Aikoinaan portugalilaiselta Vasco da Gamalta meni reilu 10 kuukautta matkatessaan Portugalista Intian Calicutiin. Maihinnousu tapahtui 20 toukokuuta 1498 .Hän oli portugalilainen tutkimusmatkailija ,joka etsi ja myös löysi ensimmäisenä eurooppalaisena meritien Intiaan. 501 vuotta myöhemmin me matkustimme sinivalkoisin siivin noin 10:ssä tunnissa Suomesta Intian Goaan joka sijaitsee hyvin lähellä tuota Calicutia. Matka -aikaan sisältyy noin tunnin tauko Dubaissa ,kun kone juotettiin halvalla arabialaisella kerosiinilla. INTIA kuullostaa eksoottiselta paikalta,sitä se kyllä onkin ja sellaista me nyt haluttiinkin! Intia on liittovaltio joka koostuu 28 osavaltiosta .Alueella puhutaan 21 kansallista kieltä vaikka englantia käytetään aika yleisesti. Goa on noista pienin osavaltio,kuin kärpäsen kakka kartalla.Paikalliset puhuvat konkanin kieltä.Portugali isännöi aluetta lähes 500 vuotta senjälkeen kun se oli "suostutellut" paikalliset asukkaat 20 sotalaivan tykein kauppa- kumppaneikseen.Portugalilaiset toivat mukanaaan katolilaisuuden ja niinpä paikka on tunnettu kirkoistaan ja luostareistaan ja monet niistä ovat Unescon maailmanperintökohteita. Goa vapautui portugalilaisten ikeestä vasta 1961.Vaikka matkakohteemme oli intialaisittain pieni kylä-ehkä noin Suolahden kokoinen taajama,niin matkamme ajankohtana Intian väkilulku ylitti miljardin (1 000 000 000 !)asukkan rajan ! Sitten asiaan:Kone laskeutui pääkaupunki Panjimin kentälle ,josta seurasi bussimatka Calanguteen ja siellä Silent Resort-hotelliin,tai oikeastaan vain kylän pääkadun varteen ,sillä viimeinen puolikilometrinen mentiin kävellen ja laukkuja raahaten,koska bussi ei päässyt perille kapean tien vuoksi.Äkkiseltään ympäristö vaikutti aika rähjäiseltä vaikka odotettavissa sentään oli 3 tähden hotelli.Portilla odottelivat aseistetut vartijat.Saatiin huoneen avaimet ja opastukset.Hotelli koostui neljästä rakennuksesta jotka olivat sijoitetut avoimen taivaan alla olevan ruokasalin ja uima-altaiden ja ympärille.Kokonaisuuteen kuului vielä ulkokeittiö orkesterilava,aurinkolavitsat, palmupuin ja istutuksin koristeltu piha-alue drinkkibaareineen. .Kaikki tämä oli ympäröity kolme metriä korkealla betonimuurilla jonka harjalle oli betoniin valettu rikottua lasia särmät pystyyn!! Silent Resorts ! (hiljainen majatalo !)Todellakin! Tulimme sen huomaamaan niin hyvässä kuin pahassakin.Orkesteri pani parastaan täysin volyymein joka ilta aammuyöhön asti mutta kappaleet olivat ihan mukavia! | Intia Goa![]() Yllä kuva Bom Jesus-kirkosta joka sijaitsee OLD GOASSA.Kirkossa on Francisco Xavierin hauta, jossa muumioitunut Fransico edelleen lepäilee.Jesuiittojen lähetyssaarnaajat saapuivat alueelle jo 1542 Francis Xavierin johdolla.Lähes kaikki sivun kuvat on kaapattu kuvaamaltani videolta,siksi kuvissa esiintyy päivämäärä ja laatu on heikohko. |
![]() | ![]() | ![]() |
![]() | Yläpuolella,vasemmalla, rikotuilla pulloilla päällystetty takapihan muuri, keskellä parvekkeemme ja oikealla olevasta asuntomme keittiön ikkunasta ei näy vastapäinen tiiliseinä ,vaan siinä on peukalonpaksuisesta harjateräksestä tehty kalteri .( Koriste on myös harjaterästä!) Asuntoon kuului olohuone,ilman ainuttakaan ikkunaa, keittiö, ja kylppäri.Ulko-oven yläpuolella oli myös 10 cm korkea ikkuna, siinäkin kalteri . Keittiössä pyykkitupamallinen pesuallas, joka soveltui niin pyykinpesuun kuin tiskaukseenkin.Kylmävesihana , jääkaappi ja ilmastoiti( ! ) edustivat ylellisyyttä. | ![]() Hotellihuoneemme |
