ISRAEL ISRAELISTA
JERUSALEMIN UHKA ISRAELIN RUKOUS LOHDUTUKSEN
SANOJA PROFETIA LIBANONISTA ISRAEL JA PALESTIINALAISET
Israel ja Jumalan lupaukset
On totta että on paljon kristittyjäkin, jotka eivät enää usko Israelin erityisasemaan sellaisena, kuin Jumala sen alkujaan ilmoitti. Monet ovat sitä mieltä, että Jumala on asettanut kristityt Israelilaisten sijaan, koska he hylkäsivät Jeesuksen (korvausteologia). Sanoihan Paavalikin, että täst edes minä käännyn pakanain puoleen. Ja jos katselee asioita nykytilanteen valossa, niin siltä se tosiaan näyttääkin. Mutta niinhän on aina eri ihmisillä ollut erilaisia käsityksiä johtuen siitä, minkälaisen opetuksen ja kulttuurin piirissä on kasvanut.
Jos haluaa saada selville asian todellisen laidan, kannattaa pitäytyä Raamatussa. Vaikka usein vedotaan Raamattuun ja silti saadaan erilaisia näkemyksiä, johtaa Pyhä Henki lopulta kuitenkin oikeaan tulokseen.
Ajatellaan nyt vaikka tätä korvausteologiaa, joka perustuu Roomalaiskirjeen 2:28–29 kohtaan:
"Sillä ei se ole
juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se,
joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti
on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei
kirjaimessa;"
Siinä todetaan, että oikeita juutalaisia ovat
uudestisyntyneet juutalaiset. Tästä on vedetty johtopäätös, että kaikki
uudestisyntyneet, myös pakanakansat, ovat oikeita juutalaisia. Mutta ei tässä
niin sanota, vaan Paavali puhuu nimenomaan juutalaisista. Sen lisäksi, että
Raamattu useissa kohdin vakuuttaa Jumalan pitävän lupauksensa Israelia kohtaan,
sanoo Paavalikin: Room 11:2 "Ei
Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltä tuntenut."
Tiekartat ja muut rauhansuunnitelmat, olkoonkin että niissä on hyvä tahto Lähi-idän asukkaita kohtaan, ovat hukkaan heitettyä puuhaa. Jumala sanoo: Jes 30:1 "Voi uppiniskaisia lapsia, sanoo Herra, jotka pitävät neuvoa, mikä ei ole minusta, ja hierovat liittoa ilman minun henkeäni, kooten syntiä synnin päälle;"
Koska sota Lähi-idässä on Jumalan ja saatanan välinen, niin mitkään rauhanponnistelut eivät tuota muuta, kuin ehkä hetken aselevon. Rauhaa Lähi-itään ei tule ennen, kuin Jumala puuttuu asioihin tavalla tai toisella. Raamatun mukaan Israelin asema on edelleen se, minkä Jumala on sille antanut, sillä armolahjaansa ja kutsumistaan ei hän kadu. Tätä ei mitenkään muuta se, että yhtä hyvin niin israelilaiset, palestiinalaiset kuin arabitkin tekevät toisilleen vääryyttä, valehtelevat, tappavat ja tuhoavat toisiaan.
31.8.2006
Esko Tienhaara