www.cockerboys.com

	Addisonin tauti

	Taistelijan tarina Ensimmäiset oireet alkoivat jo huhtikuussa. Sulo oli välillä vähän väsähtäneen oloinen. Olin juuri tulossa työmatkalta kotiin päin ja istuin lentokoneessa Oulussa. Ehdin ennen koneen nousua soittaa kotiin ja kysellä kuulumisia. Puhelimeen vastasi erittäin huolestuneelta kuulostava miesääni. Mieheni kertoi Sulon olleen normaalia väsyneempi lenkillä. Sulo oli ollut jopa niin väsynyt, että oli lenkillä jäänyt pensaan alle makaamaan suostumatta liikkumaan. Kotiin oli kuitenkin jaksettu kävellä. Nyt poika nukkui omalla paikallaan verhojen takana olohuoneessa. Eipä ole ollut aikoihin niin pitkältä tuntuvaa lentomatkaa. Ensin oli lennettävä Oulusta Helsinkiin ja sieltä sitten jatkolennolla kotiin Turkuun. Koko lentomatka meni sitten kuvitellessa Sulolle mitä kamalampia tautidiagnooseja. Kotiin ei voinut lentokoneesta soitella ja huoli kasvoi kasvamistaan. Lentoasemalla oli sitten vastassa väsähtänyt cockeripoika huolestuneen näköisen isännän kanssa. sulo uimassa elokuussa 2003 Ja tästä ne eläinlääkärireissut alkoivat. Varasimme välittömästi ajan lääkärille. Toukokuun alussa Sulolta otettiin verikokeita. Niissä ei mitään erikoista ilmennyt. Sulon oireet kun olivat hieman epämääräisiä, niin mitään "täsmätestiä" ei voitu ottaa. Punkinpuremasta aiheutuva borreliakin oli epäilylistalla, mutta Eelaan lähetetyistä verinäytteistä ei borreliaa löytynyt. Ainoa asia, mikä Sulon tuloksissa oli hieman poikkeavaa, oli korkeahko kalium-arvo, johon ei tässä vaiheessa kiinnitetty mitään huomiota. Valitettavasti. Juuri ennen Sulon väsähtämistä olimme päättäneet pitää pienen tauon koirien nivelten voiteluaineen Bioglukomiinin käytössä. Kun verikokeista ei mitään ihmeellistä löytynyt, ajattelimme eläinlääkärin kanssa, että väsymys johtuisi tästä. Jatkoimmekin Bioglukomiinin käyttöä ja Sulo näytti piristyvän. Koko kesän Sulon olo oli välillä pirteämpi ja välillä vähän väsyneempi. Syyskuussa tilasin Sulolle rokotusajan. Pyysin sellaista vähäsen pidempää tapaamisaikaa, jotta eläinlääkäri ehtisi samalla tutkimaan koko koiran läpikotaisin. Ja niin Sulo tutkittiinkin. Kuunneltiin sydänäänet ja katsottiin päällisin puolin, että koira on kunnossa. Sulon korvat vähän punoittivat, mutta kun bakteeritulehdusta ei korvasta löytynyt, ei lääkitystäkään annettu. Viikko rokotusten jälkeen Sulon korvan punoitus muuttui pahemmaksi. Soitin eläinlääkärille korvasta ja Sulo saikin tähän korvatippoja. Muutama päivä korvatippojen saamisesta alkoi Sulon juominen. Sulo joi ja joi ja heräsi yölläkin juomaan. Heräsimme joka yö Sulon juomiseen. Tuntui, että Sulo yritti juoda kaiken veden koko kiposta kerralla, niin kova meteli juomisesta lähti. Samalla Sulon syömishalut hieman heikkenivät. Sulolle ei oikein maistunut enää muu kuin herkkuruoka. Ajattelimme, että kyllä nyt poika meitä vedättää, kun ei muuta suostu syömään kuin makaroonilaatikkoa. Mutta taas niin väärin, niin väärin ajateltu... Sulo oli myös kesällä aina silloin tällöin aloittanut kyykyssä pissaamisen. Jalka ei enää tuntunut nousevan entiseen tahtiin. Lopulta Sulo ei enää nostanut jalkaansa lainkaan, vaan meidän machomiehemme pissassi koko ajan tyttöjen tyyliin