| Vasemmalla
lämminvesiboilerin (suihkua varten10 litraa)kytkin jonka vieressä oleva kyltti
kehoittaa kytkemään lämmitysvirran 3 minuuttia ennen
suihkuun menoa ja sammuttamaan sen heti käytön jälkeen,
thank you! Aluksi vähän ajattelutti nuo
kovan luokan turvatoimet,ne vartijatkin ,Coltit lonkalla siellä
portilla....kun se parvekkeen ovikin salvattiin kakkosnelosen
pätkällä...Kuitenkin tapasimmae kaikkialla vain
ystävällisiä ihmisiä.Rosvoista ei
tietoakaan,vaikka päätieltä kuljimme
pilkkopimeässä joka ilta hotellille...vain avaimenperä-LED-lamppu opaanamme . Tuo muutama satametriä pääkadulta hotellille oli todella pimeällä pimeää,ja tässä "kotikatumme" varressa jo näki,kuinka suunnaton ja räikeä on ihmisten elintason ero.Vaikkei tässä kylässä mitään maharadjoja asunutkaan niin saman kadun varrelta löytyi niin villa-tyyppisiä omakotitaloja kuin aaltopellistä kyhättyjä "rivitaloja" sekä ihan bambunlehdistä,muovinriekaleista ja laudanpätkistä koottuja koteja. Alapuolella kuvia "kotikatumme" varrelta: |
![]() | ![]() | ![]() |
| Takorauta-aitoja ja portteja, koristealtaita ja patsaita,hyvinhoidettuja pihoja.... | ||
![]() | ...mutta ei kaikilla....Jokainen varojensa mukaan World Resource Instituutin mukaan 35 prosenttia Intian väestöstä eli vuonna 2004 alle dollarilla päivässä ja alle kahdella dollarilla päivässä elävien osuus oli 80 prosenttia.(huom! yli 800 milj.ihmistä!) Kuitenkin talous kasvaa huomattavasti nopeammin kuin esim.Suomessa. Jo yli 50 miljoonaa intialaista työskentelee englannin kielellä | ![]() |
| Tuossa alapuolen kuvassikin esiityvät lapset
hallitsevat jo homman vakkeivät ole vielä
koulussakaan (ehkäpä eivät koskaan
menekään):Mistö änd Misiis chocolate, mani , sweets!
Eivät moittineet suomalaisia Sisu -pastillejakaan! Alla vasemmalla
hiussalonki. Puitteet eivät aina ratkaise-intialaisilla on
poikkeuksetta paksut ja kauniit hukset. Keskellä alla
aaltopellistä bambunoksista ja pahvinpaloista tehty asunto.
Monella ei ole sellaistakaan vaan nukutaan kadulla. Tämä Goan osavaltio on kuitenkin kaikkein varakkain Intian osavaltioista BKT:llä mitattuna .Oman hotellimme tarjoilijapojat kertoivat täällä elettävän leveästi.esimerkiksi verrattuna Kalkuttaan.Siksi he tulevat tänne töihin turistikaudeksi, ja voivansa näin lähettää rahaa perheilleen . Kotona suurkaupungissa vaihtoehtona on vaikka kerjääminen, mm.Kalkuttaa verrattiin helvetin esikartanoon! huh! | ||
"Rivitalo"![]() | ![]() | ![]() |
| Naapurin lapset Joka päivä kulkiessamme asuntoalueemme läpi hotellilta pääkadulle kintereillämme kulki kylän lapsilauma joka innokkaasti teki tuttavuutta kanssamme.Tutustuimme myös kylän mopoilevaan naisopettajaan ,joka asui tuossa ompelijan nurkalla. Hän halusi jutella mielellään turistien kanssa , tietää kaukaisesta maasta nimeltä Suomi ja puolestaan kertoili naapureistaan ja heidän hulttio-ukoistaan ja omasta työstään. Brita hoiti "kuullun luulemisen" ja minä koitin muistella sanoja vastauksiksi. Tapasimme myös pikku Puffisian vanhemmat kun tahdoimme lahjoittaa heille muistoksi Iittalan lasiastian ja siihen kuuluvat lämpökynttilät.(se oli meillä mukana sähkökatkojen varalta) Karkkiaskille ei voinut antaa lupaa koukata etusormella, koska sormet olivat tosi töhryssä siksipä suoritettiin annostelu suoraan suuhun! | ![]() | |
