Subject: VANHA SAARNA =

Kirkkoherra Ä R N S T R Ö M': n puhe Seuraava Poistu

Seuraavansisältöisen puheen piti kirkkoherra Ärnström Linköpingin hiippakunnan pappein kokouksessa Ruotsissa 26 päivänä elokuuta 1891, kun keskusteltavana oli kysymys: "Mitä papeilla on Jeesuksesta oppimista?"

Hän lausui: "Arvoisat isät ja veljet! Minun täytyy vakaumuksesta sanoa, että pidän tämän kysymyksen arkaluontoisena, ja tämän väitteeni tahdon myös näyttää toteen. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Joka minua seuraa, hän ei pimeydessä vaella" (John 8:12). Mutta meille papeille ei voi tulla kysymykseenkään Jeesuksen seuraaminen, sillä meidäthän sitoo kirkkolaki. Kristusta ei milloinkaan määrännyt papiksi mikään kirkollinen tahi maallinen virkavalta. Ei Hän saanut eikä hakenutkaan kappalaisen virkaa, eipä Hän edes pyrkinyt saarnaajaksi temppeliin.

Jos Hän meidän päivinämme eläisi, ei Hän määräämättä saisi nousta saarnapönttöön ja ilman suosituskirjoja ei Hän saisi puhua edes lähetysseuroissakaan. Hän ei koskaan saarnannut suosituksella eikä kirkon valtakirjalla. Mutta me oletamme, että jokainen, joka saarnaa ilman ihmisten käskyjä ja valtakirjaa, on villihenki, joka tunkeilee virkaan, mikä ei hänelle kuulu ja siis sellaisena on siitä kiellettävä. Kristuksella ei ollut kappaa, ei kaulusta (puhumattakaan lipereistä), eikä Hän milloinkaan kantanut messukaapua, mitkä kaikki ovat pakanallisia tuntomerkkejä, lainattuja vanhojen egyptiläisten, kaldealaisten ja roomalaisten pappien mahtavista pukimista.

Edelleen tahdon kiinnittää herrojen huomion siihen, että meidän Vapahtajamme ei milloinkaan saarnannut yhdessä muiden kanssa (eikä edustanut yhteisiä allianssikokouksia) eikä milloinkaan toimittanut yhtään liturgista alttaripalvelusta, mikä kokonaisuudessaan onkin pakana-ajoilta perittyä loistavan vaikutuksen esimerkistä, (johon Jumalan silmä ei ole milloinkaan suosiollisesti katsonut, eikä tule katsomaan). Ei Hän milloinkaan määrännyt rakennettavaksi kirkkoja Korkeimman palvelukseen; päinvastoin Hän sanoi samarialaiselle vaimolle : "Usko minua, se aika tulee, ettette tällä vuorella, ettekä Jerusalemissa Isää rukoile, mutta totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tahtoo myös senkaltaisia, jotka Häntä rukoilevat". (John 4:21, 24) Itsensä Hän sanoi olevan enemmän kuin temppelin ; vieläpä Hän käski repiä alas sen "ryövärien luolan" (Matt. 21:13, Joh. 2:19), koska se kaikkein ylimmäinen ei asu käsillä tehdyissä temppelissä (Ap 7;48), vaan ihmissydämissä (1 Kor 3:16).

Hän ei milloinkaan käyttänyt kellojen soittoa, urkuja ja virren veisua, eikä koskaan koonnut ympärilleen mitään pelastusarmeijaa torvineen ja rumpuineen, niillä vetääkseen huomiota puoleensa, kaikki sellainen on myöhemmin keksitty täyttämään niitä köyhiä ja sisällyksettömiä saarnoja, joita kuulijoille tarjotaan.

Edelleen opimme me, ettei Jeesus milloinkaan kirjoittanut saarnoja tahi käyttänyt konsepteja. Eikä Hän tarvinnut painetuilla rukouksilla varustettuja kirkko-käsikirjoja. Tällä en tahdo moittia tällaista järjestystä, koska meille on suuri helpotus näistä etukäteen valmistetuista rukouksista ja tokkopa muutoin tietäisimme miten menetellään.

Minä olen tarkoin etsinyt meidän Vapahtajamme saarnoista, mutta en ole löytänyt niistä mitään, millä todistaisi hänellä olleen nk "saarnanelikkoa". Jos me seuraamme Vapahtajaamme, niin on parasta, että poltamme "saarnanelikon" ja puhumme hengen vaikutuksesta.