kyykyssä. Samalla viikolla, kun juoma- ja syömäoireet alkoivat, varattiin Sulolle hieronta-aika. Sulon erittäin hyvin tunteva hierojamme oli Sulon tavatessaan aivan kummissaan. Kesällä niin iloisesta ja pirteästä cockeripojasta oli tullut apaattinen ja väsynyt. Tovin Suloa hierottuaan Leena kertoi, että Sulo oli kipeytynyt alaselästä. Selän kivut eivät hänen mielestään ole aiheutuneet lihaksistosta, vaan hän epäili, että kipujen aiheuttajana olisivat eturauhasvaivat. Hieronnan jälkeisenä päivänä olimmekin jälleen eläinlääkärin vastaanotolla. Tällä kertaa toinen eläinlääkäri tutki Sulon. Heti alkajaisiksi hän ilmoitti, että Sulolla on sydämessä sivuääni. Luultavasti kardiomyopatia. Sulolla oli myös ihotulehdus korvassa, johon Sulolle määrättiin antibioottikuuri. Kerroin eläinlääkärille hierojamme epäilyksistä. Eturauhasia kopeloitiin, mutta ne olivat normaalit. Kivekset tosin tuntuivat pienemmiltä kuin normaalisti. Sulo saikin diagnoosin: atropioituneet eli surkastuneet kivekset. Eläinlääkäri suositteli mahdollisimman pikaiseen Sulon kastrointia. Korvien ihotulehdukseen saimme antibioottikuurin ja alaselkäkipuihin kipulääkkeen. Päätimme, että annamme ensin antibioottien hoidella ihotulehduksen pois, jonka jälkeen varaisimme ajan kastrointiin. Mainitsin samalla eläinlääkärille Sulon kylmästä kielestä. Sulon kieli oli mielestäni kylmempi kuin aikaisemmin. Eläinlääkäri sivuutti tämän asian, joten ajattelin, ettei sillä sitten ole ilmeisesti mitään merkitystä. Nyt tiedän tämänkin asian paremmin... Eläinlääkäri kiinnitti huomiota myös Sulon kalloon ja kyseli, onko kallon sivukuopat olleet aina näin syvät. Näytti siltä, että kaikki kallon lihakset olivat Sulon päästä hävinneet. Lääkäri sanoi, että kyseessä saattaa olla myös jokin lihassurkastumatauti. Mielestämme Sulon kallossa on aina ollut kuopat, mutta ovatko ne syvemmät kuin ennen, siitä emme olleet varmoja. Samalla reissulla Sulolta otettiin jälleen kaikki verikokeet: kilpirauhastestit, valkosoluerittely, hemoglobiini ynnä muita arvoja. Sulolta otettiin myös pissanäyte sokeritaudin määrittelyä varten. Jälleen kerran kaikki verikoetulokset olivat normaaleja. Munuais- ja maksa-arvot olivat ok, kuten myös kaikki muut testatut arvot. Ihotulehdus saatiin kuriin lääkkeillä ja kaikki näytti jo paremmalta. Aika kastrointileikkaukseen varattiin. Sulo joi edelleen yhtä runsaasti sekä syöminen oli vähän vaikeampaa. Ajattelimme, että tämä johtuu varmaan niistä miesten vaivoista, jotka hoituisivat sitten kastroinnissa. Mutta taas niin väärin ajateltu.... Sovimme eläinlääkärin kanssa, että leikkauksen yhteydessä tarkastetaan hampaat sekä nielu ja kurkku. Sulolla kun tuo syöminen näytti niin hankalalta. Olimmekin varmoja, että tuo huono syöminen johtuisi hammas- tai nielukivuista. Mutta jälleen kerran väärässä olimme. Huolesta kankeana veimme Sulon maanantaina kastrointileikkaukseen. Kyselin tarkkaan, mitä riskejä leikkauksesta voi Sulon kaltaiselle sydänpotilaalle olla. Ei ollut kuulemma kummoisiakaan riskejä. Ennen leikkausta Sulon sydämestä otettiin vielä röntgenkuva. Sydän oli hieman laajentunut ja eläinlääkäri kertoi, että kyse tosiaan on kardiomyopatiasta. Sinne jätimme röntgenpöydälle