Halolan Joutsenlaulu

 

labradorinnoutaja/labrador retriever, narttu/bitch, musta/black

s./b. 29.06.2009 Niittylahti kasv./breeder Tiina Tikkanen om./owner Eevariitta Mustonen & Riitta Manner

i: Siimline's Texas Ranger

e: Halolan Päivänsäde kuva

Halolan Joutsenlaulu, eli Penni haettiin Niittylahdelta perjantaina 21.8.2009. Neljän siskon ja yhden veljen pentueessa pienimpänä kasvanut Penni on hyvin suloinen, mutta osaa myös pitää puolensa :-)

Penni on samalta kasvattajalta kuin edellinen koiramme, Halolan Sinipiika, ja sukutaulusta löytyykin tuttuja nimiä. Pennin isä on sen sijaan jenkkituonti, ja Penni sisaruksineen on Visan ensimmäinen pentue. Pennin emolla Ruusulla on aikaisempi pentue, v.2007 syntyneet A-pennut.

Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan, mitä pikku-Pennistä isona tulee!

Päivitystä 3.2.2010

Penni on nyt jo seitsemän kuukauden ikäinen ja pahimmassa murrosiässä. Se on hirvittävän riehakas, tuhoaa kaiken minkä hampaisiinsa saa (mukaan lukien kaikki omat lelunsa) ja ajoittain myös uhmaa käskyjä. Hermot sen kanssa ovat tiukilla (etenkin äidillä, joka Pennin kanssa jatkuvasti elää), mutta se on myös ihmisrakas ja hellyydenkipeä, ja olemme luottavaisin mielin, että siitä tulee vielä jonain päivänä rauhallinen sohvaperuna :-)

Kuukausien aikana on vahvistunut epäily, että Penni ei näe oikealla silmällään joko ollenkaan tai sitten hyvin huonosti. Kunhan silmät jossain vaiheessa kuvataan, selviää ehkä syy siihen. Kunhan Penni itse vähän rauhoittuu, yksisilmäisyys tuskin on ongelma, tällä hetkellä se vielä jonkin verran törmäilee, kun ei ymmärrä varoa.

Visa Niittylahdella elokuussa