![]() | ![]() Puffisia-suosikkityttömme! | ![]() |
Panaji( Panjim) | ||
![]() | Pari tuliterää aito-Intialaista kulkupeliä Panajissa kadun varrelta:Enfield moottoripyörä ja Abassador henkilö- auto.Molemmat tosin juuriltaan peri- Brittiläisiä.Vuoden 1955 mallin mukaisen Royal Enfieldin esittely Youtubessa(ääni) Intissa valmistetaan pyörää myös Dieselmoottorilla!(ääntä mukana)Olisin mielelläni nähnyt sellaisen paikan päällä ,mutta peli on niin suosittu,että niitä ei vielä -99 riittänyt tänne syjäkylille vaan kaikki liikenevät myytiin suurkaupunkeihin | Ambassador![]() |
| Mumbaihin ,Kalkuttaan ja Delhiin. Endfield harrastajajien sivuille pääset tästä ja mitä mainioimman jutun syrjään Enfieldin selässä löytyy Marko Mikkosen kertomana samoilta sivuilta. Henkilöautopuolella Ambassador (suurlähettiläs)on pyörinyt Intian teillä vuodesta 1948 alkaen-se pohjautuu vuoden -48 Morris Oxfordiin.Merkkiä saa ostaa uutena kaupasta vielä tänäpäivänäkin bensiini-diesel-ja luonnonkaasukäyttöisenä.(CNG) Silti suurin osa liikenteessä olevista näyttää olevan vuosikymmenien takaa Tässä linkissä on lähempää tietoa,samasta linkistä löytyy uskomaton uuskuva Intian autoteollisuudesta joka tänä päivänä on maailmassa nopeimmin kasvava.Vaikka katunäkymissä on valtaosassa Maruti -Tata - Ambassador- Lisenssi-Fiatteja niin katsopa muuta Intian autotuotantoa ja-kalustoa | ||
![]() | <<<Vasemmalla
katunäkymää Panajin keskustasta.
Oikealla>> Varma on aina varmaa Tata-bussin konepellin mukana pysymien on varmistettu narulla ![]() | ![]() |
![]() | Vasemmalla ja alla kaupunkinäkymiä Panajissa.Vierailimme Äiti Theresan >> orpokodissa jonka suojiin oli tuotu vastasyntyneitä ja hylättyjä lapsia ,joita yhä löydetään kaduilta ,metsistä ja teitten varsilta Orpokoti toimii avustusten varassa,mekin jätimme ropomme apuun. Alla nuori neito,joka vaati -ja sai 5 rupiaa (10snt) mallina olemisesta | ![]() |
![]() | ![]() | ![]() |
"Kotikylällä" Calangutessa | ||
![]() Kuningaskobra | ![]() | |
![]() Kaupantekoa | Hiekkarantaa
kilometri kilometrin perään .... rantaravintoloita
auringonotto-lavitsoita, kauppiaita ja muita tyrkyttäjiä,
hierojia, lehmiä,turisteja,
vesipuhveleita,kalastajia,veneitä, delfiinisafareita
käärmeenlumoojia,kunnallisia lehmänpaskan
kerääjiä huumepoliiseja, koululaisia,jotka
käyvät urheilutunnilla
uimassa koulupuku päällään,myös kaikki
paikalliset naiset uivat meressä
pikissä mekoissaan,lehmät hoitavat osaltaan jäteongelmaa
syömällä turistien heittämät banaanin -ja
appelsiinin kuoret. Muuten jätehuolto toimii :Joka talon pihassa ja kadunvarsilla kytee nuotiot ja kitkerä savu leijailee joka paikassa. | ![]() |
![]() | ![]() | ![]() |
| Kangaskaupassa Ompelija avaamassa liikettään Firman kone | ||
