|
|
|
|
|||||
|
|
Esko Immonen Erikoisissa paneudun kertomaan muutamista minulle sattuneista hauskoista (?) tilanteista. Golf-osiossa on vähän golfista - mistäpäs muusta. Piirroksissa on pääasiassa paikallislehti Joutsan Seutuun pilapiirroksia viestittävän Kari Tuominiemen aikaansaannoksia. Niissä olen kuvattuna joko yksin tai ryhmäkuvissa. Lisäksi sieltä löytyy muutaman abin näkemys minusta sekä kolme omaa kyhäystä eri asioista. Keksintö -linkki johtaa esittelemään erästä oivallusta "Pelle Pelottoman" urallani. Liikunta69 on otettu mukaan sen vuoksi, että opiskelin joskus Jyväskylän Liikunnalla ja toimin vuonna 1969 Liikunnalla opintonsa aloittaneitten Pappana. Artikkeli on kannanottoni tietotekniikan asemasta opetussuunnitelmassa. Siinä ohessa otan kantaa "tyttömäisen" opetussuunnitelman yliotteeseen koululaitoksessamme. Kolman kansakoulussa Joroisissa aloitin opintourani. Luokka_1956 puolestaan vie 56 vuoden taakse, vuoteen 1956, jolloin minä ja moni muu saimme keskikoulumme päätökseen. Suku: yritän tuottaa Harjurannan Immosten sukusivuja. Tästä johtuen linkki myös sinne. Linkki on valokuvasivulle sekä uutuutena Kuntoilusivulle.
31.1. 2012
|
|