| "Elämäni Koira", Rakkaamme SF & EST MVA, EST V-93 MÖKKITÖYSSYN RED CHIRONDA "LuLu" Temmattiin äkillisesti luotamme taivaan näyttelykehiin 22.10. 1990 - 8.9. 1996 ![]() "Aurinko laski yli meren vaahdon ja ranta nukkui, ja vuorella seisoi joku ja lauloi. Kun sanat putosivat veteen, olivat ne kuolleet. Ja laulu katosi mäntyjen taakse ja hämärä vei sen pois. Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain, että hämyisellä kalliolla oli sydänverta, aavistin hämärästi, että laulu oli jostakin, mikä ei koskaan palaa." |
Pahoilla mielin ja allapäin ilmoitamme: Vanha Rouva oravien onnettomuus, kissojen kauhu FIN MVA MÖKKITÖYSSYN AGNETTA "Nekku" päästettiin taivaallisille metsästysmaille kauniina kesäiltana juhannuskoivun alla, kotonaan 19.2. 1989 - 22.6. 2000 ![]() "Olen joskus miettinyt mikä on lopullinen syy siihen, että koirat ovat niin lyhytikäisiä ja olen vakuuttunut, että se johtuu säälistä ihmistä kohtaan; sillä jos kärsimme niin suuresti menettäessämme koiran kymmenen tai kahdentoista vuoden tuttavuuden jälkeen, millaista olisikaan, jos koirat eläisivät kaksi kertaa niin vanhoiksi ? (Sir Walter Scott) Tarttui auringon kultakehrä kiinni pilven tummaan reunaan. Näin sateenkaaren kaartuvan taivaalle. Se nousi kaukaa vuoren takaa, päättyi valoisan lehdon syliin. Siellä ystäväiseni näin häivähdyksen Sinusta. | "Suru on se, miten muistamme ilon." SF MVA PARMELIA SOTTIISI "Laku" jätti sydämiimme suuren ikävän 29.10. 1987 - 19.3. 2002 ![]() "On vain kolme ääretöntä asiaa: Taivas tähtineen. Meri pisaroineen. Sydän kyynelineen." |
FIN & SE & NO MVA LOHOV'S FAIR PLAY "Trolli"
co. Briitta Hakala |
EUROOPAN VOITTAJA-03 FIN MVA UNAS SMOOTH INSPIRATION "Ikaros" 22.10. 2000 - 23.8. 2006 ![]() "Syysmetsään hiljaa keiju kulkee, sammaleiseen syliinsä hänet sulkee, usvaan utuiseen kietoo maan, rauhaan ja puiden havinaan. Askel on keveä, ei jälkiä jää, niittyvillain taipuu hiljaa pää. Sieni hattunsa laskee maahan, kunnioituksesta kumartakaahan!" co. Briitta Hakala |
YÖNHALTIJAIN ELÄVÄ LEGENDA "Namu" 31.5. 1996 - 4.9. 2009 ![]() "Saanko lähteä nyt? Luuletko, että hetki on oikea? Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville ja loputtoman pitkille öille? Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt. Saanko siis astua toiselle puolen ja vapaaksi henkeni päästää? Aluksi en tahtonut lähteä, taistelin kaikin voimin. Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua kohti lämmintä ja elävää valoa.Tahdon lähteä. Tahdon todella. On vaikeaa jäädä. Sinun vuoksesi yritän selviytyä vielä tästäkin päivästä. Niin, että sinä saat minusta vielä huolehtia. Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa, sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa. Kiitos, että olet minua rakastanut. Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua, Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi ja päättää tämä elämä luonasi. Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran ja koska välität minusta tuhannen verran, annat minun nukkua jo tänään pois. |
KANSAINVÄLINEN & POHJOISMAIDEN MVA FIN & SE & NO & EE MVA EuJV-97, KBHJV-97 EEV MVA TULIKETUN YÖNHAL-I-NALLE "Hani" 28.8. 1996 - 22.8. 2011 ![]()
"Keinutan, kuuntelen -Johanna Kurkela: Prinsessalle- |
copyright © 2001 by Eija Pyökäri. All rights reserved. |
|