





 |
|
|

nimi:
Jasmin "Iitu"
syntynyt:
5.2.2000
rekisterinro:
FIN14023/00
rotu:
coton de tulear
väri:
valkoinen keksinvär. merk
sukupuoli:
narttu
kasvattaja:
Päivi Kilponen
omistaja:
Anja Kallio
isä:
Ceetan Nobleman
emä: Pronssiportin Caro Jade
KoiraNet
|
|
 |
Perheemme ensimmäinen coton de tuleari Iitu Jasmin syntyi
5.2.2000. Iitu on meidän koiralauman kiistaton johtaja, vaikka
hän onkin kaikista pienin kooltaan. Iitu aloittaa aina
ruokailun, Miina ja Weeti seuraavat vasta pienen hetken päästä.
Kun joku koiralauman jäsen on ollut poissa kotoa, Iitu näyttää
hänelle palatessa "kaapin paikan".
Meidän ihmisten mielestä Iitu on mitä suloisin pikku-hauva, joka
haluaa olla sylissä usein ja palelee, jos ei saa peittoa
päälleen. Lattialla olevat "auringonläikät" ovat Iitun
lempi makuupaikkoja (kuten kissoilla).
 |
Iitu haluaa matkustaa
polkupyöräni korissa ja kantokassiinsa hän hypähtää oitis kun
nostan sen eteisen lattialle, mikä merkitsee sitä, että olemme
lähdössä agility kilpailuun. Iitu on jo kolmos -luokassa.
Yleensä niin rauhallinen Iitu on aivan innoissaan agility
-treeneissä tai -kisoissa. Ykköspaikka Iitulla on kuitenkin
isännän sylissä.
»
13.4-08 ROP-vet, PN-2,
varasert, BIS-vet-4 |

nimi:
Coton Garden's Galaxy "Miina"
syntynyt:
27.10.2001
rekisterinro:
FIN43559/01
rotu:
coton de tulear
väri:
valkoinen
sukupuoli:
narttu
kasvattajat:
Maria Söderlund ja Nisse Lindholm
(Coton Garden's)
omistaja:
Anja Kallio
isä:
Phantom Du Domaine De La Rouviere
emä: Coton Garden's Cheesecake
KoiraNet |
|

»
Hyvinkäällä 22.7-07 PN-2 ja sai varasertin
»
Tampereen ryhmänäyttelyssä 9.9-07 PN-4
|
|
Perheemme toinen Coton Garden's Galaxy "Miina" syntyi 27.10.2001. Miina on meidän perheen riehakas ilopilleri, joka muuttuu näyttelykehässä
hillitysti käyttäytyväksi kaunottareksi. Agility on Miinan mielestä super-hauska harrastus ja siinä etenkin putki-este. Putki on Miinan mielestä kertakaikkiaan
niin vastustamaton, että se ei voi olla juoksematta sinne, jos vain sellaisen näkee radalla. Anne-Mari ja Miina ovatkin saaneet agility kisoissa muutaman
hylyn tämän Miinan "heikkouden" vuoksi. Voihan tietenkin
olla niin, että Miinalla on ymmärtämis vaikeuksia, koska hän
on alunperin kotoisin ruotsinkieliseltä Ahvenanmaalta. Miina
on kakkos -luokassa. |
|

»
2. TAMSKin agility-kisoissa
25.7-07 |

nimi:
Cotonrock's Asterix "Weeti"
syntynyt:
28.4.2004
rekisterinro:
FIN27159/04
rotu:
coton de tulear
väri:
valkoinen mustin merkein
sukupuoli:
uros
kasvattaja:
Anja Kallio
(Cotonrock's)
omistaja:
Anja Kallio
isä:
Whiteheart Lane Eyes On Me
emä: Coton Garden's Galaxy
KoiraNet |
|

»
Tuusulassa 30.6-07 PU-3 ja sai sertin |
Perheemme kolmas ja oman kennelnimeni alla syntyi 28.4.2004
Cotonrock's Asterix "Weeti". Weeti on Miinan poika. Weeti on
iloinen ja vilkas, ja haluaa olla aina siellä missä tapahtuu.
Weeti ei pelkää juuri mitään ja on aina valmis puolustamaan
Iitua ja Miinaa uhkaavilta vaaroilta. Weeti on todella nopea
agilityssä, mutta jotkin asiat siinä vaativat vielä hieman
hienosäätöä. Uskon kuitenkin, että Anne-Marista ja Weetistä
tulee lähitulevaisuudessa loistava pari kilpakentille. Weeti on
väsymätön lenkkikaveri, joka ei kavahda edes "koiranilmaa".
 |
|
» Tampereen ryhmänäyttelyssä 9.9-07 PU-2 ja 2.serti.
» Eckerössä
22.9.-07
PU-3 ja varacacib |
 |
|
»
Weeti oli 14.6.-08 Forssan kv-näyttelyssä PU-3 ja sai varasertin. Tuomarina oli Kari Järvinen |
 |
|
»
Orivedellä Salme Mujusen radalla 25.8-07 ensimmäisen 0-tuloksen,
alittamalla ihanneajan 19.07 sek. ja sijoittuen ykköseksi. Ohjaajana Anne-Mari.
|
 |
|
» Anne-Mari ja Weeti voittivat luokkansa Ylöjärven
koirakerhon kisoissa Hämeenkyrössä 2.3-08 (Miia Laamasen
radalla), tuloksella -10,87!
|
 |
|
»
Nokialla 7.-8.6.-08 Weeti pääsi kakkosluokkaan! Weeti ja Anne-Mari olivat sijalla 3 lauantaina 7.6., tuloksella 5. Tuomarina oli Asko Jokinen
ja tuomariharjoittelijana oli Anne Huittinen Sunnuntaina he olivat sijalla 1, tuloksella 0 (-10,24). Tuomarina oli Asko Jokinen ja tuomariharjoittelijana oli Heidi Viitaniemi. |
Neljäs koiramme, Anne-Marin
keskikokoinen villakoira Luna
(sivun alkuun) |
|
|