Jeesus ei milloinkaan puuttunut kirkon seremonioihin. Ei hän vihkinyt eikä haudannut kuolleita, kuten meidät on määrätty tekemään ja sanotaanpa, ettei Hän edes kastanut ketään. Joh. 4:2; ja kun yksi Hänen opetuslapsistaan pyysi lomaa haudatakseen isänä, vastasi hän tälle: "Seuraa sinä minua ja anna kuolleiden haudata kuolleitaan." Matt. 8:22. Ei Hän vaatinut pappia hautaamaan itseään, ja samoin oli jokaisen Hänen opetuslapsensa laita. Ja kuitenkin pidetään sitä, joka uskaltaa elää ja haudata kuten Jeesus, pelkkänä pakanana nykyään. Ajatelkaa miten nurinkurista. Me papit käytämme pitkiä pakanallisia tapoja ja uskottelemme kansalle, että se on kristillisyyttä. Niin, menemmepä vielä niinkin kauas tuossa petollisessa loistossa, että vihimme, voitelemme ja kastamme kirkkoja, kelloja sekä hautausmaita, joiden kuitenkin tulisi olla vapaita tuollaisesta noituudesta.

Kristus kulki ympäri kaupunkeja ja kyliä saarnaten. Niin, Hän saarnasi vuorilla, lehdoissa, puutarhoissa, vieläpä kalastajaveneissäkin ; paransi sairaita ja ruokki nälkäisiä tuhatmäärin. Mutta eihän voi vaatia, että me tekisimme samoin. Tässä maassa ei löydy yhtään pappia (ja tuskin Suomessakaan), joka olisi käsittänyt tehtävänsä siten, että hän seuraisi Jeesuksen esimerkkiä, sillä hänhän joutuisi sanomalehdistön hyökkäysten alaiseksi. Vapahtajamme ei lujasti, mutta toisinaan Hän huusi kun tarve vaati, jotta ulompana olevat kuulisivat hänen sanansa. Mutta ei milloinkaan hän karjunut, kuten nykyajan saarnaajat usein tekevät.

Vapahtajamme meni pois niiden luota, jotka eivät tahtoneet kuulla Häntä, mutta me emme voi jättää paikkojamme ja virkojamme, vaikka seurakunnat eivät välittäisikään opetuksestamme. Kun kansa sanoi: "mene pois täältä", niin hän menikin heidän maan ääristään (Matt 8:34). Mutta meidän täytyy istua siinä missä istumme ja saarnata, vaikka ei kukaan tahtoisi kuulla meitä. Emme siis siinäkään suhteessa voi seurata Jeesusta.

Jeesus ei tahtonut mielitellä ihmisiä. Hän kutsui Israelin kirjanoppineita ja lainviisaita kyykäärmeen sikiöiksi ja valkeaksi sivuttuin hautain kaltaisiksi; ja kuningas Herodesta kutsui Hän ketuksi. Hän ei sopinut hovisaarnaajaksi; eikä olisi sopinut kutsua Häntä myöskään käräjäsaarnaa pitämään, tahi saarnaamaan kirkossa, valtiopäiväin alkajaisissa. Vielä tahdon kysyä : Kuka meistä uskaltaa puhua niin kuin Jeesus, joka langetti tuomion rikkaille ja kuvasti turmiota maan hallitusmiehille ja herroille? Meidän täytyy kunnioittaa kuningasta ja enemmän totella ihmisiä kuin Jumalaa.

Uskallan sanoa tässä pappisseurassa, että meidän Vapahtajamme asettui vastustavalle kannalle, niin, melkeinpä voimme sanoa, että Hän oli vallankumouksellinen. Hän oli todellinen kansanvaltainen, mutta kuka meistä uskaltaa seurata Häntä siinä?

Vaikka hallitsijahuone, virkamiehet, hallitus ja valtiopäivät olisivat mielestämme miten vihattuja tahansa, täytyy meidän kumminkin lukea rukouksia heidän edestään ja anoa Jumalan siunausta heidän työlleen, miten jumalatonta se sitten lieneekin. Vieläpä lisäksi täytyy meidän rukoilla Jumalan siunausta sotilasammatille, joka on jumalattomin laitos maan päällä. Ja samalla kun me agiteeraamme ylennettyjen viljatullien puolesta, täytyy meidän rukoilla Jumalaa varjelemaan meitä kalliista ajasta, tuomiten siten itsemme.