pienen kardiomyopaattimme ja lähdimme kotiin odottelemaan leikkauksen tuloksia. Kolmen aikaan iltapäivällä soittelimme eläinlääkäriasemalle, miten oli leikkaus sujunut. Hyvinhän se oli mennyt. Sulon hampaat olivat erinomaisessa kunnossa samoin kuin nielu ja kurkku. Puhelimessa eläinlääkäri oikein erikseen sanoi, että teillä on täysin terve koira. Se on nyt tutkittu läpikotaisin. Ihan kuin eläinlääkäri olisi oikeasti halunnut sanoa, että teidän pitäisi ymmärtää, että koiranne on täysin terve. Niinpä, niin... Voi sitä onnea ja helpotusta, kun haimme leikkauksesta vielä väsähtäneen (mutta eläinlääkärin mukaan täysin terveen) Sulopojan kotiimme. Sulo on aina ollut ekstrasisäsiisti koira, ja nytkin leikkauksesta heikkona oleva koira ei voinut oksentaa sisälle. Tasapainon kanssa oli vähän niin ja näin ja jalat huojuivat, kun Sulo päätti lähteä ulos oksentamaan. Kolme kertaa Sulo kävikin ulkona oksentamassa. Leikkauksen jälkeinen tiistaipäivä sujui oikein mukavasti. Sulo oli ihmeellisen pirteänä, vaikka leikkauksesta oli kulunut vasta muutama tunti. Keskiviikkona kaikki kuitenkin huononi. Sulo ei suostunut enää syömään mitään muuta kuin makaroonilaatikkoa. Tätäkin syötiin närppien. Sulo ei suostunut myöskään kakkaamaan. Soitimmekin huolestuneena syömis- ja kakkausoireista eläinlääkärille. Eläinlääkäri arveli, että Sulosta on tullut nirso. Kyse ei varmaankaan ole mistään muusta, sillä olivathan hampaat ja nielu sekä kurkku kunnossa. Kakkaamattomuuteen lääkkeeksi saatiin parafiiniöljyä, joka sitten toimikin. Torstaipäivä meni huonosti syöden ja runsaasti juoden. Sulo oli jo tuolloin selvästi väsähtänyt. Kun perjantaina sitten Sulo lopetti kokonaan syömisen varasimme samaksi päiväksi vielä ajan eläinlääkärille. Tätä eläinlääkärikäyntiä ennen olin huolissani laittanut kyselyä keskustelupalstalle internettiin. Onko muiden koirilla ollut samanlaisia oireita? Minkälaisia? Mikä tauti oli kyseessä? Olin saanut kyselyihini mukavasti vastauksia ja eläinlääkärille lähdimmekin itsetehdyn "mahdollisia diagnooseja" -luettelon kanssa. Tällä kertaa meidät otti vastaan kolmas eläinlääkäri. Kävimme hänen kanssaan Sulon oireet sekä omat ehdotukseni oireiden aiheuttajaksi läpi. Yksi näistä omista nettipalstalla ehdotetuista vaihtoehdoista oli kasvain lisämunuaisessa. Eläinlääkäri kuitenkin epäili, että kyseessä saattaisi olla vatsahaava tai vatsakatarri. Lääkäri määräsi Sulolle vatsalääkkeitä ja ehdotti, että kokeillaan josko nämä auttaisivat. Jos eivät auta, niin sitten lähdetään heti seuraavan viikon alusta tutkimaan tuota lisämunuaisvaivamahdollisuutta eli Addisonin taudin mahdollisuutta. Lähdimme kotiin vatsalääkkeiden kanssa. Kotimatkalla alkoi Sulo autossa tärisemään voimakkaasti. Kello oli tässä vaiheessa jo niin paljon, että takaisin samalle eläinlääkäriasemalle oli turha enää lähteä. Soitimmekin päivystävälle eläinlääkärille ja saimme ajan kolmen tunnin päähän. Kerroin kuitenkin, että koira on todella huonossa kunnossa ja että olemme jo matkalla teille. Perille päästyämme mittasimme koiran lämpotilan ja se olikin vain 36.9 eli koira oli selkeästi alilämpöinen. Pääsimmekin samointein takahuoneeseen lämpöpatjalle ja tiputukseen. Sulo oli myös