![]() Ompelija ateljeessaan | ![]() | Mitat otetaan ja malli suunnitellaan Kangaskaupan kautta ompelijalle. Brita halusi intianpuuvillaisen hellemekon. Päädyimme käyttämään lähikadun varrella toimivan pukusuunnittelu-ompelu-ja foto- alan yrittäjän palveluja.Hotellissammekin olisi toiminut korkeatasoinen räätäli,mutta halusimme suosia tätä pienyrittäjää jolla oli toimitiloina muutaman neliön peltikoppi ja varustuksenaan poljettava ompelukone raakalauta tiski ja roikkalamppuvalo. Lisäksi myynnissä oli filmirullia . Tilauskirjaan piirreltiin puvun malli ja mitat tilaajan toiveiden mukaan ,ja ompelu alkoi samantien.Sovitus sovittiin jo muutaman tunnin kuluttua illalla.Valitettavasti sovitukseen mennessä oli sähköt taas seudulta poikki .Onneksi ompelijalla oli kynttilä ja minulla se avaimenperä-LED.Saatiin sovitukset hoidettua. |
![]() | ![]() | Vasemmalla
Calanguten keskustan marketteja ja keskellä kadunvarren
metallipaja jossa seppä ja sälli (ääni päälle!) taivuttelivat kulmarautoja
renkaiksi. Kolmas hitsaili Mitä lie tekkeillä?? Alapuolella kylän torinäkymiä: Kuningaskalaa ja kaikenlaisia mereneläviä,vihanneksia ,mausteita ,lihaa jäätä (!!),kanoja ,jäniksiä ,hedelmiä karmea mekkala ja vielä karmeampi haju, mutta ystävällisiä ihmisiä. |
![]() monenlaista merenelävää myynnissä | ![]() ...kauppahallin sisäänkäynti | ![]() ..hiljainen kylätie |
![]() | ![]() Betoninen myyntipöytä on jo tyhjenemässä päivän päätteksi. | |
![]() | < Käväisimme pienen ulkomaalaisryhmän mukana vasemmalla näkyvässä mattokutomossa jossa kudottiin huippulaatuisia silkkimattoja tosi rikkaille.Ilmastoidussa myymälätilassa ammattiesittelijät levittivät mattoja nähtäväksemme. Näytimmekö me sulttaaneilta tai maharadjoilta? Hinnat alkoivat 5000 mk:sta ja ostetut matot olisi toimitettu suoraan kotiimme Suomeen.Valitettavasti emme tällä kertaa "halunneet" investoida. | |
![]() | ![]() | |
![]() Hotellin sisäpihaa | Hotellimme Silent Resorts,niinkuin muutkin samanlaiset paikat edustivat täysin erilaista maailmaa ympäristöönsä verrattuna ,vaikka ei ollutkaan läheskään kalleimmasta päästä. Betonimuurin sisäpuolella oli suojattu länsimainen maailma uima-altaineen allasbaareineen, aurinkovarjoineen , silitettyine lakanoineen ja ilmastointikoneineen, porsliinipyttyineen,vessapapereineen, tarjoilijoineen ja siivoojineen. Täällä saattaa turisti tuntea huonoa omaa tuntoa , voipi hiukan hävettääkin oma hyvinvointinsa. Kuvittelepa vain, että esimerkiksi miljoonat ihmiset eivät ikänä ole käyneet oikeassa vessassa,käytäntönä on, että vasemmalla kädellä pyyhitään ja oikealla syödään,kädet pestään jos sattuu olemaan vettä. Kadulla makaavasta ihmisestä ei aina tiedä onko se kuollut vai elossa, kukaan ei sellaiseen kiinnitä edes huomiota. Kerjääminen ja kaupustelu on ainut elinkeino monelle lapselle, jotka elättää sillä koko perhettä, koulunkäyntiin ei jää aikaa. Sosiaaliapuja ei ole. Onneksi ei ole pakkasia. |
![]() Ruokasali-baari-yökerho. Tarjoilijapojat odottavat ruokailijoita lounaalle. | |
![]() taxijono | <<Vasemmalla
Silent Resortsin edessä Maruti-merkkisiä takseja ja
taksijonon oikealla puolella hotellin julkisivun aitaa joka
tässä on pylväiden väliin rakennetut
metalliosat terävät piikit pystyssä.Heti kun
turisti ilmaantui raitille niin taxipojat olivat kilvan
tekemässä tarjouksiaan.Vaikka ei oltu taxilla
mihinkään lähdössäkään niin piti