Meidät velvoitetaan lukemaan rukouksia ennen ja jälkeen saarnan. Mutta tahdon kysyä teiltä herrani: mitä rukouksia Jeesus sellaisissa tilaisuuksissa luki? Hän rukoili aina yksinäisyydessä ja käski muittenkin niin tehdä. Julkisia rukoilijoita kutsui Hän ulkokullatuiksi.

Me sanomme amen, kun lopetamme saarnamme, mutta Vapahtajamme ei koskaan sanonut amen lopussa, vaan usein kyllä alkoi Hän puheensa sanomalla amen, joka merkitsi vakuutusta, että se oli totta. Me olemme kääntäneet koko Jeesuksen opin. Ja kutsumme itseämme siitä huolimatta Kristuksen palvelijoiksi.

Jeesuksella ei ollut, kuhunka Hän olisi päänsä kallistanut, meillä sitä vastoin on mukavat asunnot ja yhteiskunnalliseen asemaamme nähden olemme enemmän Kaiffaan ja Pilatuksen kaltaisia kuin tuon köyhän Nasarealaisen. Hän kielsi kokoamasta maallista tavaraa ja lähetti opetuslapsensa tyhjinä matkaan, me sitä vastoin tahdomme isoja virkataloja ja suuria tuloja. Kristus ja Hänen opetuslapsensa ylläpidettiin vapaaehtoisilla antimilla, mutta ei yksikään meistä tahtoisi vastaanottaa minkäänlaista tointa sellaisilla ehdoilla. Me emme vastaanota vapaaehtoisia antimia toimeentuloamme varten, vaan meidän seurakuntamme pakotetaan lain voimalla maksamaan osansa papille ja sen takia me emme voi rukoilla Jumalaa siunaamaan tätä leipäämme, jonka me kansalta otamme vastoin Jeesuksen käskyjä.

Me opetamme muita olemaan jumalisia ja tyytymään onneensa (Tim. 6:6), mutta kaiken tuon ohella me haluamme jotain enemmän ja tuntuvampaa, emmekä tyydy ainoastaan jumalalliseen. Me sanomme kuulijoillemme: "Mitä se auttaa ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi ja saisi sielullensa vahingon" (Matt 16:26), mutta jos me voisimme lyödä allemme kaikkien ihmisten omaisuuden, niin emme huomaisi siinä lainkaan vahinkoa. Meille on paljon mahdotonta.

Jeesus sanoi: "Joka uskoo minun päälleni ne työt, kuin minä teen, on hänkin tekevät ja suurempia, kuin ne ovat, on hän tekevä" (John 14:12–14), mutta me emme voi edes elää ilman palkkaa kuten Hän, vielä vähemmin tehdä suurempia töitä. Luonnollisesti meiltä puuttuu sitä uskoa josta Hän puhui, vaikka me valheellisesti kehumme itseämme sitä olevan. Otaksuttavasti me emme myöskään siis ole Hänen seuraajiaan.

Jeesus tuli autuaaksi tekemään sitä kuin kadonnut oli (Matt. 18:11). Mutta me papit annamme sellaiset poliisien käsiin sekä jätämme heidät vankiloitten ja mestauskirveitten nieltäväksi, ja sen sijaan, että pelastaisimme heidät kuolemasta, katsomme me tehneemme tarpeeksi, kun olemme valmistaneet heidät uskontunnustukseen mestauslavan edessä.

Me suomme itseämme kutsuttavan Kristuksen palvelijoiksi, mutta se ei ole totta, sillä Hän ei ole teeskentelijä eikä valehtelija. Pidän siksi sen vaarallisena, että kutsumme Jeesusta esikuvaksemme, kun oikeammin siinä on Juudas kavaltaja.

Kun meidän Vapahtajamme tarvitsi rahaa, niin Hän kalasti sitä merestä (Matt 17:27). Mutta kirkon palvelijat turvautuvat lähetys ja seurakuntakassoihin, kun he ovat tarpeessa.