kuivunut ravinnon saamisen vähyyden vuoksi. Takahuoneessa vierähti tunti jos toinenkin. Pieni poikamme oli aivan puhki ja poikki ja nukahti lämpimälle patjalle kanyyli jalassaan. Koko ajan seurasimme, että kylki nousee ylös ja alas ja välillä piti oikein mennä kokeilemaan, että kyllä kai se poika vielä hengittää. Välillä jopa herättelin Suloa ihan vain tarkistaakseni, että poika vielä siinä on. Jossakin vaiheessa alkoivat Sulon reaktiot hidastumaan. Ravistelin poikaa, mutta silmät vain tahtoivat mennä kiinni. Juoksin shokissa hakemaan eläinlääkäriä paikalle. Rauhallisesti eläinlääkäri kuunteli Sulon sydämen ja sanoi sen sykkivän kyllä voimakkaasti. Kyselin, että mikä Sulolla oikein on. Miksi se on noin huonona? Eläinlääkäri kykeni vain arvelemaan, että kyseessä saattaisi olla jokin syöpä tai sitten jokin autoimmuunisairaus. Kysyin vielä, että mitä voimme tehdä, jos Sulon hengitys loppuu. Eläinlääkäri varovaisesti kertoi, että yksi vaihtoehto on pistää adrenaliinia suoraan Sulon sydämeen. Hän kehotti kuitenkin miettimään tuota vaihtoehtoa, sillä jos koira on päättänyt luovuttaa, niin meidän pitäisi miettiä, mikä on sitten paras ratkaisu koiraa ajatellen. Päätimme, että jos Sulo päättää luovuttaa, niin emme häntä väkisin ala luonamme pitämään. Emme käyttäisi adrenaliinia. Selitin eläinlääkärillekin kuinka hirmuisen tärkeä Sulo meille on. Aivan ensimmäinen koiramme, jota todellakin syvästi rakastamme. Samalla kun mietin, kuinka kauheaa olisi lähteä ilman rakastamme kotiin, päätin, että poika lähtee mukaamme. Sanoin (tai oikeastaan komensin) Sulolle, että nyt et kyllä luovuta. Asia on sillä tavalla, että meidän kanssamme lähdet vielä omilla jaloillasi kävellen kotiin. En tiedä mitä tapahtui, mutta Sulo nousi istumaan ja oli siis jo lähdössä kotiin. Voi kuinka ihanaa oli huomata, ettei se kaikki loppunutkaan vielä siihen. Tämä antoi kyllä voimaa taistella tuntematonta pahaa vastaan. Eläinlääkäri tutki vielä Sulon läpikotaisin ja otatti muutaman röntgenkuvan Sulon vatsasta. Eläinlääkäri päätyi sitten arvelemaan, että kyseiset oireet (alilämpö, ruokahaluttomuus, apaattisuus ja runsas juominen) saattaisivat johtua sydämestä, kardiomyopatiasta. Saimmekin mukaamme sydänlääkkeet. Yöllä yhden aikaan olimme jälleen kotona. Klinikalta olimme ostaneet Sulolle leikkauspotilaille tarkoitettua ravinneruokaa, jota päätimme vielä illalla Sulolle syöttää. Sulo söi taas närppien ruokaansa. Tällä kertaa päätimme videoida syömishetken. Ajattelimme, että jos kukaan ei oikein tiedä, mistä oireet johtuvat, niin laitamme videon internettiin ja avunpyynnön ja kyselyn, onko jollakin ollut samanlaisia oireita. Sulon syöminen oli aika erikoisen näköistä. Kun Sulo haistoi ruokaa, niin naamavärkki vääntyi inhailmeeseen. Ihan kuin ruoka olisi ollut vastenmielistä tai että syöminen olisi aiheuttanut suuria kipuja. Sulon ruokailuyritys otettiin sitten videolle. Eläinlääkäristä olimme saaneet mukaamme myös ravinnetahnaa nutraplussaa. Tätä "pakko"syötimmekin Sulolle ruiskulla. Onneksi Sulo vielä pystyi nielemään ruiskutettua ruokaa. Suloa vaivasi vielä ummetus. Tämä ilmeni eläinlääkärillä otetuista vatsaröntgenkuvista. Tähän vaivaan annoimme Sulolle jälleen parafiiniöljyä. Nyt