteitä. Agilityn harrastaminen kannattaa aloittaa ohjatussa ryhmässä, mikäli siitä ei ole lainkaan aiempaa kokemusta. Näin vältetään mahdolliset haaverit, joita esteitä suorittaessa saattaa tapahtua, ja opetellaan suorittamaan esteet oikein. Harjoitusryhmät ovat kuitenkin varsinkin pääkaupunkiseudulla useimmiten ääriään myöten täynnä, joten sopivaa kurssia voi olla vaikea löytää. Kurssien hinnat ovat myös yleisesti ottaen melko korkeita. Podengot ovat nopeutensa ja ketteryytensä vuoksi hyviä agilitykoiria, mutta niitä voi olla vaikea saada motivoitumaan. Senkin jälkeen podengo tekee aika pitkälti oman päänsä mukaan, jos kisa/treenit sattuvat osumaan sen mielestä huonolle päivälle.

Tokoa on podengojen parissa harrastettu jonkin verran. Kyseessä on siis tottelevaisuuskoulutuksesta, jossa koiralta odotetaan käskyjen nopeaa tottelemista. Laji on podengoille haastava, koska niiltä puuttuu miellyttämisenhalu, mutta oikein koulutettuna podengo taipuu kyllä toko-koiraksikin (toki koirakohtaisesti).

Agilityn ja tokon eräänlainen välimuoto, koiratanssi, ei ole vielä innostanut podengon omistajia. Toisaalta kyseessä on muutenkin sen verran uusi laji, että kestää aikansa ennen kuin koirakot löytävät lajin pariin. Koiratanssissa ideana on suorittaa käskyjä ja temppuja musiikin tahtiin. Perusliikkeenä on seuraaminen eri variaatioineen, mutta mukaan mahtuu myös jalkojen välistä pujottelua, käden yli hyppäämistä ja takajaloilla pomppimista.

Muita mahdollisia harrastuksia ovat esimerkiksi erilaiset palveluskoiralajit, Tokoagi, koirajuoksu, Fly-ball ja niin edespäin. Podengoista löytyy sen verran erilaisia yksilöitä, että varmasti lähes jokaiseen harrastukseen löytyisi sopiva yksilö. Viime kädessä ohjaajan tehtäväksi jää kuitenkin koiran innostaminen ja motivoiminen.