joka kerta käydä läpi samat tinkimisrituaalit. Hauskoja
veikkoja! Tällä kertaa olimme lähdössä OLD GOAAN jonne on matkaa kolmisenkymmetä kilometriä. Odotettavissa oli Unescon maailmanperintökohde , 1500-luvulla potugalilaisten löytämä intialainen metropoli täynnä museoita ja kirkkoja. Päästiin sopimukseen taxiyrittäjän kanssa molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Muuten....tuollainen uusi, hopeanharmaa 8-paikkainen Maruti (suzuki) Omni maksaa (18.11.-07) 231738 rupiaa eli noin 4000 €uroo.Muitakin päivn hintoja voit katsella yllä olevasta Maruti-linkistä |
![]() |
| Old Goa
oli 1500-luvulla suuri metropoli,siellä asui yli 250000
ihmistä , 1700 -luvulla väkiluku romahti alle 2000, kolera ja malaria tappoi, nykyään jäljellä ovat kirkot, temppelit ja museot ja turistien laumat. Vantaan Lauri kertoo mielenkinntoisesti vanhasta Goasta,uskonnoista ja kirkoista | ||
![]() Argeologinen museo ![]() | ![]() Fransisco Xavierin mädäntymätön ruumis on levännyt vuodesta 1622 asti täällä bom Jesus kirkossa, joka sisäkuva on tuolla sivun alussa otsikkokuvana. Hän oli espanjalainen jesuiitta joka toi kristinuskoa Aasiaan. Jesuiitat opettivat kansaa lukemaan rakennuttivat sairaaloita , kouluja ja | ![]() |
| kirkkoja, vainosivat hinduja ja muslimeja, polttivat uppiniskaisempia roviolla ja perustivat inkvisitiolaitoksen Goaan. Kaupungissa on runsaasti kirkkoja ja katedraaleja, mainittakoon tässä mm. SE-katedraali eli Pyhän Katarinan Katedraali joka mainitaan Aasian suurimpana kirkkona, sen keskikäytävän pituus on n. 80 metriä. Bom Jesus kirkossa seuraamme liimautui pieni äijänkäppärä joka papatti kuin konekivääri koko ajan ja vaikka koitimme karistaa sitä perästämme niin ei se onnistunut. Kaiken huipuksi se alkoi vaatimaan rahaa opastuksesta kovaäänisesti kun poistuimme kirkosta. Emme antaneet , koska olimme hätistelleet ukkoa jo monta kertaa emmekä edes ymmärtäneet sanaakaan "opastuksesta" | ||
Anjuna Intialaiset suosivat toreja ja markkinoita. Lähellä Galancutea , Anjunassa pidetään kuuluisat markkinat keskiviikkoisin.Sinnepä sitä sitten suunnattiin. Aikaisemmin sinne kokoontui hippejä ja muita huumeveikkoja juhlimaan markkinapäiviä . Nykyään meno on muuttunut, huumepoliisipartiot kiertelevät alueella ja hörhöjä eikä humalaisia näy. Meitä jopa tuli n. 8-9- vuotias pojan nassikka varoittelemaan ja valistamaan HIVin ja aidsin vaaroista. Myös varoiteltiin tienvarren heinikoissa liikkumisesta, siellä saattaa piillä kalkkaro-tai muita myrkyllisiä käärmeitä. Myös luonnossa on oikeita TIIKEREITÄ! Mutta onhan meilläkin karhuja ja susia . Kansaa on markkinoilla PALJON ja meno värikästä! | ||
![]() | ![]() | ![]() |
Markkinahumua. Jo markkinoille johtavan tien varsi oli täynnä myyjiä,tavaraa oli todella paljon tarjolla! Vaikka enin osa oli tarkoitettu turisteille myytäväksi , niin silti pääosa paikallaolleista oli paikallisisia .Myynnissä oli paljon mausteita , ruokatavaroita, taidokkaita käsitöitä, vaatteita, puunorsuja, rumpuja jne.... Tästä voit tutustua Anjunaan (in english) ja Tästä pääset hienoon kuvagalleriaan,jossa on myös kuvia Anjunasta. -------- | ||
![]() ---------- | ![]() ----------- | ![]() ---------- |