ei kuitenkaan parafiiniöljykään näyttänyt tehoavan. Heräsin kolme kertaa yöllä kahden tunnin välein antamaan Sulolle öljyä, mutta mitään ei tapahtunut. Aamulla soittelimme jälleen päivystävälle ja saimme kehotuksen tulla uudelleen illalla vastaanotolle, jos vatsa ei ole lähtenyt toimimaan. Sulo kävi muutaman kerran pissalla takapihalla, mutta kakkaa ei vain kuulunut. Joka ainoa pissareissu päättyi siihen, että Sulo jäi maahan makaamaan. Voimat eivät enää riittäneet takaisin ovelle kävelemiseen. Kannoimme Sulon jokaisen pissareissun jälkeen sisälle. Ruumiinlämpö laski myös samalla voimakkaasti. Lämmitimme Suloa omalla ruumiinlämmöllämme sekä mikroaaltouunissa lämmitettävillä kaurapusseilla. Näin saimme Sulon pysymään lämpimänä. Illalla oli taas edessä päivystysreissu. Jälleen koira lämpöpatjalle ja tiputukseen. Päivystävällä Sulolle annettiin myös peräruiske ja koko suolen sisältö saatiin tyhjennettyä. Tämä operaatio sai Sulon entistäkin väsyneemmäksi. Päivystävä eläinlääkäri oli viides eläinlääkäri, joka Suloa hoiti. Katsellessaan Sulon sairaskertomusta ja Sulolle määrättyjä lääkkeitä, eläinlääkäri huomasi, että toinen Sulolle määrätyistä vatsalääkkeistä aiheutti ummetusta. Tästä siis johtui Sulon suolen toimimattomuus. sulo peiton alla lämmittelemässä Olimme jälleen kotona yhden maissa illalla. Yöllä annoimme Sulolle ruokaa ruiskulla. Kahden tunnin päästä Sulo oksensi kaiken syömänsä ruuan pois. Laitoin itselleni kahden tunnin välein herätyksen ja ruokin Suloa pitkin yötä ruiskulla. Aika tarkalleen aina kahden tunnin päästä ruokinnasta Sulo oksensi. Ajattelin kuitenkin, että tällä tavoin ainakin osa ravinteista ehtii imeytyä ja koira pysyy elossa. Sunnuntaipäivä ja sunnuntain ja maanantain välinen yö sinniteltiin kotona. Maanantaiaamulla lähdimmekin oman eläinlääkäriasemamme vastaanotolle ja Sulolle laitettiin jälleen tippa. Olin edelleen todella huolissani Sulon heikosta kunnosta. Kyynelsilmin kyselinkin eläinlääkäriltä, että mitä mieltä hän on. Jatketaanko tutkimuksia, näyttääkö koira hänen mielestään kärsivältä. Onneksemme siitä olimme samaa mieltä, että ei Sulolla näyttänyt kipuja olevan. Sulo vain näytti väsyneeltä. Ja päätimme siis jatkaa diagnoosin etsimistä. Päätimme eläinlääkärin kanssa lähteä tutkimaan Addisonin taudin mahdollisuutta. Saimme ohjeeksi olla syöttämättä koiraa klo 18.00 jälkeen illalla, jotta tulokset näkyvät myös rajatapauksen ollessa kyseessä. Annoin kuitenkin ohjeiden vastaisesti Sulolle ravintotahnaa, sillä olin varma, ettei Sulo selviäisi yötä ilman ravintoa. Sulo oksensi ja söi ja oksensi ja söi. Saimme kotiin mukaamme tippapullon ja laitoimme Sulon kotona tippaan. sulo tiputuksessa kotona Vihdoin koitti tiistaiaamu ja Addison testi tehtiin. Ensin aamulla otettiin verikoe, jonka jälkeen Suloon ruiskutettiin stimuloivaa kortisonia. Puolitoista tuntia tämän jälkeen otettiin toinen verikoe. Verikoe, josta tulokset sitten näkyisivät. Tiistaina ennen tulosten saapumista annettiin Sulolle varmuuden vuoksi jo lääkettä, jos vaikka se auttaisi. Itse jouduin jättämään pojat keskenään (mieheni ja Sulon) eläinlääkäriin tiputukseen pariksi tunniksi. Kun muutaman tunnin jälkeen tulin poikia kotiin