Pennut








Ei pentusuunnitelmia tällä hetkellä!



Ennen pennun hankintaa

Koira tuo mukanaan suuren vastuun ja
noin 10—15 vuoden päivittäisen sitoutumisen. Koiran hankinta ei saa koskaan tapahtua päähänpiston tai vain lasten toiveiden perusteella, vaan sen pitää olla koko perheen yhteinen päätös ja kaikkien perheenjäsenten yhteinen toive.

Koirasta tulee perheenjäsen yli kymmeneksi vuodeksi - siksi päätös koiran hankinnasta tulee olla tarkkaan harkittu. koiran hankkimista harkittaessa pitää tutustua huolellisesti koirakirjallisuuteen sekä internetsivuihin mahdollisimman monipuolisesti.




Rotuun pitää ensin tutustua tarkkaan ja miettiä onko siinä juuri niitä ominaisuuksia, joita koiralta halutaan. Hyvä tapa aloittaa cavalierpennun etsiminen on tutustua rodun yhdistyksen sivuihin sekä Suomen Kennelliiton KoiraNet- Jalostustietojärjestelmään, josta löytyy pennun etsijälle paljon hyödyllistä tietoa esim. koirien terveystuloksista. lisätietoja rodusta voi kysellä esim. Suomen Kennelliitosta, rotuyhdistyksen pentuneuvojalta, kasvattajilta ja rodun harrastajilta.




Emmiidan pennut syntyvät ja kasvavat kotioloissa, niin että ne tottuvat ensihetkestä lähtien erilaisiin arkipäivän ääniin ja tilanteisiin, käsittelyyn, omaan rauhaan ja ennen kaikkea ihmisten ja toisten koirien seuraan. Minulle on tärkeintä kasvattieni hyvinvointi, terveys sekä rakastava ja pysyvä koti. Pennut myydäänkin hyviin ja vastuuntuntoisiin koteihin perheenjäseniksi ja harrastuskavereiksi!

Pentueiden vanhemmat ovat aina sydän-, silmä- ja polvitarkastettuja.


Yhteydenotot
Yhteydenotot tai pentukyselyt toivoisin saavani joko puhelimitse tai sähköpostitse.
Sähköpostikyselyissä olisi hyvä olla mahdollisimman paljon esittelyä itsestä, perheestä, asuinpaikasta ja elinoloista (työ/opiskeluajat), mihin tarkoitukseen pentua haetaan ja kuinka kiinnostuit juuri tästä rodusta ja Emmiidan pentusuunnitelmista. Muutaman rivin sähköpostiviestit sekä tekstiviestit jäävät valitettavasti huomiotta.

Pidätän itselläni oikeuden valita varausjärjestyksestä huolimatta kullekin pennulle sopivan omistajan. Pelkän puhelinkeskustelun tai sähköpostin perusteella en kuitenkaan pentua luovuta, vaan molemminpuolinen luovutuspäätös tehdään tapaamisen yhteydessä.


Pennun varaaminen
Pennun voi varata, kun se on noin kahden viikon ikäinen. Alustavia varauksia voin kuitenkin ottaa vastaan sen jälkeen, kun narttu on todettu kantavaksi. Mikäli pennun hankintasuunnitelmiin tulee muutoksia, toivon tietysti, että alustavalla listallani olevat ilmoittaisivat siitä ensi tilassa myös minulle.

Pentuja voi tulla katsomaan, kun ne ovat noin neljän-viiden viikon ikäisiä ja silloin pennun voi varata sitovasti varausmaksua vastaan. Mikäli kauppa peruuntuu myyjästä riippumattomasta syystä, en palauta varausmaksua.


Pennun luovutus
Pennut luovutan yli 8 viikon ikäisenä. Pennut madotetaan ainakin kolmeen kertaan, ne tunnistusmerkitään mikrosiruilla ja tarkastutetaan eläinlääkärillä ennen luovutusta.
Pennut ovat rekisteröity Suomen kennelliittoon ja ne saavat viralliset rekisterikirjat mukaansa pennun ostohetkellä.

Pennut saavat mukaansa
* rekisterikirjan
* eläinlääkärintodistuksen
* samaa ruokaa, jota ovat tottuneet syömään
* pennun hoito-oppaan.

Ennen kuin pentu tulee kotiin kannattaa tutustua huolellisesti Suomen Cavalier kingcharlesinspanieliyhdistyksen pentuoppaaseen, josta löytyy paljon hyödyllistä tietoa mm. pennun hoidosta, ruokinnasta ja terveydestä.
Lisäksi on hyvä lukea kattava tietopaketti cavalierin terveydestä (kennel Sideways).

Jokaisesta pennusta tehdään kirjallinen Suomen Kennelliiton "Sopimus koiran kaupasta" -kaavake.
Ilmoitan aina uudet pennunomistajat vuodeksi Suomen Cavalier kingcharlesinspanieli- yhdistykseen (sisältäen 4 Cavalier- lehteä / vuosi).


Luovutuksen jälkeen
Haluan seurata kasvattieni elämää senkin jälkeen kun ne ovat lähteneet uuteen kotiinsa, joten toivon, että uusi pennun omistaja on valmis pitämään yhteyttä ja kertomaan kuulumisia koiran eri elämänvaiheissa. Kuvat, sähköpostit, kirjeet ja vierailut otan siis ilolla vastaan. Tarvittaessa autan ja neuvon myös kaikessa missä vaan voin ja osaan kasvattieni suhteen.

Toivon myös, että kasvatinomistajat veisivät kasvattini n. 1-2 vuoden iässä terveystarkastuksiin (silmät, polvet ja sydän), sillä mielestäni rodunomaisten terveystarkastusten teettäminen on ensiarvoisen tärkeää koko ihanan cavalier-rotumme kannalta!


Mikäli mieleesi tulee jotakin kysyttävää, niin ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää itsestäni, rodusta, omista koiristani, pentuesuunnitelmistani ym.