![]() | ![]() | <<Vasemmalla Anjuna-Galancute välistä maalaismaisemaa.Tie on kapea, molemmin puolin riisipeltoa asfaltti on vain pari metriä leveä ja reunoilla on punaista pölymäistä hiekkaa ja tuota heinikkoa josta meitä markkinoilla varoitettiin. Tässä kohdalla kameran hihnan lenkki katkesi ja kamera tupsahti tuohon punaiseen pölyyn, koko ilta meni sitä puhdistaessa. |
| Rantaravintolat- Beach Shacks (röttelöt) reunustavat Goan rantoja jatkuvana nauhana. Ulkoasustaan huolimatta ruoka oli halpaa ja hyvää ja monena päivänä rannalla söimme paikalle sattuneessa rötiskössä. Sitäpaitsi jokaisen ravintolan kohdalla oli juuri sen yrityttäjän sponsoroimat ilmaiset auringonottolavitsat. Kalastajat toivat mereltä saalistaan ja yhtenä päivänä ostimme heiltä Kuningaskalan ja paistatimme sen rannan ravintolassa | ||
![]() | <Vasemmalla eräs noista Beach Shackeista ja oikealla sen menu, siellä esim. Afghani Chicken ( 95 rupiaa eli n.1, 5 € ) mutta huumeita ei toivota paikalle. Goa haluaa nyt todella irti hippi -ja huumemaineestaan. Rannalta kämpille kulki yksi kylän pää- kaduista, karmea liikenne , sankka dieselsavu, koiria, baareja, kauppoja, virastoja, kerrostaloja, koulu , käärmeenlumoojia, lehmiä , sikoja, lampaita ja kanoja, mopoja , taxeja, ravintoloita ja kadulla nukkuvia kerjäläisiä, olutta kittaavia turisteja ja osa Intian yli tuhannen miljoonan ihmisen kansasta. On merkillistä miten kotieläimet säilyvät hengissä tuossa kaaoksessa. Näin koko aikana vain yhden yliajetun lehmän tien varressa ketarat pystyssä. <<<<<<<No Drugs, please! Kokkipoika lupasi paistaa kalastajilta >>> ostamamme Kuningaskalan | ![]() |
![]() | ![]() | |
![]() | ||
| Tässä
katunäkymää Galancutesta. Autot kiertävät
eläimet kohteliaasti tai joku aina kehoittaa kohteliaasti
"heitä" hieman siirtymään. Hindut uskovat, että ihmisen sielu kuoleman jälkeen syntyy uudessa hahmossa maan päälle, vaikkapa jonkun eläimen ruhoon, siksipä eläimiä kunnioitetaan Seuraava videoclippi liittyy tuolla aikaisemmin kertomaani hellemekon ompeluttamiseen. Ilta on jo pimentynyt ja päivänaikainen meno kiihtyy koska kuumuus hiukan hellittää , lehmät tulevat turistien kanssa rannalta keskustaan ja kanat ja porsaat menevät yöpuulle.Me lähdimme kangaskauppaan etsimään materiaalia ompelijalle. Katuvaloja ei ole, mutta useimmissa ajoneuvoissa on jonkinlainen valo, ei myöskään jalkakäytäviä ja tuo mun videokamerakaan ei ole mitenkään yökuvauksen mestari, mutta seuraavasta linkistä pääset mukaan(ääni päälle!) ------- | ||
| Mekin kun ollaan niin markkinahenkisiä niin halusimme kokeilla muitakin liikennemuotoja kuin moporiksoja ja takseja, siispä kylän bussiasemalle ostamaan piletit bussikyytiin Mapusan kaupunkiin.(tuossa linkissä on hieno infosivu Mapusasta ja markkinoista ,kuvia ja videoita) Siellä on joka perjantai suuret markkinat! ![]() bussissa matkalla Mapusaan | ![]() | |
![]() | <<< Mapusan bussiasemalle saavuttua ensimmäiset lapsi-kauppiaat alkoivat kaupanteon jo avoimien bussin ikkunoitten kautta.Vietimme muutaman tunnin markkinoilla ja koko ajan alle kouluikäinen poika seurasi meitä askel-askeleelta ja kauppasi käsintehtyä kangaskassia. noin 3 tunnin aktiivisen painostuksen jälkeen ostin pojalta kassin. Käytin sitä sitten vuosikaudet töissä eväskassina. | ![]() |