Meille ei Jeesus näin ollen saata milloinkaan tulla miksikään esimerkiksi elämässä ei opissa : ja kovaa saisimme kokea sekä seurakuntalaisten että sanomalehtien puolelta, jos koetteeksikaan uskaltaisimme seurata Hänen esimerkkiään. Me tiedämme kaikki, kuinka pahoin pastori Nylanderin käsi sen tähden, että hän uskalsi asettua köyhiä puolustamaan yhtiötä vastaan Norlannissa. – Ei, me papit olemme valalla sitoutuneet palvelemaan tämän maailman jumalaa ja pakotamme omantuntomme äänen vaikenemaan.

…………………………………..

Tämän esityksen jälkeen seurasi pitkä, painostava hiljaisuus kokouksen osanottajien joukossa. Viimein nousi yksi kunnioitettavista isistä ja lausui : En tiedä, onko minun otettava pilkaksi tai ivaksi nämä virkaveljeni sanat, jotka näin vakavista asioista ovat kokonaan sopimattomat. Ei sovi papille lausua tämäntapaisia sanoja tällaisessa kokouksessa, jossa kirjeenvaihtajille ja yleisölle on vapaa pääsy, sekä silmin että korvin seuraavat keskusteluamme. Minä ehdotan siis, että tämä kysymys katsotaan loppuun keskustelluksi eikä aikaa kuluteta tämäntapaisten mielipiteitten esiin tuomiseen. Sillä mitä tässä on sanottu, on ”pilkkaa uskontoamme vastaan”.

-------------------------------------------

Yksi innostunut maallikko pyysi nyt puheenvuoroa ja lausui: "Minä en ole mainitun puhujan sanoissa löytänyt muuta kuin totuutta. Ja jos nykyajan kristillisyys on vastakohta Kristuksen elämälle ja opille, niin ei mainitun puhujan esitystä voi nimittää pilkaksi. Jos hän esiintoi näkökohdat ja vertailut, jotka voi toteennäyttää, että uskontomme ei ole sen miehen oppia, jonka nimeä se kantaa. Niin on sen nimi vaan väärennysotsikko. Omasta puolestani olen minä tullut vakuuttuneeksi siitä, että tämä mikä tässä ylimalkaan on merkitty pilkaksi, on ehdotonta totuutta, sillä sitä ei voida vääräksi näyttää eikä vastaan väittää ja siis on selitettävissä sekin asia, kun papit pelkäävät esiintyä julkisissa kokouksissa väitelläkseen vastustajiensa kanssa. Sana pilkka on vaan puolustus heikolle ja teeskennellylle virallisuudelle.

Löytyy pilkka, joka on kaikkia muita suurempi ja se on kutsua Jeesusta Herraksensa, eikä kuitenkaan tehdä, kuten hän käskee. On olemassa petos suurempi kaikkia muita ja se on kutsua kristityksi eikä seurata Kristusta. Tätä pilkkaa ja tätä petosta harjoittavat ne kristityt sanan saarnaajat ja kuulijat, joilla koreus, maailman ystävyys ja kaikki maailman turhat tavat ovat mieluisempia seurata kuin Jumalan sana. Mutta tämä on niin yleistä, ettei siitä kannetta nosteta eikä kirkkolakiin vedota. Se kuuluu kaikki asiaan ja saapi yleistä tunnustusta osakseen, sitä pidetään uhkarohkeana, joka uskaltaa huomauttaa näistä vääristä olosuhteista. Kiitos puheenvuorosta. Se palvelija, joka tiesi Herransa tahdon sitä kuitenkaan täyttämättä, hänen pitää paljon haavoja kärsimän.

---------------------------------------------

Sen jälkeen kun nämä yllämainituissa pappien kokouksessa lausutut esitykset olivat olleet luettavana Ruotsin sanomalehdistössä, lausui niistä eräs maallikko: "Ensimmäinen puhuja, kirkkoherra Ärnström puhui Lutheruksen hengessä niin kuin Lutherus. Toinen, tuo kunnioitettava isä, puhui Paavin hengessä ja niin kuin Paavi ja tuo kolmas, joka oli maallikko, puhui niin kuin jalo totuuden apulainen, joka sattuvin sanoin kumosi pappien luullun hengellisyyden, joten he jäivät avosuin tyhjään haukottelemaan."

(Yllä oleva lausunto on ollut painettuna "Westerbottens kuriren" lehdessä)

---------------------------------------------