noutamaan, niin Sulo jo pöllähtäneen pirteänä istuskeli häkissä, jossa se muutamaa tuntia aiemmin oli väsähtäneenä nukkunut. Kotipihalla se jo vähän hyppelikin, mutta laitoimme Sulon vielä varmuuden vuoksi vielä illalla tiputukseen. Sulolla oli sen verran enemmän energiaa kuin aikaisemmin, että nyt sai sitten pidellä välillä pojasta toden teolla kiinni, ettei lähtenyt kävelemään tippapullo jalassa roikkuen. Keskiviikkona iltapäivällä oli soittoaika eläinlääkärille. Tulokset olivat saapuneet. Niin vain kyseessä oli tuo Addisonin tauti. Tässä taudissa lisämunuaisen kuorikerros on tuhoutunut. Koiran elimistö ei itse pysty lainkaan tuottamaan kortisonia eikä adrenaliinia. Kortisonia tarvitaan varsinkin stressitilanteissa, esimerkiksi juuri leikkauksissa. Leikkauksen seurauksena Sulolla oli Addisonin taudin pahin vaihe: Addisonin kriisi. Hoitamattomana koira menehtyy tähän kriisiin. Sulo sai onneksi tehohoitoa ja aivan viime tipassa vielä diagnoosinkin. Nyt meillä on menossa kuudes lääkäri. Tällä kertaa Addisonin taudin asiantuntija. Sulo saa lääkkeitä ja voi erittäin hyvin. Itse asiassa näin iloinen ja pirteä ei Sulo ole ollut yli puoleen vuoteen. Olemme käyneet myös seitsemännen lääkärin (kardiologin) vastaanotolla tutkituttamassa Sulon sydämen. Sydämen sivuäänen aiheuttaja ei ilmeisestikään ole "pahamainen" kardiomyopatia, vaan vanhoille koirille tyypillinen läppävika. Sulo on tällä hetkellä 8-vuotias. Läppävika on syntynyt mitä todennäköisemmin Addisonin taudin kriisin seurauksena. Addisonin taudin oireita Sulolla siis olivat kohonnut kaliumarvo, apaattisuus, väsyneisyys, turkin laadun huononeminen, ihotulehdus, kivesten pieneneminen, runsas juominen, ruokahaluttomuus, alilämpö ja lihasten häviäminen kallosta. Aivan loppuvaiheessa tuli mukaan myös oksentaminen. Addisonin taudille tyypillinen oire on myös ripuli, jota Sulolla ei missään vaiheessa ollut. On arvioitu, että Addison tauti potilaita on huomattavasti enemmän kuin mitä niitä saadaan diagnosoitua. Suurin osa näistä koirista on ehtinyt menehtymään Addisonin kriisiin ennen kuin diagnoosia on ehditty tekemään. Cockereilla Addisonin tautia tiedetään olevan Sulon lisäksi vain yhdellä, joten cockereilla yleinen tämä tauti ei ole. Mutta jos yksikin elämä tämän kirjoituksen avulla pelastetaan, niin koettelemuksistamme kirjoittaminen on ollut sen arvoista. Tuttavien ja tuntemattomien avulla ja omalla sinnikkyydellä päästiin vihdoin oikeaan diagnoosiin. Onneksi meidän pieni taistelijamme ei luovuttanut missään vaiheessa. Sulon kirkkaista silmistä näki, ettei se ollut vielä valmis meitä jättämään. Nykyään Sulo on hieman muuttunut. Ennen aika pidättyväinen cockeriherra juoksee nykyään ilosta hypähdellen meitä kotiintullessa vastaan, eikä se kasvojen nuoleminen meinaa millään loppua. Ihan kuin Sulo olisi aavistanut, että loppu oli todella lähellä ja ihan kuin se nyt nauttisi elämästä vieläkin enemmän kuin ennen. kolme päivää lääkkeiden aloituksesta Itse emme olisi jaksaneet ilman ystäviemme ja sukulaistemme apua. Joten suurin kiitos sinulle Eero ja kiitoksia myös Minnalle ja Ninalle sekä kaikille meitä tsempanneille ja kaikille Suloa hoitaneille eläinlääkäreille. Elämä voitti sittenkin.