![]() | Hienoimmat
silkkikankaat myytiin torin >> myymälöissä,
sisätiloissa. Mekin ostimme pari kangasta tuliaisiksi. Paikallinen bussikuski huomioi turistit laittamalla länsimaiset musiikit täysille auton soittovehkeistä, mistä lie saanut sellaisen kasetin Mapusan pankissa käynti rahanvaihdossa oli sinänsä kokemuksen arvoinen elämys, meidän ja muiden asiakkaiden turvallisuutta vartioivat pankkisalissa konepistoolimiehet ! | ![]() |
|
Takaisin kämpillä,"pojat" eli huonesiivoojat
virittelivät pyyhkeistä ja kylpytakeista mitä
erilaisempia virityksiä ja mörköjä asukkaiden hauskuudeksi laittoivatpa papalle morsiamenkin ! Intiassa hotellisiivoojina ja tarjoilijoina toimivat miehet, samoin "pojat" aina aamuisin paistoivat naan-leivät pihan tandooriuunissa jossa takinalettu lätkäistiin kiinni uunin seinämään ja kohta sitten koukulla sieltä irroitettiin.Herkullista kuumaa leipää aamiaisella! ![]() ![]() | ||
![]() | <<Arabianmeri, veden lämpö yli+30 , ilman lämpö varjossakin lähes +40. rannalla ei meikäläinen todellakaan viihtynyt keskipäivän aikaan,varjoon oli pakko päästä. Kerran raikkaana aamuna kävelimme muutaman kilometrin pitkin hiekkarantaa ja pois tullessamme päivällä "oikaisimme" paikallisen asutusalueen halki ja lähes näännyimme matkalle. Erään baarin seinässä auringonpaiseteessa mittari näytti + 62 astetta! Henkeä salpasi ja pumppukin paukutti pitkälti toista sataa, oli pakko ottaa taksi. Hinta vain oli täältä kylällepäin tuplasuolainen.Kuski varmaan näki naamasta että kyllä ne nyt ottaa kyydin , vaikka vähän kalliimmankin | |
| Rannalla
pyöri koko ajan kaikenlaisia kauppiaita, myös meriretkien
tarjoajia.Tuolla ulapalla uivat delfiiniparvet ja niitä
katsomaan tarjottiin venekyytejä. Teimme
pikimustan naisen kanssa sopimuksen veneretkestä huomiseksi hintaan
250 rupiaa (n. 5 €) >>> Valintaan vaikutti se, että tällä veneyrittäjän vaimolla oli suuri liuta lapsia ruokittavana ja hän osasi meidät taitavasti suostutella. Siispä Delfiinisafarille! (ääni mukana!) Tavattiin aamulla aluksen omistaja sovittuun aikaan sovitulla paikalla.Vasemmassa kuvassa hän on menossa noutamaan alustaan joelta joka tässä kotaa laskee mereen. Paatti oli puusta tehty metallikaarille ja varustettuna kahdella moottorilla-Marinerilla ja Evinrudella ja aurinkokatoksella | ![]() | |
![]() | ![]() | ![]() |
-Että tämmöisiä mietteitä ja kuvamuistoja sieltä Goan reissulta.Tämän sivun kuvien editointi tuolta vanhalta videonauhalta on opettanut paljon siitä miten videokameraa ei pidä käsitellä ja muutenkin omista luuloista kuvaajana. Kaiken uhallakin laitan tähän vielä pienen videonpätkän (ääni) oman hotellin iltamenoista uima-altan reunalla, esitettiin ohjelmaa, orkesteri viihdytti,tanssittiin ja illallista sai tilata maun mukaan. Me tilasimme konjakkiliekitettyä härkää ( ! ), joka liekitettiin asiakkaan edessä pöydässä! Hindut eivät syö nautaa , eikä muslimit sikaa, ja jotenkin tuossa syödessä sitten muistui mieleen se päivällä auton alle jäänyt lehmä,joka makasi ojassa sorkat pystyssä. | ||
| Tästä voit vielä kuunnella (ääni)Arabianmeren huokauksia, vaikka samanlainen äänihän siinä on kuin muissakin merissä........ Takaisin etusivulle | Ystävälliset kasvot turbaanien alla (ääni päälle) | |